Lähettäjä: Valevela 
Päivämäärä:   17.11.24 20:11:22

Olen toistaiseksi lapseton yli kolmekymppinen nainen. En ole koskaan ollut sellaisessa parisuhteessa, että lapsikysymys olisi ollut ajankohtainen ja olen ihan tyytyväinen elämääni näin. Nyt olen kuitenkin tapaillut mukavaa miestä ja olemme keskustelleet myös perhehaaveista. Huomasin, ettei ajatus ole aivan täysin vastenmielinen, ja olen toki välillä pohtinut, millaista elämä olisi lasten kanssa.

Somesta saa kuitenkin sen kuvan, että lapsiperheessä kaikki on väsyttävää ja taistelua. Kaikkialla on sotkua, huutoa, riitaa, täitä. Kotitöihin hukkuu, mikään ei pysy ehjänä, ura tyssää, harrastamaan ei pääse. Puhumattakaan siitä, että nykyään ihmiset joskus jopa haaveilevat erosta, että voivat alkaa vuoroviikkovanhemmiksi ja pääsevät lapsistaan edes viikoksi…! Olen seurannut yhtä puolituttua masentunutta äitiä, joka päivittää someaan hyvin raadollisen rehellisesti, ja minusta hänestä välittyy todella uupunut kuva eikä hänen elämänsä vaikuta lainkaan mielekkäältä. Häntä kuitenkin kannustetaan, kun hän tuo esiin ”lapsiperhe-elämän todellisuuden”, ja olen aivan kauhuissani.

Onko se lapsiperhe-elämä oikeasti niin kammottavaa? Minun pitäisi ikäni vuoksi päättää pian, mitä mieltä asiasta olen. Lähipiirissä on vain pari pikkulapsiperhettä: osassa kaikki on kaaosta, osassa homma on hallussa, kaikki ovat väsyneitä ja tympiintyneitä.

Miksi ihmiset lähtevät tuohon? Miksi minä harkitsen lähteväni samaan?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   17.11.24 20:19:34

En jaksa nyt pidempää vastausta, mutta ei, se ei ole aina kamalaa. Mutta ei myöskään ihanaa.

Lähettäjä: Siis 
Päivämäärä:   17.11.24 20:20:52

On.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   17.11.24 20:20:57

Toki välillä väsyttää, ja joskus paikat on sekaisin, mutta pääosin kaikilla on mukavaa. Terve tasa-arvoinen parisuhde on hyvä pohja, ja kaikki pelisäännöt puhuttuna läpi. Molemmilla vanhemmilla pitää olla myös omaa aikaa, ja yhteistä aikaa. Lapsi/lapset kasvatetaan terveellä maalaisjärjellä ja loogisesti, ja otetaan mukaan kaikkeen normaaliin tekemiseen.

Lähettäjä: Riippuu 
Päivämäärä:   17.11.24 20:22:40

Sanoisin sen olevan monen tekijän summa. Kuinka kuormittavaa arki on, paljonko kaipaa omaa aikaa, hiljaisuutta, kantaako mies osuutensa, minkä luontoinen lapsi on jne.

Minusta lapsi arki on raskasta, vaikka mies on meistä se joka puuhaa enemmän lasten kanssa. Olen vasta lasten myötä tajunnut kuinka paljon kaipaan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Ennen tein vuorotyötä joten omaa aikaa sekä hiljaisuutta tuli ihan automaattisesti joten en osannut ajatella kaipaavani niitä asioita. Totta kai rakastan lapsia ja miestäni ja loppupeleissä lapset kasvaa nopeasti joten ajattelen, että tämä on nyt tälläinen vaihe elämässä ja myöhemmin tulee sitten uusia vaiheita.

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   17.11.24 20:23:17

Ei ole

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.11.24 20:24:26

Ei ole. Se on paitsi väsyttävää, myös ihanaa ja merkityksellistä. Lapset myös kasvavat, ne eivät ikuisesti ole pieniä. Meillä on kolme teinipoikaa, ja elämä on ihanaa ja helppoa heidän kanssaan.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   17.11.24 20:29:52

Ei, ei tämä ole kamalaa. Neljä lasta, joista yksi jo teini, pienimmät 5, 3 ja 2v.
Päivät toki menee töissä ja lapset päiväkodissa, mutta viikonloppuisin retkeillään, leivotaan, matkustellaan jne.
Arki-iltoina jokainen kerää lelut pois omien huoneidensa lattialta ja tavarat laitetaan muutoinkin järjestykseen. Iltapalalla jokainen vie astiansa altaaseen.
Pienestä pitäen ovat oppineet että esim. kasveihin ei kosketa.

