Lähettäjä: Ärsyttää
Päivämäärä: 25.9.24 14:24:10
Lähinnä ärsyttää kirjoitetun kielen taso. Iltapäivälehtien ilmaisjutut voivat olla jonkun 8-vuotiaan kirjoittamia, ilmaisuudelta ei voi vaatia mitään. Paikallislehti, jota tilaan paperisena ja kaupan päälle näen nettilehden maksumuurin takana olevat jutut, ärsyttää. Juttuja ei oikolueta. On kirjoitettu joku lause, sitten huomattu, että se kuulostaa paremmalta hieman tosin sanottuna, lause on muutettu mutta vanhasta lauseesta on jäänyt osa poistamatta. Esimerkki: Alkuperäinen lause: Uuden tehtaan avasi tunnettu urheilija Matti Möttönen. Sitten onkin toimittaja päättänyt, että aloitetaan lause Matilla. Uuden lauseen pitäisi olla: Tunnettu urheilija Matti Möttönen avasi uuden tehtaan. Lehdessä kuitenkin on: Tunnettu urheilija Matti Möttönen avasi uuden tehtaan tunnettu urheilija. Kerran oli lehdessä artikkeli, miten hautajaiset ovat muuttuneet vuosikymmeten aikana. Juttuun oli haastateltu kaupungin vanhimman hautaustoimiston omistajaa. Jutun alussa oli jotain yleistä tekstiä hautajaisista ja varsinainen haastattelu alkoi jutun puolivälistä. Teksti alkoi ”Hautaustoimistoyrittäjä tähän varmaan joku toinen titteli Hannu Hautaaja kertoo yli 40 vuoden kokemuksella…”
Toinen ärsyttävä asia on kielioppi- ja yhdyssanavirheet, jotka on opetettu kaikille ala-asteella. Toimittajilla kuitenkin on (tietääkseni) yliopistotutkinto suomen kielestä, joten heidän pitäisi osata suomen kielioppi ja oikeinkirjoitus paremmin kuin sellaisen, joka on opiskellut suomea äidinkielenä vain peruskoulussa ja lukiossa. Silti lehdessä on ”sydämmessä”, ”tytöt leikkivät hyppy naruilla”, ”alkaa satamaan”. Ja kyllä, tiedän että viimeksi mainittu on nykyään sallittu, mutta kun kirjoittaja on sen ikäinen, että on käynyt koulut tuon ilmaisun ollessa kieltolistalla, arvostan, jos kirjoitetussa tekstissä (varsinkin sanomalehdessä) noudatettaisiin vanhaa sääntöä.
|