Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 19:00:51

Jos menee antamaan ruoat ja komentaa / ohjaa kauemmas / antaa tilaa, kääntää korvat luimuun ja kääntää perseen, kerran on pukittanut. Nyt alkanut muutaman kuukauden sisällä, ikinä ei tällaista hevosta ole meillä ollut että alkaa ”komentaa” ihmistä. Onko tuolle mitä tehtävissä? On ihan utopistisen uusi tilanne kerrassaan. Ei ole todellakaan ennen ollut tällainen. On ollut ennen alisteisessa asemassa laumassa, heinillä on nytkin mutta väkirehut jos syö porukassa puskee muiden läpi.

Tänään kääntyi perse minuun päin ja oli jo perse kiinni minun kyljessä mutta luojalle kiitos ei potkaissut. Jäi myös nyt kuuntelemaan nätisti metrin päähän kunnes ruoka kupissa. Pohdin myös onko tullut jotenkin epätavallisen ”karjaaksi” (ensimmäinen sana joka tuli mieleen) vai lieneekö olla kipeä jostain. Ei ollut nuorena millään lailla näin ”päävikainen”, hirmuisen kiltti.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Gbk 
Päivämäärä:   16.12.24 19:02:51

Minkä ikäinen? Kun kääntyy, karjaise äläkä anna ruokaa ennen kuin on pää sinuun päin.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.24 19:04:10

Oletko kokeillut opettaa mitä sen kuuluu tehdä sen sijaan että komentaisit?

Ensiavuksi naru avuksi että saa pidettyä pään halutussa paikassa, mutta harjoitelkaa ruoasta luopumista! Maahan vaikka kippo ja heti kun hevonen päänsä sieltä pois, katsoo muualle, ei kerjää jne, tiputat sinne namin. Toistoilla hevonen oppii nopeasti mitä pitää tehdä että saa ruoan. Voi opetella myös kädestä syöttämällä, mutta tärkeää on se että namin saa heti kun yhtään menee oikeaan suuntaan. Jos kierrokset nousee, pidetään tauko.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   16.12.24 19:05:02

Semmosia ne nuoret tammat on.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: pöhköt 
Päivämäärä:   16.12.24 19:06:54

Hevonen ei ole koira. Jos on karsinassa niin sidot sen kiinni ja kauralaari eteen.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 19:18:45

Kyllä on opetettu ja hienosti toimi tosiaan aiemmin mutta nyt on jotain tapahtunut jo jonkun aikaa, muuttuu väkivaltaiseksi kun sanoo topakasti että EI TULE. Se perseenkääntö tapahtuu sekunnissa.

Kun sitten odotti metrin päässä rauhallisena, annoin luvan syödä. Tällä nousee kierrokset nopeasti jos ei saa heti ruokaa, menee tiloihin. Kaikki varsat ollaan saatu opetettua syömään ruoka nätisti, syövät sitten karsinoissaan tai tarhoissaan, mutta tästä on nyt tullut äkäinen ja komentelevainen.2v

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 19:21:33

Yhteenvaiheeseen teki sitå että hyppäsi pystyyn jos pidin narun kanssa ja pyysin odottamaan. Poikkeuksellisen voimakas oma tahto tullut

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.24 19:26:49

Se kokeilee, voiko ottaa sinulta johtajan paikan.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.24 19:28:04

Se puolustautuu hyökkäämällä, ja kokee sen napakan komennuksesi uhkaksi. Voiko komentaa yhtään vähemmän, nätimmin? Selvästi herkkä tapaus.

Toki tuo voi hyvin olla vaan vaihe. Ottaisin narun turvallisuuden vuoksi avuksi ja harjoittelisin ruoasta luopumista, ja mahdollisimman pienellä komentamisella. Meillä oli joskus tuollainen nuori ori, aika nopeasti se sitten asettui taas nättiin käytökseen mutta kyllä tuli säikähdettyä joskus.

Tsemppiä.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 19:30:05

Se on ihan mahdollista. Silloin kun viimeksi käänsi perseensä ja pukitti päin ettå melkein osui, vaistomaisesti läväytin narulla jaloille eikä sillä ollut mitään asiaa enää ruokintapaikalle. Muutaman kerran yritti, en päästänyt; lopulta luovutti ja lähti muualle.

Olen kiitollinen annetuista ja tulevista neuvoista sekä myös kokemuksista, jos jollain sellaisia on. Voiko esimerkiksi stressi tehdä tällaista käytöstä?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   16.12.24 19:30:45

"Kun sitten odotti metrin päässä rauhallisena, annoin luvan syödä. Tällä nousee kierrokset nopeasti jos ei saa heti ruokaa, menee tiloihin."

