Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   10.11.24 22:35:10

Olen kirjoittanut tästä tänne aiemminkin. Oletteko huomanneet perinnöllistä taipumusta aleksitymiaan? Olen itse tunneihminen ja mies aleksityyminen. Nyt kaksi kolmesta lapsestani on aikuisina alkanut käyttäytyä tunnekylmästi etenkin minua kohtaan. He ovat olleet superkilttejä lapsina, mutta nyt kun mietin taaksepäin, niin samantyyppisiä kuin isänsä, eli eivät spontaanisti osoittaneet tunteitaan. Siksi olivat todella helppoja lapsia. Vaikea uskoa, että ne herttaiset lapset haluaisivat kohdella äitiään tunnekylmästi, vaan eivät tajua miltä toisesta tuollainen tuntuu.

Lähettäjä: pinjpioji 
Päivämäärä:   11.11.24 00:24:07

Miten käyttäydytään "tunnekylmästi"??

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 05:00:29

Ettei välitä mitä tunteita oma toiminta toisessa herättää, empatiakyvyttömyys.

Lähettäjä: dd 
Päivämäärä:   11.11.24 06:03:33

Voi hyvinkin olla perinnöllistä. Sitä sopii kysyä, onko kyse opitusta tavasta, että tunteita ei millään tavalla ilmaista vai siitä ominaisuudesta, että ei todellakaan ole ilmaistavia tunteita.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.24 06:12:54

Monissa perheissä tunteiden ilmaisua ei osata tai ei hyväksytä, tai sitä hävetään. Ilmaisemattomuudesta on mahdotonta päästä irti, koska tunteiden ilmaisu on niin henkilökohtaista. Ja siksi se yleensä periytyy lapsille, joilta se sitten periytyy heidän lapsilleen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.24 08:12:41

En usko että kyse on perinnöllisestä taipumuksesta vaan mallin puutteesta.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 08:37:35

Vanhin lapsemme kyllä sanoittaa tunteitaan, vaikka on ollut erityislapsi. Nyt siis aikuinen. Mies esim pystyy lopettamaan eläimiä, eikä se ota hänen tunteilleen. Muistan, miten ihmettelin, kun tytär oli 12v ja hän pystyi olemaan mukana hevosen lopetuksessa. Minusta se oli poikkeuksellista. Nyt kun miettii hänen nuoruuttaan, niin aina vain ahdistuksesta, mutta ei osannut tarkemmin eritellä tunteitaan.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   11.11.24 09:58:02

Voi olla aleksitymiaa, neurokirjon piirteitä, välttelevää kiintymyssuhdemallia, tai jotain muuta. Suomessa on hyvin tyypillinen tapa perheissä, ettei tunteita osata ilmaista, kohdata ja kestää vaan niitä opitaan välttelemään, harhauttamaan puuhailuun ja peittämään huumoriin. Siksi onkin hyvä, että nykyään kehotetaan sanoittamaan tunteita lapsille, ja tunnetaitoja opetetaan päiväkodeissa ja kouluissa.
Silloin lapsi oppii nimet kulloisellekin tunteelle ja ettei tunteet ole hävettäviä. Myös tunteiden terveellistä hallintaa voi silloin opetella ilman että oppii kuolettamaan ne. Ehkä sukupolvi kerrallaan opimme tätä asiaa.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 10:20:37

Varmasti nuo seikat vaikuttavat, mutta omien lasteni kasvuympäristön tuntien kallistun tässä kohtaa enempi perinnölliseen piirteeseen. Miehen äitikään ei ollut tunneihminen, vaikka mukava olikin.

Lähettäjä: Maria 
Päivämäärä:   11.11.24 10:37:57

Itse sain ko "diagnoosin" psykiatrilla käydessäni. Tutkittiin alunperin adhd:ta.
Selittää hyvin paljon asioita näin jälkeenpäin ja hankalaa opetella pois vaikka haluaisi.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 10:52:24

Maria: Millä tavoin olet huomannut sen hankaloittavan elämää? Jos haluat kertoa. Vai onko enempi läheisten "sairaus"?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   11.11.24 10:54:08

Ei kai kyky eläinten lopetukseen liity tunteisiin. Minä ainakin olen todella tunteellinen ja tunnen usein myötätuntoa vieraitakin ihmisiä kohtaan. Eläimen pystyn lopettamaan tuosta vaan koska siihen on peruste.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.24 10:54:23

En ole Maria, mutta voin sanoa että kyllä aleksitymia haittaa omaa elämääni, joskaan en koe sitä sairautena vaan traumareaktiona.

On hyvin vaikea elää kun ei voi sanoittaa tunteita, kun ei voi edes aina tunnistaa niitä. En vieläkään tiedä miltä vihaisuus tuntuu, vaikka uskon että joskus sitä koen, ja voin huomata merkkejä kuten sykkeen nousemisen ja käsien puristumisen nyrkkiin. En vaan silti *TUNNE* sitä.

Elämästä jää pois niin paljon kun ei tunne asioita, tai kun ei voi tiedostaa tuntevansa niitä.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 11:14:51

Miten suhtaudut halaamiseen?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   11.11.24 11:21:59

Vähän OT, mutta vaikka olen vahvasti tunteva, vaivaannun halaamisesta ja poskisuudelmista. Niihin pitäisi tottua lapsesta.

Lähettäjä: Louisa 
Päivämäärä:   11.11.24 11:30:45

Käsittääkseni Aleksitymiassa ihminen ei tunne tunteita. Lapsena voi opetella tunnistamaan tai päättelemään ilmeistä tunteita, mutta ei tuntemaan.

Voi olla tyypillisempää neurokirjon ihmisille, mutta ajattelen, että kyllä jonkinlainen lapsuudessa koettu trauma voi olla yksi syy.

