|
Lähettäjä: Melinda
Päivämäärä: 23.12.24 14:42:49
Minä ehkä haluaisin kuitenkin aloittaja antaa vähän myös lohdun sanoja. Varmaan saan pjaskaa niskaani, mutta niinhän täällä aina.
Minulla on 2-vuotias paimenkoira, joka on ollut hieman samantyyppinen komeljanttari. Reaktiivinen ja toki paimenkoiran ominaisuuksilla. Lisänä se, että oppii kerrasta niin hyvässä, kuin pahassa. Todella älykäs. Pentuna käytin sosiaalistumassa, pentukoulussa, koirapuistossa, lenkeillä heti kun ikä salli. Kaikki meni kivasti niin kauan, kunnes sitten kerran yliväsyneenä (jep, minun vikani) pelästyi lenkillä ollessamme pihassaan karjuvaa isoa saksanpaimenkoiraa. Tämän jälkeen isomman autotien varteen saapuessamme räjähti ja sen jälkeen on rähjännyt autoille, pyörille, mopoille. Tätä ennen ei reagoinut autoihin mitenkään puolivuotiaaksi asti. Kuormitus + reagoivuus ja laulu oli kerrasta valmis. Pari kertaa vielä yritettiin käydä koirakoulussa tämän jälkeen, mutta kulkeminen autotien vieressä olevaa jalkakäytävää pitkin ei vain onnistunut. Koirakoulussa riehui, eikä malttanut olla hetkeäkään paikoillaan. Lopetettiin se touhu sitten. Auton nähdessään jonkin aikaa sekosi niin, että puri minuakin ohimennessään.
Vielä vuosi sitten sai ns demonikohtauksia, jolloin pihalla vapaana ollessaan saattoi käydä kimppuuni ja raastaa hampailla vaatteita. Ja kyllä se ihan kipeääkin osui välillä. Tämän jälkeen ulkoiltiinkin sitten hihnassa pitkän aikaa omassakin pihassa (aidattu), jolloin sain sen kontrolliin jo ennen kohtausta. Opettelin huomaamaan, mihin se reagoi ja ennakoin. Yleensä se hetki oli silloin, kun tultiin lenkiltä omaan pihaan. Annoin kepin tai lelun suuhun ja sitten leikittiin sillä hetki. Autojen kanssa tämä ei toiminut. Jos on pitkä lenkki takana, saattaa olla hieman rauhallisempi, mutta muutoin rähisee ja ryntäilee, kieppuu ympärillä ihan hulluna. Autossa matkustaa ihan rauhassa, tuon ensimmäisen räjähdyksen jälkeen alkoi haukkumaan myös siellä, mutta minulla meni kertaalleen hermot ja nappasin etupenkiltä valjaat, joilla huitaisin koiraa. En osunut sentään, mutta sen jälkeen ei ole päästänyt ääntäkään. Rauhoittuu nukkumaan, jos mennään pidempää matkaa tasaisesti.
Minä olen ymmärtänyt tämän koiran sielunelämästä sen verran, että se kaipaa toistuvia rutiineja, turvallisuutta ja rauhallisuutta. Saa paljon repiä pahvilaatikoita, järsiä halkoja, sen kanssa leikitään leluilla tiettyyn aikaan päivästä tietyssä tilanteessa. Etsii ruokansa esim. pyyhkeen sisästä. Lenkkeilyt hoidan metsässä, vapaana saa olla ainoastaan omalla aidatulla pihalla ja läheisellä suurella koirarannalla, jossa se on koko ajan näkyvillä ja luokse kutsuttavissa. Tottelee hyvin ja sitä paremmin, mitä enemmän sitä pääsee kehumaan. Hampailla ihmiseen koskeminen on ehdottomasti kiellettyä. Jos antaa edes vähän kirputtaa, on 10 sekunnin päästä hammastelemassa. Eli yhtään löysiä ei voi antaa. Yritti myös omia minua teini-ikäiseltä lapseltani ja edelleen koira täytyy komentaa pois välistä, jos lapsi tulee vaikka halaamaan minua. Ottaisi takuulla heti paikkansa, jos lepsuilisin tämän kanssa. Lapsi on saanut ruokkia koiraa nyt enemmän ja opettaa temppuja, leikittää.
Ehkä tämän saisi autoihinkin totutettua, mutta itselläni ei riitä voimavarat, resurssit, eikä osaaminen. Lisäksi jotenkin uskon, että se olisi hyvin vaikeaa. Jos ehtii vähänkään reagoida, ei motivoidu nameista, kepeistä, eikä leluista. Vaatisi varmasti todella pitkän ajan "kuntoutuakseen". Mutta niin kauan kuin pystyn viemään koiran lenkille ilman autojen kohtaamista, tämä toimii ihan hyvin. Toisia koiria ja ihmisiä kohtaan on riehakkaan ystävällinen ja kiinnostunut, tahtoisi leikkiä, mutta yleensä toiset koirat kavahtavat tämän innokkuutta. Onpa pari vanhempaa tätikoiraa antanut kunnon lähdötkin. Siksi on aina hihnassa, enkä päästä muiden luokse.
Eli siis paljon työtä ja pohdintaa tämä tällainen yksilö vaatii, moni olisi jo ehkä luovuttanut, mutta itsellä ei ole antanut sydän periksi. Voin sanoa, että edelliset pari rescuekoiraa (aikuisena tulleita) olivat todella helppoja, vaikka toinen oli asunut kadullakin pitkän aikaa. Enpä arvannut ensimmäistä rotukoiraa ottaessani, että tällaisen saisin. Mutta koko ajan parempaan päin ja ehkä jossain kohtaa jaksan alkaa tuon autoihin totuttamisenkin. Koiran ottamisen jälkeen tuli yllättäviä terveysongelmia, joiden vuoksi jaksaminen on ollut vähän niin ja näin.
|