|
Lähettäjä: Mikään käy
Päivämäärä: 27.9.24 20:10:28
Kyllä omallakin lapsella tunteet räiskyy, osaa vängätä ja käyttäytyä huonosti. Mutta yhden hänen kaverinsa käytös ihmetyttää tai lähinnä se, että eikä tällaisiin ongelmiin ole mitään apua saatavilla? Ja ymmärrän senkin, että tallaiset asiat ovat varmaan pitkiä prosesseja eikä luonteelle vaan voi mitään.
Tytöt ovat olleet eskarista asti samassa ryhmässä. Eskarissa eivät vielä olleet kavereita, mutta aivan jokainen kerta kun olivat lähdössä samaan aikaan kotiin tyttö itki ja raivosi isälleen räkäposkella ja isä koitti rauhoitella. Ensimmäisellä luokalla tytöt alkoivat viettää aikaa yhdessä tai olivat ehkä max 15 minuuttia kun aina tämä lapsi pahoitti mielensä jostain ja säntäsi kunnon itkun ja raivoamisen säestyksellä kotiin. Esim en antanut heille lupaa pelata pleikkaria, hän ei osannut omasta mielestään piirtää, meillä ei ollut kuin mansikka jätskiä jäljellä ja hän haluaa mielummin suklaa jätskiä. Synttäreillä on viihtynyt hetken pidempään, mutta sieltä on lähdetty itkien pois kun ei ole halunnut tehdä samaa kuin muut. Nyt lapset ovat 6.luokkalaisia ja edelleen on samassa porukassa lapseni kanssa, mutta ei edelleenkäån viihdy kauaa koska suuttuu jostain, alkaa huutaa ja itkeä hyvin raivokkaasti ja säntää kotiin. Esim eilen meillä oli 5 tyttöä koulun jälkeen. Tämä kaikesta suuttuva tyttö ehdotti, että voisivatko aina arpoa kuka joutuu maistamaan kolmen ruuan/ mausteen yhdistelmää minkä muut ovat tehneet. Arpa osui ensimmäisenä häneen ja sai ihan kamalan raivarin, itki karjumalla kun hänellä on niin huono tuuri ja häipyi ovia paiskomalla. Tämä on siis ihan normaalia käytöstä hänelle ja toistuu joka ikinen kerta kuulemma oli hän ulkona muiden kanssa tai kenellä tahansa kylässä.
Eikö tällainen ole vanhemmillekin ihan kamalan raskasta? Tai auttaako ylipäätään tällaiseen käytökseen mikään? Tuskin on tytölle itselleenkään kovin mukavaa. Ensin ajattelin, että aika tekee tehtävänsä ja käytös tasaantuu, mutta ei näköjään.
|