Lähettäjä: Lö 
Päivämäärä:   7.10.24 08:41:44

Olisi toivonut? Monesti olen miettinyt että onkohan olemassa jälleensyntymää, saisi uuden mahdollisuuden seuraavassa elämässä.

Itse haaveilin aina kodista maalla, paljon hevosia ja eläimiä. Monta lasta. Mies ja onnellinen perhe. Olisin ollut se pullantuoksuinen äiti ja myöhemmin mummo.

No, ei elämä mennyt niin.. Olen 39 vuotias lapseton, ehkä ehtisin saada vielä lapsen koska olen hyväkuntoinen, mutta en kuitenkaan ole kiinnostunut yksin saamaan ja en ehdi löytää enää sopivaa miestä. Olin pitkään sinkkuna ja aika pitkän ajan suhteessa jossa mies ei halunnut lapsia.
Asun kerrostalossa jota vihaan, mutta loputtomien pätkätöiden takia ei ole muita mahdollisuuksia. Ratsastamaan pääsen kerran kuussa kun muuhun ei ole varaa.

Joo, vähän on elämäni muuta kuin unelmani.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   7.10.24 08:58:47

Mulla meni just toisinpäin. Ajattelin että olen lapseton sinkku joka omistautuu tieteelle ja taiteelle. Olenkin se suurperheen onnellinen äiti joka tekee sekä uraa että saa nauttia perhe-elämästä. On talo maalla ja hevosia sekä muita eläimiä. Perheen perustin lisäksi naisen kanssa mikä ei ollut missään visioissa näkyvissä :D

Lähettäjä: ### 
Päivämäärä:   7.10.24 09:13:37

Mun piti asua sinkkuna keskustayksiössä kissan kanssa, ehdottomasti ei lapsia.

No se lapsiasia pitää paikkaansa, siinä olen ollut ehdoton. Muuten sitten ei täsmää, menin naimisiin ja asutaan ns. maalla isossa omakotitalossa. Kissaa ei ole, vaan kaksi koiraa.

Työkuviot on menneet aika lailla niin kuin suunnittelin, ei ollut mitään hirmu tarkkaa visiota niihin liittyen.

Lähettäjä: Debbie 
Päivämäärä:   7.10.24 09:21:55

Mulla meni myös toisin päin paitsi parisuhde ja lapsiasiat sillain miten tiesin että ne tulee menemään.

Musta piti tulla syrjäytynyt luuseri ja yhteiskunnan elätti joka ehkä puuhastelee jotain hevosten kanssa (kaikkien mielipide). Mut oonkin hyvässä ja hyväpalkkaisessa työssä joten pystyn elämään ihanaa omannäköistä elämää. Sinkku ja lapseton ja hieman erakkoluonne, mutta riittävästi ihmiskontakteja on.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.10.24 09:28:04

Lapsena sitä ei tajunnut miten onnekkaita vanhemmat olivat ja ettei heidän elämänpolkunsa ole itsestään selvyys. Valitettavasti moni lapsi ei myöskään näe muita tarinoita, niitä jotka ei löydä kumppania tai eivät saa lapsia. Ei lapsi tajua myöskään talouden ongelmia.

Odotin että 30v olisin naimisissa, lapsia, koti ja ura. No, ei ole mitään. Mies on, mutta mietin erotakko vai mennä naimisiin.

Lähettäjä: Japa 
Päivämäärä:   7.10.24 09:32:37

Lö, älä vielä luovuta! Maaseutu on täynnä poikamiehiä, joille ei löydy emäntää. Tai entä jos löytäisit asunnon vaikka joltain tilalta, jossa voisit autella lasten ja eläinten kanssa ja maksaa osan asumisestasi niin. Uskalla haaveilla ja yrittää, elämää on edessä vielä reilusti eikä kaiken tarvitse mennä niin kuin tähän saakka on mennyt. Toivon että löydät vielä omannäköisesi elämän tässä elämässä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 09:43:00

Mulla meni myös toisinpäin. Ajattelin pitkään etten halua miestä saatika perhettä/lapsia. Ylipäätään en halua ketään omaa ihmistä ketä rakastaa. Tai en edes tule löytämään juuri sitä miestä, kun ei oikein parisuhderintamalla ollut onnistanut. Voin sitten olla se kiva täti siskojen lapsille. No, löysin maailman ihanimman miehen ihan vahingossa tallilta ja nyt olen äitipuoli miehen kahdelle tytölle. Eikä elämä voisi olla ihanampaa. Lapsiauunnitelmatkin on tehty (tosin saa odottaa vielä muutaman vuoden), että ehkä sitä otetaan sitten koira seuraavaksi

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   7.10.24 09:46:53

"Lapsena sitä ei tajunnut miten onnekkaita vanhemmat olivat ja ettei heidän elämänpolkunsa ole itsestään selvyys. Valitettavasti moni lapsi ei myöskään näe muita tarinoita, niitä jotka ei löydä kumppania tai eivät saa lapsia. Ei lapsi tajua myöskään talouden ongelmia."

