Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:22:02

Onko täällä muita, jotka tekevät monet asiat tai melkeinpä kaiken mieluiten yksin? Minusta on tullut vuosien mittaan enemmän ja enemmän yksinolija, ja syy on se, että muiden kanssa tehdessä ja mennessä on aina kauheaa säätämistä. On vaan niin paljon helmpompi tehdä itsekseen.

Jos olen sopinut jotain jonkun kanssa, pyrin olemaan ajoissa, mutta valitettavasti toinen osapuoli on erittäin usein myöhässä. Tulee sellainen olo, että minun aikaani ei kunnioiteta ollenkaan. Miksi minä näen vaivaa kun muutkaan eivät?

Muutamia esimerkkejä tältä kesältä/syksyltä:

Olen menossa ravintolaan syömään muutaman kaverin kanssa syntymäpäivänäni. Kaikki tulevat vähintään 15 min myöhässä, osa 30 min.

Olen sopinut tekeväni maastolenkin tallitutun kanssa. Olen sanonut että minulle käy lähtö _aikaisintaan_ klo 18, ja sovittiin että lähdetään tuolloin. Lähdin aiemmin töistä jotta ehdin laittaa hevosen rauhassa kuntoon. Ihmettelin että missä tallituttu viipyy. 15 vaille kuusi tuli ääniviesti, että sori, hän on vielä kotona, palaveri meni pitkäksi. Siis oikeasti? Jos sulla on palaveri illalla, mikset voinut sanoa että sinulle ei sovi maastoonlähtö kello kuusi, mennään myöhemmin.

Toisen kerran olin sopinut maastoonlähdön toisen tallitutun kanssa, tämäkin oli sovittu kuudeksi. Minä kiirehdin taas töistä kotiin ja tallille että ehditään maastoon valoisaan aikaan. Naista ei näkynyt missään, oli unohtanut koko jutun.

Nyt olen päättänyt etten sovi vähään aikaan mitään kenenkään kanssa. En jaksa. Miksi minä kiirehdin aina tapaamisiin ja sitten muut ovat myöhässä tai unohtaneet koko asian. Ei mitään järkeä.

Mielenkiintoista kyllä, kun sanon että menen yksin jonnekin, kaikki ihmettelevät että miksi :D Etkö saanut ketään lähtemään kanssasi? No en ole edes kysynyt! Tulevaisuudessa asun varmasti yksin kymmenen kissan kanssa ja olen erittäin onnellinen ;)

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: Heppihoitsu 
Päivämäärä:   2.10.24 13:25:29

Tykkään tehdä asioita yksin, ja olen sovitusti paikalla jos on sellaista menoa. Mutta jos palaveri venähtää tai töissä tulee jokin muu ongelma, niin eihän sieltä silloin VOI lähteä!

Vai jätänkö viimeisen hevosen ulos ja väkirehut antamatta tai jätänkö hevosen pesupaikalle seisomaan haava valuen ja lähden kaverin kaa?

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: mummeli 
Päivämäärä:   2.10.24 13:26:42

Sama. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Olisin tarvinnut apua huonekalun kokoamiseen, mutta teen mieluummin yksin, sormet rakoilla, kun otan tähän ketään tuskailemaan.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: Nih 
Päivämäärä:   2.10.24 13:27:23

Sama juttu täällä :)
Keväällä kokeilin myös yksin reissaamista ja aiettä miten helppoa se loppujen lopuksi olikaan! Ja ihanaa! Sai mennä miten itse tykkäsi. Kävin wien-Bratislava-Praha-wien. Ja nyt on suunnitteilla jos ens vuonna menisi englantiin ja samalla kävisi Skotlannissa sekä Irlannissa. Japania myös haaveilen, mutta sinne yksin lähtö pelottaa jostain syystä, sen kielen takia :D

Mutta joo, kaiken oon huomannut nykyään tekeväni yksin ja itsekseni. Vaikka silloin tällöin, varsinkin nyt syksyllä, kaipaisi jutteluseuraa. Mutta kun tapaamisten järkkäämisen on niin vaikeaa.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:34:02

"Tykkään tehdä asioita yksin, ja olen sovitusti paikalla jos on sellaista menoa. Mutta jos palaveri venähtää tai töissä tulee jokin muu ongelma, niin eihän sieltä silloin VOI lähteä!

