|
Lähettäjä: Chenille
Päivämäärä: 13.12.24 13:23:15
Halaus aloittaja <3 Ymmärrän fiiliksesi, olin itsekin välillä liki vuoden kokonaan pois opiskeluista ja töistä hoidon takia, se oli rankkaa henkisesti. Mutta ota oma aikaasi toipumiseen, sairaus ei ole sinun vikasi ja ansaitset kaiken sen avun ja levon minkä toipuminen vaatii.
Itseäni kalvaa syyllisyys siitä, että erehdyin puhumaan mielen murheistani ystävälleni. Se otettiin huonosti vastaan ja mietin vaan miksi olin niin idiootti, että menin tekemään niin. Tein itsestäni taakan ja se hävettää.
Olen sairastanut enemmän ja vähemmän kymmenen vuotta, mutta en koskaan ennen puhunut noista mieleni pimeyksistä kenellekkään edes läheisilleni, vaan pitänyt ne salassa . Töissä ja koulussa olen sen aina iloisen henkilön maineessa, koska sillä maskilla piilotan todellisen itseni. Muutenkin esim ystävilleni aina ollut se kuuntelija, muista huolehtija ja lohduttaja, joka ei kerro omia huoliaan. Erehdyin tekemään sen virheen, että yritin avautua läheiselle ystävälleni heikolla hetkellä. Selvisi, että hän ei halua kuulla, vaikka en ehtinyt edes oikein kertoa mikä painoi. Joskus rankkoina päivinä minulle tulee hetkiä, kun tuntuu siltä että tarvitsisi vaan ystävän jolle soittaa, joka kuuntelisi tai antaisi vaikka halin (sitä kun ei terapia tarjoa). Mutta ikävä kyllä ilmeisesti sitä on tässä maailmassa itsekästä haluta silloin kun on ongelma ei ole esim huono työpäivä, riita puolison kanssa,ero tms murheet vaan solmu mielen kanssa.
|