|
Lähettäjä: Papaya
Päivämäärä: 2.11.24 16:07:32
Kiinnostava keskustelu. Olen miettinyt aihetta paljon, koska itselläni on etenevä sairaus joka tulee vaikuttamaan minuun ajan saatossa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ajattelin etten halua rakastua enkö sitoa ketään miestä tällaiseen uppoavaan laivaan kiinni. Mutta hitto kävi sellainen vahinko, että yksi ihana mies ilmestyi jostain ja meni sitkeästi rakastumaan minuun, vaikka yritin ajaa häntä pois ja olen monta kertaa yrittänyt tehdä selväksi millaisen romun hän on valitsemassa kaikkine kauhukuvineen. Tuo hölmö ei säikähtänyt ja pakko myöntää, että minäkin olen rakastunut ja jonkun sortin parisuhde tästä on tullut. Mutta kyllä tämä tilanne pelottaa, koska pahin painajaiseni on olla kenellekään taakka…. :( On niin ristiriitaista, kun samaan aikaan tämä suhde tuntuu niin hyvältä ja tekee onnelliseksi. Mutta samaan aikaan jatkuvasti poden syyllisyyttä että noinkin ihana ja komea ihminen joutuu elämään kanssani, vaikka saisi varmasti kenet vaan terveen napattua ja mietin olisiko rakkautta nimenomaan ”potkaista hänet pois” hänen omaksi parhaakseen.
Olen siis 30 v ja sairauteni oireet on osa elämää, mutta nyt lievinä ja hallittavissa, eikä ulospäin oikeastaan juurikaan tuntemattomille nähtävissä. Elän ns normaalin näköistä elämää, opiskelen, työskentelen, hymyilen, urheilen omaa lajiani, laittaudun, on kavereita jne. Muulta maailmalta näkymättömissä toki elämä on täynnä kipua, erilaisia kipulääkkeitä, hoitoja, apuvälineitä, lääkäreitä, kehossani on arpia leikkauksista yms ja kehonkuvan on huono, olen välilä todella väsynyt, toisinaan itken kivusta ja liikuntakyvyssä on jo rajoitteita. Ja varmaa on vain se, että suunta on vain huonompaan ajan kanssa. Eli toisin sanoen en todellakaan mikään hyvä nainen tai puoliso kenellekkään. Hankalia juttuja.
|