|
Lähettäjä: Lia
Päivämäärä: 30.9.24 21:03:11
Mä olen ihan korkeakoulutettu ihminen hyvässä asemassa, mutta voin myöntää rehellisesti, että kyllä asia vaivaa mua. Jollekin se voi kuulostaa lapselliselta tai siltä, että vaatisin sitä, että mun pitäisi muka olla toiselle "ainoa nainen maailmassa", mutta eihän kyse ole siitä, vaan inhimillisistä tunteista. Ihminen haluaa tuntea olevansa haluttu ja rakastettu sellaisena kuin on.
Mulla on sellainen ulkonäkö, että tiedän, että osalle miehistä se on jopa fetissi. Ja silti kohtaan vain joko näitä fetissimiehiä tai miehiä, joille mun ulkonäkö ei ole minkäänlainen ihanne. Jos näyttäisi edes jokseenkin valtavirtaan sopivalta, jolle sopii monenlainen tyyli, mutta kun on pakko olla etnisesti sellainen, että saa katseita niin "hyvässä" kuin pahassakin ja miehet joko tykkää paljon tai ei ollenkaan.
Mutta kyllä se itsetuntoa syö, kun jotkut miehet on aivan lääpällään, mutta se oma mies, jolle haluaisi olla maailman tärkein, ei vaan koe samoin. Voisihan tässä joku ajatella, että ainakin hän on mun kanssa yhdessä mun luonteen eikä ulkonäön vuoksi. Mutta mä kaipaan myös sitä, että tunnen itseni halutuksi. Oli se kuinka turhamaista tahansa. Seksi ja keskinäinen vetovoima on iso osa suhdetta, muutenhan sitä voitaisiin olla kavereita.
Mä jopa pyysin miestä olemaan kertomaan enempää ihanteistaan, sillä mikään hänen luettelemistaan ulkonäköihanteista ei osunut muhun. Kysyin, miltä hänestä tuntuisi, jos luettelisin ihanteita, joista hän ei täytä yhtäkään ja mies myönsi, että pahaltahan se tuntuisi. Mies lopetti tuon luettelonsa kertomisen, mutta ei se vaan poista sitä, että totuus on, että olen niin vähän hänen tyyppiään, että koki tarpeekseen kertoa sen minullekin.
|