Lähettäjä: Lytätty
Päivämäärä: 12.11.24 23:37:22
Minä olin sokerilapsi syntyessä ja siitä 33 vuotta ylipainoinen.
En sairaanloisenlihava, mutta kookas ja painava ja pullea. Sain sietää ihan älytöntä kuraa ihmissuhteissa, työelämässä ja vapaa-ajalla kokoni takia.
33 vuotta.
LÄSKISTÄ tuli osa identiteettiäni.
Sitten koin elämänmuutoksen joka vei uuden urheilulajin pariin ja kohtasin ihmisen, joka ei nähnyt pelkkää läskiä vaan taidon ja yhtäkkiä olin (kovan työn jälkeen) menestyvä kilpaurheilija, rasvaprosentti 9 ja olin todella näyttävä, taitava ja osoitin olevani myös pystyvä, rehellinen, aikaansaava, lempeä, koulutettu, järkevä ja myös myönteinen ihminen!
Ja voi pojat, että olin suosittu!! Eka kertaa elämässä!! Jihaa!!
Oli mahtava kokea sellaista: hyväksyntää ja hyviä sanoja.
Ei siitä kuitenkaan oikein osannut nauttia, koska olin Läskinäkin pystyvä, rehellinen, aikaansaava, lempeä, koulutettu, järkevä ja myös myönteinen ihminen.
Ja nyt kun kilpa-ajat on ohi ja vammat ja ikä ja kokemus on saanut taantumaan taas pulleammaksi ja ihmiset ympäriltä on häipyneet, niin jatketaan taas Läskinä.
Mutta nyt se ei enää haittaa: jatkan edelleen elämää ja olen pystyvä, rehellinen, aikaansaava, lempeä, koulutettu, järkevä ja myös myönteinen ihminen ja pysyn niiden harvojen ihmisten seurassa, jotka tykkää niistä ominaisuuksista minussa, vaikka koko vaihtelee.
Olen myös tavannut ihmisiä, joille minun koko tai paino on yhdentekevää.
Turhan pitkä ja hankala reissu.
Jos vaan ihmiset opettelisivat uudestaan käytöstavat.
|