|
Lähettäjä: Väärä diagnoosi
Päivämäärä: 12.12.24 19:47:29
Todella paljon uutisoidaan nykyään, että adhd diagnooseja laitetaan liian helposti ja turhaan. Mielestäni ei todellakaan ainakaan oman lapseni kohdalla diagnosointi ollut kovin nopea tai vain muutaman ammattilaisen näkemys. Silti tämä uutisointi saa aina miettimään olenko vain ”muodin mukana menevä” vanhempi joka on hankkinut lapselleen diagnoosin ja lääkityksen.
Lääkitys on ollut todellinen pelastus arkeemme ja ainoastaan harmittaa ettei sitä kokeiltu aikaisemmin. Lapsi pärjäsi kyllä päiväkodissa erityisryhmässä hyvin kun oli oma aikuinen saatavilla ja tarvittaessa mahdollisuus olla yksin tai vain muutaman lapsen kanssa samassa tilassa. Siltikin karkasi päiväkodista useamman kerran aidan yli ja tapaturmia sattui kiipeilyjen ymv seurauksena. Samoin 1-2 luokka meni yllättävän hyvin kun lapsen luokalla oli vain 4 oppilasta, opettaja ja avustaja. Ongelmat alkoivat todenteolla 3.luokalla kun luokka muuttui yhdistelmä luokaksi. Oppilaita oli 9 ja kahta eti luokka-astetta, mutta vain yksi opettaja ja avustaja. Koulussa lapsi pyöri pulpetin alla, istui kädet korvilla ja vaelteli lopulta melkein kaikki tunnit pitkin käytäviä. Kotona valitti ettei koulussa voi enää ollenkaan keskittyä kun siellä on niin kova hälinä. Lapsi oli ihan poikki koulupäivien jälkeen ja sitten olisi pitänyt jaksaa opetella koulussa käydyt asiat läpi ettei lapsi jää pahasti jälkeen muista.
Kun me vanhemmat olimme sitä mieltä, että nyt ei enää muut konstit auta ja olemme valmiita kokeilemaan lääkitystä tarvittiin siihen palaveria psykologin ja opettajan kanssa, psykologin uusi arviointi jakso, taas palaveria ja lopulta lääkärikäynti. Tähän kaikkeen meni lähemmäs vuosi vaikka lapsemme oli rampannut tutkimuksissa jo 5 vuotiaasta asti, olimme sairaalan neurologian polin asiakkaita ja psykologin laajat testitkin on tehty jo 3 tai 4 kertaa. Oli myös toimintaterapeutin arviointijakso x 2 takana.
Kyllä minä olen aina huomannut, että lapsemme erottuu muista lapsista selvästi. Esim putoili jatkuvasti kouluikäisenäkin tuolilta syödessä kun ei malttanut istua paikoillaan vaan keikkui, vaikka mitä olisi kesken ja jostain kuului rapsahdus tai joku kulki ikkunan ohi niin lapsi säntäsi katsomaan. Pukemiseen vaati muistaakseni vielä toisellakin luokalla jonkun istumaan viereen ja ojentelemaan vaatekappaleita yksi kerrallaan ja muistuttamaan sen yhden sukankin kanssa useampaan kertaan, että pue sukka jalkaan. Sekin saattoi jäädä puolitiehen jos ympärillä tapahtui jotain niin homma keskeytyi. Joka ikiseen paikkaan piti vielä vaikka kuinka vanhaksi asti kiivetä eikä lasta voinut jättää hetkeksikään silmistä koska katosi vilauksessa johonkin. Sitten taas johonkin tekemiseen uppoaa niin, että ajantaju katoaa eikä näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu. Lapsi huomaa kaikki sellaiset asiat mihin muut eivät kiinitä mitään huomiota, mutta sitten taas saattaa mennä täysin ohi kenen kanssa olemme esim kaupassa pysähtyneet juttelemaan.
Lääkityksen myötä lapsi jaksaa istua koulussa paikoillaan vaikka luokka on sama, oppii koulussa asioita ja läksytkin hoituvat keskimäärin 10-30 minuutissa. Me vanhemmat emme ole enää jatkuvasti kasvatuskeskusteluissa, aikaisemmin muut opettajat kirjasivat jatkuvasti rikkeitä kiipeilystä, kaiteilla laskemisesta ymv. Tämäkin loppui lääkityksen myötä. Samoin ihan kaikki arkiset asiat sujuvat 100x helpommin. Voin nykyään vain sanoa lapselle, että pue ulkovaatteet. Hän sanoo ”okei” ja pukee ne päälleen, noudattaa ohjeita, ei saa enää väsyneenä raivo kiukku kohtauksia iltaisin kotona vaan jaksaa hyvin koulupäivän.
Vaikka huomaan kuinka paljon lääkitys auttaa arkea kotona ja koulussa niin silti nuo ”uutiset” turhista diagnooseista saavat epäilemään olisiko jotain vielä voitu kokeilla ennen lääkitystä. Vaikka samalla tiedän, että arkemme ei enää olisi voinut olla selkeämpää, meillä oli kuvatauluja moneen tilanteeseen, mitään emme tehneet yllättäen vaan kaikki ja kaiken tekemisen järjästys oli tarkkaan mietittyä ja ennekoitua. Lapsi ei kestänyt yhtään rutiineista poikkeamista. Arkeemme ei edes kuulunut ex-tempore lähikaupassa käyntiä koska siitä olisi mennyt koko ilta häröilyksi ja todella levottomaksi. Säännöistä ja ruutuajoista ei tehty poikkeuksia jne.
Kamppaileeko joku muu vastaavien ajatusten kanssa? Ja usein epäilen sitäkin luvittelenko lapseni vain adhd piirteiseksi vaikka nämä piirteet huomasi päiväkodin työntekijät, neuvolan terveydenhoitaja, opettaja, psykologi, toimintaterapeutit, lasten neurologi sekä monet muutkin ammattilaiset.
|