Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   6.10.24 16:36:19

otissyntymäpäivilleen. Vertaistukea siihen, että tämä äitisuhde satuttaa minua yhä edelleen niin paljon ja tämä synttäriasia erityisesti. Olen itse 31v. Tästä ko. äidistä olen vuosien varrella paljon tänne purkanut. Sama tyyppi osti mm. mulle niitä 3 numeroa liian isoja, eli itselleen sopivia legginsejä Tokmannista joululahjaksi, saatesanoilla että "jos" ne ei ookkaan mulle sopivat niin anna ne sitten hänelle.

Päästään sairas ihminen, joka satuttanut ja rikkonut jokaista nykyistä ja entistö peheenjäsentä syvästi. Kusettanut viranomaisia kuten poliisia ja sosiaalitoimea kylmänviileästi onnistuen, paljastui vasta vuosien päästä viranomaistasolle. Hällä ei viina vie, vaan persoonallisuushäiriöt ja mielenterveys.

Fiksuimmat hiffaa et leggarijuttu oli vain esimerkki.

Huom. Kuluneiden viime vuosien aikana katkonut välinsä myös omiin sukulaisinsa täysin. Ei vastaa omille veljilleenkään enää puhelimeen, aikoihin.

Synttäreille kutsuikin vain lapsensa eli minut ja siskoni, joka on hänen nuorassaan edelleen yli 20-vuotiaana, koska manipuloitu pöpelikköön. Niin ja sitten Raamattupiirikavereita... Vs. 10 vuotta sitten synttäreillä oli vielä yksi hänen lukuisista veljistään kutsuttana. Enää ei.

Kuukausi sitten hän ilmoitti tekstarilla hommaavansa kakun ja ruokaa 7.12. synttärinsä kunniaksi, 60v. Ja kysyi tulenko, tiesin tottakai heti vastauksen että en, mutta oli kivuliasta vastata.

Miks tää on mulle edelleen näin tuskaista? Eilen tuli uusintakysymys, että tulenko 7.12. Vastasin äsken siihen sitten, että "en".

Tunnen tästä niin äärimmäisen vaikeita ja surullisia tunteita. Hän on minun ainoa äitini ja tilanne on tämä. Jokainen äärimmäisen harvalukuinen tapaaminen hänen kanssaan on minulle pelkkää äärimmäistä hankaluutta. Senhän vuoksi en vapaaehtoisesti ole tekemisissä. Keväällä kävi, sitä ennen 3 v sitten siskon yo-juhlissa (jossa ei ollut sattuneesta syystä ketään vierasta..) kävin lapsuudenkodissani, sitä ennen en ollut käynyt koska äitini asuu siellä.

Nää ajatukset on niin vaikeita, tuntuu niin pahalta että en mene oman ainoan äitini 60-v kakulle. Mutta oli ihan selvää, etten mene, koska hän on lähiomaistensa mielenterveydelle erittäin haitallinen osapuoli. En minä olisi mennyt sinne puremaan hammasta ja kuuntelemaan niitä samoja kierouksia.

Onko joku teistä jättänyt menemästä samasta syystä oman äitinsä tai isänsä 60 vuotis kakulle?

Onnekkaana minulla on kuitenkin rakas ja tärkeä isäni, jonka kakulle kyllä menen 2 v päästä kun täyttää. (erosivat vuosia sitten ja isän elämässä 20 v aviovankeus kääntyi onneksi uuden, tervepäisen ihmisen kanssa) Tämä isäonni ei silti muuta muuksi sitä totuutta, että äitini suhteen tilanne on tämä pohjaton mahdottomuus.

Olen viime aikoina alkanut sisäistää sen, että kuuskymppiset vanhempani lähestyvät eläkeikää ja oikeasti sairaudetkin lisääntyy ja elämää on huomattavasti todella vähemmän edessä kuin takana. Se tuntuu haikealta, vaikka äitini kanssahan en ole tekemisissä. Siltikin vuodet vierivät, ja voi olla että 70v päiväänsä ei edes tule. Se tekee minut surulliseksi, sillä elämä on katoavaista ja vuodet vierivät. Voi olla että 70 v päivänään voin hautausmaalla käydä häntä "tervehtimässä".

Laitoin äsken puhelimen kiinni, kun vastasin, koska ein vastaaminen oli niin vaikeaaa emotionaalisesti.

Tiedän teoriassa, että hänen tekojensa ja tekemättä jättämistensä vuoksi (minua kohtaan) minulla ei ole minkäänlaista syytä tuntea huonoa omaatuntoa menemättömyydestä. Silti asia tuntuu todella surulliselta.

Jokaisella ihmisellä meistä on äiti ja isä. Mutta minun äitini on tuollainen.

Lisäksi surettaa kaikesta huolimatta, että tiedän että häntäkin sisimmässään surettaa myös etten tule. Sekin tuntuu todella pahalta. Hän on kuitenkin 100 % kyvytön katsomaan peiliin, että miksi en tule. Hän on ihminen, joka ei lähiomaisilta siedä milliään korjaavaa palautetta omasta käytöksestään, vaan raivostuu. Mykkäkoulu ja hylkääminen. Ei puhu ja käyttäytyy kuin häntä "ravistanut" ihminen olisi ilmaa. Käskee painua hel vet tiin. Koettu on, monesti. Enää n. 10 vuoteen en ole yrittänyt. Hän ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi.

