|
Lähettäjä: Helvi
Päivämäärä: 23.10.24 13:59:30
Olen vuosikausia elänyt yksin ja rakastan mun elämää. Musta on ihanaa elää yksin, koska silloin tiedän, että kotona olen turvassa, saan olla rauhassa ja olla just sellainen kuin olen, ja kaiken kaikkiaan voin elää just mun näköistä elämää. En kaipaa ketään elämääni, yleensä.
Olen ihastunut yhteen mieheen. On ollut ihastuksia ennenkin, mutta tää on jotenkin aivan uusi tilanne, koska jotain kiinnostusta on myös miehen puolelta. Tilanne on kuitenkin kaikin puolin mahdoton eikä ole mahdollista että suhdetta tästä tulisi, mikä on mulle ihan ok.
Toi ihastus on aiheuttanut sen, että on ihan törkeä läheisyydenkaipuu. Varmaan ikinä ole ollut tällaista. Hirveä tuska välillä. Kai tää joskus menee ohi?
Ihan turha topikki, mutta pakko purkaa tätä johonkin. Ja ehkä täältä saa vertaistukea, tai haukut. Jostain ihastustopikista luin kommentin tyyliin että ihastuminen on ihanaa ja siitä tunteesta pitää nauttia. Ikinä en ole ihastumisesta tykännyt ja nyt tää on vielä normaalia pahempaa. En vaan voi käsittää tätä.
|