Vai jätänkö viimeisen hevosen ulos ja väkirehut antamatta tai jätänkö hevosen pesupaikalle seisomaan haava valuen ja lähden kaverin kaa?"

Täh? Olenko väittänyt että pitää jättää hommat levälleen?

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:34:58

Minäkin teen nykyään melkein kaikki reissut yksin :) On todella mukavaa ja helppoa. Käyn yksin ravintolassa, elokuvissa jne.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: Heppihoitsu 
Päivämäärä:   2.10.24 13:36:25

Mutta silti pahoitit mielesi, kun tuttavasi soitti ja kertoi myöhästyvänsä kun töissä oli venähtänyt. Vai oliko se joku hänen oma ex tempore- sinapinmyyntipalaverinsa?

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   2.10.24 13:38:12

Hep! Just tuota säätämistä, odottelua ja jahkailua en jaksa yhtään. Jotkut tuntuvat oikein nauttivan siitä, kun joka hiton ruokapaikkaakin mietitään niin pitkään ja hartaasti, että nälkä on jo ehtinyt vaihtua kuvotukseen jne. Oikeastaan ei ole enää mitään, mihin haluaisin seuraa. :)

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:39:30

Siis ihmettelin, miksi hän ei ollut alunperin sanonut että kuudelta ei käy, kun oli kerta tiennyt että hänellä on illalla palaveri jossa voi kestää. Harmittaa se, että kiirehdin itse jotta olen tuolloin valmis ja sitten kuulen juuri ennen kuin pitäisi jo olla menossa, että toisella kestää vielä ennen kuin on edes tallilla.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.24 13:46:40

Minäkin teen mieluiten yksin, koska en jaksa vapaa-aikanani säätää ja sovitella monen palikan aikatauluja yksiin.

Kuitenkin, aloittajan esimerkeistä tuli kuva että unohdusta lukuunottamatta toiset osapuolet eivät olleet ehkä ymmärtäneet, että ap:n kanssa oli sovittu hyvin tarkka aika. En ainakaan itse ajattele, että "Aikaisintaan klo 18" tai "ravintolaan klo x" olisi minuutin tarkasti sovittu.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:51:16

"En ainakaan itse ajattele, että "Aikaisintaan klo 18" tai "ravintolaan klo x" olisi minuutin tarkasti sovittu."

Minä sanoin, että voidaan lähteä maastoon aikaisintaan kello 18. Toinen vastasi että mennään klo 18.

Eikä tarvitse olla paikalla minuutintarkasti, mutta jos pöytä on varattu klo 19 ja porukka tulee puoli tuntia myöhemmin...

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 13:53:31

Tästä ei nyt tarvitse tehdä jankkaustopikkia siitä, olenko minä osannut kertoa kellonajat oikealla tavalla. Näissä esimerkeissä oli kaikissa selkeästi sovittu että jotain tehdään kello X. Esimerkkejä olisi myös lisää. Kertokaa omia kokemuksianne, kiitos :)

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: Snipper 
Päivämäärä:   2.10.24 14:04:58

Vähän on nyt marttyyrinkruunu hakusellaan.

Ravintolacase - me ei asuta Helsingissä, ja kun mennään jonnekin ravintolaan mihin osa tulee julkisilla sun millä kulkupeleillä niin saapumiswn aikahaarukka olisi 17.45-18.30. Kukaan ei suutu, eka ottaa jonkun drinksun ja muut liittyvät seuraan heti kun ovat paikalla.

Maastolenkki - miksi ihmeessä voi lähteä aikaisintaan klo 18 jos se edellyttää sitä että joutuu lähtemään töistä aiemmin? Että se oma läsnäolo on jotenkin painokkaampaa kun ihan ollaan töistä lähdetty aiemmin?

Meillä töissä voi olla aikataulutettu palaveri vaikka klo 14-16, ja se voi venyä vaikka sen kaksi tuntia jos varattu aika ei riitä päätöksentekoon. Olisihan se maastokaveri toki voinut vaikka viestin aiemminkin laittaa.

