Lähettäjä: Aidan 
Päivämäärä:   28.11.24 20:28:40

Onko muita, joolla ei ole ketään ikävä koskaan? Ei koti-ikävää tai kaipuuta rakkauden luo? Hetkellisesti saatan tuntea, että olispa mies tässä, mut totean että eipä se nyt ole thatsit. Edesmennyttä koiraani ikävöin joskus niin, että sydämeen sattuu ja oksettaa.

Lähettäjä: Se Hep 
Päivämäärä:   28.11.24 20:31:59

Itse olen juuri päinvastoin, mutta veljeni on kertonut, että hän ei ikävöi (ja tämä on tuottanut ongelmia parisuhteissa).

Lähettäjä: Aidan 
Päivämäärä:   28.11.24 20:48:25

ei ikävöi (ja tämä on tuottanut ongelmia parisuhteissa)."

Uskon. Minäkään en ijaksa jatkuvaa yhteydenpitoa, mutta ei se tarkoita, että unohdan. Monille "poissa silmistä, poissa mielestä" on se normaali, mutta ei minulle.

Lähettäjä: Maleface 
Päivämäärä:   28.11.24 21:27:08

Hyvin monet kerrat olen itsekseni itkenyt. En pieleen mennyttä avioliittoani(en kertaakaan), en rahan puutetta vaan ihan yksinkertaista ystävyyden ja kaveruuden loppummista ilman selityksiä. Se siinä eniten risoo kun en tiedä mitä tapahtui. Ja kyllä kovasti haluaisin hänet takaisin. Ja nyt ei ole kyse erityisesti tunnustetuista rakkauksista vaan epäilen taustalla olevan piilotetun rakkauden ja toinen on pettynyt. Kaipaan silti kovasti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.11.24 21:36:52

Minä en myöskään ikävöi elossa olevia henkilöitä. Koen että rakkaat ovat olemassa ja läsnä vaikka olisi pitkästikin välimatkaa, kunhan ollaan jollakin lailla yhteyksissä joskus. Läheisimpiä kuolleita kohtaan sen sijaan tunnen toisinaan raastavaa ikävän tunnetta. Onneksi se kuitenkin menee ohi suht nopeasti.

Lähettäjä: Q 
Päivämäärä:   28.11.24 22:34:53

Paljon olen omaisia ja tärkeitä eläimiä hautaan saatellut. Tiedän, että selviän näistä tilanteista. Menen töihin, ja jatkan muutenkin arkea. Suren ja kaipaan omalla tavallani. En koe olevani tunnekylmä. Kuolema on osa elämää.