Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   14.11.24 15:38:37

Sitä huomaa jänniä asioita, kun elää lapsen kanssa. Itse olen lapseton, mutta miehelläni on ala-asteikäinen lapsi.

Nyt olen kiinnittänyt huomiota siihen, että lapsia usein kehutaan liioitellen, jopa täysin yliampuvasti liioitellen.

Esim.
- Lapsi on aloittanut viime keväänä harrastuksen, johon kuuluu temppujen (kärrynpyörä, spagaatti, silta yms.) tekeminen. Lapsi on kehittynyt ihan hyvin ja oppinut kivasti uusia juttuja. Mutta totta kai hän on vielä täysin aloittelija. Lapsi on kovasti yrittänyt tehdä spagaattia ja on siinä kehittynyt, vaikka on vielä monta senttiä matkaa ja siltakin jää vielä hyvin vajaaksi.
Mies ja sukulaiset kehuu lasta tyyliin kuin hän olisi jo voimistelun ammattilainen. "Oi kun sä osaat jo tehdä spagaatin ja sillan, koskas on ensimmäiset kilpailut, noilla taidoilla varmasti voittaisit. Olet varmasti ryhmän paras" tai mies saattaa sanoa "Lapsi on intohimoinen harrastuksen suhteen ja harjoittelee ihan jatkuvasti ja osaa jo monet liikkeet paljon paremmin kuin muut ryhmässä."
Todellisuudessa lapsi ei käytännössä koskaan kotona harjoittele eikä oikeastaan paljon puhukaan harrastuksesta, eikä muutenkaan osoita minkäänlaista intohimoa.

Minä en vain osaa lapselle valehdella. Kehuin häntä viimeksi tyyliin "Sinähän olet kehittynyt hyvin. Ei ole enää paljoa matkaa että saat tuon spagaatin tehtyä. Tosi nopeasti oot kyllä edistynyt, hienoa". Lapsi taisi ottaa tästä vähän itseensä, koska kaikki muut ovat kertoneet hänelle, että hän osaa jo spagaatin. Lapsi myös itse puhuu siitä niin, että hän osaa jo.

- Lapsi tykkää tosi paljon piirtää. Mutta usein kuvat jäävät kesken. Kuitenkin vaikka piirustus olisi vain tyyliin tikku-ukko, niin mies kehuu kuinka lapsi on niin taitava, todellinen taiteilija ja sitten mietitään, pitäiskö työ oikein kehystää.

Minä en tässäkään osaa valehdella lapselle. Jos hän on piirtänyt tikku-ukon, jollaisen kuka tahansa 5-vuotiaskin voisi piirtää, saatan sanoa vaan että "kiva kun piirrät, aiotko vielä jatkaa tuota kuvaa" tms. jos lapsi näyttää työtään.
Jos lapsi näyttää parempaa työtä, joka on kuitekin jäänyt kesken, saatan kehua ja sitten kysyä, että aikooko hän värittää loppuun (jos esim. selkeästi jäänyt väritys kesken).

Jälleen lapsi saattaa loukkaantua, koska hän odotti kehujen tulvaa ja minähän en taas tajunnut että olisi kuulunut valehdella. Totta kai minäkin kehun, jos työ on valmis, mutta en taas osaa valehdella ja kutsua keskeneräistä työtä, saati sitten sitä tikku-ukkoa, seinälle laitettavaksi tauluksi.

- Itse muistan myös saaneeni lapsena näitä liioiteltuja kehuja. Harrastin rastastausta ja viimeistään joskus teini-iässä sain kuulla tietyiltä ihmisiltä näitä "jokos sinä opetat muita"/"näkyykö ne kilpailut telkkaristakin" yms. Muistan kuinka se oli tosi vaivaannuttavaa, koska olin se HeB-tason harrastelija, joka osallistui seuratason kisoihin.