Ja miksikö en mene 5 minuutiksi käymään sinne? Koska minulla ei ole tunnetta juhlistaa käynnilläni tätä henkilöä.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   6.10.24 16:44:47

Minä niin ymmärrän sinua aloittaja ! Samojen asioiden parissa kamppailen minäkin, kyllä meihin tyttöihin (ainakin) on niin iskostettu se "oma äiti", että sitä sietää aivan ihmeellisen pitkään asioita mitä vierailta ei koskaan katselisi.

Hyvä kun pidit pintasi, on tärkeää asettaa ne omat rajat ja huolehtia nimenomaan omasta itsestään ja omasta elämästään !

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   6.10.24 16:45:27

Niin ja vielä satuttavammaksi asiaa tekee kaikesta em. huolimattakin se, että kyllä hän edelleen laittaa monta kertaa vuodessa mulle tekstareita, että tuletko esim. vappuna, uutenavuotena, ÄITIENPÄIVÄNÄ (lopetin emotionaalisesti kivuaalisti hyvän äitienpäivän toivotukset tekstarilla n. 5 vuotta sitten, koska tunne puuttui minulta; tunne eli halu toivottaa tälle ihmiselle hyvää äitienpäivää). Sitten hän laittaa aina vastauksen, että "olet tervetullut tänne kuten aina, milloin tahansa".

"Äiti tykkää X :stä niin paljon" myös.

Tää on kuulkaa todella repivää mulle tyttärenä, et tää ihminen on täysin kyvytön hiffaamaan että olisi katsonut kauan sitten peiliin ja yhä. "Olet tervetullut"

Arjessa en yleensä sure tätä näin paljoa, saati sitten pidättele kyyneliä kuten nyt pidättelen, mutta tämä 60v juttu sekä nuo vuosittaiset äitienpäivät on henkisesti vaikeita mulle)

Ja kun tiedän että tämä ei tästä muuksi muutu, eli hän ei parane ja minä en tietenkään itseäni riko hänen kanssaan olemisella enempää kuin jo olen. Niin että äitini ja minun välillä on tosiaan tällainen muuri. Ja se tulee se muuri hautaan asti kestämään.

Enpä enää pidättele näitä pisaroita silmissäni

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   6.10.24 16:56:28

Nyt aloittaja terapiaan että pääset tuosta asiasta itsesi kanssa tasapainoon! Sen jälkeen ehkä pystyt myös kohtaamaan äitisi ilman että hän saa sinut emotionaalisesti tolaltaan. Sillä kuten itsekin tiedostat hän on ainut äitisi ja voi olla ettei häntä kohta olekaan. jotenkin kirjoituksestasi paistaa että haluaisit kuitenkin jollain tasolla edes jonkinmoisen äidin elämääsi?

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   6.10.24 17:08:54

"Nyt aloittaja terapiaan että pääset tuosta asiasta itsesi kanssa tasapainoon! Sen jälkeen ehkä pystyt myös kohtaamaan äitisi ilman että hän saa sinut emotionaalisesti tolaltaan. Sillä kuten itsekin tiedostat hän on ainut äitisi ja voi olla ettei häntä kohta olekaan. jotenkin kirjoituksestasi paistaa että haluaisit kuitenkin jollain tasolla edes jonkinmoisen äidin elämääsi?"

Kiitos kysymästä, 10 vuotta sitten 4 vuotta tiivistä psykoterapiaa käyty ja tätäkin suhdetta paljon käsitelty. Sulla ei taida itsellä olla vastaavasta lähisuhteesta kokemusta, sillä voin kertoa sulle, ettei vuosien terapia auta olemaan sinua lainatakseni emotionaalisesti tolalla kun vastapuolen kanssa ei ole mahdollista olemaan terveessä vuorovaikutuksessa.

Lisäksi mä en 20-vuotiaana ajatellut vielä lainkaan omaa saati vanhempieni kuolemaa. Elämän jatkuvuus/jatkumattomuus on vasta ihan viime vuosina eli kolmekymppisenä tullut minulle aktiivisesti mieleen, mm. siitä syystä etten koskaan tule hankkimaan lapsia. Tämä on tyystin uusi aspekti asiaan. Elämän jatkuvuus.

Viimeiseen lauseeseesi totean, että kyllä, suren sitä, että minulla ei käytännössä ole äitiä. Koskapa suhteemme on tällainen. Kuten sanoin, niin arjessa en tätä asiaa sure näin voimallisesti. Tekstariketjumme kuvastaa kaiken: hänen kysymyksensä että tulenko silloin ja silloin käymään ja minun vastaukseni joka kerta: en. Kyllä, minä haluaisin mutta minulla ei ole eikä tule olemaankaan, suhdetta omaan äitiini. Suhteemme on tätä että hän kyselee ja minä vastaan kutsuihin, en.

Mielestäni ei ole viallisen/tasapainottoman ihmisen merkki (kuten annat ymmärtää) surra, että suhde omaan elävään vanhempaan on tällainen.

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   6.10.24 17:21:06

Jos englannin kieli onnistuu, suosittelen lukemaan Susan Forwardin kirjan: Mothers Who Can't Love. Kaikki jotka painivat toksisen äiti-suhteen kanssa, tulisi lukea (tai kuunnella äänikirjana) tämä tuotos.

