Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.10.24 20:17:44

Onko sinulla ollut nelikymppisen ikäkriisi? Tai onko parhaillaan?

Mikä siihen auttoi? Jaa parhaat vinkkisi ikäkriisin selättämiseen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.10.24 20:20:18

Ei ole ollut kriisejä, olen 50+. Elän hetkessä, nautin joka päivästä, en murehdi menneitä enkä varsinkaan tulevaa.
Elämä on hyvää.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   3.10.24 20:21:27

Täytin alkuvuodesta 40. Olo on parempi kuin koskaan.

Lähettäjä: Rva 43 
Päivämäärä:   3.10.24 20:22:16

Ei ollut, 40 meni ihan huomaamatta. 30-kriisi oli varmaan pari vuotta, kun oli muka niin kiire olevinaan, että saa koko pakan kasaan.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.10.24 20:22:44

Ei ole. Iälle ei mitään voi ja elämäänsä merkitys luodaan itse, turha kriiseillä.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   3.10.24 20:41:14

Reilu kolmikymppisenä oli jonkinlainen kriisi kun ymmärsin miten rajallisesti aikaa on unelmien toteuttamiseen. Olen tehnyt elämässäni paljon (asunut kolmessa maassa, opiskellut, reissannut, tehnyt töitä, saanut lapset… Eli oikeasti olin toteuttanut jo paljon), mutta haluaisin myös vielä tehdä niin paljon kaikenlaista.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.10.24 20:44:54

30 ja 40 meni ihan huomaamatta ohi, mutta jostain syystä lähestyvä 45 meinaa pistää hyperventiloimaan. Kyse ei niinkään ole siitä lukemasta tietenkään, vaan tyytymättömyydestä elämään, ja sen tajuamisesta, ettei kenenkään elämä todennäköisesti muuta suuntaa ainakaan parempaan enää tuon iän jälkeen. Apua!

Lähettäjä: Eo 
Päivämäärä:   3.10.24 21:06:09

Iski kun täytin 45, silloin alkoi vanheneminen näkyä ulkonäössä. Seksitön liitto, tajusin että tässä se naiseus nyt tais olla, alamäki alkaa. Ehdotin jo avointa liittoa miehelle. En siis ole päässyt yli kriisistä.

Lähettäjä: Jatta 
Päivämäärä:   3.10.24 21:11:05

Mulla on nyt 46 vuotiaana jonkinlainen vaihe menossa.
Sellainen että joidenkin asioiden suhteen en vaan enää jaksa puuttua tai en välitä. Yleensä tyhmät ihmiset ärsyttää. Ja ne jotka ovat omasta mielestä aina oikeassa.
Vetäydyn, enkä lähde enää mihinkään ylimääräiseen mukaan. Keskityn itseeni, joku vois sanoa itsekkääksi. Mutta nyt on sen aika, saan alkaa elää itseäni varten. Lapset on isoja, mummo en vielä ole.
Mies on kummissaan, mutta mitäpä sillekkään tekee. Ihmiset muuttuvat eri tahtiin ja toisinaan eri suuntiin. Jotkut eivät muutu yhtään.
Miehelläkin on vapaus lähteä omille teilleen. Itseasiassa olen miettinyt että minun olisi parempi olla yksin, ainakin tässä itseni tutkistelu vaiheessa.
Koen suhteen rajoittavan minua ja sitä mikä minusta pitäisi tulla. En voi sietää omistamista, mustasukkaisuutta minun ajankäytöstä. Jos haluan maalata koko viikon, se ei pitäisi olla kenenkään ongelma. Jos käyn keskusteluja ystävien kanssa, siihen ei tarvita miestä päivystämään. Jne.