Lähettäjä: RR
Päivämäärä: 6.12.24 13:22:59
Ihmettelin tätä jo 15 vuotta sitten, kun aiemmin järkevänä pitämäni tuttava ryhtyi 4-vuotiaan poikansa nyrkkeilysäkiksi. Pojalla oli jotain lievää kehityksen viivästymää, mutta äidin toiminta kyllä teki todella paljon hallaa lapselle. Kotona oltiin se kolme vuotta, sen jälkeen lasta ei voinut viedä hoitoon, koska siellä lapset menee pilalle. Mummo ja pappa hoitivat, kunnes meni esikouluun. Lapsella ei koko tänä aikana ollut kavereita, koska oli äitinsä mielestä niin pieni, ettei niitä tarvinnut. Kun sitten joutui sinne eskariin, niin pelkäsi muita lapsia. Vanhemmat erosivat tätä ennen ja isänsä kyllä yritti kasvattaa lasta järkevästi ja hänen luonaan oli säännöt ja lapsi niitä noudatti, mutta äidin luona pikku raukka sitten purki kaikki paineensa, sai raivareita ja löi ja potki äitiään. Äiti oli kovin otettu, kun lapsi uskalsi hänen kanssaan "olla oma itsensä". Tämä lapsi ei muuten puhunut vielä nelivuotiaana ja kun siitä huolestuttiin neuvolassa, äiti loukkaantui. Puheterapeutti totesi toisella käynnillä, että äiti voi nyt lähteä vaikka kahville, me pärjätään kyllä ja tämähän oli aivan pöyristyttävää, kun äiti ajettiin ulos. Muutama kerta siellä terapeutilla riitti, poika alkoi puhua ja syy puhumattomuuteen oli, ettei ollut tarvinnut puhua, kun äiti ymmärsi kaiken jo niistä tää-,hää- ja pää-jutuista, mitä suusta tuli. Mä muutaman kerran tuota hakkaamista ja potkimista kommentoin, että ethän sä voi vaan ottaa iskuja vastaan ja olla mustelmilla ja ymmärtää, mutta minä nyt en tietenkään voinut tajuta mitään lasten kasvatuksesta, kun mulla ei ole lapsia. Yhteydenpito meillä sitten loppui vähitellen, enkä tiedä nykytilannetta, poika on nyt teini.
|