Lähettäjä: mieltongi 
Päivämäärä:   6.10.24 17:24:16

Voi ei mikä mieltongi äiti :(

Lähettäjä: sekuuluisajokumuu 
Päivämäärä:   6.10.24 17:26:24

Mene terapiaan

Lähettäjä: Ikäloppu 
Päivämäärä:   6.10.24 17:31:07

Vai on äitisi 70- vuotiaana sun mielestä valmis hautaan. Taitaa olla tosi huonokuntoinen!
Itse olen kohta 60v ja äitini on 93v joten tuntui hiukan omituiselta lukea tuota kuoleman oletusta.

Mutta joka tapauksessa on parempi pysyä sellaisista ihmisistä erossa jotka tekevät pelkästään huonoa läheiselle ihmiselle. Ei se ole hyväksi kenellekään.
Jos kerran käskee painua helvettiin niin voit sanoa että painuit sinne minne käski ja pidemmällekin mahdollisimman kauas käskijästä.

Lähettäjä: Anonyme 
Päivämäärä:   6.10.24 17:31:51

Miksi se on aina lapsi, jonka pitäisi potea huonoa omaatuntoa huonon tai olemattoman vanhemmuussuhteen takia? Kyllä sille on varmasti syynsä, kuten aloittajan tapauksessa, että suhde on mitä on.

En ole ollut yhteydessä äitiini enää vuosiin ja ihan syystä. En pode huonoa omaatuntoa. Minulla on vain tämä yksi elämä enkä halua kuluttaa sitä toksisten ihmisten seurassa.
Kesti kauan oppia hyvässä mielessä vähän itsekkääksi, mutta se kannatti ja helpotti elämää aivan huomattavasti.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   6.10.24 17:33:06

Voi äiti raukkaa, että on tollainen lapsi.Voimia äitille.

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   6.10.24 17:37:54

Samaistun vahvasti! Samoin itsekin lopettanut äitienpäivätoivottelutkin, kun oksennus nousee kurkkuun pelkästä ajatuksesta. Ja silti, vaikeaa on. Eikä siihen terapiat auta.

Lähettäjä: comeback 
Päivämäärä:   6.10.24 17:40:38

"Jos kerran käskee painua helvettiin niin voit sanoa että painuit sinne minne käski ja pidemmällekin mahdollisimman kauas käskijästä."

Tää olis muuten aika hyvä.

-"Tuletko syntymäpäivilleni?"

-"En, olen painunut helvettiin kuten viime kerralla käskit." *klik*

Lähettäjä: Justiinsa 
Päivämäärä:   6.10.24 17:50:45

Me ihmiset olemme kovin vajaavaisia. Mieli heittää kenellä mihinkin suuntaan. Kuitenkin sukulaisuus on jokaiselle meistä tärkeä. Sen pohjalta ankkuroimme itsemme todellisuuteen. Terapia voi auttaa kasvamaan ihmisenä. Se tarkoittaa tiettyä asioiden hyväksymistä ja anteeksiantoa. Anteeksi antaminen ei tarkoita että täytyy alistua toisen tahtoon. Se tarkoittaa sen hyväksymistä että mennyttä ei voi muuttaa. Terapia auttaa selviämään ikävien tilanteiden kohtaamisesta.
Ikävien ihmisten kohtaaminen ja niistä selviytyminen saa aikaan voittajan tunteen.
Minä sinuna menisin. Pyytäisin henkiseksi tueksi jonkun ja miettisin neutraalit keskustelunaiheet. Samalla etukäteen strategia miten sivuutat vaaran paikat. Ja tyylikäs poistumissuunnitelma tietenkin.

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   6.10.24 19:07:43

--"Anteeksi antaminen ei tarkoita että täytyy alistua toisen tahtoon. Se tarkoittaa sen hyväksymistä että mennyttä ei voi muuttaa. Terapia auttaa selviämään ikävien tilanteiden kohtaamisesta.
Ikävien ihmisten kohtaaminen ja niistä selviytyminen saa aikaan voittajan tunteen.
Minä sinuna menisin. Pyytäisin henkiseksi tueksi jonkun ja miettisin neutraalit keskustelunaiheet. Samalla etukäteen strategia miten sivuutat vaaran paikat. Ja tyylikäs poistumissuunnitelma tietenkin."

Niin, mennyttä tosiaan ei voi muuttaa, se on absoluuttinen fakta ja sen olen toki nielaissut aikaa sitten.

Minä minuna en mene.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   6.10.24 19:18:02

Tämähän on nyt tullut selväksi, ettet mene. Piruako vielä täällä valitat

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   6.10.24 19:30:51

Hyvä kun vastasit ei. On ihan sama vaikka on lähisukulainen, aikuisena ei tarvitse tulla toimeen väkisin kenenkään kanssa. Oma mielenterveys pysyy parempana, kun pitää etäisyyttä. Vanhempiaan ei voi valita.

Lähettäjä: titi-U 
Päivämäärä:   6.10.24 19:46:16

Ei läheisnarsistin kanssa ole "neutraaleja aiheita" keskusteltavaksi. Varsinkin äiti-tytär asetelmassa narsistiäiti kokee tyttären eräänlaisena kilpailijanaan.

