|
Lähettäjä: Mape
Päivämäärä: 16.10.24 10:49:44
"-Nämä kai ja yksinjäämisen pelko. On käsittämätöntä miten paljon jotkut pelkää yksinjäämistä, vaikka se puoliso olisi väkivaltainen ja hengenvaarallinen seuralainen."
Voi kun jonain päivänä kukaan ei ajattelisi näin. Syyt jäädä väkivaltaiseen suhteeseen on paljon monitahosempia ja vaikeampia kuin joku yksinjäämisen pelko tai itsearvostuksen puute. Esimerkiksi mua ei pelottanut missään kohtaa yhtään "jäädä yksin", lähteminen oli todella vaikeaa ihan muista syistä ja siinäkin kohtaa, kun lähtöpäätös oli omassa mielessä tehty ja varma, lähtöä esti pelko lähdöstä. Ero on kuitenkin aina vaarallisin hetki väkivaltaisessa suhteessa. On todella ala-arvoista syyllistää tai alentaa väkivaltaiseen suhteeseen jääviä, kun kyse ei ole mistään uhrin ominaisuuksista. Toivottomuus voi olla ihan syystä aika syvää ja ihminen valitsee mielellään sen pienemmän pahan. Ja pienempi paha voi olla sietää jonkinlaista väkivaltaa kuin vaikka päästä hengestään tai tulla vuosia vainotuksi ja kaikin tavoin terrorisoiduksi. Omalla kohdallani suurin syy pysyä yhdessä oli lapset, ja nimenomaan siltä kannalta, etteivät lapset olisi koskaan keskenään isänsä kanssa. "Suhteessa" ollessani sain pääsääntöisesti elää lasten kanssa mukavaa arkea (arki miehen kanssa ei ollut mukavaa, mutta lasten kanssa oli) ja pystyin pitämään lapset pääosin turvassa fyysiseltä väkivallalta. Miestä ei kauheasti kiinnostanut olla lastensa kanssa ja ristiriitatilanteita en koskaan jättänyt hänen hoidettavakseen eikä viimeiseen vuoteen mies ollut minuuttiakaan keskenään lasten kanssa. Mies uhkasi (ja toteutti uhkauksensa), että aloittaa vuosien oikeusprosessit (taloudellinen väkivalta, miehellä miljoonan omaisuus ja toistaiseksi 180000€ vuositulot) ja vaatii lapsia itselleen (todisteita pilvin pimein, ettei ole osallistunut suhteen aikana lasten arkeen). On nyt saanut lapset joka toinen vkl, koska lapsiin kohdistuneesta väkivallasta on aikaa ja valvotut tapaamiset ovat menneet hyvin. Oikeudessa käydään silti varmaan siihen asti, että nuorin on 12-vuotias. On myös naiivi ajatus, että väkivalta loppuisi suhteen loppumisen myötä tai että lähtöä ei kostettaisi satuttamalla jotakin muuta...
Ylipäätään kaikki te, jotka haluatte pistää suhteeseen jäämisen uhrin syyksi, niin kokeilkaapa huviksenne lähteä turvakotia vastaavaan paikkaan aikalailla heti nyt. Olkaa hetki siellä tilapaismajoituksessa ja muuttakaa sen jälkeen vähintään 100km päähän. Kertokaa sitten, miten meni töiden, oman turvaverkkonne ja lasten koulun osalta. Lähdittekö tilapäismajoituksesta hyvillä mielin töihin, vaikka tiesitte, että työmatkalla on suuri riski tulla pahoinpidellyksi/raiskatuksi/murhatuksi? Lähetittekö lapset hyvillä mielin kouluun? Ei olis haitannut, jos väkivaltainen ex olis vienyt ne koulumatkalta ja käyttänyt lapsia kiristyksen välineenä? Oliko helppoa ja kevyttä ottaa riski perhesurmasta vain siksi, että halusit pois? Miten saitte työkuvionne järjestymään? Löytyikö uusi työpaikka sujuvasti uudelta paikkakunnalta? Oliko helppoa tukea lasten surua kavereiden ja harrastusten menettämisestä? Oliko helppoa aloitella uutta elämää uudella paikkakunnalla, kun omat läheiset jäi vanhalle paikkakunnalle? Sit jos joku kuvittelee, et lähestymiskielto suojaa jotenkin, niin kerron salaisuuden; ei suojaa. Ihmistä, joka pystyy olemaan h*lvetin julma toisia kohtaan, ei lähestymiskiellon rikkominen paljoa paina.. Oliko noi asiat vaikeita itsearvostuksen puutteen, yksinjäämisen pelon, huonon itsetunnon tai läheisriippuvuuden takia vaikeita? Vai pystyykö hyvän itsetunnon omaavat, "tavalliset" ihmiset noihin helposti?
Mä en olisi ikinä päässyt pois väkivaltaisesta suhteesta, jos mulla ei olis ollut todella moni asia kohdillaan. Mulla oli ja on edelleen hyväpalkkainen työ, jossa on myös etätyön mahdollisuus ja mun työnantaja oli myös todella ymmärtäväinen pahimpien kriisien keskellä. Työnantajallani on myös useita toimipisteitä Suomessa, joten pystyin lopulta sisäisesti siirtymään uudelle paikkakunnalle. Työantajan puolelta sain myös kriisiapua, vaikka turvakodin apu itse lähdön hetkillä oli tärkeämpi. Mulla on todella hyvä turvaverkko, joka on pystynyt tukemaan mua tarvittaessa jokaiselle elämän osa-alueella. Mulla oli tapahtuneista rikoksista näyttöä. Mulla oli ollut myös voimavaroja ja mahdollisuus hakeutua palveluiden piiriin mieheltä salaa jo ennen lopullista lähtöä eli käytännössä oman työn luonteen takia ja työnantajan mahdollistaman jouston takia käymään kesken työpäivän keskustelemassa ammattilaisten kanssa. Lisäksi mulla kävi tuuri siinäkin, että ero ei eskaloitunut pahimpaan mahdolliseen, vaan luultavasti selvisin tästä muutolla, kymmenien tuhansien oikeuskuluilla ja sillä, et mut on pyritty mustamaalaamaan ihan jokaiselle, joka jollain tasolla tuntee mut. Tosin sit kun tuomiot tulee, niin tilanne voi taas muuttua..
|