Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 02:45:33

"Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tapahtuu, ku vetää liukkaalla kelillä jarrun pohjaan, oli se abs tai ei, mutta mieluummin niin, ettei ole muita eläviä olentoja lähietäisyydellä..."

Etkö sinä nyt jumalauta ymmärrä, että olen jo testannut monta kertaa? Sanoin aika selkeästi, että aina on pysähtynyt nätisti. Mikä siinä on liian vaikeaa ymmärtää?

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 02:48:23

Liikenneympyrässä on joskus alkanut luistamaan yhtäkkiä. Olen lyönyt jarrun pohjaan ja ohjannut niin, etten aja ulos. Aika simppeliä kyllä ollut minun kokemukseni mukaan. En tiedä millä rotiskoilla te muut ajatte. Sama tyhjällä parkkipaikalla. En ole lentänyt jorpakkoon, kun olen jäisellä parkkiksella jarruttanut voimakkaasti ja ohjannut. TÄMÄN TAKIA EN TAJUA MIKSI AINA JANKUTETAAN, ETTEI SAISI JARRUTTAA. Autokoulussa opetettiin niin ja minä olen moneen kertaan todennut sen toimivaksi tavaksi, kun on esimerkiksi siellä liikenneympyrässä luistanut yhtäkkiä.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.10.24 02:52:11

Voihan XD. Onko parkkeeraaminen jo opeteltu?

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   3.10.24 03:07:52

Aloittajalle tiedoksi että jos niin vanha auto löytyy ettei siinä ole abseja niin ei tosiaankaan poljeta jäällä jarrua pohjaan vaan jarrutetaan varovasti. Meitä tosisennujaki vielä löytyy jotka opittiin jarruttamaan talvijäillä aikaan ennen abseja.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:12:15

En myöskään ymmärrä miksi esim. parkkiksella antaisin auton vain luisua sen sijaan, että jarrutan. Ei mene minun käsityskykyyni että miksi autokoulussa aikoinaan opetettiin yhtä ja sitten somessa sanotaan toista. Jos ajan vaikka kiihdytysrampilla ja auto lähtee liukkaan takia hallinnasta, miksi ihmeessä antaisin sen vain luisua holtittomasti, kun en silloin voi edes liittyä moottoritielle turvallisesti. Aika loogista on jarruttaa, jolloin voi sitten samalla ohjata ja sitten odottaa, että pääsee liittymään. Tulee ns. epävarmaksi, kun joka puolella selitetään ihan eri asioita ja kaikki on omia kokemuksiani vastaan. Liikenneympyräluistossakaan ei tunnu yhtään loogiselta olla jarruttamatta. Jos en jarruta, auto ajautuu ulos. Sitä en varmaankaan halua. Aina olen jarruttanut täysillä ja saanut ohjauksen takaisin hallintaan.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:14:24

"Aloittajalle tiedoksi että jos niin vanha auto löytyy ettei siinä ole abseja niin ei tosiaankaan poljeta jäällä jarrua pohjaan vaan jarrutetaan varovasti. Meitä tosisennujaki vielä löytyy jotka opittiin jarruttamaan talvijäillä aikaan ennen abseja."

Juu, minua ei kiinnosta se että kuka ajaa absilla ja kuka ei. Kysymykseni oli kirjaimellisesti se, että johtuvatko minulle ihmeelliset ohjeet liukasajosta siitä, että toisilla on abs ja toisilla ei.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   3.10.24 03:15:48

Jos auto lähtee jo luisuun niin ei siinä tilanteessa jarrut paljon auta....