On kyllä hyvä ratkaisu tehdä kaikki yksin jos ei ole edes halukas tekemään asioita yhdessä jonkun kanssa. Ensimmäinen perusedellytys sosiaaliseen kanssakäymiseen on se, että jokainen meistä on erilainen. Toiset haluaa noudattaa minuuttiaikataulua epävirallisissakin asioissa, toiset ovat tapamyöhästelijöitä. Nämä kaksi eivät tule aina keskenään juttuun :)

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: reps 
Päivämäärä:   2.10.24 14:14:24

Mä olen jo vuosia tehnyt paljon asioita yksin, erityisesti tuo reissaaminen. Mulla on muutama sellainen kaveri, joiden kanssa olen kokeillut reissaamista ja joka kerta on homma mennyt aivan munilleen. Joskus olen miettinyt, että onko vika minussa ja kun olen näitä reissujuttuja kertonut muille kavereille niin jokainen on todennut, että vika ei todellakaan ole minussa.

Yksi kaveri saa kilareita ja alkaa mököttämään, ihan niinkin yksinkertainen asia voi aiheuttaa kilarin kuin se, että minä torkutan herätystä. Kerroin ennen ensimmäistä reissua, että torkutan enkä siis pääse ensimmäisellä pirahduksella ylös sängystä, onko ongelma? Ei kuulemma ole mutta niin vaan olikin. Sama kaveri valittaa kaikesta ruuasta, milloin mautonta ja milloin liian voimakasta. On äärimmäisen raskasta kuunnella valitusta parin päivän reissun ajan.

Toinen kaveri tykkää neuvoa, hän siis ohjeistaa lähes koko ajan aikuista ihmistä, miten pestä hampaat, miten pakata jne. Lisäksi jos teet jonkun virheen, vaikka roiskautat vahingossa vettä kylppärissä hänen vaatteiden päälle niin tulee kommenttia "VARO VÄHÄN" mutta hän saa roiskauttaa aurinkovoidetta sun vaatteiden päälle etkä sinä saa närkästyä tästä.

Joten kun reissaan yksin niin kukaan ei suutu mulle, ei saa kilareita, ei pidä mykkäkoulua eikä pilaa lomaansa mun takia.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   2.10.24 14:15:13

Minäkin teen/menen mieluummin yksin, niin ei tule turhaa säätämistä. Jos tulee vaikka jotain konserttilippuja myyntiin, niin nehän menevät usein nopeasti ja jos toinen kysyttäessä vastaa, että emmä tiiä vielä sopiiko, katotaan myöhemmin, niin nehän sitten menivät. Tai jokin muukin, jos kysyy lähdetkö, niin en osaa vielä sanoa, joo mennään vaan, eiku ei sovikaan, pitää perua... ja itse olisin jo mennyt siinä ajassa. Kun jos kysyy jotain kaveria ja vastaus jää roikkumaan, niin sitten on itsekin sidottu siihen pyyntöön, eikä voi enää vain itsekseen mennä ja todeta, että kävin jo.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   2.10.24 14:17:26

Minä sovin asiat niin että sopii omaan aikatauluun. Kerron kaverille että minä menen maastoon klo 10 lauantai aamuna. Ja kaveri sitten tulee tai ei tule. En erityisemmin odottele ketään mutta kiva on jos on seuraa.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 14:37:12

"Maastolenkki - miksi ihmeessä voi lähteä aikaisintaan klo 18 jos se edellyttää sitä että joutuu lähtemään töistä aiemmin? Että se oma läsnäolo on jotenkin painokkaampaa kun ihan ollaan töistä lähdetty aiemmin?"

En tarkoittanut näin. Kerrotaan nyt sitten vielä tarkemmin. Eli tallituttuni kysyi, lähdenkö hänen kanssaan maastoon päivänä X. Vastasin että jos olet lähdössä aikaisintaan kello 18 niin lähden. Tämä tarkoittaa ainakin minun maailmassani, että sanomani aika on se, milloin minä aikaisintaan voin olla valmiina lähtöön, eli ennen kuutta en pääse. Koska monet lähtevät mielellään matkaan mahdollisimman aikaisin, sanoin kello kuuden, koska siihen itse tiedän varmasti ehtiväni, varsinkin jos lähden töistä hieman aiemmin kuin yleensä.

Tähän hän vastasi että selvä, mennään kuudelta. Minusta olisi ollut tosi kiva tietää aiemmin, että hän ei ole kuudelta vielä edes tallilla. Silloin en olisi itsekään hätäillyt, vaan olisin voinut vaikkapa syödä kotona ennen tallille lähtöä. Tämä juuri on ärsyttävää, kun itse pyrit pitämään kiinni sovitusta, ja mitään vastavuoroisuutta ei ole. Tosiaan tämä oli vain yksi esimerkki monista vastaavista.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: öö 
Päivämäärä:   2.10.24 14:38:50

"Mutta jos palaveri venähtää tai töissä tulee jokin muu ongelma, niin eihän sieltä silloin VOI lähteä!"

