Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   13.12.24 21:31:57

?

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   13.12.24 21:32:41

Millä tavoin tottuu?

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   13.12.24 21:33:52

Sivusta homma vaikuttaa aivan uskomattoman työläältä sähellykseltä ja sietämiseltä. Tottuuko siihen, kasvaako?

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   13.12.24 21:36:58

Kyllä. Ennen omia lapsia kävin usein kyläilemässä siskoni luona, jolla oli alle kouluikäisiä lapsia. Olin ihan poikki noiden vierailujen jälkeen. Se meteli ja kaikki muu lapsiin liittyvä tuntui todella uuvuttavalta. Jälkeenpäin mietittynä se oli ihan tavallista lapsiperheen elämää, lapsetkin oli ihan normaaleja, ei mitään erityisiä diagnooseja.

Omien lasten kanssa ei ole koskaan tuntunut yhtä rankalta tässä 11 vuoden aikana, vaikka ihan varmasti he ovat tuottaneet saman verran härdelliä kuin vaikkapa ne siskon lapset. Kyllä niihin tottuu. Myöskin omien lasten äänensävyyn tottuu. Meillä käy kylässä paljon lasten kavereita, ja vaikka kaikki käyttäytyvät hyvin, niin joidenkin lasten äänet ovat vain sellaisia, että ne riipii aivoja vaikka lapsi ei edes varsinaisesti huuda.

Omien lasten kanssa kasvaa jollain tavalla samaa matkaa. Pikkuhiljaa oppii, miten elämästä saa leppoisaa juuri sen oman lapsen kanssa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.12.24 21:42:52

Tietysti tottuu. Vanhemmuudessa on paljon opeteltavaa, mutta omien lasten kanssa oppii toimivat rutiinit kyllä. Ja lapset usein menevät vähän kierroksille kun on jänniä vieraita käymässä, eli ulkopuolisena et juurikaan pääse näkemään niitä helppoja aikoja :D

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.12.24 21:46:03

Kyllä omat ovat aina omia. Tuttuja ja äärettömän rakkaita. Silti välillä väsyttää ja on pakko järjestää välillä omaa aikaa. Sitten taas jaksaa hyvillä mielin.

Lähettäjä: I 
Päivämäärä:   13.12.24 21:54:54

Ei siinä minusta ole mitään tottumista, oma on rakkain ja ihanin aina, alusta asti. Minua riipii tosi harvoin oman lapsen itku tai muu vinkuminen, ”sähellyskin” heitetään monesti leikin kautta. Lapsettomille varmasti raskasta.

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   13.12.24 22:02:14

Sivusta seuraaminen on kyllä raskasta.
Omien lasten kanssa sähellys taas on parasta enkä edes ajatuksen tasolla halua miettiä elämää ilman heitä. Tuo säätö ja sähellys kuuluu lapsiperhearkeen mutta se rakkaus omaan lapseen on niin ääretön käsite että aivan sama kaikelle muulle, kunhan saadaan elää yhdessä. Eli vastaukseni on että tottuu eikä sen jälkeen ole mahdollista tottua elämään ilman heitä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.24 22:04:44

No kyllä minusta oli pikkulapsiaika aika hirveää. Lapsi vaati interaktiota koko ajan. Siis koko ajan. En osannut pienessä mielessänikään ymmärtää millaista on kun toinen vaatii sinulta katsekontaktia ja keskustelua ihan joka sekunti. Koko ajan. Eikä tämä ole liioittelua. Korvatulpat päässä kuljin useamman vuoden että lapsen ääni vähän suodattui ja nautin hampaiden harjaamisesta ja ruokailuhetkistä kun silloin oli hyvä syy olla hetli hiljaa. Oli tosi kuormittavaa.

Olen paljon lapsia hoitanut mutta muiden lapsissa se ero että heitä pääsee pakoon ja oman kodin rauhaan.

