Lähettäjä: varjona 
Päivämäärä:   18.10.24 12:39:14

miten olette tietoisesti valmistautuneet ko. lemmikin poismenoon sen ollessa täysissä ruumiin ja sielun voimissa?

Tämä koskee nyt kissoja tai koiria, jotka luonnollisesti ylipäänsä voivat näin lähellä ihmisen ihoa ja sielua elää. Kysymykseni koskee myös erityisesti niitä ihmisiä, joilla on sama tilanne kuin minulla eli tämä lemmikki on ainoa elävä olento, jota voi esim. suukottaa.

Tilanne on tämä: 6-vuotias kissa, joka on äärimmäisen rakastava ja läheisyyttä kaipaava sekä antava kissa. Aamulla heti kun herään, sekin herää ja aloittaa hellyyden välittömästi. Se kehrää, tulee rintakehäni päälle makaamaan ja nuolee naamani. Antaa ja saa suukkoja lukuisin määrin.

Se hyppää jatkuvasti olkapäälleni loikoilemaan ja kehrää korvaani, kun teen kotitöitä. Hän hengeilee siellä. Ulkonakin lenkillä se välillä haluaa katsella lintuja olkapäältäni käsin. Siksi kehoni muistaa painonsa olkapäälläni hänen tulevan poismenonsa jälkeen.

Kotona AINA kun se on hereillä päivällä kun menen pitkälleen sohvalle taikka sängylle, se tulee välittömästi kehräämään, nuolemaan naamani ja rintakehäni päälle makaamaan tai kainaalomaan nokosille. Eli iholle.

Illalla sitten... Se ensinnäkin nukkuu oma tyynynsä pään alla, minun vieressäni isossa sängyssäni joka ainut yö. Se odottelee ja tietää yhteisen nukkumaan menon olevan käsillä. Ennen nukkumaanmenoa se tulee aina jälleen iholleni kiinni, halittavaksi ja suukoteltavaksi kehräämään, ennen kuin siirtyy viereen painamaan päänsä tyynylle.

Tämä kissa on ainoa kohde, jota voin helliä eli joka saa oksitosiinin virtaamaan minussa. Asun yksin, en ole koskaan seurustellut ja tuskin tulen seurustelemaankaan. Olen 31 v. ja sillä tavalla rikki. En kaipaa enkä jaksa toista ihmistä näin lähellä. Läheisyyden saaminen ja antaminen on siitä huolimatta ihmisen geeneihinkirjoitettu perustarve, koskee myös minua. Ilman kissaa minun perustarpeeni ei täyttyisi.

Kun tästä kissasta ennemmin tai myöhemmin aika jättää, niin ymmärrettäkö sen olevan minun tilanteesaani olevalle ihmiselle (lue koko teksti, jos kommentoit) todella merkittävä menetys? Miten siitä selviää sitten? Kissa on ollut ihollani. Yritän nyt sanallistaa tätä asiaa, toivottavasti tajuatte.

Minun on useinkin helpompaa olla tämän kissan seurassa, kuin omaisteni.

Aina kun tulen kotiin, se on a) ovella odottamassa TAI sitten b) se rynnistää laukalla tervehtimään minua ja saamaan ja antamaan rakkaudenodotuksia ja jälleennäkemisen riemu on käsinkosketeltavaa.

Sitten kun tästä kissasta aika jättää, niin miten tätä asiaa voisi tietoisesti yrittää prosseoida ennakkoon? Tiedän kyllä, että se mitä luultavimmin kuolee ennen minua. Tämä asia on nyt viime aikoina ollut mielessä erityisesti siksi että hyvän ystäväni 4-vuotias kissa meni lymfoomaan. Hänen kissansa oli samanlainen, mutta tilanne eri. Hänellä kun on lapset ja parisuhde ja muita lemmikkejä. Minulla ei ole mitään näistä eikä tule. Tämä kissani ei siedä reviirillään muita kissoja, tämän olen kipeästi todennut yritettyäni kolmea erilaista kissaa sille hitaalla siedätyksellä kaveriksi. Siksi en voi ottaa toista kissaa nykyisen elinaikana. Tästä seuraa se, että kun tämän sydän lakkaa lyömästä niin täysi ja tyhjyys hiljaisuus laskeutuu minun kotiini ja sieluuni.