Youtubessa on "Narsisti Vs. Minä" kannattaa tutustua kanavaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.10.24 20:27:13

Kerää itsestäsi 'ammatillinen' puoli esiin ja mene tervehtimään äitiäsi. Älä mieti, mitä hän tekee sinulle, mieti, että sinä voit hoitaa tyttären roolisi omalta osaltasi. Äitisi joskus on pois ja sinulle voi vielä jäädä hyvä mieli äitiä ajatellessasi siitä, että sinä osasit suhteessa toimia toisin.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   6.10.24 20:29:59

Ehkä kannattaisi kuitenkin mennä koska kuitenkin on surullisia yms ajatuksia.
Anteeksi ei tarvi antaa ja menneitä ei edes voi korjata mutta voi olla parempi mieli silti.
Ei sinne tarvi pitkäksi aikaa mennä kuuntelemaan ja tietty kun tietää että jutut tulee ilmeisesti henkisesti epävakaalta ihmiseltä niin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ikävää että aloittajalla noin ikävä äiti.

Lähettäjä: Mutteri 
Päivämäärä:   6.10.24 21:03:34

Et ole mitään velkaa. Älä pakota itseäsi olemaan haitallisessa ja rikkovassa ihmissuhteessa. Mutta sure rauhassa, sinä olet henkisesti orpo ja ymmärrettävästi kaipaat rakkautta. Lapsi kaipaa aina rakkautta vanhemmiltaan. Joiltain sitä ei voi saada ja sitä saa surra.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   6.10.24 21:36:28

Yli 20 v. kokemuksella voin lämpimästi suositella täyttä radiohiljaisuutta. On elämä paljon helpomaa, kun ei yritä pientäkää vähää olla yhteyksissä. Numero estoon vaan, sillä siitä pääsee.

Kaikille "se on kuitenkin sun äiti" -syyllistäjille voi haistattaa pitkät. Ne ei ole sun elämääsi joutuneet elämään.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   6.10.24 21:44:19

Kirjoitit että äidilläsi on persoonallisuushäiriö ja mielenterveysongelmia. Ne ovat sairauksia, äitisi on sairas!

Tekisin kuten piste kirjoitti. Menisin paikalle, veisin kukan ja toivottaisin onnea syntymäpäivänä.

Lähettäjä: huono tytär 
Päivämäärä:   6.10.24 21:46:23

Miksi ihmeessä olet äitisi kanssa tekemisissä tuonkaan vertaa? Mikään pakko ei ole katsella eikä kuunnella elämässään näitä myrkynsylkijöitä. Ei, vaikka kyseessä olisi se oma äiti.

Itse olen katkaissut välit äitiin jo kauan sitten. Ja se oli elämäni paras päätös!

Lähettäjä: Koko 
Päivämäärä:   6.10.24 21:54:50

Ihan turha hokea tuota peiliin katsomista. Mitä sekin tarkoittaa? Että äitisi muuttuisi jotenkin taikapeiliin katsomalla vai? Jokainen äiti varmasti haluaisi olla lapselleen paras, mutta jos hän on sairas tai luonnevikainen, niin ei kai hän sille mitään voi. Anna jo olla, hyvä ihminen. Hyväksy se mitä et sinä ja äitisi voi muuttaa ja elä katsoen eteenpäin. Jos et voi mennä sinne, niin älä mene. En minäkään jaksa mennä sukulaisten kaikkiin juhliin. En ollut äidin ysikymppisilläkään. En juurikaan käy häntä hoivakodissa katsomassa, koska hän ei minua kaipaa. Ei ole ennenkään juuri kaivannut ja silloin kun oli vielä tolkuissaan murjoi inhottavilla kommenteillaan. Olen antanut anteeksi, sillä äiti on oman historiansa uhri.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   7.10.24 00:09:39

Hyvä esimerkki siitä, kuinka terapia ei ainakaan helpota elämää.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   7.10.24 00:58:22

"kun vastapuolen kanssa ei ole mahdollista olemaan terveessä vuorovaikutuksessa."

Opettele kirjoittamisen alkeet.

Lähettäjä: Justiinsa 
Päivämäärä:   7.10.24 03:50:50

Ja sitten vielä ihmetellään ihmisten yksinäisyyttä. Minä ja minun loukatut tunteeni. Muista että tuskin sinäkään olet ollut mitään herkkuseuraa toisille. Surkuttelija, sääliö on varsinainen energiasyöppö joten tuskin luonasi viitsii olla kukaan kuin kohteliaisuudesta.
Opettele peruskäyttäytyminen äläkä ole niin tunteittesi vietävissä.

Lähettäjä: Suide 
Päivämäärä:   7.10.24 05:13:46

Ainakin minä olen mieluummin yksin kuin kaikenmaailman justiinsojen seurassa. Aika on kallisarvoista, kannattaa miettiä tarkasti mihin (ja etenkin keneen) sen käyttää.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   7.10.24 08:57:23

Mun vanhemmat ei halua olla mun kans missään tekemisissä niin olen päättänyt etten mene edes hautajaisiin. Syynä on erittäin traumaattinen lapsuus. Itse olen päässyt yli terapian avulla kaikesta mitä tapahtui mutta vanhemmat ei kestä nähdä minua tai mun lapsia.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   7.10.24 09:44:35

Mielestäni ei ole viallisen/tasapainottoman ihmisen merkki (kuten annat ymmärtää) surra, että suhde omaan elävään vanhempaan on tällainen.