No se on edelleenkin hevonen, ei koira. Miksi ihmeessä simputat sitä?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   16.12.24 19:33:34

Ja mielestäni on aivan luonnollista että hevoset odottaa ruokaa ja siihen käydään kuin sika limppuun heti kun se tulee.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Shole 
Päivämäärä:   16.12.24 19:35:17

LähettäjäHuoh
Päivämäärä16.12.24 19:30:45

"Kun sitten odotti metrin päässä rauhallisena, annoin luvan syödä. Tällä nousee kierrokset nopeasti jos ei saa heti ruokaa, menee tiloihin."

No se on edelleenkin hevonen, ei koira. Miksi ihmeessä simputat sitä?

Tuossahan ap teki ihan oikein. Miten itse toimisit?
Varsa rauhoittui niin sai tulla syömään.

Jos hevosella on taipumus tulla vaikka ihmisen päälle ruokailutilanteessa, silloin sitä kuuluukin komentaa. Kenenkään ei pidä näiden kanssa uhmata henkeään. Meillä ei ruokaa tipu jos ruoanjakaja yritetään jyrätä yli, siitä lienee aloittajallakin kysymys.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 19:54:40

Ymmärrän tuon että viivytyksettä haluavat syömään, enhän minä odotuta ruoalla, mutta kun tämä ei anna edes laittaa kuppiin asti ruokaa vaan puskee syömään välittämättä minusta että, litistyisin hevosen ja seinän väliin. Pyydänkin odottamaan että pieni hetki laitetaan ruoka kuppiin

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: lime 
Päivämäärä:   16.12.24 19:58:26

Kopsauta kauhalla turpaan? Kauhalla on etuajo-oikeus päästä ruokakulhoon.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Pullo 
Päivämäärä:   16.12.24 20:00:13

Akat sen kunnolla kauemmas jo kun olet tulossa ruokkimaan. Juoksutuspiiskalla ei tarvitse edes lyödä, vaan saat sillä muutenkin osoitettua hevoselle, että tänne ei tulla.

Saako varsa syödä rehunsa rauhassa? Voi olla kiukkuinen siksikin, että tuntee tarvetta syödä rehunsa kiireellä, ettei kukaan muu tunge apajille.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.24 20:00:19

Mitä lajitoveri tekisi?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 20:09:40

Saa syödä rauhassa, aina ei ole saanut syödä. Pohdinkin onko jokin stressireaktio

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Muu 
Päivämäärä:   16.12.24 20:10:42

Kyllä mun nuori tamma on monesti testannut ihan varsasta asti mm. tuolla tavoin että onko pakko/joustanko. Ollaan aina käyty sama keskustelu että kuka loppupeleissä päättää asiasta ja sit taas pitkään ollut mukavaa kunnes joku päivä taas sama rumba  onneks välit pitenee ja testit laimenee mitä enempi ikää tulee. Tammat on hauskoja.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Taika 
Päivämäärä:   16.12.24 21:09:37

Meillä tänään kaksivuotiaaksi kääntyvä nuori tamma ajoi pari vuotta vanhemman isoveljensä pois heiniltä. Tästä menestyksestä huumaantuneena yritti samaa emälleen - hetken aikaa nuoren tamman turkki pöllysi, kun sai hammasta ja vielä kaviostakin.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä~*~ 
Päivämäärä:   16.12.24 21:20:58

Sen haluaisin nähdä kun oikeasti ruokavihaista hevosta komennetaan.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Jojo 
Päivämäärä:   16.12.24 21:59:37

Tuo vaihe on käyty kaikkien temperamenttisten nuorien tammojen kanssa. Ja kaikkien kanssa se on mennyt ohi, kun on kerrottu, että säännöt on edelleen samat eli hevonen odottaa, että ruoka on kupissa ja syömään mennään vasta, kun ihminen on siirtynyt syrjään. Yksi oli sellainen, jolta kaviota tuli sen verran, että hetken aikaa piti olla kättä pidempää ohjaamassa hevosta kauemmaksi, ettei itse joutunut tulilinjalle.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Aaa 
Päivämäärä:   16.12.24 22:09:36

