Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   19.9.24 13:21:09

Olen ateisti ja en usko että kuoleman jälkeen on mitään. Tietoisuus päättyy kun elintoiminnot lakkaa. Ja se ahdistaa aivan hirveesti. En voi vaan hyväksyä sitä asiaa että en jonain päivänä enää ole millään tavalla mitään, en voi ajatella, nähdä. Asia ahdistaa minua päivittäin enkä tiedä miten tästä pääsisi yli, koska kellään ei ole tarjota minulle mitään vastausta tähän pulmaan. Se on ja pysyy. Auttakaa minua hyväskymään kaiken päättyminen....

ps ei mitään uskontojuttuja tähän kiitos, älä vastaa jos se on se ratkaisu sinusta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.9.24 13:23:47

No se aika on ihan samanlaista kuin aika ennen syntymää.

Lähettäjä: ### 
Päivämäärä:   19.9.24 13:24:40

No jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin ei sulla ole mitään tietoisuutta, joka murehtisi, että voi prkl. Et sä siitä sillon kärsi. Et muista varmasti mitään ajasta ennen syntymääsi, mutta et koe siitä mitään kriisiä. Ihan verrattavissa oleva asia.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.24 13:26:26

Ei uskonto ole ratkaisu, tai voi se joillekin olla, mutta ei tämä tässä ole. Fysiikan lakien mukaan energia on ikuista eli ei tämä tähän lopu vaikka haluaisitkin. Suurin osa ei usko paranormaaleihin ilmiöihin, mutta ne ovat välähdyksiä siitä rajan toisella puolella olevasta energiasta, jonne sinäkin päädyt joukon jatkeeksi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.24 13:27:49

Oma olemattomuus on ihmisaivoille ehkä kaikkein vaikeinta ellei mahdotonta käsittää.

En tiedä olenko itse hyväksynyt sen, että elämän jälkeen ei ole mitään, mutta en ainakaan ajattele tai pelkää sitä. En osaa auttaa asian käsittelyssä, koska en ole koskaan pelännyt kuolemaa tai tyhjyyttä.

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   19.9.24 13:32:55

Ei kai tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin, että hanki muuta ajateltavaa tai hae apua, jos tuntuu menevän ihan pakkoajatusten puolelle. Kyllä minäkin noita joskus lapseni mietin, ja onhan se aika pelottavaa, että yhtäkkiä lakkaa olemasta. Mutta kuten jo aiemmin todettu, että sinä itse sitä enää siinä kohtaa murehdi.

Tällä hetkellä olen aika sinut kuoleman kanssa, toki ajatukset voivat taas muuttua. Läheinen sairasti vakavasti vuosia ja saattohoidettiin tänä vuonna. Sain olla hänen kanssaan kirjaimellisesti loppuun saakka. Jotenkin tämä prosessi sai ajattelemaan, että näin sen pitääkin mennä.

Kaikki loppuu aikanaan, ja erityisesti pitkän parantumattoman sairauden kohdalla kuolema on helpotus. Elimistö hiipuu, kunnes moottori kokonaan pysähtyy. Se ei ollut ehkä kaunista, muttei pelottavaa tai rumaakaan. Ennemminkin väistämätöntä, jonka kuuluukin tapahtua.

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   19.9.24 13:34:30

Uskon jollain tasolla, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä, onko kuoleman jälkeistä elämää olemassa. Eihän sitä kukaan voi tietää.
Se on ehkä jäljelle jääville lohduttava ajatus, että läheinen on Jumalan luona ja paremmassa paikassa. Ja niin saakin olla, turhempaankin voisi uskoa tai luottaa.

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   19.9.24 13:38:42

Minulla on ollut myös jonkinlaista kuoleman pelkoa jo jonkin aikaa. Olen yrittänyt ajatella niin, että itsehän ei sitä ole suremassa eikä tiedä. Ei sitä tiedosta, että on kuollut. Silloin ei vaan ole enää olemassa. Ainakin minua tämän ymmärtäminen ja tiedostaminen on auttanut. Sitä siis vain lakkaa olemasta.

Lähettäjä: Henne 
Päivämäärä:   19.9.24 13:39:42

"En voi vaan hyväksyä sitä asiaa että en jonain päivänä enää ole millään tavalla mitään, en voi ajatella, nähdä."

Tämä on minullekin tosi vaikea juttu hyväksyä, ja olin aivan kauhuissani kun ensimmäisen kerran oikeasti ymmärsin tämän. Se, että kuoleman jälkeen maailma jatkaa pyörimistään, mutta sinua ei ole _enää ikinä_, se on oikeasti todella hirveä ajatus. Se on tämä yksi kerta kun saadaan elää. En osaa auttaa tässä muuten, kuin että kannattaa yrittää elää juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja tehdä mahdollisimman paljon sellaista mikä tekee elämästä itselle miellyttävän ja mukavan (tietyissä rajoissa tietenkin).