Ei olekaan, viallinen on äitisi. Ja sen asian hyväksyminen ja itselleen neutraalin suhtautumisen äitiisi opetteleminen onkin tässä se juttu.

Tiedän mistä puhut, olen itse asian kokenut myös. Nyt vanhemmalla iällä olen oppinut suhtautumaan neutraalisti aiheeseen, jopa vähän säälien - ymmärtänyt että: "Kirjoitit että äidilläsi on persoonallisuushäiriö ja mielenterveysongelmia. Ne ovat sairauksia, äitisi on sairas!". Ja hyväksynyt että näitä asioita minä en voi muuttaa, en kiukuttelemalla, suremalla, itkemällä tai itsesäälillä. Ja kuitenkin tuo ihminen on minun ainoa äitini, siksi yritin jonkinlaista suhdetta pitää yllä hänen kuolemaansa saakka. Se helpotti paljon minua itseäni.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.10.24 12:54:10

Tältä kanavalta löytyy hyviä videoita aiheeseen liittyen, jos englanti sujuu.

https://youtube.com/@theramintrees?si=w7

Lähettäjä: Moikka 
Päivämäärä:   7.10.24 13:31:43

Ap meillä kaikilla on jonkinasteisia traumoja lapsuudesta, mutta tuossa oässä pitäisi olka jo aika kuivilla kaikesta. Mietitkö vähän liikaa ja negatiivisestivkaikkea? Tuntuu niin.

Elämä on lyhyt, eikä koskaan tiedä, milloin kukin lähtee. Älä käytä itsekeskeiseen nsurujesi kaivantaan aikaa, jonka voit nauttia läheisesi kanssa. Ole läsnä nyt

Teit minusta rumasti.

Lähettäjä: Ninni 
Päivämäärä:   7.10.24 13:42:19

Nauttia? Kaikki eivät ole masokisteja.

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   7.10.24 13:44:33

On kyllä varsin sairaita ja iljettäviä kommentteja täällä osalla! Kukaan täysjärkinen ei sietäisi rumaa käytöstä keltään random ihmiseltä, ei varsinkaan keltään kaveriltaan. Miksi rumaa käytöstä pitäisi sietää omalta vanhemmaltaankaan?! Vanhemman tehtävä on rakastaa jälkikasvuaan, suojella ja olla tukena tälle kasvun aikana ja vielä sen jälkeenkin. Normaali ihminen kykenee tähän. Mutta valitettavasti osa vanhemmista on suorastaan hirviöitä lapsilleen ja teidän mielestänne lapsen tulisi vain sietää, ymmärtää ja antaa anteeksi loputtomiin?! Kaikkien ihmisten ei pitäisi lisääntyä ollenkaan. Kaikista ei todellakaan ole vanhemmiksi. Yksikään lapsi ei pyydä syntyä tänne, joten lapsi on aina syytön vanhempansa kyvyttömyyteen olla vanhempi, tuki ja turva.

Myrkyllisten ihmisten kanssa ei ole mikään pakko olla tekemisissä. Ei vaikka olisivat miten sukua! Itseään ei tarvitse kiusata pitämällä tuollaisia kammotuksia elämässään.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.10.24 13:44:46

Samaa mieltä kuin nimimerkki Tavi; täydellinen radiohiljaisuus ja numero estolle. Vuoden, parin päästä huomaat miten uskallat taas hengittää. Narsisti ei tule koskaan ymmärtämään mikä hänessä itsessään on vikana, ei vaikka tekisi mitä temppuja. Teet palveluksen paitsi itsellesi myös äidillesi; hänen on pakko alkaa ottamaan vastuuta itse itsestään.
Kaikki olet hirveä, pidä yhteyttä läpätilää ihmisillä ei vain ole käsitystä siitä, millaista oikeasti on, jos oma vanhempi on narsisti tai peräti psykopaatti, mikään ei muutu antamalla anteeksi menneitä ja yrittää unohtaa koska se käytös on samaa, oli lapsi minkä ikäinen tahansa, se trauma jatkuu tasan niin kauan, kun on tuollaisen ihmisen vaikutuksen piirissä.

Lähettäjä: Nn 
Päivämäärä:   7.10.24 17:43:11

Ap, olet jo kolmekymppinen. Tällaisiä traumoja kannattaa käydä avaamassa jossain, sillä ei kuullosta normaalilta. Olen samaa mieltä kuin joku tässä kirjoittikin, että kaikilla on omat perheongelmansa, joiden kanssa pitäisi pärjätä jotenkin. Se on aikuisuutta.

Olen äiti ja sydämeni särkyy ajatuksesta, että oma lapsi ei tule tasavuosipäivilleni. Surullista, sillä hänkin eli äitisi on omien vanhempiensa nk.uhri.

Elämään kuuluu erilaiset ihmiset. Pitää tulla toimeen, vaikkei kaikkea sulattaisikaan. Sekin on aikuisuutta. Että hyväksyy vikoja, joita sinussakin on. Niin meissä kaikissa. Ei voi aina vaatia muita muuttumaan vaan pitää oppia tulemaan toimeen.

Älä toimi julmasti. Kun äitisi ei ole enää elossa, voi katumus tulla, vaikka uhmakkuus olisi nyt aatoksissasi.

