Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   22.10.24 08:19:23

Erottiin eilen neljän vuoden suhteen jälkeen minun aloitteestani. Olen asiaa pohtinut jo todella pitkään ja eilen vain yhtäkkiä älysin, etten tule ikinä tuntemaan itseäni arvostetuksi ja kuulluksi tässä suhteessa. Mies ei osaa puhua, vaikka mitä tekisi. Hiljenee täysin kun pitäisi puhua jostain muusta kun käytännön asioista. Älysin myös, että hän ei ole vuosiin sanonut minulle oikein mitään välittävää. Ei edes kiittänyt tai pyytänyt anteeksi. ¨

Vaikka arki on rullannut turvallisesti ja kaikissa aiemmissa keskusteluissa mies on ollut täysin eroa vastaan, päätin eilen että on aika vihdoin laittaa ero vireille. Tuntui, että mies otti sen paremmin kuin minä, joka itkin koko yön sitä elämää jonka nyt menetän. Asuntoa, joka ensimmäisenä pitkään aikaan on tuntunut kodilta, tuttua ja turvallista "kämppistä" josta on ollut paljon apua kodin askareissa.

Kyllä minä tiedän, että valinta oli oikea. En halua olla sellainen ihminen, johon suhde oli minua ajamassa. Huomasin huutavani ja olevani ilkeä, kun itsellä oli paha olla ja halusi siitä teflonista edes jonkun reaktion. Eihän sitä ikinä tullut, eikä tule.

Muilla kokemuksia vastaavasta? Miten tästä muutoksen ja yksinäisyyden pelosta pääsee irti?

Lähettäjä: Sydän 
Päivämäärä:   22.10.24 10:19:32

Alkaa helpottaa kun asiat konkretisoituu eli oma tupa ja oma lupa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.10.24 10:35:00

Olen täysin samassa tilanteessa tällä hetkellä ja voin niin huonosti. Haluaisin niin kovasti että tämä toimisi ja elän siinä unelmassa mitä meillä olisi voinut olla. Silti tuntuu hirveältä

Lähettäjä: Sydän 
Päivämäärä:   22.10.24 10:36:38

"elän siinä unelmassa mitä meillä olisi voinut olla."
Se on nimenomaan sitä unelmaa ja kuvittelua, ei faktaa ja tosiasioita.
Avatkaa silmät ja miettikää vain TOSIASIOITA.
Ei sitä mitä se olisi voinut olla jos kaikkiaolisi erilaista ja toisin ja mieskään ei tuollainen.

Lähettäjä: Suru 
Päivämäärä:   22.10.24 10:39:11

Taisin kirjoitella viime vuonna itse tänne näihin aikoihin. Erottiin miehen kanssa yhteispäätöksellä, ehkä enemmän mies oli sen kannalla vielä, ja minusta tuntui etten pääse siitä ikinä yli ja ahdisti ihan hirveästi. Sain täältä hurjan paljon tukiviestejä ja muuta. Nyt kun tästä on kulunut se vuosi niin voin sanoa, että pääsi siitäkin taas yli, niin kuin kaikesta muusta. Vähän se aikaa ja voimia, mutta enää on vaan muisto. Melkein voisi kutsua hirveän suureksi työurakaksi päästä erosta yli että pahin suru helpottaisi. Vielä ei ole muut miehet kiinnostaneet tosin, mutta en muuta odottanutkaan.

Lähettäjä: ki 
Päivämäärä:   22.10.24 11:00:37

Teidän suhde on ihan selkeästi sellainen, että teillä on eri kiintymyssuhdetyylit. Sulla ristiriitainen, miehellä välttelevä kiintymystyyli. Kannattaa lukea näistä netistä tai kuunnella podcasteja tms. Olette ihan kuin oppikirjaesimerkkejä.

Itse olin samassa tilanteessa ex-miehen kanssa aikanaan, samoin päin nuo kiintymystyylitkin. Erottiin, ja muistan sen TUSKAN todellakin. Nyt siitä on 3,5 vuotta aikaa, helpotti jo vuoden jälkeen. Onneksi uskalsin lähteä. Ja nykyään mulla on oikeasti hyvä mies.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   22.10.24 12:29:13

Kiitos ihanista viesteistä. Jotenkin tämä tuntuu vaikeammalta, kun ei ole oikeasti suurta draamaa. Haluan vain mahdollisimman nopeasti omaan kämppään, vaikka ihanaa asuntoa tuleekin ikävä. Ja kyllä sitä miestäkin vaikka tietää päätöksen oikeaksi kuitenkin. Alkaa vain helposti jossittelemaan.