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:15:57

Kirjaimellinen kysymykseni oli: Miksi autokoulussa opetettiin yhtä ja somessa sanotaan toista? Se oli minun kysymykseni. Syyksi epäilin sitä, että absittomat neuvovat olettaen, että monella muullakin on absiton. Jolloin absillinen ei välttämättä ymmärrä, mistä ihmeestä se ohje tulee, kun oma kokemus ja oma opetus on ollut aivan erilaista.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:19:29

Koen hyväksi asiaksi aina ennen liukkaita palautella mieliin erilaisia asioita, jotka vaikuttavat ajoon. Esimerkiksi musta jää on helppo "unohtaa", kunnes osuu omalle kohdalle taas. Eri asia jos ajokokemusta on 50 vuotta. Silloin tuskin tarvitsee terästää muistiaan erikseen. Kyllä minäkin olen tosi hyvä kuski, mutta aina yritän parantaa ja parantaa liukasajoa. Muuten ei ole mitään ongelmaa. Eikä se liukasajokaan ole ONGELMA, osaan pitää renkaat kunnossa ja vaihtaa tarvittaessa ja pidän maltillisen nopeuden. En tee äkkiliikkeitä. Silti minusta on hyvä aina palautella mieleen asioita, jotta ajaminen on mahdollisimman turvallista myös liukkaalla.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:22:37

Tärkeintähän on aina mahdollisimman turvallinen ja huollettu auto, hyväkuntoiset renkaat ja niiden kunnon seurailu sekä maltillinen ajonopeus. Eikä liukkaalla pidä antaa pyörien sutia, eli maltillinen liikkeellelähtö on tärkeä. Samoin kun auto on hallinnassa ja pysähtyy, pitää antaa auton moottorijarruttaa ensin hyvän matkaa ja sitten jarruttaa ihan rauhassa. Pointti on se että joskus liukkaalla auto lähtee hallinnasta ja tätä tilannetta varten tulee sieltä sun täältä kymmenen eri ohjetta, jotka sekoittavat pään.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:28:55

Käyn varmaan ihan huvin ja urheilun vuoksi liukasradalla autokoulun kautta jossain vaiheessa. Haluan ihan konkreettisen muistutuksen että miten toimitaan tämän, sen ja tuon auton kanssa. Etu-, taka- ja neliveto eivät ole yksi ja sama. Manuaali ja automaatti eivät ole yksi ja sama. Kitkat ja nastat ei ole yksi ja sama. Haluan ihan kunnolliset neuvot, en kymmentä eri ohjetta että tee näin, eiku noin, tai tee vaikka näin, tai ala teekään, ai sinulla onkin sellainen, no sitten tee näin.
Jostain olen lukenut, että etuveto olisi nelivedon jälkeen niin sanotusti turvallisin talvella. Takavetoinen lähtee helposti heittelehtimään? Olen päättänyt pysyä etuvedossa ja mahdollisesti joskus siirryn nelivetoon. Täytyy katsella. Hinnassahan se sitten näkyy yleensä, enkä aio maksaa autosta ihan mitä tahansa. Kitkat olivat ihan ok minulle, mutta päätin, että voisi sittenkin siirtyä nastoihin. Siksi en tarvitse ohjeita että miten ajellaan absittomalla vm. 2000 takavetoisella autolla, kun sellaista ei minulla ole ollut eikä tule olemaan.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:36:12

Joku nyt varmaan kokee tarvetta tarttua taas tuohon, että minulla ei tule olemaan tietynlaista autoa. MiStÄ sInÄ tIeDäT mIlLaIsTa AuToA jOuDuT aJaMaAn? Siitä, että elämässäni ei ole yksinkertaisesti tilannetta, jossa joutuisin ajamaan vaikka sitä vm. 2000 absitonta takavetoa. En harrasta random autoilla ajelua. Voin ihan päättää millä ajan. Siitä tiedän. Takavetoista en myöskään tule ostamaan, koska minulla on mielikuva siitä että se lähtee helposti luisumaan talvella perä edellä sinne sun tänne. Koen, että etuveto ja neliveto ovat minun juttujani. Kitkat ja nastat ovat molemmat ok, mutta nastat tuntuvat lukemani perusteella turvallisemmalta vaihtoehdolta. Lähinnä rengasmetelin takia siirryin kitkoihin. Ärsytti se rapina. Toisaalta turvallisuus on tärkeämpi asia. Hyvin ne kitkatkin kuitenkin toimivat, koska olen rauhallinen, ennakoiva kuski.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:41:46