Minulla on 2v tamma joka on siitä asti kun tuli emästä ulos ollut todella vaarallinen ihmiselle. Toimii ajossa,saa kenkään jne peruasiat sujuu mutta meneppä ottamaan väärin karsinasta kiinni potkaisee heti. Meneppä komentamaan edes nätisti niin olet kuollut. Meillä on aina hevosia komennettu ja kehoitettu väistämään ihmistä napakstikkin jos on ollut tarve mutta tätä ei vaan voi. Tämän kanssa pitää neuvotella ja anella siltä ja lahjoa sitä. Mutta on sitten pikkuisen lahjakas varsa raviuraa ajatellen. Lyö etusella, puree, hyppää päällä ja potkaisu on sen todellinen bravuuri. Jopa sen emä on väistänyt sitä ensimmäisistä päivistä asti. Mutta, sen kanssa pärjää kun on nöyrä ja lahjomalla kauniisti neuvottelee.

Joku luulee nyt että täällä puhuu ihminen joka on kädetön. Ei, minulla on ravihevosia ollut 20 vuotta, omia kasvatteja lähemmäs kymmenen ja nytkin yli 10 hevosta tontilla. Kaikki muut omat kasvatit ovat olleet todella fiksuja ja kilttejä, tähän on se demoni syöpynyt.

Aloittajalle, tammaa älä mene komentamaan piiskalla. Jos on tuolla linjalla että saa pelätä että potkaisee niin jotenkin vaan koirat selviytyä ja rauhoittaa tilanteen.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 22:17:46

Aaa

Kiitos sinulle omakohtaisesta kokemuksesta.
Minullakin on tunne ettei tähän oikein voi piiskaakaan sotkea, minä itse veikkaan voimakasta stressiä kun on joutunut alakynteen ja taistelemaan että pääsee syömään heiniään. Nyt tilanne on muuttunut mutta oikein pohtiessani tuli mieleen sekin, että se stressi on jäänyt päälle ja hiljalleen opittu käytösmalli on edelleen takaraivossa. On niin valtavan lempeä ollut vaikkakin omaa tahtoa ollut ihan pienestä asti.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   16.12.24 22:18:49

LähettäjäJojo
Päivämäärä16.12.24 21:59:37

Tuo vaihe on käyty kaikkien temperamenttisten nuorien tammojen kanssa. Ja kaikkien kanssa se on mennyt ohi, kun on kerrottu, että säännöt on edelleen samat eli hevonen odottaa, että ruoka on kupissa ja syömään mennään vasta, kun ihminen on siirtynyt syrjään. Yksi oli sellainen, jolta kaviota tuli sen verran, että hetken aikaa piti olla kättä pidempää ohjaamassa hevosta kauemmaksi, ettei itse joutunut tulilinjalle.

////

Minulla on sitten ollut tuuria kun olen tällaiselta välttynyt. Hurjalta kuulostaa kerrassaan.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: lol 
Päivämäärä:   16.12.24 22:27:31

Tääkin ketju vain yksi esimerkki miksi viihdyn parhaiten ruunanrupsujen kanssa. Miksi tehdä elämästä turhan dramaattista kun se voi olla tasaista ja mukavaa :D

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Jojo 
Päivämäärä:   16.12.24 23:25:22

"Minulla on sitten ollut tuuria kun olen tällaiselta välttynyt. Hurjalta kuulostaa kerrassaan."

Niin, kaikkien _temperamenttisten_ nuorien tammojen kanssa, ei kaikkien nuorien tammojen kanssa. Minulla oli yhdessä kohtaa työuraa useampia tammoja samasta emästä ratsutettavana niin, että näin niiden kehityksen varsasta 4-vuotiaaksi. Emä oli luonteikas tamma ja hyvin periytti luonnetta tyttärilleen. Orijälkeläiset siitä oli oikein leppoisia. Mutta ylipäänsä minusta on ihan normaalin ja terveen nuoren hevosen merkki, että osana kasvua ja kehitystä kokeillaan ja kyseenalaistetaan, mitä voi ja saa tehdä, ja mitä siitä hyötyy. Se on sitten hevoskohtaista, miten tämä ilmenee.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.24 23:28:30

Itellä ollut suht kauan hevosia, varsinkin jotkut tammat on aika ärhäköitä ruuastaan. Sen jälkeen kun niille on ruuan antanut, niille on annettava rauha syödä. Jos ruokkii tarhaan ja ei kunnioita sinun tilaa, voi silloin vähän komentaa loitommalle. Jossain karsinassa tai suljetummassa tilassa en kinaa jos hevonen irti. Toki hevonen on tunnettava, mutta muutama ollut joiden kanssa ei kannata kakkossijaa katsoa.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Cbj 
Päivämäärä:   16.12.24 23:41:50

Omani olleet siittolassa 3v kesään asti. Heillä on sellainen ruokintakaukalo, johon mahtuu monta hevosta riviin ja voi antaa ruoat ulkopuolelta. Tappelevat siinä sitten keskenään, kunnes ovat haluamassaan järjestyksessä.

