Lähettäjä: Kyrsä
Päivämäärä: 10.12.24 14:03:05
Meillä on ollut talli tyhjillään, kun hepat ovat olleet muualla ja olen tiennyt, että ne tulevat takaisin silloin ja silloin. Jotenkin piha on tuntunut tyhjältä.
Mutta miltä tuntuu, kun laittaa hepat lopullisesti pois? Vai oletko jättänyt option, että otat vielä ehkä joskus uusia hevosia?
Meidän vanhus täytyy laittaa pois viimeistään ensi kesänä, ehkä aikaisemmin. Lasten liian pieni poni lähtee samalla. Nyt syksyllä laitoin yhden pois. Meillä on pari kaverin hevosta myös, olemme tehneet tallityöt porukalla ja toinen toistamme tuuraten. En tiedä, ehkä helpompi että nekin lähtevät muualle kunhan aika koittaa. Silloin minun ei tarvitse olla varamiehenä, kaverin ei tarvitse tehdä kaikkea yksin ja talli pannaan muuhun käyttöön. Annan kyllä aikaa etsiä uudet paikat.
Lapsille hevoset ovat olleet lemmikkejä, kovaa paloa ei ole uuteen ratsuun. Itse olen ajanut ja ratsastanut mielenvirkeydeksi, ja toisaalta on ollut hyvä, kun on ollut pakko "nousta sohvalta". Tämä on ollut myös elämäntapa lapsesta saakka.
Jotenkin vain tuntuu, että aika aikaa kutakin ja pian voisi matkustella ja mennä miten haluaa. Nyt on pitänyt aina sopia sen kaverin kanssa ssa tai hankkia muu hoitaja.
Miten tämmöiseen sopeutuu? Meneekö kauan? Miltä se tuntuu? Mitä teitte varusteille? Onko kaduttanut?
|