Tämä on muuten ihan totta... Olen itsekin kasvanut ehjässä ja hyvässä kodissa, mihin ei 90-luvun lamakaan kolahtanut pahasti, vaikka tuohon ns. laman lasten sukupolveen kuulunkin. Jotenkin sitä piti itsestään selvänä, että itselläkin olisi siinä kolmen kympin tienoilla vakityö edes kohtalaisella palkalla, omakotitalo ja lapsiperhearki. Ikää on kohta 35 v eikä löydy mitään näistä, vaikka haaveissa ovat edelleenkin. Pitkän etsimisen jälkeen löytyi viimein samaa haluava kumppani, mutta parisuhde on vielä sen verran tuore ja taloudellinen tilanne epävakaa, ettei lapsia voi kuvitellakaan kuvioon hetimiten.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   7.10.24 09:53:50

Piti olla siellä uraputkessa, siis kunnollisessa sellaisessa.. Sinkkuna, mahdollisesti ulkomaillakin. Haaveilin myös eläimistä, mutta realistisesti en tätä uraputkea ja eläinhaaveitani hevosineen päivineen saanut samaan mahtumaan eli "selkeä haave" oli aika keskeneräinen..

No mitään uraa ei tullut, koulutuskin jäi kesken kun elämä vei mennessään. Pitkässä parisuhteessa ja vähän niitä eläimiäkin. Ei siis todellakaan mitään kansainvälisen uranaisen pintaliitoelämää :D

Lähettäjä: NiinHänSe 
Päivämäärä:   7.10.24 09:56:48

Mulla nyt ei ollut mitään odotuksia, ehkä enemmänkin haaveita, eivät ole kyllä mitenkään toteutuneet.

Haaveena ehkä olisi ollut asua omakotitalossa oman pienen eläinlauman kanssa, enkä nyt hanttiin olisi pistänyt jos joku parisuhdekin olisi ollut. Haaveammatissa olisi myös aina töitä, muuttaisi sitten mihin tahansa.

Valitettavasti tämä 36v. ei ole opiskellut siihen haaveammattiinsa, tekee töitä huonolla palkalla ja sai vakituisen duunin vasta täytettyään 31v. Omakotitalosta on näillä tuloilla turha haaveilla, ellei sitten osta jotain homeista remontoitavaa torppaa, johon siihenkään ei ole oikeastaan varaa. Muutama eläin on, mutta eihän tämä vuokralla kerrostalossa asuessa ole mukavaa edes näitä elukoita pitää. Ja parisuhteesta on aika turha haaveilla, jokaikinen täyspäinen mies on varattu ja jäljellä on vaan ties mitä pedareita.

Lähettäjä: Yksinäinen 
Päivämäärä:   7.10.24 10:07:56

Elämä ei mennyt siinä mielessä kuten halusin, että olen koko nuoruuteni ajan nostanut ihmissuhteet tärkeimmäksi asiaksi elämässäni, ja nyt olen luovuttanut niiden suhteen. Tiedän, että milloin vain voi löytää jonkun upean ihmisen vierelleen, mutta kerta toisensa jälkeen on joutunut pettymään. Pari aivan ihanaa ystävää mulla sentään on ja niiden vuoksi koen olevani onnekas. Muut kaverisuhteet ovat paljon pinnallisempia.

Ajattelin, etten koskaan halua tehdä kompromisseja tärkeistä asioista, mutta nyt vierellä on mies, jonka kanssa joudun olemaan vähän joustava omien arvojeni kanssa ja miettimään, hyväksynkö vain sen, etten tule enää kokemaan kaipaamiani tunteita ja yhteenkuuluvuutta toisen kanssa. Elättelen vähän toivoa, että yhden suuren elämänmuutoksen myötä voisin ns. aloittaa alusta (muuttaa muualle ja luoda ihan uudet piirit).