Jos antaa elää ku siat pellossa ni varmasti on sotkuista, vaikeaa ja kamalaa. Kun opettaa käytöstavat ja sen että turhaa sotkua ei tehdä ni ei ole vaikeaa ja kamalaa.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   17.11.24 20:33:18

Ihan hirveästi riippuu lasten tempperamentistä sekä siitä millaiseksi oman arjen järjestää.

Jos käy huono tuuri ja on tosi tyytymätön tai temperamtikas lapsi niin onhan se perus arki välillä haastavaa. Suuri osa lapsista on kuitenkin temperamentiltaan ihan ok.

Minusta osittain myös odotukset nykyään on suuria. On hyvä tiedostaa että elämä on erilaista kun on lapsia. Jos yrittää edelleen tehdä saman määrän töitä, harrastaa yms kuin ennen lapsia niin varmasti on rankkaa. Mutta muutoksen ei tarvitse olla välttämättä paha asia jos se tarkoittaa sitä että arki sujuu helposti ja tehdään asioita jousta nauttii lasten kanssa ja lapset otetaan osaksi arkea (omaa aikaa unohtamatta toki). Osa vanhemmista myös halua tehdä lapsuudesta ikimuiatoisen, kun lapsi on hereillä, hän on pääasia, häntä leikitetään, viedään harrastuksiin jne ja kaikki kotityöt ja ”ikävät” asiat tehdään kun lapsi nukkuu. Tämä on toki aika raskas tapa elää lapsiperhearkea. Kun taas jos lapsi on oikeasti osa perheen arkea, ei lapsuus ehkä ole niin hieno ja ainutlaatuinen kokemus mutta vanhemmuus on varmasti helpompaa. Kyse on valinnoista paljolti

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.11.24 20:35:50

Ei. Ollaan todettu miehen kanssa, että perhe-elämä sopii meille. Nyt odotan kolmatta. Ja ei, mrelläkään ei kukaan elä kuin pellossa. Lapsia kasvatetaan. Se on joskus raskasta, mutta todellakin palkitsee. En jaksaisi elää sekoilevien sikojen kanssa.

Mies on pitänyt jokaisen kanssa myös pitkät perhevapaat (vähintään 7 kuukautta). On tiennyt tämän jo raskausaikana. Niinpä on ymmärtänyt asettavansa rimaa itselleen. Jos joskus vauvan kanssa ei ole jokaista kotityötä saanut tehtyä, on mies ryhtynyt hommiin töiden jälkeen. Ei koskaan sanonut "kun sinä kerran olet kotona". Lisäksi on oppinut huolehtimaan lapsista ja heidän tarpeistaan. Ei ole minulle ongelma ottaa omaa aikaa, kun kotona kaikki rullaa.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   17.11.24 20:39:41

On sotkua, on kiirettä, on nollasulmapeliä siitä kuka jää kotiin ja kuka harrastaa.

Helpoimmalla pääsee kun ei yritä säilyttää sitä entistä elämää liiaksi kumpikaan vaan hyväksyy sen, että pikkulapsiaika on kotona pesimistä, lapsien jälkeen siivoamista ja lapsien vahtimista, yövalvomista jne.

Siihen nimittäin liittyy ihaniakin asioita, ensinnäkin niiden omien lapsuuden joulujen ja muiden juhlapyhien iloa ja uudelleen elämistä lasten kautta, sitä kun saa vaan olla kotona ja pesiä siellä, ei tarvitse suorittaa ja harrastaa. Riittää että on ja nauttii luonnosta ja sen tarjoamista pienistä ihmeistä lasten kanssa. Vaikka sadetanssista paljasjaloin pihassa kesäkuurossa. Siitä kun se pieni maailman rakkain ruhiseva toukka puristaa kätensä sun sormen ympärille ja nukahtaa siihen hänelle maailman rurvallisimpaan paikkaa niiskauttaen painajaisunet jälkeen, sydän sulaa kun katselee kuinka tärkeitä sisarukset ovat toisilleen jne.