Sitten kun on siirretty 3v omaan karsinaan niin ei ole ollut ongelmia, kiltisti odottavat ruokaansa.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   17.12.24 02:08:39

Se joko väistää tai sanoo painu *ittuun. Ihminen voi päättää kumpi haluaa olla.

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 16.12.24 20:00:19

Mitä lajitoveri tekisi?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   17.12.24 02:17:09

Ja ei sinänsä liity, mutta hevoseni tarhaa nuoren tamman kanssa jolle ei ole selkeästi laitettu mitään rajoja. Tämä päätellen omistajasta. Tämä hevonen on aika pahapäinen ja aggressiivinen ihmisiäkin kohtaan. Tarhaan ei uskalla mennä omaansa hakemaan kuin pitkän piiskan kanssa jolla saa pidettyä tämän kukkoilijan poissa. Minustakin otti aluksi mittaa ihan tosissaan, mutta en perääntynyt ja sai piiskasta ihan kunnolla naamalle kun yritti väkisin tulla päälle. Nykyään riittää, että nostan piiskaa paremmin näkyville niin jää kauemmas tai poistuu. Pidän kyseisen hevosen ihan hemmetin kaukana enkä päästä lähellekään.

Yhden työntekijän oli jo ahdistanut nurkkaan eikä päästänyt liikkumaan vaan potki kohti. Muut ihmiset joutuivat pelastamaan työntekijän.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.12.24 03:42:49

Maasta käsittely ja Kari Vepsä kehìin

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Tupsu 
Päivämäärä:   17.12.24 08:54:54

”Aloittajalle, tammaa älä mene komentamaan piiskalla. Jos on tuolla linjalla että saa pelätä että potkaisee niin jotenkin vaan koirat selviytyä ja rauhoittaa tilanteen.”

Siis anteeksi mitä? Koitat vaan selviytyä. Mikä mahtava neuvo. Tässä oiva esimerkki siitä, että sillä ei ole merkitystä kuinka kauan on omistanut hevosia, jos ei tiedä mitä niiden kanssa tekee.

Todellakin karsinaan voi mennä piiskan kanssa. Ja kannattaakin, ettei elämästä tule vain sitä selvitytymistä. Ihmisen tehtävä ei ole selviytyä hevosen kanssa, vaan hevosen on tehtävä ihmisen kanssa yhteistyötä. Se ei onnistu, jos hevonen uhkailee tai määräilee missä ihminen saa olla ja miten.

Varsa järjestykseen nyt eikä myöhemmin. Lahjaakkallakaan varsalla ei tee mitään, jos se ei ole yhteistyökykyinen ihmisen kanssa.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.12.24 09:02:40

Onneksi on vaan kukkoilevia oreja, niin ei tarvitse miettiä voiko komentaa. Meilläkin sääntö on se, että odotetaan nätisti, että ruoka on kupissa ennen kuin siihen saa tulla. Jos ei odota, niin saattaa saada kuupasta kuonoon. Ja tallissa on myös yksi useammasta tallista käytöksensä takia kenkää saanut elukka - se on oikein kiva kun sillä on rutiinit ja säännöt ja kaikki toimivat sen kanssa aina samalla tavalla. Ja persettä ei tasan kukaan käännä ihmiseen päin, ikinä eikä missään olosuhteissa. Sillä on Seurauksia.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.12.24 09:10:54

Nykyään ei moni ihminen halua hyväksyä sitä että hevosen kanssa ei voi olla tasaveroinen kun se laumaeläimenä tietenkin kokeilee kumpi on pomo vaan ehdotetaan hevosen käytöksen syyksi kipua, stressiä jne.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä~*~ 
Päivämäärä:   17.12.24 09:17:09

Napakan tamman karsinaan kun menee vihtan kanssa ja kuvittelee laittavansa sen ruutuun, jää toiseksi. En suosittele.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   17.12.24 09:48:06

"Minullakin on tunne ettei tähän oikein voi piiskaakaan sotkea, minä itse veikkaan voimakasta stressiä kun on joutunut alakynteen ja taistelemaan että pääsee syömään heiniään. Nyt tilanne on muuttunut mutta oikein pohtiessani tuli mieleen sekin, että se stressi on jäänyt päälle ja hiljalleen opittu käytösmalli on edelleen takaraivossa. On niin valtavan lempeä ollut vaikkakin omaa tahtoa ollut ihan pienestä asti."