Lähettäjä: Koko 
Päivämäärä:   7.10.24 18:01:53

Minua häiritsee näissä teemoissa tuo uhriutuminen. Aina vanhempi on paha ja syyllinen ja "lapsi" viaton uhri. Jos jokainen "aikuinen" ottaisi vastuun omasta elämästään ja yrittäisi päästä tuosta uhrin asemasta. Jokainen vanhempi odottaa jälkeläiseltään suoraa puhetta. Ei vanhempi voi pyytää anteeksi, jos ei edes tiedä mitä on tehnyt. Näin voi todella olla, että ei tiedä. Ja toinen ei kerro reilusti, mistä kenkä puristaa. Kiukuttelee vain vuosi toisensa perään ja pilaa omankin elämänsä katkeruudessa rypien.

Lähettäjä: Jaxuhali 
Päivämäärä:   7.10.24 19:21:14

Minun vanhempani ei ole elämässään tehnyt ainoatakaan virhettä joten suora puhe ei paljon pyhitä. Näinollen emme ole puhe- tai muissakaan väleissä. Yleisesti ottaen vanhemmilla on sen verran ikää että jos eivät paskaa käytöstään tunnista, tuskin sitä enää tulevat tunnistamaan saati myöntämään. Mutta hyvä että sinä tiedät paremmin.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.10.24 20:18:40

No minä en ainakaan ole se uhri, vaan narsisti äitini on omasta mielestään. Olen ottanut oman elämäni takaisin omaan haltuuni ja lakannut kulkemassa sairaan ihmisen talutusnuorassa, joka sairastutti minutkin. Silloin ryvin ajoittain itsesäälissä, kunnes tajusin, että olen aikuinen ja voin valita itse ihmiset ympärilleni, joista eivät tee olostani jatkuvaa @!#$ä lähelläni. Pyhitän lopun elämäni sille, että yritän olla täysin päinvastainen kuin äitini, näin katkaisen sukupolvien ketjun mm kaikenlaisesta väkivallasta.

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   7.10.24 20:47:38

" Jokainen vanhempi odottaa jälkeläiseltään suoraa puhetta. Ei vanhempi voi pyytää anteeksi, jos ei edes tiedä mitä on tehnyt. Näin voi todella olla, että ei tiedä. Ja toinen ei kerro reilusti, mistä kenkä puristaa. Kiukuttelee vain vuosi toisensa perään ja pilaa omankin elämänsä katkeruudessa rypien."

Kenelle mahdat tässä jankuttaa tätä jargoniaasi? Jos lukisit tekstini, niin huomaat että kerroin kyllä, mitä hän tekee kun hänelle suoraan sanoo että mistä se kenkä puristaa. Käskee painua hel vet tiin, sen jälkeen mykistyy täysin. Mykkäkoulu.

Lähettäjä: : 
Päivämäärä:   7.10.24 20:55:26

Kai sitä nyt saa surra ja murehtia kun ei ole ollut rakastavaa vanhempaa elämässä?! Mitä uhriutumista se on? Ihminen on tunteva olento. Paitsi tietenkin täällä hötölässä näkyy olevan varsin täydellistä ja tunteetonta porukkaa.

Kun on kasvanut kylmässä ja rakkaudettomassa ympäristössä ihan syntymästä asti, niin kyllä se vain jälkensä jättää! Mutta eihän nämä itse täydellisyydet sellaista ymmärrä kun heidän maailmansa on niin mustavalkoinen. Varmaan siedätte kaikenlaista paskaa käytöstä ihan keneltä tahansa, eikä se teitä koskaan harmita, kun kyllähän nyt "kaikkien kanssa pitää toimeen tulla"! Ootte te varsinaisia vekkuleita!

Lähettäjä: Eino 
Päivämäärä:   7.10.24 21:28:32

Ymmärrän hyvin, itse kanssa jätin menemättä. Molemmat vanhemmat ja puoli sukua alkkiksia.

Lähettäjä: Koko 
Päivämäärä:   7.10.24 21:50:42

Minkä ihmeen takia aloittaja ruikuttaa täällä? Jos asia on selvä se on selvä. Et saa täydellistä äitiä, vaikka miten vonkuisit täällä. Asia ei muutu.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   7.10.24 22:34:27

Epäilen myös, että kun aloittajan äiti kuolee, aloittaja suree lopun ikäänsä että kun ne kuusikymppisillekään mennyt. Se on pieni asia, mene vain! Seuraavan kerran sitten seiskakymppisille.

Lähettäjä: Verna 
Päivämäärä:   7.10.24 22:38:27

Koko, tämä on keskustelupalsta. Se tarkoittanee sitä että täällä voi keskustella.
Joo, varmaan suree sitä ettei käynyt pyytämässä lisää paskaa niskaansa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.10.24 23:40:18

https://youtu.be/zcRUj8H3rc4?si=5ZRDCbHY

https://youtu.be/jWLZfeKpIhg?si=GqcLnhPu

Lähettäjä: Huono tytär 
Päivämäärä:   8.10.24 08:04:18

”Lähettäjä:(
Päivämäärä7.10.24 13:44:33

On kyllä varsin sairaita ja iljettäviä kommentteja täällä osalla! Kukaan täysjärkinen ei sietäisi rumaa käytöstä keltään random ihmiseltä, ei varsinkaan keltään kaveriltaan. Miksi rumaa käytöstä pitäisi sietää omalta vanhemmaltaankaan?! Vanhemman tehtävä on rakastaa jälkikasvuaan, suojella ja olla tukena tälle kasvun aikana ja vielä sen jälkeenkin. Normaali ihminen kykenee tähän. Mutta valitettavasti osa vanhemmista on suorastaan hirviöitä lapsilleen ja teidän mielestänne lapsen tulisi vain sietää, ymmärtää ja antaa anteeksi loputtomiin?! Kaikkien ihmisten ei pitäisi lisääntyä ollenkaan. Kaikista ei todellakaan ole vanhemmiksi. Yksikään lapsi ei pyydä syntyä tänne, joten lapsi on aina syytön vanhempansa kyvyttömyyteen olla vanhempi, tuki ja turva.