No eikö sitä voi ilmoittaa AJOISSA. Mua v*tuttaa ja tollaset ihmiset.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.24 14:44:27

"Ravintolacase - me ei asuta Helsingissä, ja kun mennään jonnekin ravintolaan mihin osa tulee julkisilla sun millä kulkupeleillä niin saapumiswn aikahaarukka olisi 17.45-18.30. Kukaan ei suutu, eka ottaa jonkun drinksun ja muut liittyvät seuraan heti kun ovat paikalla."

Ei, vaan sovitaan yksi aika mihin tähdätään ja lähdetään julkisilla sen verran aikaisin, että silloin ollaan perillä. Tai no, teidän kaveriporukalle tuo näyttää sopivan, mutta mä en jaksaisi tuollaista. Ensin odottelet kolme varttia toisten paikalle tuloa, sitten kolme varttia pöytään siirtymistä ja ruuan päättämistä, sitten vielä kolme varttia että saadaan se eka ruoka pöytään... Ei, pää hajoais.

Yksin matkustaminen on kyllä ihan parhautta <3 Ei tarvi sopia mihin aikaan noustaan ylös, joko ollaan valmiita aamupalalle, lounastetaako jossain ja missä, vai haetaanko vain ruokakaupasta jotain pientä nopsaa. Nähtävyyksiä katsellessa ei tarvi miettiä jaksaako toinen vielä, onko sillä jo kiire pois, tai jos käviskin vielä paikassa X, eikä meniskään hotellille...
Tein virheen ja lähdin yhden kaverin kanssa reissuun. Meille kävi pieni kömmähdys, ei mitään vakavaa, siitä selvittiin. Loppureissun ajan kaveri vähän väliä muistutti siitä kömmähdyksestä, miten se pilasi koko reissun, vaikka oikeasti se oli pieni ja haittasi vain vähän aikaa. Mä olisin harmitellut asiaa ehkä jonkun puoli tuntia tyyliin "olinpas tyhmä", kun kaveri jauhoi asiaa useamman päivän ja vielä reissun jälkeenkin.
Ei enää ikinä. Ei tarvitse järjestellä mitään kenellekään, eikä olla vastuussa muista kuin itsestään.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   2.10.24 14:48:14

"Ei, vaan sovitaan yksi aika mihin tähdätään ja lähdetään julkisilla sen verran aikaisin, että silloin ollaan perillä."

No juuri näin. Kuinkahan monta kertaa olen odotellut ravintolan lähellä asuvia paikalle, kun itse olen ottanut mieluummin aiemman bussin etten vaan odotuta muita... mutta joo, olen nyt todennut että kukaan ei tätä minun tyyliäni arvosta ja jatkossa sanon että en ole tulossa ollenkaan. Vietän sen sijaan mukavaa iltaa yksin kotona :)

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: raven 
Päivämäärä:   2.10.24 14:50:22

Oon perheetön ja tottunut tekemään jotakuinkin kaikki asiat yksin, myös matkustelun. Ai että nautin siitä että saan joskus tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa! Matkusteluunkin tulee ihan toisenlainen tunnelma heti suunnitellessa kun saa jonkun toisen kanssa miettiä ja odottaa reissua. Ja itse matkalla on ihan eri asia kun saa jakaa kokemukset toisen kanssa.

En hirveästi ymmärrä turhautumista pikkuasioista...

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.24 14:55:10

En lukenut kaikkia vastauksia, mutta samaistuin aloittajaan ihan heti.

Siksi pääsääntöisesti teen todella paljon asioita yksin / itse. Niin paljon helpompaa!

Toki tuo synttäriruokailuesimerkki oli ihan liian surullinen. Selkeästikään aloittajan aikaa, edes synttäripäivänä, arvosteta. Olisin varmaan itse tilannut itselleni ruuan, syönyt ja lähtenyt kun olen valmis.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   2.10.24 14:59:49

Juu tutulta kuulostaa. Teen nykyään kaikki reissut yksin, saa tulla ja mennä yksin, ei tarvitse kuunnella sitä vänkäämistä ja kysellä "sopiiko? No entä sopiiko tämä?"

