Lähettäjä: Asioita yhdessä
Päivämäärä: 22.12.24 20:22:18
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä reilu 20 vuotta. En tiedä alkoiko tämä ettei oikein mihinkään mennä yhdessä tai tehdä mitään yhdessä silloin kun lapsemme syntyi. Lapsi on on 10 vuotias ja muistan kuinka minua harmitti kun mies koki aivan kaiken menemisen vauvan/ lapsen kanssa rasittavana joten minä kyläilin lapsen kanssa omilla sukulaisillani ja mies sitten yksinään hänen puolensa sukulaisilla sekä kavereillaan. Ikinä mies ei ole tykännyt käydä kaupassa joten minä olen hoitanut sen pääasiassa, mutta lapsen synnyttyä mies ei lähtenyt enää sitäkään vähää mukaan vaan minä kävin lapsen kanssa kaksin. Mies ei ole ikinä auttanut minua remonteissa, pihahommissa ymv, vähän on välillä siivonnut, mutta emme ikinä ole siivonneetkaan yhdessä tai siis samaan aikaan. Kävelylle miestä ei saa kun siihen pitäisi valmistautua tuntikausia ja sitten se on 10 min lenkki ja mies valittaa kun minä kävelen liian kovaa tai liian hitaasti.
Nyt tuli lista mitä emme tee yhdessä, mutta katsomme kyllä välillä iltaisin yhdessä telkkaria tai pelaamme ja välilä käymme kuuntelemassa musiikkia tai ravintolassa syömässä. Mies on noin 4 vuotta tehnyt työtä jossa työaika on klo 13-21, kotona hän on yleensä vähän ennen klo 22. Minä taas teen 8-16 työtä. Meillä kummallakin on vapaapäivät miten sattuu eli harvoin osuvat samalle päivälle.
Olen yhä enemmän alkanut kaipaamaan aikuista seuraa ja parisuhdetta jossa tehdään asioita yhdessä. Nythän minä en juuri näe muita kuin työkavereita töissä koska en raaski jättää enää iltaisin lasta yksin kotiin ja lähteä esim harrastamaan. Yhden ystäväni kanssa vietämme aikaa noin kolmen viikon välein aina kolme päivää yhdessä. Hän on täydennyskoulutuksessa ja ihan käytännön syistä majoittuu meillä ettei tarvitse olla hotellissa välimatkojen takia. Hän on siis ystävä jonka seurassa voin olla täysin oma itseni niin järjästely oli aika luonteva. Ai, että kun on mukavaa kun on joku jonka kanssa tehdä yhdessä ihan arkisia asioita esim ruokaa, puuhata niitä näitä, käydä yhdessä kaupassa ja kävelyllä, jutella niitä näitä. Arjen luksusta parhaimmillaan kun toinen onkin tyhjentänyt astianpesukoneen tai ruoka tehdään yhdessä. Tämän järjästelyn jälkeen olen alkanut miettimään voisiko parisuhdekin olla sellainen, että tehtäisiin asioita yhdessä. Koen itseni jotenkin todella yksinäiseksi arjessa vaikka on lapsikin. Lapsella on kuitenkin jo kaverit ja kaikenlaista omaa puuhaa kotona.
Tiedän, että nyt elän ystäväni kanssa vain niin harvoin tuon muutaman päivän kerrallaan, että en voi mitenkään verrata sitä parisuhteeseen. Silti olen alkanut tuntemaan itseni todella yksinöiseksi nykyään jos ystäväni ei ole meillä ja minulla on ihan älytön ikävä häntä. Ihan hävettää sanoa, että ikävöin häntä niin paljon, mutta totta se on,
Pudottakaa minut maanpinnalle, että ei pitkässä parisuhteessa oikeasti tehdä asioita yhdessä. Huomaan eläväni nykyään niin, että odotan ystävääni ja hänen kanssaan on niin ihana elää arkea ja sitten olen todella tyytymätön tähän oikeaan arkeen mitä on suurinosa ajasta.
|