Lähettäjä: cc
Päivämäärä: 9.12.24 13:50:41
Facebookista löytyy Oikeutta Vendille -sivulta.
"Oikeutta Vendille -kirjaprojekti – pienkeräys toivon ja toipumisen tueksi
J
25.5.2024 menetyksen tuska kosketti Valkeakoskea tavalla, johon ei voi valmistautua. 15-vuotias Vendi riistettiin perheeltään ja ystäviltään järkyttävissä olosuhteissa. Suru ja trauma ovat jättäneet syvät jäljet meihin kaikkiin, mutta erityisesti tytön perheeseen ja läheisiin. Moni heistä on joutunut kohtaamaan syviä mielenterveyden haasteita, menettänyt työkykynsä ja siten myös elantonsa.
Yksi heistä on tytön täti Saara, joka on kulkenut perheen rinnalla tätä tragediaa toukokuusta lähtien, kyvyttömänä jatkamaan normaalia työtään yrittäjänä.
Yhteistyössä perheen kanssa Saara on päättänyt kirjoittaa kirjan tapahtuneesta, jotta Vendin tarina ei unohdu. Kirjaprojekti on paitsi surutyötä, myös keino kertoa tarina, joka voi auttaa muita. Kirja keskittyy kertomaan Vendin tarinan, mutta myös sen, millaiseen painajaiseen henkirikosten uhrien läheiset putoavat ja kuinka kohtuuttomiin tilanteisiin he pyytämättään joutuvat. Kirjan sanomalla on vahva yhteiskunnallinen merkitys.
Kirja on on valtava henkinen ja taloudellinen ponnistus. Kirjoittaminen ja toipuminen vievät aikaa ja voimia, ja täti on joutunut ottamaan lainaa kattaakseen elämisen kustannukset kirjoitusprosessin ja toipumisensa ajalta.
Me, perheen ystävät ja Vendin ystävien vanhemmat, haluamme keventää tädin taloudellista taakkaa tärkeän tehtävän äärellä ja antaa hänelle mahdollisuuden keskittyä omaan toipumiseensa ja kirjan kirjoittamiseen. Siksi olemme perustaneet pienkeräyksen, jonka tavoitteena on auttaa häntä kattamaan tavallisia elinkustannuksia seuraavien kuukausien ajan.
Jokainen lahjoitus, pieni tai suuri, on arvokas ja vie tätä tärkeää projektia eteenpäin.
J
LAHJOITA NÄIN:
1. Valitse haluamasi summa.
2. Kirjoita tilinroksi FI90 5494 0920 2880 91
3. Lisää saajaksi Sanna Lahtinen ja viestiksi "RA/2024/1932"
Kiitos tuestasi ja myötätunnostasi. Yhdessä voimme antaa toivoa ja voimaa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. d
----
Pienkeräysnumero: RA/2024/1932
Keräysaika: 9.12.2024 - 8.3.2025
Pienkeräyksen voi järjestää koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Keräyksen ensisijainen käyttötarkoitus on tukea Valkeakoskella henkirikoksen uhrina menehtyneestä tytöstä kertovan kirjan valmistumista tukemalla sen kirjoittajan työskentelyä. Tukea voidaan käyttää kirjoittajan tavanomaisten elinkustannusten kattamiseen kirjoitusprojektin aikana. Kirjalla on uhrin perheen täysi tuki.
Keräyksen toissijainen kohde on Valkeakoskella henkirikoksen uhrina kuolleen
tytön perheen tukeminen traumaattisessa elämäntilanteessa sekä uhrin sisarusten
tukeminen ja avustaminen tapahtuman jälkihoidon aiheuttamissa kustannuksissa.
Keräykseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä keräyksen järjestäjiin sähköpostitse:
oikeuttavendillekirjaprojekti@hotmail.com
Tätä alkuperäistä julkaisua saa jakaa.
Tilinumero ja maksun viesti löytyvät kopioitavaksi alkuperäisen julkaisun viestikentästä.
Keräyksen järjestäjät: Sanna Lahtinen, Suvi Johansson ja Sofia Salenius."
|