Pahalta tuntui myös, kun soitin asiasta tädilleni (jo 70 v ja minun käsitys perheestä). Hän koitti selittää miten tämmöiset asiat saa kyllä puhuttua ja kuinka sekin tyyppi siinä onnistui. Joo ei pitäisi välittää muiden mielipiteistä, mutta tuntui todella pahalta kun olen vuoden yrittänyt kaikkeni ja mies ei oikein mitään.

No tänään katsomaan kahta asuntoa. Kaveri lupasi tulla mukaan, sillä omat aivot kärsii nyt univajeesta ja tunteet vain pinnalla.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.10.24 12:43:24

Menet hetki kerrallaan, välillä riittää kun muistat hengittää. Keskityt hetken hengittämiseen.
Hetki ja päivä kerrallaan- Itke kun itkettää ja naura kun naurattaa.
Kannattaa tosiaan tutustua noihin kiintymyssuhdemalleihin, opit valtavasti itsestäsi.

Anna aikaa itsellesi, mietit kivoja pieniä juttuja mistä tulee hyvä olo.
Kun pääset omaan kämppään sekin auttaa, toisaalta yksinoloon pitää myös tottua ja uskaltaa olla yksin.
Kaikkea hyvää, sinä pärjäät kyllä.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   22.10.24 18:48:12

Nyt pitäisi osata tehdä valintoja asunnon suhteen, mutta tuntuu vain että hajoan.

Välillä kadun koko eroa. Suurimman osan ajasta tiedän olevani oikeassa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.10.24 08:23:49

Suret nyt kuvitelmia ja haaveita, vaikka eron myötä ne ovat vain lähempänä.

Tuon miehen kanssa ne eivät ikinä olisi olleet totta. Mutta on valtavasti muita miehiä, joiden kanssa voivat hyvinkin olla.

Ja en usko, että sinulla on mitään kiintymyssuhdehäiriötä. Jopa ihan turvallisen kiintymyssuhteen omaavat kaipaavat parisuhteeltaan rakkautta, lämpöä ja välittämistä. Se on täysin normaalia.

Lähettäjä: seg 
Päivämäärä:   23.10.24 08:31:33

"Välillä kadun koko eroa. Suurimman osan ajasta tiedän olevani oikeassa."
Noin se menee ihan vaikka väkivaltaisissakin ym suhteissa eli ihan normaalia varsinkin jos ei ole mitään sen suurempaa draamaa tms.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.10.24 09:19:57

"Pahalta tuntui myös, kun soitin asiasta tädilleni (jo 70 v ja minun käsitys perheestä). Hän koitti selittää miten tämmöiset asiat saa kyllä puhuttua ja kuinka sekin tyyppi siinä onnistui"

Sinun miehesi ei tässä onnistunut. Sinä yritit parhaasi.

Noin lyhyestä suhteesta toivut kyllä nopeaan kun olet itse osannut lähteä. Jatka vaan samalla järkilinjalla, anna surun ja muiden tunteiden tulla, mutta älä jää jumiin niihin ajatuksiin ja jossittelu varsinkin kannattaa katkaista heti.

Puhu. Jos on rahaa, mene lyhytterapiaan.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   23.10.24 09:23:03

Tapailet kavereitasi ja kollegoitasi ja deittailet kevyesti.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.10.24 10:01:28

Ei tarvitse olla mitään kiintymyssuhdehäiriöitä, vaan kaikilla on lapsuudesta asti erilaiset kiintymyssuhdemallit ja on ihan tervettä tietää miten itse toimii ja myös hiukan miettiä miten se puoliso toimii ja miksi.

Lähettäjä: ki 
Päivämäärä:   23.10.24 10:23:00

''Ei tarvitse olla mitään kiintymyssuhdehäiriöitä, vaan kaikilla on lapsuudesta asti erilaiset kiintymyssuhdemallit ja on ihan tervettä tietää miten itse toimii ja myös hiukan miettiä miten se puoliso toimii ja miksi.''

