Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   24.9.24 09:02:15

Onko muita, jotka ovat jossain elämän vaiheessa päättäneet lopettaa tyytymisen? Itse olen todella tympääntynyt, että itse vain annan ja annan kaikkialla, tuntuu että en saa mitään vastineeksi. Töissä olen aina tehnyt parhaani, venynyt ja joustanut. Siitä on palkittu kasvattamalla työmäärää, mutta ei palkkaa. Parisuhteessa olen antanut aina todella paljon enemmän kuin olen saanut. Nykyisellä puolisolla olisi emotionaalisesti, fyysisesti ja taloudellisesti annettavaa, mutta persoona on sellainen että pihistelee niin huomiosta, kosketuksesta, positiivisista sanoista kuin taloudellisestikin (kaikki menee fifty-fifty, vaikka perinyt miljoonia, omistaa lukuisia asuntoja, tienaa kymmenen kertaa enemmän kuin minä, silti ei kuulemma ole ikinä varaa edes yhteiseen lomamatkaan jonka maksaisimme puoliksi. Minun maksama kyllä kelpaisi…).

Lisäksi ystävyyssuhteissa kuuntelen, teen toisen nähdyksi ja ymmärretyksi. Autan aina. Itse en saa tällaista vastakaikua, tuntuu, että minuun ollaan yhteydessä vain kun tarvitaan minulta jotain, oli se sitten apua, kuuntelevaa korvaa tms tms.

Mistä olette lähteneet liikkeelle kun olette päättäneet muuttaa elämänsuunnan?
Haluan vastavuoroisia ihmissuhteita ja olla itsekin välillä saamapuolella. Että minunkin asiani kiinnostavat ja tulen nähdyksi, vaikka olenkin pärjäävä, reipas nainen. Mistä löytyy parempia ihmissuhteita?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.24 09:06:09

Potki tuollanen mies heti pois. Sairas on päästään.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   24.9.24 09:51:42

Minulla taipumusta perfektionismiin niin käsite ”good enough” oli hyvä sisäistää. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina täysillä ja sitten tuntea huonoa omatuntoa siitä että voisi olla parempikin.

Lakkasin odottamasta vastavuoroisuutta. Autan ja teen asioita koska haluan vaikka en ikinä saisi mitään takaisin. Jos joku alkaa tökkimään niin sitten sanon ei. Alussa toki haastavaa mutta käy sitä helpommaksi mitä enemmän sitä tekee. Kavereille puhun omista asioistani kysymättäkin, niin he tekevät minullekin. Se syy siihen miksi he usein ovat äänessä on että he oikeasti haluavat kertoa. Joten jos minulla on jotain mistä haluan puhua, puhun siitä. Jos jatkuvasti toinen jyrää yli sen mitä sanon, ei me kovin usein keskusteluja käydä kun ei selkeästi perus kommunikoinnin säännöt ole hallussa. Keskustelussa on ihan se ja sama kiinnostaako vai ei, se vaatii vuorobvaihtoa, muuten menee yksinpuheluksi.

Ja sisäinen tutkiskelu siitä mutä minä oikeasti haluan. Opettelin olemaan 100% rehellinen itselleni niin hyvässä kuin pahassakin. Muille saatan välillä valehdella, itselleni en ikinä. Sitä kautta rupeaa keksimään sen että mitä minä oikeasti haluan. Ja millainen ihminen minä haluan olla. Ja minä haluan auttaa, koska se tekee mulle hyvän olon ja se on minusta kansalaisvelvollisuus kun sosiaalisia eläimiä ollaan. En auta siksi että saisin vastapalveluksen.

Lähettäjä: Ex perfektionisti 
Päivämäärä:   24.9.24 09:59:40

Lähettäjä: ….
Päivämäärä: 24.9.24 09:51:42

Minulla taipumusta perfektionismiin niin käsite ”good enough” oli hyvä sisäistää. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina täysillä ja sitten tuntea huonoa omatuntoa siitä että voisi olla parempikin.

Lakkasin odottamasta vastavuoroisuutta. Autan ja teen asioita koska haluan vaikka en ikinä saisi mitään takaisin. Jos joku alkaa tökkimään niin sitten sanon ei. Alussa toki haastavaa mutta käy sitä helpommaksi mitä enemmän sitä tekee. Kavereille puhun omista asioistani kysymättäkin, niin he tekevät minullekin. Se syy siihen miksi he usein ovat äänessä on että he oikeasti haluavat kertoa. Joten jos minulla on jotain mistä haluan puhua, puhun siitä. Jos jatkuvasti toinen jyrää yli sen mitä sanon, ei me kovin usein keskusteluja käydä kun ei selkeästi perus kommunikoinnin säännöt ole hallussa. Keskustelussa on ihan se ja sama kiinnostaako vai ei, se vaatii vuorobvaihtoa, muuten menee yksinpuheluksi.

Samaistun tähän vahvasti! Erittäin hyvin sanottu. Aluksi hankalaa, kuten kaikki asenteen muutokset aina. Mutta palkinnut.

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   24.9.24 10:08:39

Psykologi kuvasi tilannettani hyvin, olen aina ollut 'leuka rinnassa' suorittaja ja asettanut itseni aina toissijaiseksi. Lopetin olemasta toisten kynnysmatto opettamalla sanoa EI. Lisäksi piti opetella olla itsekäs eli tehdä/hankkia sitä mitä todella haluaa ja tuottaa itselle iloa ja hyvää oloa. Asettamalla itsensä ensimmäiseksi.
Se on vähän vaikeaa kun on koko ikänsä ollut se nöyrä suorittaja joka ei valita mistään. Nyt 57 vuoden iässä olen aika hyvin jo oppinut ajattelemaan itseäni ensin. Ensimmäisen asian minkä tein kun psykologi sanoi että ole enemmän itsekäs ja salli itsellesi nauttia elämästä oli että ostin oman hevosen<3 En edes kysynyt mieheltäni vaan se oli ilmoitusluontoinen asia :)

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   24.9.24 10:28:04

"Potki tuollanen mies heti pois. Sairas on päästään."

Tämä olisi hyvä alku ! Vaikea nostaa itseeää ylös ja asettaa etusijalle jos kotona on tuollainen murikka painamassa alas. Aikaakin se sinulta vie, aikaa löytää niitä merkityksellisiä ihmissuhteita.