|
Lähettäjä: reppu
Päivämäärä: 3.10.24 11:01:21
Mä aloitin vuonna 2015 25-vuotiaana viemään itseäni pelottaviin tilanteisiin, rupesin siis siedätyshoitamaan itseäni todella radikaalisti. En halunnut, että korkeanpaikankammoni tulisi yhtä pahaksi, kuin äidilläni, joka ei pysty edes seisomaan porrasjakkaralla tai ajamaan korkeampien siltojen yli (esim Heinolan silta on täysi no go hänelle).
Menin esim kanjonikiipeilemään (canyoning), jossa laskeudutaan kanjonia kiipeilyvarusteissa ja hypätään ilman varusteita korkealta vesialtaisiin. Menin myös kiipeilypuistoihin, joissa aina pakotin itseni tekemään myös vaikeimmat reitit. Kädet täristen ja suunnilleen oksennus kurkussa tein näitä ja joka kerta touhu helpottui edes minimaalisesti.
Nykyään hyppääminen tasolta toiselle tai korkealta hyppääminen on minulle edelleen tosi vaikeita, mutta muuten korkeus ei enää pelota, aiheuttaa vain epämukavuutta.
|