Vanhemmuutta kuvaa mielestäni se kuinka voi tunteet mennä äärilaidasta toiseen 5 sekunnissa. Ensin tuntuu, että olet multitaskaaja superäiti ja kaikki sujuu kuin tanssi, sitten paska osuu tuulettimeen, joskus lähes kirjaimellisesti, siitä homma kumuloituu ja olet paskin vanhempi ikänä ja taas 10 sekunnin päästä sovun saavuttua lapsi sylissäsi tuntuu kuin olisit jälleen paras äiti ikinä, ainakin sille omalle lapsellesi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.11.24 20:39:57

Olen kahden lapsen yh ja ura alkoi vasta sitten kun olin lapset saanut. Ei todellakaan ole koko ajan rankkaa, toki välillä on (siis joka päivä tulee vaikeita hetkiä, mutta ne tilanteet menee ohi sekunneissa tai max puolessa tunnissa esim. jos lapset riitelee keskenään, sitten ollaan taas parhaita kavereita). Tänään luin rauhassa sohvalla kirjaa sillä välin kun 3v ja 4v siivosivat päivän päätteeksi kaikki lelut omille paikoilleen.

Lähettäjä: xx 
Päivämäärä:   17.11.24 20:46:54

Aloittaja kuulostaa hieman lapselliselta. Ihan samoin voisi kysyä hyvin monesta asiasta. ”Onko tallin pitäminen kamalaa”, ”onko hevosen omistaminen kamalaa”, ”onko helsingissä asuminen kamalaa”, ”onko suomessa asuminen kamalaa”, ”onko sinkkuus kamalaa”, ”onko parisuhteessa kamalaa”.

Ihan kaikista em asioista valitetaan somess siihen malliin, että voisi kuvitella että nuo asiat on ihan kamalia. Silti ihmiset niitä tekee ja jopa toistuvasti/jatkuvasti siitä huolimatta että usein nämä ssiat ovat täysin vapaaehtoisia ja itse valittavissa.

Koska monet tekevät useita lapsia tai haluavat lapsi huolimatta siitä että ovat seuranneet lähipiirinsä lapsiperhe-elämää, voisi olettaa että lasten kanssa ei ole niin kamalaa.

Lähettäjä: Maisa 
Päivämäärä:   17.11.24 20:52:43

"Somesta saa kuitenkin sen kuvan, että lapsiperheessä kaikki on väsyttävää ja taistelua. Kaikkialla on sotkua, huutoa, riitaa, täitä. Kotitöihin hukkuu, mikään ei pysy ehjänä, ura tyssää, harrastamaan ei pääse. Puhumattakaan siitä, että nykyään ihmiset joskus jopa haaveilevat erosta, että voivat alkaa vuoroviikkovanhemmiksi ja pääsevät lapsistaan edes viikoksi…! "

Se on juuri tätä.

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   17.11.24 20:54:30

Olen ollut kohta viisi vuotta äiti enkä ole kokenut vielä kertaakaan, että arkeani olisi ollut kamalaa.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.11.24 20:56:49

Ei ole aina kamalaa. Joskus se on kamalaa mutta suurimmaksi osaksi hauskaa ja rakkaudentäyteistä. Arki ja työelämä on rankkaa ilman lapsiakin ja tämän takia moni ajattelee että miten ihmeessä jaksaisi vielä lapset siihen. Mutta sitten tajuaa että se lapsi on kuin piristysruiske rasittavan työpäivän jälkeen (ainakin näin tietotyöläisellä), se on päivän paras hetki kun saa hakea hänet päiväkodista, lapsi juoksee syliin ja ilahtuu sut nähdessään. Mennään kotiin, syödään, sylitellään, pelataan, katotaan pikkukakkosta, harrastetaan. Sanoisin että lapsi tuo ennemminkin tasapainoa ja mukavaa vaihtelua siihen "aikuisten elämään" eli työntekoon.

Ei tarvii vaatia itseltään ja puolisoltaan niin helvetisti siinä lapsiarjessa. Ihan tavallinen riittää, lapset ei tarvii muuta kuin rakkautta, rajoja ja läsnäoloa.

Komppaan kyllä tota että lasten temperamentilla on iso vaikutus, ja toki erityislapset sitten asia erikseen..

Lähettäjä: Valevela 
Päivämäärä:   17.11.24 20:59:26

”Aloittaja kuulostaa hieman lapselliselta.”

Varmasti tässä asiassa olenkin. Olen mielestäni kypsä aikuinen muuten, mutta lapsista ei yksinkertaisesti ole mitään oikeaa kokemusta. Kahdessa tuttavaperheessä on alle kouluikäisiä, parissa on hieman vanhempia lapsia ja suurimmassa osassa ei yhtään. Minulla ei ole pienempiä sisaruksia eikä edes lastenvahtikokemusta, en ole koskaan pitänyt lasta edes sylissä. Kyselinkin kokemuksia juuri siksi, koska haluan aidosti tietää.

