Lähettäjä: Labbis
Päivämäärä: 25.9.24 17:05:51
Meille on viikonloppuna kotiutumassa labradorinnoutajan pentu. Kasvattajalta saadaan mukaan noutajahihna ja hänen mukaansa se on ainoa remmi jonka koira elämänsä aikana tarvitsee ja kuulemma etenkin pentuaikana ainoa väline, jolla koiraa talutetaan jotta oppii heti hihnakäytöksen. Minua suoraan sanottuna hirvittää iskeä pienen pennun kaulaan kuristusnaru. Pentu väistämättä toheloi sinne tänne ja silloin naru tietysti kiristyy kaulaan. Minusta pennun kuuluu saada tutkia maailmaa eikä voi olettaa, että ainoat vaihtoehdot ovat vapaana tai lyhyessä kuristushihnassa. Asumme taajamassa, joten pentua ei yksinkertaisesti voi pitää koko ajan irti. Oma ajatukseni oli ostaa ergonomiset hyvillä säädöillä varustetut valjaat ja pitkä ja kevyt vähintään 3 m hihna, jotta pennulla on tilaa tutkia ympäristöään. Lähellä pysyminen ja vierellä seuraaminen opetetaan sitten toki erikseen, mutta ilman kuristamista. Kasvattaja torppasi tämän täysin, koska valjaat kuulemma aiheuttavat kasvuhäiröitä.
Kasvattaja on muuten tosi pätevän oloinen ja meillä on synkannut hyvin, selvästi tekee kaikkensa taatakseen prnnuille parhaat mahdolliset eväät hyvään elämään, mutta tässä hihna-asiassa on erikoisen jyrkkä. Pennun häneltä kyllä haluan ja maksettukin se on, mutta onko parasta vain nyökytellä tässä hihna-asiassa ja oikeasti tehdä miten parhaaksi katson? Vai onko jotain tutkimuksia tms sen tueksi, että kasvattaja todella on tässä oikeassa ja valjaat ovat vaaralliset ja noutajahihna ehdoton ykkönen pennulle?
|