Uran suhteen kaikki menee aika hienosti. Olen kerännyt vähän arvostusta ja olisin voinut tehdä enemmänkin, jos olisin jaksanut. Oikeaan suuntaan olen silti koko ajan menossa. Sairauksia en osannut nuorena ennustaa, joten ne on vaatineet paljon totuttelua ja armollisuutta itseäni kohtaan. Vaikka opiskeluajat Helsingissä oli todella antoisaa aikaa, ei niistä lopulta käteen jäänyt oikeita ystäviä, lähinnä biletysseuraa.

Yritän vielä suhtautua tähän vähän sillä tavalla, että voin vielä hankkia uusia ihmisiä ympärilleni, miehen ja lapsia ja muuttaa elämäni suuntaa, mutta aika heikoltahan tämä näyttää. Mikään määrä menestystä uralla ei oikein korvaa niitä samanhenkisiä ihmisiä, joita haaveilin löytäväni ympärilleni ajan kanssa.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   7.10.24 10:09:10

En ole varsinaisesti koskaan haaveillut perhearjesta, mutta nuorempana kai ajattelin että vähintään puoliso kuuluu kaikilla olla. Noh, eipä ole ikinä löytynyt mulle sopivaa toista puoliskoa, ja vanhemmiten olen ymmärtänyt etten varmaan edes pystyisi asumaan yhdessä kenenkään kanssa. Parisuhdetta en siis enää kaipaa, lapsia en ole aktiivisesti koskaan halunnut.

Lähdin opiskelujen jälkeen "pariksi vuodeksi" ulkomaille töihin, olen nyt ollut kymmenen vuotta täällä. Paluu on suunnitteilla. Ei mulla ole elämälleni sen ihmeellisempää suunnitelmaa, kunhan nyt löytäisi ok työn ja asunnon ja pääsisi jatkossakin ratsastamaan vähintään kerran viikossa. Jos joku harmittaa niin se, että rahaa en ole pystynyt paljoa säästämään. Olisin ajatellut että minulla olisi melko hyvät säästöt näin neljääkymppiä lähestyessäni. Ei ole kuitenkaan kiinteää omaisuuttakaan (asunto tms.) niin välillä ihmettelen mihin olen kaikki rahani laittanut vuosien varrella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 10:56:40

Omasta asenteestahan se on kiinni, että saako elämänsä suunnan muutettua. Tuollaisella märehtimisellä ja itsensä surkuttelulla se ei ainakaan muutu. Jos et aloittaja ole tyytyväinen elämääsi, niin suosittelen tutustumaan vaihtoehtoiseen kirjallisuuteen manifestoimisesta ja oman elämänsä muokkaamisesta. Youtubestakin löytyy aiheeseen liittyviä videoita ilmaiseksi.

Ei minunkaan elämä mennyt niin kuin piti, mutta sinnikkäällä asenteella olen jo ihan eri tilanteessa kuin vuosi sitten. Vuosi sitten asuin kerrostalossa jota vihasin, asunnossa josta en pitänyt, tein töitä jotka eivät yhtään kiinnostaneet, hevoset eivät kuuluneet enää elämään koska ratsastus oli liian kallista ja rahasta oli aina pulaa. Nyt asun maalla talossa jossa viihdyn, minulla on unelmieni työ jonka tekeminen ei rasita henkisesti tai fyysisesti yhtään, palkkataso on huima edellisiin osa-aikatöihin verrattuna, ratsastan 2-7 kertaa viikossa. Parisuhde tai puoliso ei haaveisiin tällä hetkellä kuulu eikä niitä ole, mutta olen niin onnellinen tällä hetkellä etten tiedä, olinko koskaan ennen oikeasti yhtä onnellinen kuin nyt. Aloittaja voi ihan samalla tavalla muuttaa elämänsä suunnan!

Lähettäjä: Poli 
Päivämäärä:   7.10.24 11:08:41

Minulla meni aluksi. Oli 26 vuotta kestänyt liitto, lapset, ura, hevoset, autot, sijoitusasunto jne. Ajattelin jättäväni lapsille hyvät perinnöt. Olin hyvä raha-asioissa. Sitten loppui avioliitto (tämä tosin hyvä asia), mutta pilasin raha-asiani täysin. Nyt on mennyt 80 000 säästöt +noin 30 000 muita tuloja ja luottokortti on miinuksella lähes kymppitonnin. Mulla on todella hyvä palkka, mutta kaikki menee. Luen rahaoppaita ja osaan budjetoida menoni sentilleen, mutta eräs riippuvuus vie kuin pässiä narussa. En tiedä mihin/milloin tämä loppuu. Kaikki muu elämässäni on kivasti paitsi raha-asiat. En todellakaan kuvitellut olevani tässä tilanteessa 47 vuotiaana. Kuvittelen jatkuvasti nyt olevan se päivä kun vihdoin otan elämäni haltuun, mutta sitä päivää ei tule

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   7.10.24 11:14:22

Jokainen on oman onnensa seppä.
Ei kannata olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei halua sitä, mitä itse haluaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.10.24 11:26:10

Minä halusin useamman lapsen nuorena. Ja sen omakotitalon, farmariauton ja koiran.

