Lähettäjä: Najadi
Päivämäärä: 9.12.24 16:42:45
Kelan kanssa näitä ylläreitä voi hyvin tulla vaikka huolehtisikin asioistaan. Minulle kävi aikoinaan niin, että tiesin minulla olevan liikaa tuloja ja että joutuisin palauttamaan opintotukia. Tiesin myös, että enempää tuloja ei ollut tulossa sille ajanjaksolle millä näitä opintotukia lasketaan, joten marssin kelaan papereiden kanssa ja näytin tuloistani mustaa valkoisella ja kysyin paljonko pitää palauttaa.
Täti laski summan, tästäkin sain mustaa valkoisella (kun vaatimalla vaadin), ja maksoin sen vielä samana päivänä.
Muutamaa vuotta myöhemmin tuli kelasta kirje, että olin saanut liikaa tuloja ja kolmelta kuukaudelta pitää palauttaa opintotuet korkoineen "kun ei ollut palautettu vapaaehtoisesti" johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä kuten olisi pitänyt.
Tulistuin siitä ja marssin paperit kourassa kelaan ja kysyin että mitä vattua pelleilette, liiat opintotuet on palautettu pivämäärällä x, ja löin paperit luukulle. Niistä näkyi selvästi paljonko olin tienannut ja paljonko oli laskettu että pitää palauttaa, ja myös se, että tuo laskettu summa oli palautettu samana päivänä kun se oli laskettu. Ei kelvannut, vaan inttivät yhä, että kolmen kuukauden opintotuet on palautettava korkoineen.
No siitä seurasi iso riita, ja lopulta jouduin kuin jouduinkin maksamaan opintotukia takaisin vielä kolmelta kuukaudelta. Korkoja kieltäydyin maksamasta, koska virhe oli kelan eikä minun. Tästäkin seurasi riita, mutta suostuivat lopulta. Korkoja ei tarvinnut maksaa - kiitos sen että olin vaatinut kirjallisena laskelmat siitä paljonko pitää palauttaa, ja pystyin siten todistamaan sen että kela oli mokannut ihan itse.
Mutta kyllä ketutti silti!
|