- Koulussa minua aina kehuttiin myös, koska olin se ns. kympin tyttö. Tämä aiheutti sen, että koko peruskoulun elin jonkinlaisessa kuplassa, jossa oikeasti luulin olevani vähän fiksumpi kuin muut, koska präjäsin harjoittelematta. Kukaan ei koskaan kehottanut minua harjoittelemaan ja opiskelemaan, pelkästään vaan loputtomasti kehuttiin fiksuudesta. Vasta lukiossa jouduin tippumaan maan pinnalle, kun huomasin, että ihan ilman opiskelua en pärjääkään. Pärjäsin kyllä ihan kohtalaisesti, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin, jos olisin osannut opiskella, kysyä apua ja oikeasti oppinut siihen, että en ole mikään nero joka osaa kaiken tekemättä mitään.

Nyt siis kysyn että miksi näin tehdään.

En väitä etteikö pitäisi kehua. Tietenkin pitää! Mutta miksi ei voi kehua realistisesti?
Jos se lapsi ei ole ryhmänsä paras, miksi väittää häntä sellaiseksi. Jos lapsi jättää piirustuksen tai askartelun kesken, miksi ei voi sanoa siitä (ja kehua siitä, että työstä tulee hieno, kun sen saa valmiiksi)? Jos lapsi ei osaa jotain temppua, miksi ei voi kehua harjoittelusta/edistymisestä, miksi väittää että hän osaa jo? Jos lapsi ei koskaan harjoittele kotona, miksi valehdella että hän tekee niin? Ja koulussa miksi lasta ei voi kannustaa opiskelemaan ja kehua sitten siitä, kun hän onnistuu (omalla tasollaan), miksi uskotella lapselle, että hän on fiksumpi kuin muut?

Onko minussa vain jotain vikaa, kun en ymmärrä lapselle valehtelua edes kehumisen merkeissä?
Kehua kuitenkin voi niin monella tavalla ilman suoraa valehteluakin.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   14.11.24 15:46:19

Avaat asiaa ehkä vähän kömpelösti ja varmasti moni ymmärtää viestisi väärin, mutta ymmärrän sen, mitä ajat takaa.

Lasta saa, voi ja pitääkin kannustaa. Silti ei ole hyväksi, jos lapselle annetaan pienestä asti ymmärtää hänen olevan ylivertainen ja erinomainen joka asiassa. Pudotus on aika suuri viimeistään koulussa, kun lapsi tajuaa, että ei ollutkaan kaikessa paras. Liekö tuo ylikehuminensitä curlingvanhemmuutta ja pettymysten silottelua... Kaikessa ei voi olla paras ja lahjakkain.

Äiti kannusti minua lapsena taiteiden pariin ja kirjoittamaan, mutta musiikillisesti ei niinkään. Kävin toki pianotunneilla ja sain harrastaa mitä halusin, mutta en ole kovinkaan musikaalinen. Ihan hyvä niin, taideaineissa ja tekstintuotossa olin ja olen paljon parempi.

Lähettäjä: Noh 
Päivämäärä:   14.11.24 16:43:41

En mäkään liputa tuon yliampuvan kehumisen puolesta. Sehän tappaa harjoittelumotivaation, jos lapsi kuvittelee jo osaavansa kaiken, ei tarvitse tsempata tai harjoitella ja sitten pudotus on kova kun kilpailussa tms. ei pärjääkään.
Pidin aikoinaan isän tavasta kannustaa, sain kehua ja tsemppiä mutta usein myös jonkin yksityiskohdan jonka parantamiseen voisi keskittyä. Se toi sekä hyvää mieltä että motivaatiota.

Lähettäjä: Noh 
Päivämäärä:   14.11.24 16:46:07

Pidä vain oma linjasi, teet lapselle palveluksen kun et lähde tuohon ylistämiseen. Luulen että aikaa myöten lapsi tulee hakemaan kommentit sinulta kun huomaa että muiden huomioissa ei ole kuin osa totuutta.

Lähettäjä: Meiju 
Päivämäärä:   14.11.24 16:55:54

Ei Suomessa kuule liikoja kehuta. Tästä mt-ongemat tuloksena

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.11.24 16:59:35

Siitä lapsests tulee just sellanen itestään aivan liikaa luuleva aikuinen joka on työelämässä saadanasta seuraava. Ei se tiedä olevansa huono kun on aina ylistetty.