Lähettäjä: varjona 
Päivämäärä:   18.10.24 12:42:10

Hyvällä tuurillahan on mahdollistaa, että kissa elää vaikka 16 vuotta. Huonolla tuurilla voi olla, että tämäkin sairastuu lymfoomaan tai syöpään ensi vuonna ja se on sitten siinä.

Kehoni tulee muistamaan ja kaipaamaan, miten sitä asiaa voisi ennalta käsitellä?

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   18.10.24 12:50:57

voisiko ajatella, että koska selvästi huomaat ja tiedostat miten tärkeä kissa on, niin osaat myös olla siitä kiitollinen joka päivä ja nauttia yhteisistä vuosista sen kanssa? että vaikka tietoisuus tuo myös huolta tulevasta niin se mahdollistaa syvemmän onnellisuuden nyt? ja sitten voisi keskittyä siihen onneen mikä nyt on sen sijaan, että murehtisi etukäteen jotain mistä ei vielä tiedä?
kissat tietysti elävät lyhyemmän elämän kuin ihmiset, joten todennäköisesti joudut joskus kissasta luopumaan, mutta älä anna sen pilata sitä mitä sinulla nyt on. sitten kun aika koittaa niin suret ja sitten sinulta vapautuu paljon rakkautta annettavaksi jollekin toiselle kissalle joka etsii omaa kotia (tai mille vain eläimelle tai ihmiselle).

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.10.24 12:54:25

Suosittelen terapiaa. Nuo ajatukset eivät kuulosta ihan terveen mielen ajatuksilta. Noin suuri menettämisen pelko estää sinua nauttimasta elämästä ja tästä päivästä kissan kanssa. Tuo pelko kannattaa käsitellä ja työstää pois hallitsemasta elämää.

Lähettäjä: kalasaalis 
Päivämäärä:   18.10.24 12:59:32

"Suosittelen terapiaa. Nuo ajatukset eivät kuulosta ihan terveen mielen ajatuksilta. Noin suuri menettämisen pelko estää sinua nauttimasta elämästä ja tästä päivästä kissan kanssa. Tuo pelko kannattaa käsitellä ja työstää pois hallitsemasta elämää."

Ai ei kuulosta terveeltä miettiä ennalta sitä, että miten oma pää mahtaa kestää kun ainoa rakkautta fyysisesti osoittava ja suukoteltava kuolee?:D Minusta se kuulostaa kyllä todella terveeltä realismilta ennakoida, toisin kuin joku nimeltämainitsematon terapiantyrkyttäjä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.10.24 13:03:23

En usko, että se suru on muutettavissa helpommaksi millään. Ei siihen auta etukäteen valmistautuminen ei yllätys, ei lohdutus, ei mikään. Se on vain asia mikä pitää mennä läpi kun aika koittaa. Hyväksyä oma voimattomuus ja luottaa siihen, että aikanaan nousee taas pintaan. Se sattuu ja paljon, mutta se on mahdollista kestää. Se ei ole vaarallista kipua.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   18.10.24 13:17:56

Tiedän tunteen. Itselläni oli täydellinen pitkään elänyt kissa . Tiesin että kun siitä joskus aika jättää on suru valtava ja se oli koko perheelle rakas mutta itselle suru oli suurin kun se jokin aika sitten jouduttiin lopettamaan. Lapset olivat pari vuotta sitten muuttaneet maailmalle ja oli joku paapottava vielä. Lasteni isä asuu kanssani toki mutta kissa oli omaa luokkaansa. Sanoin sitäkin varjokseni koska se seurasi niin paljon kotona minua ja istui mm pöydän kulmalla ja seurasi kun tein keittiössä kokkailuja yms ja oli heti seurana kun istahdin katsomaan televisiota ja kun menin nukkumaan niin se tuli perässäni viereen.
Aloittajan kissa vasta 6 v. Hyvinkin 10 vuotta jäljellä joten ei kannata surra etukäteen vaan nauti kisustasi.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   18.10.24 13:19:48

