Lähettäjä: Xxx
Päivämäärä: 23.9.24 17:06:22
Vaikea sanoa. Kaikki oireet ovat tulleet pikkuhiljaa, etten ole ensin tajunnut niiden olevan vaihdevuosioireita. 39-vuotiaana kierron pituus alkoi heitellä, mutta saattoi johtua muäyös muista syistä, kun elämä oli silloin aika sekaisin muutenkin. Sittemmin laitatin kierukan, niin ei ole ollut vuotoja ollenkaan. En siis tiedä, milloin vuoto olisi loppunut tai olisiko ollut säännöllistä tai epäsäännöllistä.
Noi 47-vuotiaana oli kausi, jolloin oli todella pahoja rytmihäiriöitä. Niistäkään en tiedä, oliko vaihdevuosioireita vai jotakin muuta.
50-vuotiaana alkoi hieman hikoiluttaa herkemmin, nivelkivut lisääntyä ja tulla raivopuuskia. Myös rytmihäiriöt alkoivat taas pahentua. Silloin aloin vasta itse ajatella, että voisi olla vaihdevuodet. Hassua, että työterveyslääkärit eivät missään vaiheessa ottaneet vaihdevuosien mahdollisuutta huomioon. Vaikka itse koitin kysellä, että olisko tämä sitä, mutta heidän mielestään minussa ei ollut mitään vikaa.
Onneksi kierukkaa vaihdettaessa gynekologini oli hieman aikaisemmin jo puhunut, että jos alkaa tulla vaihdevuosioireita, niin sitten tämän mirenan lisäksi ei tarvitse kuin estrogeenia. Menin siis hänen juttusilleen ja sain estrogeelia ja nyt taas elämä hymyilee.
|