Lähettäjä: -
Päivämäärä: 16.12.24 19:57:01
Meille syntyi todella iso pentue, harvinaista ja ei-suosittua rotua. Löysin ihmeen kaupalla kaikille muille paitsi yhdelle kodin. Nyt 4.5kk ikäinen ja tullut tietysti hyvinkin rakkaaksi, oltiin päätetty se pitää kotona, vaikkei se nyt kovin järkevää olisikaan.
Yllättäen tuli yhteydenotto, ja kiva koti olisi tiedossa. Menin pennun heille lupaamaan, ja samantien iski valtava katumus ja morkkis. Tuntuu että petän pennun luottamuksen täysin, siitä on hyvää vauhtia tullut "minun koirani"...
Tottunut meillä koiraseuraan, kodissa olisi ainut koira. Miten tuossa iässä vielä sopeutuu?
Kaikella järjellä ajateltuna täysin oikea ratkaisu, mutta sydän sanoo ihan muuta.
Meillä on jo kolme koiraa, uros ja kaksi leikattua narttua. Neljättä ei todellakaan tarvittaisi, eikä tämän kotiin jääminen ollut todellakaan suunniteltu juttu. Entäs jos kaksi urosta eivät myöhemmin tulekaan toimeen?
Puhukaa minulle järkeä...
|