Aleksityminen ei ihminen ei ole kuitenkaan psykopaatti. Psykopaateiltahan usein puuttuu empatiakyky ja he omaavat vahvan "oman tyylisen oikeudentajun" jonka he itse luovat itselleen ja ajavat omia etujaan.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.24 11:33:26

Irkku, ihan hyvin jos kyseessä on joku jota haluan halata? En koe että se liittyy asiaan.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   11.11.24 11:35:15

Tässä taas niin oiva esimerkki siitä, että jokaisen pitäisi todella tarkkaan harkita sitä lisääntymistään ja yhtä tarkkaan että kenen kanssa ! Kamala kun omia vikoja ja sairauksia jatketaan tietoisesti seuraavaan polveen..ja sitten ollaan vielä jotenkin suruissaan kun ne lapset kärsivät. Aloituksen tapauksessakin vielä käytösmalliesimerkein vahvistetaan asiaa. Lapset eivät voi valita, vanhemmat voivat !

Lähettäjä: Maria 
Päivämäärä:   11.11.24 11:36:15

Minut mielletään koppavaksi/ylpeäksi, sen johdosta olen kuulemma hankalasti lähestyttävä.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 11:38:45

Minulla halaamiseen liittyy voimakas tunne rakkautta tai jotain muuta yhteenkuuluvuutta.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.24 11:40:09

Se on hienoa. Minulle se on samanlainen fyysinen tuntemus kuin vaikka kiva lämmittävä kuppi teetä, tai peittoon kietoutuminen takan ääreen. Lämmintä, pehmeää, rentouttavaa. En ole koskaan ajatellut että siinä kuuluisi olla jotain emotionaalistakin, hups :D

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 11:52:02

Entä käsi kädessä käveleminen? Mieheni ei voi sietää sitä, mutta siihenkin minulla liittyy rakkauden ja yhteenkuuluvaisuuden tunne. No, en ole enää yrittänyt tätä :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.24 11:56:43

Sekin on vaan kivan lämmintä, ja on sellainen fyysinen merkki lähellä olevasta tuesta (kärsin agorafobiasta). En ole ajatellut että siihenkin tulisi liittyä jotain isompaa.

Tällaista tämä on. Pala jää puuttumaan kaikesta, eikä sitä edes tiedosta ellei lähde oikeasti kaivelemaan ja pohtimaan.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 12:00:51

Ok. Tämä auttoi minua. Kiitos tuhannesti, kun vastasit!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.24 12:09:36

Ole hyvä, mutta huomioi että nämä on vain jonkun randomin kokemuksia eikä todennäköisesti sovi yksi yhteen kenenkään muun kokemuksien kanssa. Minulla on niin paljon ongelmia että on vaikea erottaa mikä on mitäkin, joten iso osa noista voi olla vähemmän aleksitymiaa ja enemmän vaan jotain dissosiaatiota tai autismia.

Kiitos sinulle kun toit esille että halauksessa jne voi olla jotain tunnekomponentteja joita en ole koskaan ajatellut, pitää yrittää muistaa ja tunnustella omaa kehoa kun seuraavan kerran joskus halaan jotain.

Lähettäjä: Prefect 
Päivämäärä:   11.11.24 13:15:45

Lähettäjä: Louisa
Päivämäärä: 11.11.24 11:30:45

Käsittääkseni Aleksitymiassa ihminen ei tunne tunteita. Lapsena voi opetella tunnistamaan tai päättelemään ilmeistä tunteita, mutta ei tuntemaan.

Voi olla tyypillisempää neurokirjon ihmisille, mutta ajattelen, että kyllä jonkinlainen lapsuudessa koettu trauma voi olla yksi syy.

Aleksityminen ei ihminen ei ole kuitenkaan psykopaatti. Psykopaateiltahan usein puuttuu empatiakyky ja he omaavat vahvan "oman tyylisen oikeudentajun" jonka he itse luovat itselleen ja ajavat omia etujaan.

^ Väärin, aleksitymia kuvaa nimenomaan alentunutta kykyä tunnistaa, prosessoida ja ilmaista tunteita. Ei mitenkään liity siihen ettei muka tuntisi tunteita.

Lähettäjä: Maria 
Päivämäärä:   11.11.24 13:42:14

Ja siis kyllä, koen tunteita ja paljonkin. Se että miten reagoin niihin on erilaista.
Esim jos oikein rakas ihminen halaa niin se on ihanaa, tuntuu hyvälle.
Jos joku kaveri halaa, niin se on vähän että häh, en välttämättä edes älyä halata takaisin.
Jos joku läheinen kuolee, en itke, kaikkihan joskus kuolee. Tottakai on surku ettei häntä ei enää nää.
Jos jonkun tutun läheinen kuolee, en oikein osaa suhtautua siihen, koska enhän itsekkään jää asiaa itkemään ja miettimään.
Olen yrittänyt opetella noista pois, sanoa vaikka vain kohteliaisuudesta "otan osaa" tai muuta vastaavaa.

Se vaikeuttaa elämää kun en ilmeisimmin osaa näyttää läheisille että heistä silti välitän, heille tulee tunne että he ovat yhdentekeviä minulle.

Lähettäjä: Irkku 
Päivämäärä:   11.11.24 14:22:31

Ok. En ehkä tunne itseäni yhdentekeväksi mun miehelle, mutta en mitenkään elämän tärkeimmäksi asiaksi. Raha on tärkein hänelle. Nyt hän ei millään halua luopua isosta talostamme, vaikka olemme siellä kahden. Raha ja omaisuus tuo hänelle turvaa, eivät ihmissuhteet. Hyvin harvoin hän itkee, mutta äitinsä arkun äärellä kyllä itki.