Lähettäjä: -
Päivämäärä: 15.12.24 14:32:44
"Lukioikäisenä Leena vietti aikaa lähinnä äitinsä kanssa. Isä oli tehnyt itsemurhan, vanhemmat sisarukset muuttaneet pois.
Koulussa Leena pärjäsi hyvin. Hän oli sivistynyt ja pääsi lukemaan lakia, mutta jätti koulun kesken.
1990-luvulla Leena oli äitinsä omaishoitaja. Kun äiti kuoli, Leena jäi asumaan lapsuudenkotiin.
Leenan päiväkirjojen mukaan sukulaiset halusivat kuitenkin myydä asunnon, joten eräänä päivänä he kantoivat Leenan tavarat pihalle.
Talo laitettiin myyntiin, ja Leenan kissat juoksivat karkuun. Rakkain niistä oli Nätti, jonka elämäkerta Leenan oli tarkoitus kirjoittaa.
Leena katkeroitui. Hän ei enää halunnut tavata sukulaisiaan.
Perintörahoilla Leena osti matkaliput ulkomaille. Tavaransa hän säilöi helsinkiläiseen varastoon, jonka osoitteen hän unohti.
Suomeen Leena palasi talvella 2002. Hänellä ei ollut rahaa, ei kotia, ei toimeentuloa, ei työtä.
Leenasta tuli kulkuri."
|