Ihan satavarma vatsahaava. Ei välttämättä paha, mutta kokeilepa syöttää kuuri lääkkeitä ja katso paraneeko käytös.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.12.24 09:58:23

Meille tuli vanhempi ruuna joka teki tuota, että ruokittaessa kävi päälle. Aloin ruokkimaan raippa kädessä ja tein selväksi sen, että tämä on minun tilani ja tähän ei tulla tuollaisella ilmeellä. Oli siis tullessaan jo sellainen että se ruokittiin aidan yli, mutta aika nopeasti siitä tuli ihan lupsakka otus. Kyllä se tänäkin päivänä välillä tulee korvat pitkin kaulaa irvistelemään, mutta käden heilautuksella muuttuu ilme. Saavat tulla syömään kuormasta jos tulevat nätisti enkä sitä kiellä, toiminut.

Aloittaja ottaa ihan ensimmäisenä jotain kättä pidempää turvaksensa ja/tai ottaa ensimmäisenä sen tamman kiinni,vaikka aidan takaa jos mahdollista. Ensin teet tilanteen itsellesi turvalliseksi, sitten lähdet ratkomaan. Ihan jo siitä, että jos se persaus kääntyy kohti niin sitä päin lentää jotain samantien, ärräpäiden lisäksi. Tarkoitus ei ole satuttaa hevosta vaan "näykkäistä" kuten laumakaveri tekisi.

Sanotaan nyt vielä kun ei kaikille olet itsestäänselvää, että sitä hevosta ei lyödä ellei käy päälle, mutta sillä raipalla voi huitoa ilmaa ihan niin kovaa kun lähtee että ymmärtävät kunnioittaa sitä. Sitä käytetään vähän samaan tapaan kuin itse huiskisvat häntää, varoituksena ja ihmisen tapauksessa rajaamaan omaa tilaa.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Pau 
Päivämäärä:   17.12.24 10:19:06

Jos hevonen joutuu taistelemaan päästäkseen heinille, niin ruokinta on lähtökohtaisesti toteutettu huonosti. Liian vähän heinäkasoja, liian vähän tilaa tai liikaa päsmäreitä laumassa. Joskus riittää että porukassa on yksi simputtaja, eikä kukaan saa syödä rauhassa.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Manne 
Päivämäärä:   17.12.24 10:23:59


On siellä paraskin hevosmies, veikkaan kuitenkin pätevä naikkonen.
Tammoille ei tiuskita tai komenella pahasti, mieti itseäsi.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   17.12.24 10:34:56

Minulle ei selvinnyt ruokkiiko aloittaja laumaa pihalla vai yhtä hevosta karsinassa.

Tammat on omanlaisiaan. Jos on laumassa niin heittäisin heinät aitauksen ulkopuolelta. Ja itsestään selvää on, että kasat pitää jaotella niin, ettei ole jatkuvaa tappelua. Tarpeeksi monta kasaa ja tarpeeksi kaukana toisistaan. Ja jos laumassa tapellaan niin sinne ei laiteta väkkäreitä. Se on jatkuva stressin aihe hevoselle jos joutuu puolustamaan herkkujaan ja ehkä luopumaan niistä jokaikinen päivä.

Aamutallia tehdessä on ollut tammoja joille automaattisesti laitan riimun kiinni ja narun käteen kun loimitan. Joitain joiden mielentilaa ensin vilkaisen ja sitten joko laitan riimun tai en. Yksi joka piti sitoa kiinni. Tämä riimun laittaminen siis estää sen, ettei pääse kääntymään ja potkaisemaan. Turha alkaa tappelemaan jos sen tappelun voi välttää jollain varokeinolla. Suurin osa tammoistakin onneksi ollut ihan normaaleja tapauksia.