Kiitos teille muille, jotka olette vastanneet asiallisesti ja kertoneet kokemuksia! :)

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   17.11.24 21:01:58

Suomalainen tyyli on valittaa. Aika monet ajattelevat, että paras elämänvaihe on, kun lapset ovat pieniä. Vähän väliä tapahtuu jotain uutta ja ihmeellistä.

Lähettäjä: Pullo 
Päivämäärä:   17.11.24 21:02:56

Varmaan ok, jos tykkää katsoa pikkukakkosta ja jaksaa jutella jostain legoista. Itse kyllästyn viidessä minuutissa, en tajua miten joku jaksaa päivästä toiseen. Mitään ei voi myöskään tehdä, siis kaikki menee lasten ehdoilla. Kai siitäkin joku nauttii. Että menee "hiihtämään" lapsen kanssa 200 m tunnissa, kun normaalisti hiihtäisi omineen kympin. Ja siis ihan joka asia menee lapsen ehdoilla. Kuka menee kauppaan, kuka vahtii, kuka syöttää leikkii, tekee ruokaa, kuka harrastaa, menee töihin, lapsi sairastuu kuka peruu kaiken jne. Sitä semmoiset 18-20v.

Lähettäjä: Raparperi 
Päivämäärä:   17.11.24 21:03:22

Arki on just parasta.

Lähettäjä: Plusplus 
Päivämäärä:   17.11.24 21:09:01

No ei se pikkulapsiaika ole 18-20 vuotta, johan ne lapset 16-vuotiaana muuttaa pois kotoa eikä vanhempia tarvita mihinkään... ainaki täällä ht.netissä :D oma lapsi on jo tokaluokkalainen ja kummasti on helpottanut kaikki hänen kanssaan, vauva-aika on toki työlästä, uhmaikäinen taapero ihan hirveä, mutta 4-vuotiaasta eteenpäin on ollut superihanaa aikaa.

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   17.11.24 21:11:56

Eipä ne ole pieniä kuin hetken. 7-vuotiaana menevät jo kouluun.

Lähettäjä: Ü 
Päivämäärä:   17.11.24 21:17:05

Ei. Lasten kanssa on ihan parasta. Lapset kasvavat nopeasti, arki muuttuu sen mukana, ei aikaakaan kun ei hiihtolenkillä enää kykene jälkikasvunsa vauhtiin ;)

Lähettäjä: • 
Päivämäärä:   17.11.24 21:31:52

Se on vähän kuin hevosten kanssa. Ottaa paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.11.24 21:35:15

Paitsi että lapsi antaa paljon enemmän kuin heppa.

Lähettäjä: Pullo 
Päivämäärä:   17.11.24 21:43:29

Jaa, koululaisetkaan ei osaa siivota jälkiään, hirveä vikinä jos joutuu jotain tekemään, aamulla ei osata nousta ylös ja syödä aamupalaa, saati illalla tehdä iltatoimia ja mennä nukkumaan, samoista yksinkertaisista asioista kuten paskan jälkeen käsien pesusta joutuu sanomaan, kelloa ei osata katsoa, että olisi ilman sanomista valmiina harrastuksiinsa, läksyjä ei tehdä jos ei niistä sanota, vanhempia haukutaan jne. Kai sekin jonkun mielestä on mielenkiintoista ja helppoa.

Lähettäjä: Väsynyt äiti 
Päivämäärä:   17.11.24 21:48:30

Oma lapsi on maailman rakkain ja tärkeä mutta pikkulapsiarki on aivan @!#$ raskasta, kun meillä hevosia ja työt päälle ja ei koskaan riittäviä yöunia. Jää yhteen lapseen rankkuuden takia ja haluan itse ratsastaa. En olisi ikinä uskonut, että lapsen hoitaminen on niin rankkaa kaiken muun päälle.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   17.11.24 21:49:05

Pullo on ilmeisesti kasvanut onnettomassa perheessä. Ikävää jos hänen lapsuutensa oli tuollainen.

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   17.11.24 21:58:09

Ei ole. Toki, lasten kassa täytyy olla, heitä hoitaa ja kasvattaa, mutta se on erittäin antoisaa. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on aika ainutlaatuista.

