Lähettäjä: ,,z 
Päivämäärä:   16.11.24 16:39:26

Havahduin siihen, että en ole yhtenäkään päivänä onnellinen. Kannan jotain näkymätöntä taakkaa selässäni. Olen hirveän väsynyt, enkä jaksaisi muuta kuin nukkua. Herään aina hirveään tunteeseen missä minulle hoetaan etkös ole töissä, etkös paina pitkää päivää vereslihalla. Etkös ole tuon parempaan päässyt.
Vihaan elämääni. En näe siinä mitään järkeä.

Lähettäjä: Elisabeth Dutton 
Päivämäärä:   16.11.24 16:41:51

Avaa hiukan lisää.Onko sulla millä mallilla terveys, ihmissuhteet.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   16.11.24 16:45:59

Tätä palstaa kun lukee niin 99% sennuista on eläinlääkäreitä ja/tai ekonomeja :D:D
varmaan toooosi onnellisia:D:D:D

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   16.11.24 16:53:43

Mulla samat fiilikset, ollut koko elämän. Olen kai sen verran bipo, että kykenen valtavan ahdistuksen ohitettuani kuitenkin valtaviin onnentunteisiin, jotka kannattelee taas eteenpäin. Todellisuudessa joka päivä mietin itsaria, mutta koska tässä kirjoitan, en ole vielä toteutusasteelle ajautunut.

Luin jokin aika sitten miehestä, joka on korkeassa virassa ja ns. hyväosainen, mutta joka pohtii päivittäin, kuinka päättäisi päivänsä. Eli on piilomasentunut, ei näe oikeasti valoa elämässään, vaikka asiat on päällisin puolin katsoen paremmin kuin hyvin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   16.11.24 16:57:30

Sama täällä. En ole oikeastaan ikinä ollut onnellinen. Aina olen kaivannut parempaa elämää, sitä kuitenkaan saavuttamatta. Lapsuudesta asti olen kokenut elämäni surkeaksi. Kaipaisin muun muassa ihmissuhteita mutta paha ujous on estänyt ystävyyssuhteiden tai parisuhteiden muodostumisen.