Ja kyllä, jos hevonen sukupuolesta riippumatta yrittää potkaista niin minä räjähdän kunnolla, karjaisen, huitaisen narulla, riimulla millä tahansa mikä kädessä on. Tämä kestää kaksi sekuntia ja sitten jatkan käsittelyä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, aina on toiminut. Satoja hevosia olen käsitellyt, varsasta vanhuksiin, tammoista oreihin.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: pilkunviilaaja 
Päivämäärä:   17.12.24 11:41:49

Nostan esille myös sen mahdollisuuden, että karsinan/aitauksen ulkopuolella voi odottaa, kunnes turpa/pylly on halutussa paikassa ennen ruokintaa. Naksautus/maiskautus vaikka siitä ulkopuolelta tai lievemmän tapauksen kanssa ovenraosta on yleensä hevoselle aika vähän provosoiva tapa osoittaa, että toivoisit sen liikkuvan johonkin. "Äppäp" tai "Ei" voi toimia toisella. Ekana päivänä voi mennä aikaa. Seuraavana yleensä jo paljon vähemmän.

Hevoset eivät ole tyhmiä, ja useimmat alkavat nopeasti kokeilla mikä on se keino millä ruuan saa. Ruoka on palkka toivotusta käytöksestä, ja kannattaa miettiä mitä käytöstä ruualla haluaa vahvistaa. Sekin jos vieressä oleva kaveri saa jo ruokaa ja itse ei, lisää usein motivaatiota liikahtaa johonkin suuntaan = auttaa pois jumiutuneesta tilanteesta.

Minäkin olen ruoka-aggre tamman omistaja (tilanne hallinnassa), ja on ihan totta mitä yllä kirjoitetaan - osan kanssa täytyy olla kohtelias, osaa voi komentaa, osalla se kättä pidempi vain provosoi.
Kohteliais pyyntö ei myöskään tarkoita tässä sitä, että hevonen saa toimia aggressiivisesti. Vaan että löydetään provosoimaton tapa kertoa tammalle, että toivon että teet asian X ja sitten saat heti ruuan.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   17.12.24 12:14:00

Jotkut tammat yrittävät sitä ihmisiin kuten toisiin hevosiin. Hevonen ei saa oppia että ihminen väistää kun se "komentaa". Siksi heti kun vähän yrittää ensimmäistä niin äänellä yms komennettava niin että se huomaa ettei onnistu. Pomoa väistetään. Tietty ei pidä antaa päästä potkaisemaankaan.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   17.12.24 14:08:47

Luin vähän huonosti aloituksen- ilmeisesti ei olekaan karsina vaan pihatto ? Hevoset niin ahneita väkirehuille että voi olla sitäkin .

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: kiinnostaa 
Päivämäärä:   17.12.24 16:20:43

Mistä lähtien suomessa on ollut siittoloita??

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: vertti 
Päivämäärä:   17.12.24 16:24:49

Kuka jaksaa pitää hankalaa hevosta? Teuraaksi vaan(ei se hevonen tiedä kuolevansa), onhan sitä helpompiakin hevosia olemassa, ei ne kesken lopu!

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Ei nyt omalla 
Päivämäärä:   17.12.24 16:44:16

"Jotkut tammat yrittävät sitä ihmisiin kuten toisiin hevosiin. Hevonen ei saa oppia että ihminen väistää kun se "komentaa". Siksi heti kun vähän yrittää ensimmäistä niin äänellä yms komennettava niin että se huomaa ettei onnistu. Pomoa väistetään. Tietty ei pidä antaa päästä potkaisemaankaan."

Tämä. Jos alat lahjoa ja väistellä, kohta tamma vaatii sinulta muitakin myönnytyksiä. Ihmisen päälle ei koskaan millään lailla käydä tai edes uhitella, tai lähtö tulee. Johtajaa väistetää, aina. Ja kyllä, hevonen on laumaeläin, jolla on arvojärjestys.
Pelkäävä hevonen ei käyttäydy noin, ellei ole todella todella huonosti kohdeltu, että luulee tulevansa suurinpiirtein tapetuksi sillä sekunnilla.
Oma tammani (sh) on hyvinkin tarkka tästä, jos antaa pikkusormen, se muistaa sen heti seuraavalla kerralla ja kokeilee vähän enemmän. Mutta kun pitää tarkan, johdonmukaisen linjan, on maailman kiltein ja ystävällisin tapaus, myös erittäin seurallinen, joten ei kyllä ole tästä 'komennosta" ahdistunut tai ottanut itseensä :D

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä~*~ 
Päivämäärä:   17.12.24 16:46:07

Höpsin. Kyllä kiltin kanssa pärjää kuka tahansa, mutta oikeasti napakkaa tai jopa vihaista tammaa ei höykkyytetä ja komennella. Sen kanssa yritetään tulla toimeen hevosen ehdoilla ja ne tilanteet joissa on riski että hevonen tulee päälle, vältetään omalla toiminnalla.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: rwf 
Päivämäärä:   17.12.24 16:50:39

"Mitä lajitoveri tekisi?"