Tämä just, tätä yritin selittää. Ei ole siis mitään HÄIRIÖTÄ, vaan ihan omanlainen kiintymyssuhdemallinsa. Kaikkien pitäisi tutkia ja tietää näistä enemmän.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   23.10.24 18:01:10

Löysin kämpän. En tiedä helpottaako vai auttaako tämä. Itkettää kovin.

Lähettäjä: Pepsi 
Päivämäärä:   23.10.24 19:45:03

Hyvä että löysit kämpän. Siitä se lähtee.

Miehillä on se huono piirre, että he oppivat ja tajuavat vasta eron jälkeen paljon asioita. Mutta älä mene enää siihen lankaan, sinua varten on paljon parempaa vielä tulossa. Mutta ei tuon miehen kanssa.

Itke silloin itkettää, ihan oikeesti. Vaikka kassajonossa, lääkärissä, lenkillä, missä vaan! Jossain vaiheessa huomaat että oho, "en ole itkenyt viikkoon". Jne.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   24.10.24 17:31:54

Huomenna olisi muutto. Tuntuu, ettei voimat riitä pakkaamiseen. Itken vain kun olen kotona. Mietin vain miten pystyn pärjäämään yksin. Teinkö suuren virheen.

Lähettäjä: Suru 
Päivämäärä:   24.10.24 18:08:28

Muistan nuo tuntemukset ja ajatukset kuin eilispäivän, ne menee ohi kun jaksaa vaan taistella päivä kerrallaan. Mä pyysin työterveysestä vahvan melatoniini reseptin, että saisin unenpäästä öisin kiinni ja siitä oli iso apu. Lähdin aina lenkille musiikki korvilla heti kun alkoi ahdistaa liikaa tai autolla ajelemaan. Kävin naapurikaupungeissa ajelemassa, yhdellä ulkomaan reissulla. Ruoka ei meinannut maistua millään ja paino putosi vajaa 10kg, mutta kaupan valmiskeitot sain alas ja smoothiet. Sit kun aikaa oli kulunut pikku hiljaa tarpeeksi niin ruokahalu palasi ja nukkuminen parani.
Jos et jaksa puhua kenenkään kanssa niin kirjoittele tänne kaikki mieleen tulevat asiat.

Alun kun pääsee yli niin alkaa helpottaa.

Lähettäjä: Wanha 
Päivämäärä:   24.10.24 21:25:11

Hyvin pärjäät yksin. Kohta huomaat miten paljon parempi on yksin kuin ihmisen kanssa joka ei halua/pysty kommunikoimaan eikä ikinä sano mitään kivaa.

Erosin puoli vuotta sitten tuollaisesta miehestä, vieläkin olen hajalla mutta nyt jo selkeästi ymmärrän miten sairasta on olla suhteessa jossa toinen osapuoli on _hiljaa_ kun pitäisi kommunikoida. Mulle ei myös viiteen vuoteen sanottu kehuja tai mitään mukavaa.

Ikävöin niitä mielikuvia ja haaveita, niitä ei oikeasti koskaan ollut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.10.24 22:16:55

Mulla on kans ollut jo pitkään eropohdintoja. En vain tiedä, kuinka saisin aikaiseksi ja yhteinen vajaa 3-v sotkee kuvioita myös. Hirvittää ajatuskin asua kahdestaan lapsen kanssa edes vuoroviikoin, koska lapsi on vielä niin tarvitseva. Ehkä nyt koitan vielä jonkun aikaa selvitä, kunnes lapsi on vähän isompi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.10.24 23:13:39

Erosin aloittajan kaltaisessa tilanteessa 4v sitten. Heti kun pääsin omaan kämppään niin tuntui vaan helpotus. Eksä ei koskaan halunnut puhua mistään, oltiin aina erilliset yksilöt eikä "me". Olen edelleen vuosia myöhemmin tyytyväinen siitä että lähdin, vaikka suurta rakkautta en ole löytänyt. Olen kuitenkin tapaillut ja jopa seurustellut kivan ja puhuvan yksilön kanssa eron jälkeen. Kyllä se siitä, elämä jatkuu!