Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.11.24 22:00:31

Onhan sen aina tiennyt, että se on edessä ja on hemmetin vaikeaa. Nyt tuntuu etten ikinä selviä. Koira on ollut minulla puolitoista vuosikymmentä ja koko aikuisikäni. Työpaikat, miehet ja asuinpaikan ovat vaihtuneet mutta koira on ollut kaikessa mukana ja on ollut läpikotaisin täydellinen koira - elämäni eläin jonka kaltaista ei koskaan tule. Nyt jokin aika sitten todettu sairaus alkoi oireilla joten viimeset päivät menossa :(

Olen muuten yksin ja tyhjä koti tuntuu sietämättömän ahdistavalta :( On minulla hevonen joka tässä surutyössä on kieltämättä täysin laiminlyöty, olen keskittynyt vain koiraan. (Tai ei laiminlyöty, on täysihoidossa ja kiikutettu kyllä mutten ole jaksanut itse käydä.)

Ahdistus on niin kestämätöntä että miten tästä selviää :(

Lähettäjä: eeliö 
Päivämäärä:   26.11.24 22:07:06

Jaksamista <3

Omani laitoin alkukesästä pois. Päätös ei ollut helppo, vaikka sitä 5 kk ennakkoon kypsyttelin, kun näin, että vanhan kaverin kilometrit alkaa tulla täyteen.

Lopetuspäivän jälkeen olin kuin sumussa. Tein kaiken automaattisesti mitään ajattelematta monta viikkoa. Pahin on onneksi helpottanut, vaikka ikävä koiraa on.
Minua helpotti ja auttoi, kun tiesin tekeväni vanhalle kaverille sen viimeisen palveluksen, eikä tarvinnut kipuilla ja pelätä enää mitään.

Lähettäjä: Els 
Päivämäärä:   26.11.24 22:33:59

Ei voi ole sanoja. En ole ikinä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin ensimmäisenä iltana koirani lopetuksen jälkeen. Elämäni Koira lähti vuonna 2016 enkä ole vieläkään selvinnyt siitä. Menetin perheenjäsenen, parhaan ystäväni ja harrastuskaverini, ei yhtään sen enempää eikä vähempää. Vuosien kuluessa suru on muuttanut muotoaan ja nykyään on helpompi hengittää. Muistot ovat tärkeät ja olen onnellinen, että sain kokea niin syvää kiintymystä. Ei kai isosta menetyksestä ikinä selviä, sen kanssa vaan oppii elämään. Näin kävi minullekin.

Paljon jaksamista. Anna hevosen lohduttaa, kun on sen aika. Minut hevonen nosti takaisin jaloilleni ja pääsin tekemään muutakin kuin vain itkemään.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   26.11.24 22:40:20

Minun koirani jouduttiin äkillisesti lopettamaan muutama kuukausi sitten ja edelleen tuntuu pahalta, vaikka tiedän että se oli koiran parhaaksi eikä ollut vaihtoehtoja.
Meni pari päivää ennen kuin edes tajusin kunnolla, että koiraa ei enää ole. Se vietiin pikkujutulta vaikuttavan asian takia eläinlääkäriin, mutta löydös olikin aivan muuta ja lopetus oli ainut vaihtoehto.
Eniten harmittaa se, että koira ei ollut edes vanha vaan siinä elämänsä keskivaiheilla. Tuli niin puskista, että en tiedä kumpi on pahempi.. se että pitää äkillisesti lopettaa vai se että asiaa on mietitty tarkkaan ja lopulta varataan aika eutanasiaan.

Lähettäjä: Varjoja 
Päivämäärä:   26.11.24 23:29:22

Muistan saman tilanteen ihan hyvin vaikka aikaa siitä on jo n. 20 vuotta. Järki tiesi mitä pitää tehdä ja tunteet panikoi. Kamalinta oli varata aika ja lähteä. Teki mieli perua kaikki. Kun sitten vanha kaveri oli lähtenyt siitä vierestä ikiuneen, raskas paino lähti pois ja jollain lailla helpotti mutta hirveä suru tietysti jäi.

Tästä seuraavat kaksi meni nopeasti sairastumiseen, nyt edessä on taas sama kuin ekan kanssa. Jotenkin tuntuu että mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä vaikeammaksi tämä vaan käy.

Onko sun mahdollista hankkia pentua jatkamaan. Ja nimenomaan jatkamaan, kukaanhan ei tietenkään pysty korvaamaan eikä tarvitsekaan.

Tsemppiä a

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.11.24 23:31:07

Muistan tuon järkyttävän ahdistuksen, kun tiesin, että päätös on tehtävä. En pystynyt soittamaan aikaa, vaan varasin netistä ajan. Itkin niin hirveästi jo etukäteen, paikalla en saanut edes sanaa suustani loputtomalta itkulta. Tästä on kohta kaksi vuotta, kun rakas koirani lähti ja edelleen nousee jatkuvasti kyyneleet silmiin, kun ikävä on niin kova. Meillä on onneksi toinenkin koira, niin koti ei ollut täysin ilman tassujen ääntä.

Voimia aloittaja <3 kaikilla meillä on täällä oma aikamme, muistot säilyvät aina mukana. Lohduttavaa on tietää, että toisella ei ole enää kipuja.