Lähettäjä: ...
Päivämäärä: 6.11.24 10:50:41
Anteeksi kun vielä puutun puheeseen vaikka väärässä olenkin. Ei tarvitse kiroilla eikä laittaa irvistelynaamoja, vaikka olemmekin eri mieltä.
Mummoni syntyi 20-luvulla, hänen äitinsä 1800-luvun lopulla. Isomummoni ei ehtinyt kapinoimaan, hoiti talon ja lapset, opetteli ammatin ja puutyöt kun mies kuoli. Hän vain selviytyi. Vanhana pääsi kaupunkiin asumaan ja kiinnostui muodista. Hänen tyttärensä oli myös oikea selviytyjä, mutta myös kapinallinen. Oikea teräsmummo joka pani kampoihin kenelle tahansa ja valmisti viinejä vaikka häntä paheksuttiinkin. Liehusi ulkomailla ja eli avosuhteessa aviomiehensä kuoleman jälkeen. Aika kovaluontoinen ihminen ja "aina oikeassa" vaikka maailman paras mummo olikin.
Äitini uskaltautui kapinoimaan lähempänä eläkeikää, ja kapina oli hyvin lievää, vain me huomasimme sen. Niin ja kerran kapinoi äitiään vastaan.
Anoppini ei ole kapinoinut koskaan ja on hyvin katkera siitä. Hän on elänyt elämänsä sen mukaan, mitä kuvittelee toisten haluavan. Hän ihan itki kun tajusi, ettei vieläkään ole hänen vuoronsa määrätä. Hän oli haaveillut sitten joskus olevansa se viisas mummo, joka ohjaa miniäänsä. Ja ajatella, ettei saanut edes hiusteni pituutta päättää kuten ei omaansakaan. Ei saanut päättää, missä lomailemme vaikka itsekin on lomaillut vain kotitöitä puuhastellen.
|