|
Lähettäjä: ?
Päivämäärä: 5.12.24 09:32:45
Muhvi.
Kyllä tässä 9 vuotta tätä elämää eläneenä voin sanoa, että kyllä se elämä on mennyt ihan huomaamatta. Esimerkiksi viimeisen 5 vuoden aikana ei mies ole pitänyt ollenkaan kesälomaa, ensin töitä oli niin paljon, että niitä oli tehtävä. Sitten kun työt väheni oli lomautettava väkeä ja sen vuoksi taas töitä tehtävä. Ei meillä ole ollut oikeasti aikaa lähteä millekkään romanttiselle pariisin lomalle, jossa kosinta olisi suoritettu. vapaita on niin vähän ja se vapaa-aika menee lähinnä palautumiseen. No jos ei ole ollut pienyrittäjä niin ei voi toki ymmärtää mitä se yrittäjän elämä voi olla.
Tässä meidän kuviossa on se taloudellinen puoli mukana, MIES HALUAA että sormus on oikeasti kallis, kihlaus iso ja romanttinen juttu, häät isot (meillä molemmilla isot suvut). Nyt tällä hetkellä luottokortit on ihan tapissa ja hyvä kun saadaan laskut hoidettua, kaikki raha menee, mitään ei jää säästöön. Ei todellakaan haluta ottaa lainaa häämenojen takia.
Meidän elämässä on kaikki paitsi se avioliitto. Upea koti merenrannalla, ihana lapsi ja toinen tulossa, mies on hyvä osallistuva isä. Taloudellisesti olen tässä suhteessa hyötyjä. Aikanaan mies ostanut minulle kalliit harrastusvälineet joihin mennyt kymppitonneja (silloin kun rahaa oli) löytyy hevostrailerit, satulat, jne. Kustantanut hevoseni eläinlääkärikuluja. Maksanut opiskeluaikaisen elämiseni, kampaajat, kalliit iphonet, vaatteet mitä nyt olen tarvinnut. Opiskeluaikana minun ei pitänyt käydä töissä ollenkaan, vaan sain keskittyä opintoihin. Mies huolehtinut, että minulla auto, jolla pääsen liikkumaan. Olen saanut viettää tähän asti unelma elämääni, nyt tietysti ollut jo pari vuotta tosi stressaavaa aikaa, kun se taloudellinen tilanne on muuttunut täysin. Onneksi minulla on korkeakoulutus, niin pystyn vuorostani hoitamaan isomman siivun elämisemme kuluista, en tosin kauaa, koska se äitiysloma kolkuttaa ovella. Minun palkallani ei kuitenkaan tätä taloa ja kalliita hältä toteuteta saati sitten vanhempainrahoilla. Eikä nyt ole sopiva aika elämän tärkeimmälle päivälle, kuka haluaa mennä naimisiin silloin, kun konkurssikolkuttelee oven takana ja mitään muuta ei ole kun vanne joka puristaa päässä? Lisäksi hyvä odottaa, että jälkeläiset on vähän vanhempia. Lapsilukumme on täynnä tämän seuraavan jälkeen.
Katkera olen siitä, ettei mies hoitanut kosintaa silloin, kun se olisi ollut elämän kannalta optimaalisinta (seurusteluvuodet 3-4) meillä olisi ollut aikaa ja rahaa toteuttaa unelmiemme häät. Mutta ei mies voinut tietää, että tulee koronat ja sodat ja että muutaman vuoden päästä ollaan ihan toisenlaisella taloudellisessa asemassa. Lisäksi mies on sanonut, ettei hänellä ole ollut väliä ollaanko seurustelusuhteessa 5-15 vuotta ennen avioliittoa. Minun ehkä olisi pitänyt kovemmin sanoa aikanaan, että minulle olisi tärkeää olla aviossa muutaman seurusteluvuoden jälkeen. Tästä ei vaan silloin kolmen vuoden kohdalla ollut liiemmin puhetta. Miehen mielestä myöskään pitkä kosinta ei tule kysymykseen, vaan se on sormus sormeen ja vuoden sisällä alttarille.
Ollaan puhuttu siitä paljon, että pitäisikö mennä maistraatissa naimisiin ja pitää juhlat myöhemmin. Mutta se ei tunnu kummastakaan hyvältä idealta. Me ollaan jo sitouduttu toisiimme paljon enemmän kuin moni aviopari. Nyt on pohdittu, että vaihdanko sukunimeni miehen nimeen. Tämä käy miehelle. Ja tehdään testamentit kuoleman varalle. Voidaan sitten mennä isosti naimisiin, jos asiat paranevat.
En näe mitä se avioliitto meidän tapauksessa muuttaisi? Yhteinen koti, yhteiset lapset, yhteinen talous, yhteinen elämä. Kyllä jos mies tästä nyt päättäisi lähteä niin shokkihan se olisi.
Tottahan se on, että minua harmittaa aviottomuus, mutta aina se elämä ei mene niinkuin on suunnitellut ja haaveillut. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen yhteiseen aikaamme. Mies rakastaa minua ja minä häntä, nämä arkielämän teot ja avustukset sen osoittaa. Ja nyt kun vuosia on mennyt, ei minua haittaa vaikka se kosinta olisi seurusteluvuoden 20 kohdalla. Tärkeintä on se, että kosinta ja häät on meidän näköiset ja meidän elämän kannalta sopivassa hetkessä. En todellakaan halua mennä pakotetusti maistraatissa vaan, koska ollaan seurusteltu jo näin kauan. Miehestäkin huomaa, että ei hän ollut suunnitellut näin pitkää avoliittoa, mutta realiteetit ovat nyt nämä. Ero ei tule kysymykseen tämän avioliiittoasian takia. Miehen pitäisi pettää tai tehdä jotain muuta loukkaavaa, että eroaisin.
Mutta kuulostele aloittaja miestäsi ja mieti tilannettanne. Minkälaisia toiveita sinulla ja miehellä on avioitumisen suhteen. Luulen, että huomaat jos parisuhteessa on sellaisia ongelmia, ettei mies halua sitoutua sinuun. Jos taas elämänne etenee ja parisuhde voi hyvin. Hienovaraisesti keskustelisin avioliittoasiasta ja sitten odottelisit kosintaa. Jos sitä ei sittenkään ala kuulua, pohdi siedätkö aviottoman suhteen vai onko ainut vaihtoehto ero. Itse en ole kyennyt hyvää puolisoa jättämään vain avioliittoasian takia.
Ja vaikka ht.netti on sitä mieltä että elän alennusmyynnissä oman sitoutumiseni kanssa ja että ollaan nyt toimittu ihan väärin ja mies on sika kun roikottaa minua aviottomassa suhteessa, sekä että olen idiootti kun olen miehen kanssa mennyt saman katon alle. Ilmeisesti olisi pitänyt abortti tehdä kun ei oltu vielä ehditty naimisiiin, kun yllätys ilmoitti tulostaan. Ja minun olisi vaan itse pitänyt kosia ja mennä maistraatissa naimisiin vaikka en sitä itse halua. Lisäksi olisi pitänyt antaa lapselle minun sukunimi sen takia, että kohta se mies lähtee.
Näistä väitteistä olen erimieltä. Tämän meidän elämä, meidän suhde, eikä sen tarvitse mennä yleisten odotusten ja tavan mukaan. Tärkeintä on että se arki ja suhde toimii.
|