Oi, kerrankin fiksu kommentti!
Hevosmiestaitoa on tuntea hevonen myös eläimenä ja toimia sen mukaan. Laumassa niillä on hierarkia ja hevonen on tyytyväinen kun sille kerrotaan mitä tehdään ja miten asiat on ilman että sen tarvitsee itse alkaa asioitaan järjestelemään.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: janne 
Päivämäärä:   17.12.24 16:55:18

Jep. Hevonen ei koskaan saa tietää että se on ihmistä voimakkaampi. Niin se on että voipi henki lähteä jommalta kummalta. Tai molemmilta.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Ei nyt omalla 
Päivämäärä:   17.12.24 17:12:06

"oikeasti napakkaa tai jopa vihaista tammaa ei höykkyytetä ja komennella."

Kyse onkin rajojen asettamisesta, ja niiden noudattamisesta eikä simputtamisesta. Kun hevonenkin tietää rajansa, kun ne on sille oikealla tavalla osoitettu, ja kuinka sen odotetaan käyttäytyvän, on lopputuloksena ystävällinen, levollinen ja rento kaveri, joka ei jyrää ihmisiä eikä esim pelkää hoitotoimenpiteitä tai uusia paikkoja tutun ihmisen johdattamana jne. Harmillisesti monet nämä "napakat" hevoset on vaan jo pienestä opetettu siihen, että ihmistä voi väistättää ja pomottaa. Aikuista hevosta onkin sitten vaikeampi siitä pois opettaa.
Luontaisesti hevonen ei ole "vihainen" eläin, silloin sen käyttäytymiseen on joku syy; aiempi epäoikeudenmukainen/ väkivaltainen kohtelu (eli pelko ja epävarmuus), kipu tai sairaus kasvaimet tms.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   17.12.24 17:37:43

Itse en edes pohdi näissä tilanteissa, ajan hevosen kauemmaksi itsestäni, olen itse rento ja itsevarma. Hevosen pitää odottaa kunnes rauhoittuu ja tulee ystävällisesti kohti. Niin kauan kun temppuilee, joutuu menemään kauemmas minusta. Sillä ei varsinaisesti ole väliä onko syy vatsahaava, postraumaattinen stressi vai mikä, mutta tuo käytös on ihmiselle vaarallista.

Eilen juuri yksi nuori tamma käänsi takapuoltaan kun hain sitä tarhasta. Aina kun teki sen, pyöräytin riimunnarua ilmassa ja tamma juoksi pari kierrosta tarhassa. Kokeili vielä pari kertaa. Kun tuli korvat hörössä kohti, kaivoin namin taskusta ja heitin sen sille huuleen kun puin riimun.

Ei satuta hevosta, ei ole sille epäreilua, opettaa toivotun käytöksen.

Jos oireilee muuten siten, että on kipeä tai nälkäinen, kutsu eläinlääkäri tai lisää heinää. Ei tämä nyt ihan ydinfysiikkaa kuitenkaan ole.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä~*~ 
Päivämäärä:   17.12.24 17:40:51

Ei nyt omalla:

Kuten sanoin, kiltin hevosen kanssa pärjää kuka tahansa, eikä niitä todellisuudessa tarvi edes komentaa. Kunhan on reilu ja jämpti.

Oikeasti kiukkuisen tamman kanssa ei välttämättä samoilla pelisäännöillä pärjää (ainakaan jos noudattaa tämän topicin monia ohjeita), eikä sellaisesta tule ystävällistä ja kivaa. Sellaisen kanssa pärjätään tismalleen hevosen ehdoilla, eikä kaikilla hevosilla ole mitään vikaa olosuhteissa, terveystilanteessa tai käsittelyssä, vaan joillakin se on yksinkertaisesti päässä.