Summa summarum olen taitava ja turvallinen kuski. En ole autoharrastaja enkä osaa driftailla (eikä kiinnosta), enkä ole mikään supermegapro. Olen taitava, tavallinen kuski. Liukkaalla ajaminen on ainoa asia, joka tuo hieman epävarmuutta, koska musta jää tulee eteen täysin yllättäen myös taitavalle kuskille.
Aina olen ollut kiinnostunut autoista. Minusta on kuva auton ratissa ollessani ihan taapero. Olen varmasti osoittanut itse mielenkiintoa sitä kohtaan, ja siksi minut on siihen ratin taakse istutettu. Olen myös "ajanut" isän sylissä mökin pikkutiellä. En vain ole mikään harrastelijatyyppi enkä ole ajellut millään peltoautoilla tai vastaavilla. Joten olen tavallinen, taitava kuski, kuten sanottua. En edes yritä olla mikään megaluokan pro.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.10.24 03:43:26

Yölliset monologit poistuu aina aamun menessä. Onpa kumma juttu.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:44:29

"Yölliset monologit poistuu aina aamun menessä. Onpa kumma juttu."

Niin mitkä monologit "aina" ? Ensimmäistä kertaa kirjoitan aiheesta. Tai no toista kertaa, koska tämä on jatkoa suljetulle ketjulle.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:45:02

Muutenkaan en kirjoittele paljon täällä. Enimmäkseen lueskelen ketjuja.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:45:49

En jaksa lukea mitään p askaa täällä, joten yritän saada 100 viestiä täyteen.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:46:07

Täyteen.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:46:16

Täyteen vain.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:46:59

Yritän saada ketjun täyteen. Minulla ei ole mielenkiintoa lukea lapsellista v ittuilua tyhjästä.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:47:28

Mistä lie monologeista tuo yksi sekoilee. Miten ne liittyvät minuun?

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:47:54

80 viestiä pitäisi saada vielä kasaan. Aikamoinen määrä.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:48:20

Täytettä ketjuun

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:48:28

Täytettä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:48:36

T äytettä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:48:52

Saisinpa 100 viestiä kasaan.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:04

On tässä työtä.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:17

Q

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:26

W

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:42

E

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:49

R

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:49:56

T

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:50:07

Y

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:50:15

U

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:50:21

I

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:50:28

O

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:50:36

P

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:51:30

Å

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:51:39

A

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:51:47

S

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:51:57

D

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:52:06

F

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:52:14

G

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:52:24

H

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:52:41

J

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:52:55

Hommaa on.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:03

L

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:19

JKL

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:28

Ö

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:40

Ä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:49

Z

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:53:59

X

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:08

C

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:18

V

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:26

B

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:34

N

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:41

M

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:54:55

Hyvältä näyttää

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:09

Kyllä tämä tästä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:22

Kohta 40 jäljellä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:30

1

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:38

2

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:46

3

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:55:56

4

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:56:04

5

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:56:16

6

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:56:23

7

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:56:34

8

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:56:43

9

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:57:16

Tosiaan yritän täyttää ketjun, koska en jaksa lapsellista päänaukomista.

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:57:26

10

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:57:37

11

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:57:45

12

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:57:54

13

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:58:02

14

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:58:10

15

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:58:26

16

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:58:45

Hyvinhän tämä etenee

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:58:58

17

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:09

18

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:17

19

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:26

Etenee

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:36

20

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:44

21

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 03:59:57

Tekee mieli subia

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:00:11

Mutta sekin on pilattu. Se ketju

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:00:23

On myös ylihintaista

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:00:33

Mikä ei yllätä ketään

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:00:48

Paras subi ikinä: tumma leipä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:01:24

Paljon suolakurkkua, kurkkua, tomaattia, salaattia, paprikaa.... Ihan TOSI PALJON. Lisäksi

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:01:33

Kanaa ja

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:01:49

Chorizoa, jota

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:01:59

Ei taida enää saada

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:02:12

Koska koko p askapulju

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:02:20

On pilattu

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:02:32

Lisäksi southwest

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:04:36

Rakastan sitä

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:04:47

Tulisuutta

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:04:56

Niin sairaan

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:05:05

Paljon

  Re: Sitä voi halutessaan jokainen kokeilla, mitä tap

Lähettäjä: Haukotus 
Päivämäärä:   3.10.24 04:05:12

Goodbye

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.