Lapsi on tuonut paljon hyvää mutta en minä siihen kälätykseen ikinä tottunut ennen kuin lapsi jo kasvoikin sen verran että lopulta osasi viihdyttää myös itseään.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   13.12.24 22:10:26

Niin se vielä tuli mieleen, että lapsiperheessä kyläillessä on raskasta sekin, ettei tiedä millaisia sääntöjä siinä perheessä on. Esimerkiksi jos jäät hetkeksi lasten kanssa olohuoneeseen kun lasten äiti menee vaikka keittämään kahvia. Lapsi tekee jotain mistä et ole ihan varma, saako juuri siinä perheessä tehdä sillä tavalla, vaikkapa hyppii sohvalla. On tositosi uuvuttavaa, kun kaikista pienistä asioista joutuu miettimään, että pitääkö nyt kieltää, kehua, osallistua jotenkin, vai antaa olla vaan.

Joskus vein siskon taaperon ulkoilemaan samalla kun sisko vielä vaihtoi vauvalle vaippaa tms. Tuntui rankalta miettiä, mitä lapselle pitää pukea, miten (pukeeko lapsi itse vai tarviiko auttaa), mistä vaatteet löytyy, mikä puetaan ensin, jne. On vain niin paljon ajateltavaa ja asioita mistä ei ole ihan varma, vähän kuin olisi vieraassa maassa jossa pelkää että tekee jotain mikä on paikallisten mielestä tosi epäkohteliasta. Mutta sitten aikanaan kun omia lapsia puki ulos, eipä siinä paljon tarvinnut ajatella.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.12.24 22:17:03

Tottuu. Tietenkin.
Mä kun tulin vauvan kanssa kotiin laitokselta, olin ihan hukassa. Laskin lapsen lattialle kaukalossa, ja otin ulkovaatteet pois. Sitten otin lapsen pois kaukalosta, ja toppapuvun pois. Ja sitten ihmettelinkin, että mitäs nyt pitäis tehdä!
En tiennyt vauvoista tuon taivaallista, ja en tajunnut, miten paljon ne nukkuu. Ja kuin jatkuvasti ne syö.
Siitä se lähti, päivä kerrallaan, ja en osaisi enää kuvitella yhtään, mitä mun elämä olisi, jos siinä ei olisi tota teiniä! =)

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   14.12.24 00:56:20

Siis miten tottuu ??? Niihin kiintyy ja kasvaa perheeksi. Tottuminen kuulostaa oudolta kun puhutaan omista lapsista jotka rakkaita.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.12.24 08:57:41

Kysymys on kieltämättä äidin näkökulmasta hassu, mutta lapsettoman näkökulmasta aivan ymmärrettävä.

Ei, omiin lapsiin ei "totu". Oma lapsi on ollut osa sinua koko raskauden ajan, ja kun se lopulta tulee ulos, on se jo siinä vaiheessa tuttu ja rakas. Ei siinä tarvita mitään tottumista. Lapsen kasvaessa sinä luot itse rutiinit päivärytmiin ja kaikkeen muuhun. Nämä ovat osa sinun arkeasi ja elämääsi, eivätkä ne vaadi mitään erityistä miettimistä tai energiaa, mitä taas muiden lasten hoito vaatii. Eli joo, siihen omaan lapsiarkeen kyllä tottuu. Oma on myös niin rakas, että sen takia arki on kivaa, vaikka joskus olisi vähän raskastakin.

Oman lapsen ääniin myös tottuu, joten siinä mielessä tottuminen on hyvä sana. Vieraiden lasten äänet ovat ainakin omasta mielestäni pääosin rasittavia.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   14.12.24 09:32:14

"Oma lapsi on ollut osa sinua koko raskauden ajan, ja kun se lopulta tulee ulos, on se jo siinä vaiheessa tuttu ja rakas."

-Huom. Lasten isä ei koe raskautta samalla tavalla. Tämä lienee osa syy siihen, miksi miesten on usein vaikeampi kohdata lapsen syntymän tuoma muutos omassa arjessaan.