Nyt olen 31vee, vuosi sitten aloitin ensimmäisessä työssä koska nuori aikuisuus meni mt-ongelmien kanssa painiessa, ihme että niistä elossa selvittiin. Ei lapsia ja tuskin tuleekaan, kipeä asia mutta ei kai näillä geeneillä kannata lisääntyä eikä jaksaminenkaan ole samalla mallilla terveiden kanssa. Asun kamalassa kerrostalokopperossa ja saan kausityöläisenä ja pienipalkkaisena ehkä 2000-3000e vuodessa säästöön eli muutosta ei asumismuotoonkaan hetkeen ole tulossa jos koskaan. Ja pitää alkaa sijoittamisen sijaan vielä piilottamaan vähäisiä säästöjä johonkin sitten talviksi jos säästöt vievät sitten asumistuen muutoin.

Syvältä tämä elämä on edelleen, mutta ihan kokonaan en ole toivoa vielä menettänyt. Onhan tässä sentään vähän parempaan suuntaan päässyt. Vaikka kyllä sitä naapureiden mölyämisiä kuunnellessa aika usein miettii, että mitä järkeä tässä muka on.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.10.24 11:36:10

Aloittaja olisi lottovoitto monelle maalaismiehelle. Tinderöimään!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.10.24 11:49:08

Hei nyt tsemppaan teitä, mulla laskeutui ns järki päähän vasta kolmannella kymmenellä, jonka aikana erosin ja vein opiskelut loppuun, löysin upean miehen, tein 3 lasta ja vakityönkin sain vasta siinä 40v huiteilla.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   7.10.24 11:50:22

Minun piti opiskella yleismaailmallisia humanistisia ja taideaineita. Lapsia ei missään nimessä ja miehiä vaan huumaavina suhteina. Eikä mitään hoitotyötä. No, kolme lasta ja sama puoliso 35 vuotta. Opiskelut jäi ja nyt pienpalkkaisella hoiva-alalla.

Lähettäjä: Ds 
Päivämäärä:   7.10.24 12:02:40

Kyllä. Lähdin innokkaasti yliopistoon parikymppisenä, vaihdoin kaupunkia että voisin jättää kaiken traumaattisen taakse. Mukana se tietysti seurasi, ensin tuli burnout ja masennus jota kesti vuosia, vei melkein hengen.. lopetin yliopiston ja rämmin ammattikoulun sairaana läpi. Parhaan ystäväni menetin viinalle, vanhat kaverit erkaantuivat, uusia en jaksanut etsiä kuin mietin vain että tapan itseni kohta. Ihastukset ovat olleet lähinnä yksipuolisia. Terapiassa 3 vuotta ja lääkkeitä syöden ja jes olin työkykyinen. Töitä sainkin mutta palkka on niin surkea että juuri ja juuri riittää vuokraan ja ruokaan. Olen kyllästynyt tähän jatkuvaan stressaamiseen ja itsemurha-ajatukset ovat taas tulleet esiin. olisi helpointa vain antaa periksi.

Lähettäjä: ,, 
Päivämäärä:   7.10.24 14:43:40

Minulla oli elämä hukassa melkein kolmikymppiseksi asti eikä lapsuus ja nuoruus ollut paras mahdollinen.
No sitten löytyi se tolkku ja ahkera maalaismies ja siitä lähtien elämäni on ollut kaikilta osin paljon parempaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 17:44:09

"Aloittaja olisi lottovoitto monelle maalaismiehelle. Tinderöimään!"

No ei kai aloittaja nyt mitään junttia maalaismiestä halua, hei haloo! Hän haluaa _asua maalla_, se on ihan eri asia.

Lähettäjä: Maisa 
Päivämäärä:   7.10.24 18:35:26

Toiveena olisi ollut elää maalla, ehkä maatilalla. Harrastaa hevosia.
Teinkin sitten tyhmänä lapsia ja nyt ei sitten enää mitään odotettavaa elämältä.