Lähettäjä: Henne 
Päivämäärä:   14.11.24 17:18:38

Sinun linjasi kuulostaa paljon järkevämmältä kuin noiden muiden. En osaa vastata miksi kehut vedetään täysin yli, outo ilmiö.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.11.24 17:23:21

Lasta pitää kehua ja kannustaa, juuri kuten aloittaja tekee. Ja toki välillä tarvitaan niitä yliampuviakin kehuja, mutta jos jatkuvasti kehutaan ns. aiheetta niin lapsesta kasvatetaan alisuoriutujaa.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   14.11.24 17:33:50

Lasta pitää kannustaa ja sopivasti kehua. Mutta tosiaan ylikehuminen ei sekään hyvä.

Lähettäjä: kilu 
Päivämäärä:   14.11.24 18:50:01

Aikanaan kun oli Idols niin siinä oli todennäköisesti näitä ylikehuttuja kun ei ollut mitään itsekritiikkiä eikä kestokykyä ottaa vastaan palautetta kun se ei ollutkaan ylistävää. Täysin nuotin vierestä kailotettiin ja uskottiin, että tuomarit puhkeavat runsaisiin aplodeihin. Olivat raukat ihan pois tolaltaan kun tuomarit aukaisivat suunsa.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   14.11.24 18:57:29

"Ei Suomessa kuule liikoja kehuta. Tästä mt-ongemat tuloksena"

Ei, vaan siitä nimenomaan seuraa ongelmia, että ylistetään lasta ja kaikkea lapsen tekosia maasta taivaisiin. Annetaan ymmärtää, että lapsi on aivan ylivoimainen ja kaikkia muita parempi.

Näistä tulee joko todella itserakkaita ihmisiä tai sitten totuus lyö vasten kasvoja heti, kun joutuukin tekemään asioita muiden kanssa ja ne muut ovatkin ihan aidosti parempia.

Tiedän yhden mamman, joka ei muusta puhukaan, kuin lapsestaan. Siitä, miten lapsi on kaikkia muita lapsia paljon parempi ihan kaikessa, miten lapsi on aivan huippuälykäs jne. Todellisuudessa se lapsi kaivaa nenää, mölöttää random asioita eikä osaa keskittyä mihinkään - ihan samanlainen siis, kuin muutkin ikäisensä :D

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   14.11.24 19:03:48

Velat taas ihmettelee.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   14.11.24 19:05:27

Ehkä osittain sitä kun on niin paljon kuulutettu kehumisen perään että nyt se menee jo yli osalla. Pitäisi löytää se kultainen keskitie. Toisaalta myös sosiaalinen media tekee yliampuvasta kommunikoinnista normaalimpaa.

Välillä tuntuu että kyse on myös vanhempien kilpavarustelusta. Vanhempi kokee positiivisia tunteita kun hänen lapsensa on niin hyvä ja hieno ja kehittyy nopeasti.

Kasvatuspsykologisesta taustastaan tuo sinun metodiksi on parempi. Lasta pitää kehua mutta kehun pitäisi kohdistua siihen yrittämiseen tai työhön mikä on tehty eikä saavutettuun asiaan ja sen pitäisi olla kohtuullista asian tärkeyteen nähden. Moni tappaa esimerkiksi pienen lapsen innon kotitöitä kohtaan liiallisella kehumisella, pienen lapsen halu tehdä kotitöitä liittyy sisäisiin motivaatioon, lapsi nauttii kun tekee yhdessä muun perheen kanssa tai oppii uusia taitoja, liiallinen kehuminen muuttaa motivaatiota ulkoiseksi kehuja hakevaksi joka on paljon vähemmän innostavaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.11.24 19:24:47

"Aikanaan kun oli Idols niin siinä oli todennäköisesti näitä ylikehuttuja kun ei ollut mitään itsekritiikkiä eikä kestokykyä ottaa vastaan palautetta kun se ei ollutkaan ylistävää. Täysin nuotin vierestä kailotettiin ja uskottiin, että tuomarit puhkeavat runsaisiin aplodeihin. Olivat raukat ihan pois tolaltaan kun tuomarit aukaisivat suunsa."

Ai kauhee joo, jotkut oli jo lopettanu työnkin kun tiesivät voittavansa. Ihan itkivät siinä lavalla paikkaa jatkoon kun oli lopettanut työn :D Eihän tää normaalia ole, varmaan taas luuloteltu kakarana että on hyvä.