Vähän todellista tilannetta muutettuna. Kuvitelkaa, että olette huvipuistossa, maksaneet rannekkeen jolla pääsee kaikkiin laitteisiin. Kaveri ei kuitenkaan halua yhteenkään laitteista, joita ehdotat. Eikä myöskään ehdota mitään tilalle, kuljeskelee vain. Ja kun menet yksin laitteeseen, hän murjottaa. Kävelylle pääsisi halvemmalla ja helpommalla...

Ei enää ikinä...

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: pilkunviilaaja 
Päivämäärä:   2.10.24 15:19:54

Täällä myös yksin tekijä, kaikenlaista on tullut tehtyä ja nähtyä itsekseen.

Ajallaan olevat ihmiset näyttää viihtyvän keskenään, ja meitä taitaa olla vähän vähemmän kuin suurpiirteisempiä. Minulla on sen verran paljon tekemistä töissä ja vapaa-ajalla, että se 30 minuutin odottelu yleensä sekoittaa loppupäivän aikataulut. Ja minä itsehän siitä kärsin, ei se myöhästynyt kaveri.

Ikä ja sairaudet ovat myös opettaneet, että muita on turha jäädä odottamaan. Moni asia jää tekemättä ja kokematta, jos ei itse ryhdy toimeen, tai pysty tekemään asioita yksin.

Haittapuoli on se, että jotkut kaverisuhteet muuttuvat etäiseksi, kun ei enää ole se ikuinen joustaja.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   2.10.24 15:37:41

"15 vaille kuusi tuli ääniviesti, että sori, hän on vielä kotona, palaveri meni pitkäksi. Siis oikeasti? Jos sulla on palaveri illalla, mikset voinut sanoa että sinulle ei sovi maastoonlähtö kello kuusi, mennään myöhemmin."

Näillehän ei aina voi mitään. Itse olen harkkarina tällä hetkellä uudella alalla jota opiskelen, ja harkkapaikan saamiseen meni >100 hakemusta, ennen kuin sain paikan sattumalta tutun kautta. Hommat hoituvat muun työn ohessa kotoa käsin, joten saatan saada työpuheluita ja palaverikyselyitä aivan yllättäen. Ja koska paikka oli niin pirun vaikea saada ja olennainen työllistymisen kannalta, vastaan ja hyväksyn palaverit 99 % varmuudella. Vaikka olisi muitakin menoja.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   2.10.24 15:41:22

Minäkin olen todennut, että helpoimmalla pääsen yksin.

Käyn yksin teatterissa, elokuvissa, kaupoilla, ravintoloissa, konserteissa, asuntonäytöillä ja autokaupassa.
Reissaamisesta ulkomailla en niin välitä, mutta sitäkin teen mieluiten yksin, niin ei toista haittaa, jos reissu on tosi lyhyt (ei varaa viikon visiittiin tai koiranhoito ei järjesty kuin muutamaksi päiväksi). Turvallisuusasiat toki mietityttävät.
Minulla on miesystävä, mutta hän ei halua suunnitella asioita kauas tulevaisuuteen, etenkään jos pitää kiinnittää rahaa suunnitelmiin (konserttilippu, lentolippu, tms). Lisäksi hän ei halua maksaa fine diningista, niin pääsen helpommalla, kun käyn yksin ravintolassa, joka on minun makuuni, eikä tarvitse vain burgeripaikkoja kiertää. Toki jos minä olen esim. saanut bonuksen tai lahjakortin ja pystyn tarjoamaan, niin silloin mieskin lähtee mielellään kolmen ruokalajin illalliselle :)

Kavereiden aikataulut ovat hankalia ja mieltymykset vaihtelevat mielialan mukana. Koen pääseväni helpoimmalla, jos kysyttäessä vastaan, mitä aion tehdä, mutta en aktiivisesti itse tee suunnitelmia muiden kanssa.
Ja näissäkin taas raha, kun ei haluta kiinnittää rahaa vaikkapa siihen keikkalippuun.

Paljon saan kommenttia siitä, kuinka teen niin paljon yksin, mutta olin pitkään sinkkuna ja paljon mielenkiintoisia tilaisuuksia on mennyt ohi toisten vastauksia odotellessa.