Aloittajan hevosella on todennäköisesti ongelmia vatsan kanssa, mahdollisesti jopa pidemmältä ajalta jos se ei ole saanut riittävästi syödäkseen. Raippa, komentaminen tai oikaisu ei ole se ratkaisu. Ei väkirehuruokita laumaan tai tarhaan, vain kiinni ollessa tai karsinassa niin että ruoat kippoon ja ovi kiinni. Heinää oltava riittävästi sille lauman alimmallekin, eikä niitä heiniäkään tarvitse mennä jakamaan hevosten keskelle. Asiaa voi tarkastella uudelleen vatsan hoitamisen jälkeen.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: Didi 
Päivämäärä:   17.12.24 18:06:33

Voi hyvin olla stressi +- vatsahaava. Ei siihen piiska auta.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: sälli 
Päivämäärä:   17.12.24 19:00:31

Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan. (älä piiskaa suotta vaan ell perinpohjaiset tutkimukset) ehkäpä sillä on kasvukipuja? Tai ihan vaan murkkuikä?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: -settä 
Päivämäärä:   17.12.24 21:24:08

Hevoset asustavat karsinoissaan yöt, mutta toki päivisin ovat tarhoissa, joissa sitten on kahnauksia tullut.

On tullut todella hyviä ajatuksia nostattavia kommentteja, kiitoksia niistä!

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: teeth 
Päivämäärä:   18.12.24 08:55:16

Taitaa hampaat vaihtua?

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.12.24 10:06:32

Mulla oli vihainen tamma. Siis sellainen että edellisessä kodissa se oli aina ruokittu aidan takaa, talutettu kahta puolen ja jäänyt hoitamatta kun toimenpiteet ei onnistuneet. Ekana päivänä vesarissa kulman takaa suihkuttelin paskalaattoja irti kyljistä kun potki niin ettei lähemmä uskaltanut mennä.
Aloitin sillä, että karsinan ulkopuolelta heitin kuppiin namin aina kun laittoi korvat höröön. Oppi kerjäämään tosi söpönä mutta myös odottamaan ruokaa paikallaan korvat hörössä. Helpotti nopeasti ruokkimista.
Mahahaava kun saatiin hoidettua niin homma helpottui selkeästi. Taluttaessa harjoittelin oman tilan pitämistä, jos ei tullut mun tilaan niin sai hillua mitä halusi. Kaikki hoitotoimet opeteltiin uudelleen niin, että jos seisoi nätisti paikallaan ja kesti harjauksen tai muun toimen niin sai namin. Jos oli komentamisen aihetta niin komensin, mutta nopeasti, lyhyesti ja tauko kaikesta heti sen jälkeen. Sitten vasta rauhallisella yrityksellä uudelleen. Aiheettomasta komentamisesta suuttui aina, aiheellisen kesti ja siitä oikeni kun oli itse riittävän nopea. Oli opettavainen hevonen kyllä ja parin vuoden jälkeen toimiva ja luotettava tuttujen ihmisten kanssa.

Ei ne hevostenkaan kesken katsele sitä, että toiselle käännetään pyllyä, kyllä siinä tulee pyllyn kääntäjälle äkkilähtö ylempiarvoisen toimesta. Vielä isommalla syyllä ihmiselle ei käännetä pyllyä tai muuten uhkailla, käy vielä huonosti. Opettaisin siis erikseen kaksi asiaa 1) että ruokaa jaetaan kilteille hevosille ja 2) että pyllyn kääntämisestä seuraa sen päiväinen komennus ettei toisten tule mieleen kääntää. Kun nämä on erikseen käyty läpi niin ruokintatilanteiden pitäisi mennä mukavasti.
Ja hoida ne ulkoiluolot, heinäruokinta ja mahahaava kuntoon.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: kirja 
Päivämäärä:   18.12.24 10:14:22

Joku kuuluisuu se teki vihaisen hevosen kanssa siten että hoiti kaikki muut hevoset ensin ja vihainen jäi viimeiseksi. Käsittelyä mahdollisimman vähän ja viimeisenä kaikki ruokinta ym. Tätä kolme päivää ja hevonen alkaa kiinnostua ihmisistä kun tämä hankala hevonen oli aina viimeinen kaikessa..

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: swar 
Päivämäärä:   18.12.24 10:40:12

Oonko mä jotenkin kokematon tai tyhmä kun en ole koskaan miettinyt yhdenkään hevosen ilmettä sitä ruokkiessa. Kerran taitaa olla yks potkaissut päin ja siitä toki räjähdin, mutta mulle on ihan sama mikä se perusnaama on. Saa olla vaikka kuinka mutrussa kunhan ei päälle tulla. Ja siis lähelläkin saa olla, ei tarvitse napottaa metrien päässä. Ruuat annan vaan mahdollisimman nopeasti koska tyypeillä on usein kiire, ja poistun.

  Re: Nuori tamma on alkanu komentaessa kääntämään per

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.12.24 16:11:47

Vatsahaava

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.