Jos oma lapsi ei kiinnosta, niin älä hanki. Jokainen lapsi ansaitsee olla odotettu ja rakastettu.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.11.24 22:04:41

No ei ole. Minusta elämä lasten kanssa on ihanaa!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.11.24 22:07:43

Nää on niin hyviä :-D
”Olet ilmeisesti onneton ja perheesi on onneton. Ikävää että sinä olet noin huono” ja lälläsläääää!

Kannattaa lukea nämä vastaukset tarkkaan. Jos ikinä sen virheen teet että muksuja hankit niin tuo on se empatian taso mitä on tarjolla. Ilkeilyä ja häpäisyä hiljaisuuteen.

Kumpi antaa enemmän, heppa vai lapsi? Se riippuu ihan siitä kumman on halunnut.
Lähtökohtaisesti hevonen ostetaan, jotta saa harrastaa sen kanssa. Lapsi hankitaan hormonien sekoittamassa huumassa tai sosiaalisen painostuksen alla. Lapsi lähinnä ottaa, ei sen ole tarkoituskaan antaa.

Lähettäjä: xx 
Päivämäärä:   17.11.24 22:56:21

Pullo: lapset putää kasvattaa siinä missä joku koirakin. Jos ei lapsia kasvata, ei ne itsekseen opi käyttäytymään. Tuo sinun teksti voisi sopia vaikka koiraankin.

”Kuseskelee sisälle, haukkuu kaikki päivät ja raapii lattiat ja seinät. Vieraita saattaa purra ja hihnassa riuhtoo. Kuka hullu haluaisi koiran?”

Lähettäjä: Valevela 
Päivämäärä:   17.11.24 23:05:25

”Kumpi antaa enemmän, heppa vai lapsi? Se riippuu ihan siitä kumman on halunnut.
Lähtökohtaisesti hevonen ostetaan, jotta saa harrastaa sen kanssa. Lapsi hankitaan hormonien sekoittamassa huumassa tai sosiaalisen painostuksen alla. Lapsi lähinnä ottaa, ei sen ole tarkoituskaan antaa.”

Tästä tulikin mieleen suurin huolenaiheeni. Olen nimittäin koko ikäni haaveillut hevosen ostamisesta. Toivon mukaan parin-kolmen vuoden sisällä taloudelliset resurssit ovat sellaiset, että tämä voisi olla realistisesti mahdollista ilman että tarvitsee elää kädestä suuhun.

Tiedän, että samalla lastenteon aikaikkuna alkaa osaltani sulkeutua. Molempia en saa samaan aikaan, se on selvää, koska tavoitteeni hevosen kanssa olisi valmentautua ja kilpailla eikä se oikein sovi työelämän ja pikkulapsiarjen kanssa yhteen. Jostain pitää luopua.

Voisin toki jatkaa ratsastusta pari kertaa viikossa, olisin ehkä siihenkin lopulta ihan tyytyväinen, MUTTA jos lapsiperhe-elämä onkin aivan kammottavaa, en usko että selviän katkeroitumatta menetettyäni pitkäaikaisen unelmani vain kahlatakseni läpi ikuisen sotkun ja huudon.

Lähettäjä: Onnekas 
Päivämäärä:   17.11.24 23:06:15

Ei ole aina kamalaa. Välillä on todella ihanaa. On päiviä kun väsyttää ja tekisi mieli vaan maata sohvalla, mutta ei voi koska lapsia ei voi jättää heitteille. Meillä on sotkuista, mutta oli kyllä ennen lapsiakin, koska en ole erityisen järjestelmällinen, eikä mies jaksa koko ajan korjata mun jälkiä. Luulen että meillä jopa lasten myötä on alkanut aikuisten sotkuisuus vähentyä.

Toisaalta mulla on helpot lapset, jotka ollaan jollain onnella miehen kanssa onnistuttu kasvattamaan omilla jaloilla seisoviksi. Osaavat leikkiä ja viihtyä itsekseen, myös ulkona omassa pihassa. Heitä ei tarvitse koko ajan viihdyttää. He ovat hauskoja ja hyväkäytöksisiä. Mulla on hyvä parisuhde ja kotityöt ja lasten kanssa oleminen jakautuu luonnostaan aika tasan. Mistään omasta ajasta tai menemisistä ei tarvitse neuvotella tai käydä kauppaa.