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: Melissa 
Päivämäärä:   2.10.24 17:08:41

Lähettäjä'
Päivämäärä2.10.24 13:38:12
"Hep! Just tuota säätämistä, odottelua ja jahkailua en jaksa yhtään. Jotkut tuntuvat oikein nauttivan siitä, kun joka hiton ruokapaikkaakin mietitään niin pitkään ja hartaasti, että nälkä on jo ehtinyt vaihtua kuvotukseen jne. Oikeastaan ei ole enää mitään, mihin haluaisin seuraa. :)"

No tämä!! Tuo ruokapaikan valinta on mun ykkösahdistuksen aihe porukkareissussa. Juuri oli sellaisessa mukana ja kyllä oli rasittavaa. Yhdellä oli hyvin tarkasti suunniteltuna kaikki paikat, missä pitää ehdottomasti käydä, yhdellä oli jatkuvasti nälkä, yhdelle ei kelvannut muu kuin hyvin tasokas paikka ja yhdellä jatkuvasti vessahätä. Ei puhettakaan, että olisi voinut kierrellä rauhassa kaupungilla ja poiketa kivan näköiseen kahvilaan silloin kun siltä tuntuu ja sellainen osuu kohdalle.

Ja sitten on ne, joiden kanssa sovitaan vaikkapa kuukautta ennen jostakin menosta. Itse olen ollut tyhmä ja kuvitellut, että jos jotain sovitaan, niin se on oikeasti tarkoitus toteuttaa eikä silloin sovita mitään muuta sille ajankohdalle. Mutta nykyään tuntuu, että kaikki sopimiset tarkoittaa, että nähdään jos ei satu tulemaan mitään kivempaa menoa sille päivälle. Ja yleensä tulee.

Haaveenani on kyllä joskus lähteä ihan yksin reissuun. Mutta toistaiseksi on ollut vähän pakko ottaa perhe mukaan. Ehkä seuraavia pyöreitä vuosia juhlistan omalla reissulla. Se voisi olla hyvä syyn jättää perhe kotiin ja lähteä keskellä viikkoa vapaille

  Re: TÄMÄN takia teen mieluiten kaiken yksin

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   2.10.24 17:26:11

" muiden kanssa tehdessä ja mennessä on aina kauheaa säätämistä."

-Osasta kavereista on ajan myötä tullut juuri tuollaisia säätäjiä, onneksi ei kaikista! Eron todellakin huomaa:

Osan kanssa sovitaan asia, sovitaan siihen liittyvät yksityiskohdat ja sitten toteutetaan se sovitusti ilman mitään hermojen kiristelyä. Voi tehdä ulkomaanmatkoja ja järjestää isolla porukalla viikonloppukokoontumisia monipuolisine ohjelmineen. Kaikki on helposti sovittavissa, eikä vaadi erityistä joustamista keneltäkään.

Osan kanssa kaikki on jahkailua: ehkä niin tai sittenkin näin tai ehkä puhutaan aiheen vierestä muttei oteta mitään kantaa mihinkään mistä olisi tarpeen sopia ja jos jotain jo saattoi erehtyä luulemaan sovituksi, niin ei kun kyllä hän sittenkin juuri silloin aikookin jotain muuta. Ainakaan puolisoilta ei voi mitään kysyä tai sopia lapsen vahtimisesta ja auton tarpeesta ennen kuin 5min ennen tarvetta, vaikka tarve olisi ollut kuukausia jo tiedossa.

Yksi nuoruuden ystävä on oikein erityisesti kunnostautunut tässä kaiken vaikeaksi tekemisessä:
-Ei voi tietää 2 päivää ennen tapaamista mille hän on 2 päivän päästä allerginen, että voisi kauppareissun hoitaa etukäteen. En käsitä käykö hän oikeasti erikseen kaupassa jokaista yksittäistä ateriaa varten.
-Pyytää mukaan toiselle paikkakunnalle viikonloppureissuun, muttei haluaisi joutua matkustamaan samalla autolla ja perillä viettääkin viikonloppua jonkun sattumalta samana viikonloppuna samassa paikassa olevan tuttavansa kanssa.
-Pyytää seuraksi tapahtumaan, hankkii liput jne. Ilmoittaa 5min ennen sovittua tapaamisaikaa olevansa tunnin myöhässä, sellaisella viestintäkavanalla, jota tietää minun käyttävän ainoastaan tietokoneella ollessani, eli viesti ei mitenkään tavoita minua enää kotoa lähdettyäni.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.