Lähettäjä: .
Päivämäärä: 28.9.24 11:08:59
Epäsuosittu mielipide, mutta menköön. On AINA parempi suojella lapsia ja nuoria liikaa kuin liian vähän. Mutta silloin kun se menee hirveäksi kontrolliksi sen suhteen, saako teini-ikäinen seurustella pari vuotta vanhemman kanssa, menee touhu jo aivan liiallisuuksiin enkä usko että se myöskään palvelee enää nuoriakaan, joiden on annettava jossakin vaiheessa itsenäistyä ja tehdä omia päätöksiä. Tässä aloituksessa puhun vain ja ainoastaan näistä tapauksista.
Minä tosissaan näin erään pariskunnan, jossa toinen oli 18-vuotias ja toinen 20-vuotias, Instagram-postauksissa hirveästi kommentteja, että tämä vanhempi osapuoli on saalistaja koska seurustelee tämän KAKSI vuotta nuoremman ihmisen kanssa. Tuon ikäisillä saattaa olla hyvin samanlaiset elämäntilanteetkin yksilöistäkin toki riippuen: molemmat voivat olla juuri omaan kotiin muuttaneita korkeakouluopiskelijoita. Tai sitten ei. Sitä ei voi tietää.
Mielipiteeseeni voi kieltämättä vaikuttaa se, että itse olen tuon ikäisenä seurustellut tuota vanhempienkin miesten kanssa, ja olen kasvanut ja viettänyt teinivuoteni ehkä hieman sellaisessa ympäristössä, jossa on melko yleistä, että nuoret tytöt seurustelevat muutamaakin vuotta vanhemman pojan kanssa. En ehkä siksi osaa ajatella tuota mitenkään ihmeellisenä tai pidä aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta niin suojeltavana lapsena kuin moni muu.
Huolestuisin siinä kohtaan, kun vakitöissä oleva kolmekymppinen yksinhuoltajaisä kiinnostuisi vanhemmiltaan asuvasta lukiotytöstä, koska ovat luultavasti täysin eri aaltopituudella ja kypsyysero on huomattava. Pari vuotta tuskin on paha ikäero missään iässä, koska elävät luultavasti melko samankaltaista elämänvaihetta.
|