|
Lähettäjä: ejte
Päivämäärä: 10.10.24 17:21:11
Tuo on oikeasti todella yleinen tunne. Kun lapsia on useampi, ne eivät koskaan ole tasavertaisia ja samanarvoisia. Aina joku on lempilapsi jota rakastaa eniten ja joku inhokki tai se, josta tykkää ja jota rakastaa vähiten ja josta ärsyyntyy eniten. Jos joku väittää, että kohtelee lapsiaan täysin tasapuolisesti ja rakastaa kaikkia yhtä paljon ja saman verran, niin hän valehtelee niin että korvat heiluu. Ja jos lapsia on vain yksi, se yksikin lapsi voi olla enemmänkin ärsyttävä kuin rakastettava. Harva vain suostuu myöntämään tätä tai varsinkaan myöntää sitä muille. Mutta miettikääs omaa elämäänne tai lapsianne. Oletteko itse olleet lellikkejä vai niitä, joita on vain siedetty kun on ollut pakko, ja miten se on ilmennyt? Onko teitä oikeasti rakastettu ehdoitta ja sydmen pohjasta? Vai onko vain siedetty? Tai kenties jopa näytetty se, ettei teistä pidetä?
Vanhemmillemme isosiskoni on aina ollut "oikeanlainen", minä sitten "vääränlainen" ja minusta etsitty vikoja. Toki on asioita, joissa nämä menee päinvastoin, mutta pääpiirteittäin minä olen ollut se, jota ei ole rakastettu yhtä paljon ja samalla tavalla. Tästä on puhuttu siskoni kanssa monta kertaa ja hän on myöntänyt huomanneensa saman, eli ei ole vain minun kuvitelmaani.
Isovanhempamme yrittivät pitää minua ja isosiskoani tasavertaisina, mutta kyllä huomasin, että isosiskoni oli se lellikki ja minä vain se, jota siedettiin, koska oli pakko. Sekä isän että äidin vanhemmat. Isän sisko ja hänen tyttärensä jopa näyttivät tämän ihan avoimesti, ja serkkuni on koko ikäni ollut minua kohtaan todella inhottava, kun taas isosiskoni on aina ollut heidän lellikkinsä. En tietääkseni ole tehnyt mitään, jonka takia minua oltaisiin inhottu, eikä minulle ole koskaan sanottu, että syyn X takia minusta ei pidetä. Joillakin sukulaisilla taas päinvastoin, he selkeästi pitävät minusta enemmän kuin isosiskostani, joten ei voi olla kyseessä sekään, että minä vain olen sellainen, ettei minusta pidetä.
Siskollani on kolme lasta, ja hänen keskimmäisensä on sellainen, josta moni ei pidä. Lapsi ei itse sille mitään voi, mutta hänessä on jokin, joka aiheuttaa sen, että hänestä vain ei pidetä. Ei ole erityislapsi, joten syynä ei ole mikään sellainen asia/piirre. Yritän olla näyttämättä tätä ja toivon, että lapsi ei sitä itse tajua, koska muistan itse niin hyvin sen, miten kurjaa oli kun minua hyljittiin ja siskoani lellittiin.
Kaverilla on vain yksi lapsi, ja hän on monesti sanonut, että lapsi on ärsyttävä. Someen tietenkin postailee miten rakas lapsi on ja hän on maailman rakkain, mutta todellisuudessa hänen on vaikea rakastaa lastaan ja jossain vaiheessa sopivat miehensä kanssa, että mies hoitaa lasta enemmän kun kaveriani vain ärsytti koko lapsi. Ihan tavallinen lapsi se on, mutta kaverillani vain oli vaikeuksia rakastaa häntä. Nyt kun lapsi on jo isompi 11 v, niin on itsenäisempi, joten kaveriani ei enää lapsen olemassaolo niin paljoa rasita. Kun lapsi oli pieni, minä olin paljon lapsenvahtina, että kaverini kykeni esittämään lapselleen rakastavaa äitiä. Lapsi oli toivottu ja sitä sukupuolta jota kaverini toivoi, mutta silti kaverini ei vain rakastanut häntä kuten olisi halunnut. Hän olisi ehkä halunnut enemmänkin lapsia, mutta eivät sitten kuitekaan enempää tehneet, koska kaverini pelkäsi, ettei kykene rakastamaan muitakaan lapsiaan. Eikä kaverillani ole mitään mt-diagnoosia. On käynyt psykologilla juttelemassa ja jossain terapiassakin, koska piti itseään viallisena, mutta eipä ole ollut apua. Hänelle oli vain sanottu, että joskus asiat vain ovat noin, ja jos ei kuitenkaan selkeästi lastaan vihaa ja halua tälle pahaa, niin sitten asian kanssa on vain elettävä.
|