Myrkyllisten ihmisten kanssa ei ole mikään pakko olla tekemisissä. Ei vaikka olisivat miten sukua! Itseään ei tarvitse kiusata pitämällä tuollaisia kammotuksia elämässään.”

Tämä! Joka sana! Inhottaa lukea näitä kommentteja, miten lasten pitäisi aina vain ottaa kaikki p*ska ja hymyillä päälle. Hyi hele! etten paremmin sano! Ja tuo, miten vakuutellaan että tulet katumaan jos et pidä yhteyttä… Voin vakuuttaa etten kadu pätkääkään sitä, että suojasin ensin itseni ja sitten lapseni väkivaltaiselta, juopolta ihmishirviöltä, jonka sisuksista epäonnekseni pullahdin ulos. Hän hylkäsi minut heti syntymästä, mutta onnekseni hänen äitinsä eli isoäitini on toista maata. Hän on todellinen äitini ja tulee aina olemaan. Äitini puolestaan ei edes tiedä puhelinnumeroani eikä sitä, missä asun.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   8.10.24 09:09:06

Aloittaja kasva aikuiseksi ja mene sinne syntymäpäiville. Ehkä voit puoli tuntia leikkiä sivistynyttä. Voi herranjumala mitä porukkaa.

(Itkupotkuraivari jostain legginseistä- kolmikymppinen kakara!)

Lähettäjä: tirdeli 
Päivämäärä:   15.10.24 11:03:34

Onpas tämä foorumi myrkyllisiä ämmiä tulvillaan:D

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Aloittaja, ymmärrän omakohtaisesti mitä puhut.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   15.10.24 12:56:49

Juu niin ymmärrän minäkin, kuten jo aiemmin kirjoitin. Silti menisin ainoan vanhan äitini, oli millainen hyvänsä, syntymäpäiville jos kutsutaan.

Mutta ehkä ikä ja omakin vanhemmuus muuttaa omaa mustavalkoista ajattelua, ja ihminen alkaa miettiä asioita muidenkin kun itsensä ja kurjan lapsuutensa kannalta. Oliko aloittaja äidilläsi millainen lapsuudenkoti ja -perhe? Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä ettekä ole sitä itsekään vanhempina, uskokaa vaan.

Lähettäjä: xx 
Päivämäärä:   15.10.24 13:07:06

Sukuaan ei voi valita, mutta sen voi missä omaa aikaansa viettää.

Ei ole mikään pakko sinne vanhempien tykö mennä, jos se ei tee muuta kun aiheuttaa ahdistusta.

Lähettäjä: Sohvapöytä 
Päivämäärä:   15.10.24 13:34:10

Vaihtoehdothan ovat, että joko menet, jos meneminen jollain lailla helpottaa oloasi tai sitten katkaiset välit kokonaan, jotta ei tarvitse roikkua tuollaisessa satuttavassa lieassa. Puhelinnumeron estäminen on aika helppoa.

Lähettäjä: Kuusiokolo 
Päivämäärä:   15.10.24 18:40:07

Mee nyt aloittaja niille synttäreille, vaikka päivää ennen tai jälkeen,, jos et just juhlapäivänä halua mennä. Sitte hörpitte sumpit, niin ja vie lahjaksi kukkia, suklaata ja Tokmannin legginsit, jotka hälle naftit. Jos hän ei niistä tykkää, niin sano että pistää pukinkonttiin ja antaa sulle joululahjaksi. Naurat iloisesti, muttet pilkallisesti. Muutenkin oot hyvällä tuulella koko vierailun ajan. Ja alat suhtautuun huvittuneesti sun ikävään äitisuhteeseen. Kun oothan jo huomannut, että murehtiminen ei sun oloa helpota.

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   17.10.24 20:20:36

Täällä paljon mitätöidään aloittajan tunnekokemusta. Sen tekevät hänen äitinsä kaltaiset ihmiset.
Ainoa, absoluuttisesti ainoa keino on ns radikaali hyväksyminen. Olla odottamatta muuta ko ihmiseltä. Luoda omat rajat juurikin käytöksellä pikemmin kuin vaatia niiden kunnioittamista sanoin.
On lupa surra sitä äitiyttä, jota ei koskaan ole ollut, sitä mitä on ollut ja sitä mitä menettää tulevia vuosia ajatellen. Kolminkertainen suru on tosi raskas!

Lähettäjä: Tähtitähti 
Päivämäärä:   17.10.24 21:18:02

** , sinä oot jopa keittiöpsykologiksi nyt aika huono. Esim. "äitinsä kaltaiset ihmiset": määrittele tarkemmin, mitä tarkoitat. Vähänkö nyt niputat kaikki jotka ovat vähänkään eri linjoilla kuin aloittaja tai sinä? Etkö näe aloittajan touhuissa mitään parannettavaa?