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   7.10.24 19:03:19

Osittain mennyt jopa paremmin ja osittain ei.

Sairastuin parikymppisenä pahasti ja useampi vuosi meni töissä-työtön-saikulla/tuilla -viidakossa. Raha-asioita korjailin useamman vuoden tervehtymisen jälkeen ja olin ihan turhaan katkera & vihainen itselleni.

Nykyään asiat on ihan hyvin, on hevosharrastus, muita harrastuksia, hyväpalkkainen duunariammatti josta pidän ja jossa erikoisosaamistani arvostetaan, itse rempattu omakotitalo Uudellamaalla + kesämökki yms.

Ihmissuhteiden osalta meni hieman hukkaan nuo ”parhaat vuodet”, minä kun sairastin niin muut löysivät milloin mistäkin kumppanin jonka kanssa perustettu perhe yms. Olisin varmasti hyvä isä ja aviomies mutta tuntuu että se juna on vähän jo mennyt.

Lisäksi kun on aika nuorena itsenäistynyt ja joutunut kohtaamaan tosi hankalia asioita heti nuorena niin vähän kai kasvanut kieroon siinä suhteessa että yksinkin pärjää eikä ole huono olla. Hiukan semmonen ”ei tartte auttaa” -tyyppinen muutenkin olen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 19:29:59

Mies: Ellet nyt vielä ole 70v, niin jo pelkästään tällä palstalla on ottajia kuvatun kaltaiselle miehelle aviomieheksi ja lapsen isäksi :D xD

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   7.10.24 19:55:03

Toivoin eläväni onnellisena sinkkuna ja lapsettomana. Rivarikämpän keskustan kupeesta omistavansa koiraharrastajana.

No elänkin onnellisena vaimona, äitinä ja kahden kissan omistajana.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   7.10.24 19:59:28

Samaistun aloittajaan.. ikää muutama vuosi vähemmän, mutta välillä tuntuu että uusi elämä/alku kelpaisi..

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   7.10.24 20:30:02

Jos tekee lapsen yksin, ei tarkoita että on ikuisesti lapsen kanssa yksin. Voi hyvinkin löytyä hyvä mies isäpuoleksi lapselle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 21:03:16

Mä ajattelin myös, että nelikymppisenä olisi kuvioissa lapset ja työ, vaikka mitään toiveammattia mulla ei ole koskaan ollut. Miestä en osannut ajatella, koska lapsuudessa/nuoruudessa sekä omassa että lähipiirin perheissä oli huoltajina lähinnä avioeron läpikäyneitä naisia. Parisuhdemalli oli siis se, että mies jossain vaiheessa vain ottaa ja häipyy, ja nainen jää kasvattamaan lapsia.
Se ois ollut mulle aivan fine.

No. Mulla on työpaikka ja talous paremmalla tolalla kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan, mutta ei sitä miestä, eikä lapsia. Yksin en halua lapsia tehdä, sillä haluan kuitenkin, että oletusarvoisesti lapsilla on isä.

Sitä jotenkin ajatteli, että totta kai lapsia tulee. Totta kai sitä löytää jonkun, jonka kanssa on edes hetkellisesti sellainen parisuhde, johon uskaltaisi lapsen tehdä. No ei, enpä ole löytänyt ja nyt on melkeinpä jo liian myöhäistä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.10.24 21:32:05

"Jos tekee lapsen yksin, ei tarkoita että on ikuisesti lapsen kanssa yksin. Voi hyvinkin löytyä hyvä mies isäpuoleksi lapselle."

Tämä olisi hyvä kaikkien naisten muistaa. Isämateriaaliksi ei monesta nykymiehestä ole. Jos lapsia haluaa ja kello alkaa tikittää, niin reippaasti prosessiin vain. Minä olen 35 vuotta pian täyttävä ja vuosi sitten läpi käynyt karmean eron, josta toivun vieläkin. Ei enää miehiä, ei ainakaan pitkään aikaa. Lähdin nyt sitten julkisen kautta hakemaaan lähetettä lapsentekoon yksin, kun vielä ehtii. Jonot on pitkiä eli ehdin käydä hyvin läpi edellisen parisuhteen ennen mahdollista raskautta. Mutta eihän tämä nyt ole alkuunkaan sitä mitä elämältäni ajattelin. Harva varmaan lähtökohtaisesti suunnittelee tekevänsä lapsen yksin. Mutta jos jotain haluaa, niin sitten se on vain otettava elämä omiin käsiin, nieltävä pettymykset ja tehdä sitä mitä haluaa. Totta kai se olisi kiva, jos lapsella olisi isä ja itsellä aviomies. Mutta ei sen miehen varaan voi laskea. Ajatelkaapa kuinka moni mies luikkii pakoon jo raskausvaiheessa ja vielä useampi vauvavaiheessa. Yksin sitä silloinkin on ja parempi lapsi ilman isää kuin paskan ja vastuuttoman isän kanssa.