Pentua olisin siihen rinnalle ehdottanut, mutta koska olet kokeillut jo, niin en usko sen olevan ratkaisu. Olen varma että kun nykyisestäsi aika jättää, löydät varmasti kissan joka rakastaa sinua yhtä ehdoitta kuin nykyinen kissasi, vaikka suru onkin varmasti todella piinaava.

Miten siedätit kissaasi aikaisempiin kavereihin? Olivatko ne aikaisemmat ihan pentuja vai jo vanhempia? Kauanko yritit siedättää? Jos et jo pyytänyt apua, niin saisitko siihen avuksi kissojen käyttäytymiseen erikoistuneen eläintenkouluttajan tekemään todella hyvän siedätyssuunnitelman ja oisi apuna prosessissa? Moni luovuttaa tuossa liian aikaisin kun tuntuu ettei siitä tule mitään. aloittaisin siedätuksen ihan siitä että jo kissanpennun kotoa kuskaisi rättejä ja petejä omalle kissalle haisteltavaksi.

Onko kotisi sellainen, että pystyt rajaamaan tiloja verkko-ovilla?

Itselläni vanhan kissan lähtöön paras lääke on se jäljellejäävä kissa. Kissoillani on ollut yleensä noin 10 vuoden ikäero, jolloin nuorempi jää aina jäljelle. Nykyinen 10v on ainut kissani enkä minäkään ole varma miten siedätän sen tulevaan kissanpentuuni, koska tämäkin vihaa kaikkia muita kissoja. Pentuna se kyllä sopeutui silloisiin kissoihini ihan sujuvasti.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.10.24 13:21:59

Minä Vaan, puhutko oikeasti miehestäsi termillä "lasteni isä"? Kuulostaa aika oudolta, kun yleensä eronneet käyttää tuollaista termiä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.10.24 13:32:05

Kaikki joutuvat luopumaan rakkaimmistaan. Kukaan ei elä ikuisesti. Sinällään tilanne on tasapuolinen kaikille, kaikki joutuvat jossain vaiheessa päästämään irti.

Pystyisitkö ajattelemaan sen kautta miten onnekas olet? On ihmisiä, joilla ei ole ketään tai mitään mihin kohdistaa hellyydentarvettaan, joilla ei ole ketään vastassa kotona, ei ketään joka tulisi viereen silittelemään tai puskemaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.10.24 13:35:49

Miten tuollaisen kissan löytää, olisi ihan unelma sellainen ihmisrakas. Tai koira.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   18.10.24 13:49:40

No en käytä termiä muuten :D Lipsahti vaan kirjoitukseen kun miehet voi olla uusioperhemiehiäkin .
Tuollaisia täydellisen ihania kissoja ei löydetä- ne vaan saadaan tuurilla. Kun pentuna ottaa niin ei tiedä mitä niiistä kehittyy. Tosin meidän kissan kasvattaja sanoi siitä jo pentuna että se viihtyi hyvin hänen lasten sylissä että siitä voisi olettaa kasvavan mukava sylikissa ja niin siitä tulikin.
Varmaan myös se että kissoja on vaan yksi niin tekee niistä ihmiselle seurallisemman.

Lähettäjä: varjona 
Päivämäärä:   18.10.24 15:28:25

"Tuollaisia täydellisen ihania kissoja ei löydetä- ne vaan saadaan tuurilla. Kun pentuna ottaa niin ei tiedä mitä niiistä kehittyy. Tosin meidän kissan kasvattaja sanoi siitä jo pentuna että se viihtyi hyvin hänen lasten sylissä että siitä voisi olettaa kasvavan mukava sylikissa ja niin siitä tulikin."