Synnyttävän vanhemman kohdalla aloittajan kysymys on vähän hassu, vähän kuin kysyisi tottuuko omiin vanhempiin: ei, siihen olosuhteeseen vaan kasvaa. Lapsi voi olla hetkellisesti tosi rasittava, ihan kuten lapsena ne omat vanhemmat tuntui joissain tilanteissa kohtuuttoman rasittavilta.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   14.12.24 09:47:20

Omiin lapsiin ei tarvitse tottua, mutta siihen menoon ja meininkiin tottuu. Oman lapsen kanssa tietää aina että mitä on tapahtumassa seuraavan 20 sekunnin aikana. Eli vaikka lapsiperheen oleminen näyttää häsellykseltä, on vanhemmat ihan kartalla että missä mennään

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   14.12.24 09:52:43

Tottuuhan siihen. Niihin tai siihen. Mutta kukaan ei lupaa, että koet sen täydellisen rakkauden !! Suurin osa kokee, mutta viime vuosina ensimmäiset rohkeat äidit ovat myöntäneet ääneenkin ettei se ehdoton, pakahduttava rakkaus koskaan tullut.. Voisin väittää, että ennen muinoin näin kävi vähän enemmänkin ;)

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   14.12.24 10:01:08

Mä olin kyllä esikoisen syntymän jälkeen vähän, että kuka ihme tuo oikein on :D Kiintymys kasvoi hiljalleen. Miehen kanssa yhdessä ihmeteltiin vauvan hoitoa. Kuopuksen kanssa oli ihan eri kokemus, synnärillä oli jo hyvin vahva side häneen. Lasten kanssa on itse kasvanut ihmisenä vuosien varrella. Nyt kun ajattelee aikaa yli 16 vuotta sitten, kun lapsia ei vielä ollut, ihmettelee että miten silloin oikein sai ajan kulumaan ja ennen kaikkea sitä, että kuinka halvalla selvisi, kun piti huolehtia vaan omista kuluistaan. Kohta omat on jo täysi-ikäisiä ja aika on mennyt hujauksessa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.12.24 10:02:27

Uudet monimutkaiset asiat on aina vaikeita ja suuret elämänmuutoksen vaativat totuttelua, mutta äkkiä kaikesta tuleekin ihan handlattavaa arkea ja kaikki toimii normaalisti.

Lähettäjä: no 
Päivämäärä:   14.12.24 10:27:30

Kaikkeen tottuu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.24 16:44:00

Tuskimpa tähän tulee kukaan lapsiaan inhoava kommentoimaan, niitä ihmisiä kun on paljon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.24 16:54:46

Kyllä minä koen, että lapset ja lapsiperhe-elämä on raskasta. Vaikka on se silti sen arvoista. Lasten lomareissu serkkujen luo on täysi lepoloma, vaikka itsellä olisi töitä sen ajan. Lapset ovat kasvattaneet itseä enemmän ja nopeammin kuin mikään muu, ja ovat maailman rakkaimpia, vaikka ovatkin työläitä.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   14.12.24 17:01:06

Onhan se raskasta, mutta on siihen silti tottunut. On moni työkin raskas, mutta kyllä siihen silti tottuu. Ei minusta raskaus ja tottuminen ole toisensa poissulkevia asioita.

Lähettäjä: Wtf 
Päivämäärä:   14.12.24 17:49:08

Just taas. Ei kun jos ei "totu" niin antaa pois vaan. Siis MITÄHÄN KETTUA aloittajan päässä liikkuu.

Lähettäjä: Pilkku 
Päivämäärä:   14.12.24 18:24:45

Lähettäjä: S
Päivämäärä: 13.12.24 22:02:14

Sivusta seuraaminen on kyllä raskasta.
Omien lasten kanssa sähellys taas on parasta enkä edes ajatuksen tasolla halua miettiä elämää ilman heitä. Tuo säätö ja sähellys kuuluu lapsiperhearkeen mutta se rakkaus omaan lapseen on niin ääretön käsite että aivan sama kaikelle muulle, kunhan saadaan elää yhdessä. Eli vastaukseni on että tottuu eikä sen jälkeen ole mahdollista tottua elämään ilman heitä.

---
Kannattaa varmaan yrittää totutella, lapset ovat vain lainassa... Ei mene montaakaan vuotta kun tuo on jo taaksejäänyttä elämää.

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   14.12.24 19:22:17

Tottuu. Ihminen on hyvin sopeutuvainen. En enää muista, miten aikanaan ehdin joka päivä hoitaa tallin ja hevoset ja oli sosiaalista elämää. Ja viikonloppuisin jaksoin käydä kisoissa ja valmennuksessa. En ymmärrä miten jaksoin, enää en siihen lähtisi.

Samoin lapsiperhearkeen tottuu, eikä se säätö tunnu yhtään vieraalta. Eikä tosiaan muista millaista oli elämä ilman.