Joidenkin ystävien jaksamista ihmettelen, kun suht ripustautuvan lapsen lisäksi on mieslapsi ja vaativa työ. Koskaan ei ole aikaa levätä, koska vapaapäivinä lapsi vaatii viihdytystä, mies ei ole koskaan vapaaehtoisesti lapsen kanssa, nainen hoitaa kaiken ja tuo leivän pöytään. Jokainen meno, vaikka olisi joku työmatka tai töihin liittyvä illallinen, pitää neuvotella äijän kanssa ja usein lapsi tungetaan mummolan, kun mies ei halua olla lapsen kanssa kaksin kotona.

Voi se lapsiperhearki olla kamalaa, jos on yksin ainoana aikuisena tai ei ole tukiverkostoa, tai lapsen toinen vanhempi on saamaton kiipeilijä tai lapsi on jollain tapaa sairas tai nepsy.

Toki on rankkaa välillä, vaikka puitteet onkin kunnossa. Ja on välillä tosi väsynyt ja miehen kanssa tulee helpommin riitaa kuin ennen lapsia, mutta silti en kumpaakaan lastani kadu yhtään.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   17.11.24 23:07:49

Sitähän se on. Ihmiset vain tuppaavat kaunistelemaan sitä, koska se tekee sen hieman helpommaksi kestää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.11.24 23:25:01

Ystävieni lapsiperhe-elämä vaikuttaa erittäin onnentäytteiseltä vaikka mukaan mahtuu neljän lapsen yksinhuoltaja, hän varsinkin ihan välillä toteaa ääneen sitä miten onnellinen hän on ja miten hyvin on asiat. Hän on niitä ihmisiä jotka on tarkoitettu äideiksi ja jotka antavat sille ja lapsilleen aivan valtavan panoksen elämässään. Hänen lapsensa ovat aivan ihania, fiksuja ja muut huomioonottavia ja ihana seurata heidän elämäänsä. Yksi lapsista on autistinen eikä sekään ole mikään murhe tai kuormitus kun äiti osaa auttaa lastansa tunnekäsittelyssä ja ottaa huomioon esim. aistilliset erityistarpeet. Samaan aikaan lapset ovat todella itsenäisiä ja pystyviä eikä tietä tasoiteta lasten edestä vaan annetaan kompuroidakin. <3

Tottakai monilla, varmaan kaikilla on niitä raskaita kausia ja kokemuksia, mutta se on vanhemman omasta henkisestä tolasta kiinni miten ne pystyy kohtaamaan. Jos omat traumat on käsittelemättä niin ihan varmasti se lapsiperhe-elämä triggeröi ne kaikki esiin. Ja jos on jo valmiiksi negatiivinen kuva maailmasta eikä pysty luottamaan ihmisiin tai siihen, että elämä kantaa niin toki ne lapsetkin sitten kuormittavat paljon enemmän kun ei ole niin paljon kantokykyä.

Henkisesti hyvinvoivat vanhemmat selviävät niistä vaikeista ajoista kyeten niistä huolimatta olemaan hyvä, läsnäoleva vanhempi lapselleen ja kääntämään ne vastoinkäymiset opetuksiksi lapsille, lasten on hyvä nähdä malliksi miten aikuinen ilmaisee ja käsittelee tunteitaan fiksusti. Minä en sellaista nähnyt lapsena ja vaikea sellaista masentuneelta äidiltä on saadakaan.

Minulla on niin väkivaltainen ja sairas lapsuus ja oikeastaan iso osa aikuiselämästäkin, että en tule koskaan olemaan tervepäinen. On mahdollista että joskus olisin tarpeeksi tasapainoinen, että muiden tuella pystyisin lapsiperhe-elämään, mutta olen siinä vaiheessa reilusti yli 40 tai 50-vuotias enkä usko, että lapsenteko on silloinkaan ajankohtaista. Jään siis lapsettomaksi ja se on suurin suruni niistä jota kannan. Vaikea mieltää sitä vapaaehtoiseksi valinnaksi, pidän sitä välttämättömyytenä ja rakkauden tekona etten lisäänny.

Toivottavasti tästä pohdinnastani on aloittajalle jotain apua. Kannattaa vaikka tutustua alkuun tunnelukkoihin, tunnelukko-kirjoja saa kirjastosta lainaan ja ovat äänikirjoinakin. Niistä saa jotain osviittaa siitä, että millaisia selvittämättömiä kipukohtia omassa elämässä on. Niitä on ihan jokaisella, myös silloin kun on niitä jo aiemmin käsitellyt.