Näinhän se on eläimen kuin eläimen kanssa. Jokainen on oma persoona

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.10.24 15:29:52

"Ai ei kuulosta terveeltä miettiä ennalta sitä, että miten oma pää mahtaa kestää kun ainoa rakkautta fyysisesti osoittava ja suukoteltava kuolee?:D Minusta se kuulostaa kyllä todella terveeltä realismilta ennakoida, toisin kuin joku nimeltämainitsematon terapiantyrkyttäjä."

Mitä pahaa on terapiassa? Itsekin olen käynyt juttelemassa psykologille omissa ongelmissani, jotka nekin olivat aika pieniä. Jos joku suree jo ennalta noin voimakkaasti 6-vuotiaan (!!!) kissan poismenoa, on se todellakin elämää ja onnellisuutta rajoittava ongelma, jota olisi hyvä työstää, että elämästä pystyy nauttimaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.10.24 15:44:36

Tuli vuosia itkettyä valmiiksi ajatusta. Sitten kun 17v jälkeen rakas kissani pitikin laittaa pois niin huutoitkin päivän, kyynelehdin vielä seuraavan päivän ja sitten se alkoikin paranemaan ja pystyi ajatella asioita lämpimästi. Minua auttoi erityisesti juttelu ystävien kanssa jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja kuunnella heidän samanlaisesta kokemuksestaan. Se ajatus kun rakas lemmikki on pois samaan aikaan kun se on vierelläsi ainakin minua sattui enemmän kuin se että se oli oikeasti pois. Ikävä on edelleen, mutta nyt pystyn hymyillä ja katsoa lämpimiä muistoja kuvista. "Don't cry it's over, smile because it happened"

Lähettäjä: heli 
Päivämäärä:   18.10.24 15:47:05

Se menetys tulee olemaan hirveää, minulta kuollut erittäin läheinen ja rakas kissa 23v sitten ja vieläkin kaipaan säännöllisesti, 2 koiraa kuollut 14 ja 7 vuotta sitten, hirveä ikävä edelleen. Nyt ikää 53 enkä tiedä otanko enää eläintä, ehkä otan kuitenkin. Ne muistot, rakkaus ovat ikuisia niin kauan kuin elän ja ehkä...haluan uskoa näin, kohtaamme vielä, sitten jossain vaiheessa jossakin.

Lähettäjä: Kukkis 
Päivämäärä:   18.10.24 16:08:08

Kyllä todella iso osa ihmisistä tietää mitä tarkoitat, sinun ei niin kovasti tarvitse vakuutella.

Asun itse yksin ja tulenkin asumaan ja olen asunut jo 20 vuotta. Olen sinkku. Koko tämän ajan minulla on ollut lemmikkejä joista moni on menehtynyt.

Teen vielä etätyötä mikä tarkoittaa sitä, että olen lemmikkieni kanssa 24/7 läpi niiden koko eliniän (poislukien kun hoidan asioita kaupungilla) ja ne ovat ihan koko ajan muutaman metrin päässä minusta.

Side on vahva!
Rakkaus on suuri!

Kysyt miten siitä selviää kun tämä toisenlajinen elämänkumppani kuolee.

Se on hirveää. Siitä selviää.

Menetyksen ja epätodellisuuden aallot ovat voimakkaat. Sitä ei syö, juo, ei pysty keskittymään mihinkään, itkee niin ettei kyyneliäkään enää tule koska on niin kuivunut kun ei ole juonut aikoihin. Nukkuu ja kun herää, kaikki kauhu alkaa uudelleen. Ahdistus on voimakas. Ajattelee että haluaisi itsekin kuolla.

Alkaa myös kyseenalaistaa lemmikkiystävän menehtymisen lisäksi ihan koko elämää koska kriisi aktivoi muitakin, pinnan alla olleita elämänkriisejä ja hetkiä jolloin on kokenut samanlaisia tunteita. Silti siitä selviää.

