|
Lähettäjä: m
Päivämäärä: 17.11.24 09:05:18
Aina aiemmin elämässä on ollut ehkä joitain joko arkisia tai isompia vastoinkäymisiä, mutta on voinut "luottaa", että vaikeamman hetken jälkeen seuraa aina vähintäänkin tasaisempi ajanjakso tai jopa jotain mukavaa tapahtuu. Nyt taas viimeiset n. 2,5 vuotta elämäni on tuntunut olevan jatkuvaa alamäkeä, välillä loivempaa ja välillä sitten aina tulee äkkipudotuksia.
Tiedän, että monen (mukavan) asian toteutuminen on itsestä kiinni, enkä siis odota, että jotain kivaa tapahtuu, jos istun kotona odottelemassa. Muttanyt rupeaa jatkuva yrittäminen ja joka aamu toiveikkaana nouseminen käydä ylitsepääsemättömiksi. On varmasti monia, joilla on vielä paljon vaikeampi tilanne ja olen heihin verrattuna edelleen onnekas, mutta kyllä tässäkin on ollut kestämistä ja huumorintaju koetuksella.
En nyt ryhdy tähän luettelemaan, mitä kaikkea näiden 2,5 vuoden aikana on tapahtunut, mutta lyhyesti sanottuna on sattunut sekä isompia vastoinkäymisiä, joita harva kohtaa elämässään, että sitten sinäänsä arkisia asioita, mutta sellaisella tahdilla, ettei tosikaan. Välillä voi olla välissä kaksi viikkoa, että ei satu mitään erikoista ja on "vain" hirveä kiire ja stressi töissä, mutta sitten taas tulee jokin kurja uutinen, jotain hajoaa tms. Olen menettänyt myös tänä aikana esimerkiksi KOLME lemmikkiä, joista yksi oli vasta pentu ja ehti olla minulla vain muutaman kuukauden, kunnes sairastui niin, että jouduttiin lopettamaan.
Jos tässä nyt käydään läpi esimerkiksi loka-marraskuuta, niin olen ehtinyt kuulla erään sukulaisen vakavasta sairaudesta, saanut itse kroonisen sairauden diagnoosin (erään aiemman sairauden lisäksi), autosta on mennyt (uudehko) rengas, läppäri on hajonnut, jääkaappi on hajonnut, posti on hukannut pakettini ja sain tietää, ettei määräaikaisuuttani jatketa.
Olen yrittänyt myös järjestää kivoja juttuja, esimerkiksi ilmoittautua kiinnostavalle käsityökurssille, mutta se peruuntuikin. Viime viikonlopulle olin sopinut ensin treffit miehen kanssa, joka vaikutti kiinnostavalta ja sitten seuraavalle päivälle näkemisen kaverin kanssa, mitä odotin innolla. No, mies teki oharit ja sitten kaverikin perui, koska tuli jotain kiinnostavampaa tekemistä. Olin myös sopinut vuokra-asunnon näytön ja sallin jo itseni olla vähäsen innoissani, että löytäisin kivan uuden kodin (vuokranantajani haluaa myydä nykyisen asuntoni). Ei minua kuitenkaan valitettavasti valittu uudeksi asukkaaksi hakemaani asuntoon. Tämä nyt ei toki sinällään ole mitään epäonnea, hakijoita oli varmasti monia, mutta ei se nyt tietysti mieltä piristänytkään.
Suurin osa näistä asioista on täysin toisistaan riippumattomia, mutta kun tarpeeksi tulee lunta tupaan, niin voin kertoa, että vastoinkäymisetkin rupeavat tuntumaan joltain henkilökohtaisilta loukkauksilta. ja se myös syö, että tosiaan kun yrittää järjestää jotain kivaa, oli se sitten uusi harrastus tai kavereiden näkeminen, niin hommasta ei meinaa tulla mitään, tulee peruutus tms.
Kävin viime keväänä muutaman kerran juttelemassa työterveydessä asioistani, kun tuntui jo silloin, että voimat rupeavat loppumaan. Psykologi sanoi tuolloin, että tuntuu, ettei hänellä ainakaan ole oikein keinoja auttaa, koska kuulostaa siltä, että olen jo yrittänyt kovasti, en ole lannistunut vastoinkäymisistä ja olen yrittänyt esimerkiksi järjestää mielekkäitä asioita elämääni.
Nyt tuntuu, että positiivisella ajattelulla ja parempaan uskomisellakin on rajansa. Olen myös ruvennut miettimään, että sellaiset sanonnat, kuin että kaikki järjestyy tai muuttuu paremmaksi, eivät ole mistään kotoisin. Ei ole sanottua, että asiani kääntyvät paremmalle tolalle, vaikka toisaalta on hämmentävää, miten paljon etenkin tuollaisia arkisia vastoinkäymisiä yhdelle ihmiselle voi osua.
Monet sellaiset asiat, joita moni muu pitää itsestään selvinä, ovat ruvenneet jo tuntumaan ihmeiltä. Tunnen oikeasti jo valtavaa kiitollisuutta siitä, jos joku sovittu tapaaminen toteutuu, tai pesukone pesee pyykit ongelmitta :D
|