Lähettäjä: _ 
Päivämäärä:   18.10.24 02:16:02

Näistä syistä monet on panneet välit kokonaan poikki vanhempaansa. Juhlien skippaaminen on ok raja vetää. Älä jää siihen ansaan, että yrität antaa hänelle kelpaavan selityksen (sellaista ei ole). Jos kerrot syysi, pidä se lyhyenä, äläkä jää keskustelemaan asiasta.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.10.24 06:00:24

En voisi kuvitella lähettäväni äidilleni edes synttärikorttia, saati meneväni teeskentelemään johonkin juhliin.

Olen tajunnut, että naiset tekevät lapsia, jotta heillä olisi joku (yleensä tytär), jonka päälle kaataa kaikki omassa elämässä koettu vääryys. Sitten nämä rääkätyt tyttäret kiltisti jatkavat kierrettä ajattelemalla kestävänsä äitinsä kamaluudet, kunhan itse sitten pääsevät kaatamaan ne sonnat oman tyttärensä niskaan. No, itse en tähän suostu, koska olen aina tiennyt, etten lapsia tee. Mamma saa ihan keskenään miettiä, että oliko sen arvoista.

Lähettäjä: Hyi hele! 
Päivämäärä:   18.10.24 06:52:00

"Minua häiritsee näissä teemoissa tuo uhriutuminen. Aina vanhempi on paha ja syyllinen ja "lapsi" viaton uhri. Jos jokainen "aikuinen" ottaisi vastuun omasta elämästään ja yrittäisi päästä tuosta uhrin asemasta. Jokainen vanhempi odottaa jälkeläiseltään suoraa puhetta. Ei vanhempi voi pyytää anteeksi, jos ei edes tiedä mitä on tehnyt. Näin voi todella olla, että ei tiedä. Ja toinen ei kerro reilusti, mistä kenkä puristaa. Kiukuttelee vain vuosi toisensa perään ja pilaa omankin elämänsä katkeruudessa rypien."

Vai että uhriutuminen. Ne muutamat kerrat kun yritin itse kertoa äidilleni, miksi välimme olivat niin etäiset (äiti on alkoholisti ja humalassa väkivaltainen), johtivat siihen että äiti uhriutui. Että mitä muutakaan hän voi tehdä kuin juoda kun kaikki läheiset ovat niin kamalia. Isä tajusi erota äidistä kun olin 15- vuotias, ja me kolme lasta olimme onnekkaita kun isä halusi ottaa meidät mukaansa. Isäni ja hänen uuden vaimonsa luona meillä oli se oikea, todellinen perhe jota olen aina kaivannut. Äitini sen sijaan jatkaa aloittamallaan tiellä. Juo, ja tuhoaa kaiken ympärillään.

Kuinka paljon pitäisi vielä ymmärtää, kun se biologinen äiti sattuu olemaan rapajuoppo? Pitäisikö vielä käydä ottamassa turpaansa muutaman kerran lisää, niin henkisesti kuin fyysisesti?

Kerrottakoon tässä vielä, että viimeinen niitti isälleni eropäätöksen tekemiseen oli se, kun äitini hakkasi pikkuveljeni sairaalakuntoon.

Minä olen nyt 35, eli noista tapahtumista on vierähtänyt pari vuosikymmentä. Oman perheeni olen pitänyt suojassa äidiltäni. Kaksi lastani eivät ole biologista isoäitiään koskaan nähneet. Isän uusi vaimo on ollut se ihana, rakastava mummo minunkin lapsilleni, vaikka hänellä on isäni kanssa kaksi yhteistäkin lasta. Ja minulle hän on ollut enemmän äiti kuin se nainen, joka minut pullautti ulos.

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   18.10.24 21:12:03

Itseasiassa olen tosi hyvä ;) Joidenkin ihmisten motto vaan on toimia kuten dekkarissa: Tärkeintä on löytää syyllinen. Sellaisten on vaikea pelkästään kuunnella ja antaa tilaa aloittajan tunnekokemukselle. Häne äitinsä malliin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.10.24 21:40:44

"Olen tajunnut, että naiset tekevät lapsia, jotta heillä olisi joku (yleensä tytär), jonka päälle kaataa kaikki omassa elämässä koettu vääryys. Sitten nämä rääkätyt tyttäret kiltisti jatkavat kierrettä ajattelemalla kestävänsä äitinsä kamaluudet, kunhan itse sitten pääsevät kaatamaan ne sonnat oman tyttärensä niskaan."

Huh, kannattaisi hakea apua tuohon katkeruuteen!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.10.24 03:35:27

Äitini ei ehkä ensi vuonna muista että täytän 60 :-(

Lähettäjä: Tepa 
Päivämäärä:   19.10.24 10:24:50

Hyvä kommentti tuo edellinen. Minäkin täytin 60v eikä äiti muistanut. Koko tämä ketju on osoitus siitä, että mami ei ole taannut pikkuiselle onnellista loppuelämää ja siihen on sitten jääty kiinni ja syyttelemään. Pitäisi nyt jo olla oman elämänsä sankari ja antaa sille äidille armoa. Katse eteenpäin.

Lähettäjä: no 
Päivämäärä:   19.10.24 11:43:51

Hyvä kommenntti Tepa!