Joka kuukausi on hiukan helpompi, pystyy taas syömään, välillä huomaa että hymyili jollekin asialle. Ihmisen resilienssi pääosin on valtavan suuri. Ihminen selviää kyllä henkisesti lastensa kuolemista, kidutuksista ja käsittämättömistä hirveyksistä. Arvet jäävät ja kaipaus ei poistu mutta kriisin aallot rauhoittuvat ja siitä selviää vaikka kokisi hyvin pitkän masennuskauden jolloin on toivoton. Sinäkin tulet siitä selviämään.

Se on fakta että lemmikit eivät elä yhtä kauan kuin me eikä suru ja etukäteisahdistus voi tätä muuttaa. On fakta että vaikka tarjoaisimme lemmikille 100% priiman hoidon, se voi silti nuorenakin sairastua ja kuolla. Siksi on pidettävä pelkojen lisäksi nämä neutraalit realiteetit mielessä. Kyllä elit ennen lemmikkiäsi ja tulet elämään lemmikin jälkeenkin.

Kissasi on myös ihana ja ainutlaatuinen yksilö mutta ei ainoa rakkauden arvoinen yksilö koko maailmassa. On myös muita kissoja joille voit aikanaan tarjota yhtä rakastavan kodin. Kaikki kissat kun eivät hyvää kotia saa kun niitä ei ole tarjolla. Ajattele että yksi tämän elämäsi tehtävistä on olla merkittävä ihminen muutamille kissoille joiden koko elämän jaat ja tarjoat heille hyvän kodin.

Menetyksen tuska rakkaan perheenjäsenen poismenon johdosta on suuri mutta se on se hinta rakkaudesta. Eikä sen surun pitäisi estää elämästä uusia rakkauksia. Itsekin tulen tarjoamaan kodin aina uusille lemmikkiystäville vaikka tiedän että jokaisesta joudun aikanaan luopumaan ja että se aina särkee sydämeni.

Se on mielestäni aivan sopiva hinta tällaisesta rakkaudesta.

Lähettäjä: varjona 
Päivämäärä:   20.10.24 11:06:49

Yksi tätä kissaa kuvaava seikka on se, että toisinaan huokaistessani syvään, kissakin huokaisee syvään. Ei tosin todellakaan joka kerta toista minua, muutoinhan asia olisi jo yliluonnollista. Tällä hetkellä ei ole, kunhan elää niin syvässä symbioosissa kanssani.

Lähettäjä: Kuppi 
Päivämäärä:   20.10.24 11:21:30

Menetys on kova ja sattuu, mutta se on luonnollista - ja kaiken sen arvoista, mitä rakkaan eläimen kanssa sai kokea. Ja aikanaan sen rakkauden voi viedä eteenpäin seuraavalle eläimelle.

Menetin itse hetki sitten rakkaan 15-vuotiaan kissani, kun se kuoli täysin yllättäen. Se ei koskaan ollut mikään sylikissa, mutta aina osallistumassa kaikkeen ja meille muodostui vuosien aikana selvät yhteiset sävelet. Nyt en voi enää ottaa omaa kissaa, mutta olen vienyt kissarakkautta eteenpäin ja ruvennut vapaaehtoiseksi hoitajaksi löytökissoille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.10.24 11:26:32

Jokaisen lemmikkiä ottavan tulisi tiedostaa se fakta että eläin harvemmin elää yhtä pitkään kuin ihminen keskimäärin. Pois lukien tyyliin isot papukaijat ja kilpikonnat.

Lähettäjä: Kata 
Päivämäärä:   20.10.24 11:27:17

"Menetin itse hetki sitten rakkaan 15-vuotiaan kissani, kun se kuoli täysin yllättäen."

Löysit kuolleena vai kuoli käsiisi? Avattiinko kuolinsyyn selviämiseksi?