Lähettäjä: Assi 
Päivämäärä:   7.10.24 21:44:56

Haaveilin isosta perheestä, talosta maalla , varakas puoliso jne. Löysinkin unelmieni miehen saatiin yksi lapsi, erottiin kun lapsi oli pieni..10 vuotta meni töitä tehdessä, juhliessa (lapsettomat ajat) ja sekoillessa miesten kanssa. Vasta 40 vuotiaana löysin sen oikean, mies olisi halunnut yhteisen lapsen, en uskaltanut aloittaa alusta.
14 vuotta onnellista harmonista perhe-elämää, harrastamista hankin hevosen ja ostettiin myös kesämökki &vene. Ihanaa tasaista ja turvallista.

Nyt sairastuin itse parantumattomaan sairauteen ja kaikki on taas mustaa..

Lähettäjä: Ap. 
Päivämäärä:   7.10.24 23:09:59

Onpa tullut vaihtelevasti erilaisia tarinoita, kiitos niistä.

Japa/ ihanasti sanottu. Tuntuu että nuo maaseudun poikamiehet on aika vanhoja ja syystäkin sinkkuja tai haluavat vaan tilalleen ilmaisen karjanhoitajan :D Olisi kyllä kiva päästä johonkin perheeseen töihin, mutta ei se ole sama kuitenkaan. Kiitos, vaikutat ihanalta ihmiseltä. Toivon kaikkea hyvää sinulle myös.

Piste/ En oikein tiedä mitä voisin tehdä elämäni suunnan kääntämiseksi. Olen opiskellut, kituuttanut parin sadan tuloilla, etsinyt ja etsinyt kokoaikatyötä jota en ole saanut. Mulla ei ole varaa muuttaa tästä kerrostaloyksiöstä.. Oon koittanut tarjoutua hoitamaan hevosia ilmaiseksi, mutta ei.

Miten tuo yksin lapsen yrittäminen menee? En ole koskaan perehtynyt koska en tosissaan ole harkinnut. Eikö se maksa hirveästi?

Lähettäjä: Jone O 
Päivämäärä:   8.10.24 01:16:21

Ei oo menny kuten piti. Paitsi välillä. Oli aikaa kunboli kaikki paitsi lapsilykkyä, vaikka 7 kertaa kyllä mun siittiöt hommat alkuun hoiti. Enkeleitä ja ero tuli.

Täällä vielä oon (myös siltä varalta), että joku kohtalotoveri sattuis mut löytämään. Pohdin nyt, että lähtisinkö pk-seudulta Pohjanmaalle veljeni vaimon sinkkusiskoa moikkaamaan. Voi olla että ei olis riittävästi yhteistä. Mutta tartteeks olla?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.10.24 02:51:57

Joo ei kyllä ole mennyt. Toisaalta voisi mennä kyllä tosi paljon huonomminkin.

Olen siis aina tiennyt etten halua lapsia tai mitään parisuhde-elämää. Lapsenakin kun kuvittelin tulevaisuuttani, niin näin itseni hyvin koulutettuna (asianajaja), hyvällä uralla, ehkä yrittäjänä, hyvätuloisena, asumassa Suomen ulkopuolella jossain suuressa kaupungissa. Tästä haaveilen siis edelleen.

No, täytän kohta 30 ja asun edelleen kotikaupungissani vuokrayksiössä. Opiskelen amkissa alaa jota en todellakaan olisi ennen ajatellut itselleni (tietojenkäsittely) ja teen osa-aikaisesti töitä siivoojana. Ei ole parisuhdetta (en kyllä ole sitä toivonutkaan) eikä yhtään lemmikkiä. En ole ratsastanutkaan enää vuosiin. Elämäni on äärimmäisen tylsää.

Onhan tässä tietty elämää vielä hyvinkin jäljellä mutta kyllä se vähän masentaa kun on edelleen näin epätoivotussa tilanteessa.