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   19.9.24 13:44:18

Onneksi on niin rakkaita ihmisiä olemassa että heidän menehtymisensä ja ilman heitä oleminen pelottaa paljon enemmän kuin oma kuolema. Omani tulee kun sen aika on ja joskus kun oli ajanjakso, että tuollainen ajatus "mitä sitten" ja mitä kun kaikki pysähtyy jne. kävi edes joskus mielessä niin järkeistin sen aina juurikin niin, että kun ei ole, mikään ei enää toimi niin ei toimi ajatus tai tunnekaan.. ei fyysinen eikä psyykkinen. Yksinkertaistettuna mitä muistat ajastasi ennen syntymää on ihan hyvä haitallisten ajatusten stoppari !
Mutta on asia mikä vaan niin se ei saa saada liian suuria mittasuhteita eikä kääntyä jatkuvan pelon puolelle ! Siinä mielessä ainakin itsetutkiskelu tai jopa ammattilaisen luona käyminen (tähän saattaisi sopia hypnoosikin!) on varmasti ihan järkevä ajatus.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   19.9.24 17:17:52

Toki pääsen ajatuksia pakoon tunkemalla elämäni täyteen tekemistä ja osaan kyllä nauttia näistä. Sitten kun pysähtyy nämä taas palaa mieleen. Rakastan elämää enkä halua että se päättyy. Ahdistaa myös ajatus siitä kun ei tiedetä mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Alkuräjähdys joo, mutta mistä se on tullut? Mistä maailmankaikkeuden hiukkaset saivat alkunsa, miten ne on muodostunut. Mitä maailmankaikkeuden ulkopuolella on? Äh. Mutta kiitos, ihana kuulla että muillakin on. Kai tää on jonkinlainen ikäkriisi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.9.24 17:21:17

Ymmärrän täysin, mutta ei tähän ole oikein muuta apua kuin vain täyttää elämä kaikella kivalla ja kääntää ajatukset aina muualle. Älä anna itsesi jäädä hetkeksikään ajatttelemaan liian syvällisesti tätä.

Lähettäjä: o2 
Päivämäärä:   19.9.24 17:28:53

Siis miten paljon sinua ahdistaa kaikki se aika ennen syntymääsi, kun sinua ei ollut olemassa? Olemassa olemattomuus kuoleman jälkeen ei ole sen kummempaa, et ole enää siitä kärsimässä, joten turha sitä on nytkään murehtia.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.9.24 17:30:07

Ei kai se sen kummempaa ole, kuin nukkuminenkaan? Silloinkaan et ole tietoisessa tilassa, paitsi kun näet unia.

Lähettäjä: Jhih 
Päivämäärä:   19.9.24 17:36:27

Jopas nyt, kun tänne jo kuolleetkin kirjoittelee.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.9.24 17:37:05

Mua ei ahdista oma kuolema niinkään, mutta läheisten kyllä. Erityisesti pelkään jos oma lapsi kuolisi, lisäksi puolison, siskon ja vanhempien kuolema pelottaa. Olen ateisti mutta tämän takia melkein haluaisin olla uskossa, niin voisi lohduttautua kuoleman jälkeisellä elämällä. Omassa kuolemassa ahdistaa eniten se, että miten läheiset pärjää, erityisesti lapsi, jos kuolisin ennen kuin hän on aikuinen. Tekisi mieli tehdä järjestelyitä sen varalle, mutta toisaalta se tuntuu hullulta kun olen täysin terve 4-kymppinen.

Lähettäjä: Gb 
Päivämäärä:   19.9.24 17:43:14

Lakkaa kokonaan ajattelemasta koska asialle ei voi yhtään mitään.
Miksi tuhlata siihen aikaan?

Lähettäjä: Sumutar 
Päivämäärä:   19.9.24 20:09:02

Monelle sairaalle kuolema on tervetullut. Siihen loppuu huoli ja kipu.
En pelkää kuoleman jälkeistä aikaa. Toivon etten joudu pelkäämään ja kärsimään ennen kuolemaa.

Olen nähnyt läheisten hiipumisen ja heille elämä sellaisena kuin se loppua kohti oli oli pahempaa kuin kuolema. Kovat kivut ja toivottomuus on raskas yhdistelmä.

Työssä näkee miten helpottunut sairas tai kipeä eläin on kun sen kivut lähtevät. Uskon että se hetki ennen kuolemaa kun kivut ja tietoisuus poistuvat on eläimellekin tervetullut rauhan, kivuttomuuden ja levon olotila.

Lähettäjä: AiiM 
Päivämäärä:   19.9.24 20:32:28

Mä ajattelen sen näin.
Tiedättehän tunteen, kun jokin asia pelottaa ja jännittää etukäteen ihan kamalasti? Sitten kun se tilanne on käsillä ja ohi niin sitä tuumaa aina että suotta sitä etukäteen pelkäsin.
Mä luulen että tässä saattaa hyvin käydä samalla tavalla.
Kun se hetki tulee, aivot huijaa meidät uskomaan että hei tämähän on hyvä juttu, miksi tätä pelkäsin koko elämäni.
Ehkä näemme jopa rakkaitamme samasta syystä.
Siksi en enää ajattele ja pelkää etukäteen. Mitä jos huomaakin, että turhaan hukkasin aikaani ja ajatuksiani pelkäämiseen.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   19.9.24 20:34:20

En tietenkään ollut olemassa ennen syntymääni mutta nyt olen. Enkä haluaisi sen päättyvän. En halua että elämäni olisi ikuista, mutta haluisin tietoisuuteni olevan. Vuodet vielä menevät pelottavan nopeesti. Yksi viikko on ihan silmänräpäys. Pelkään että kaikki on ohi ihan liian pian ja en enää kykene tekemään asioita. Tai sitten kaikki päättyy jo ennen aikojaan enkä ehdi elämään.

Lähettäjä: AiiM 
Päivämäärä:   19.9.24 20:39:53

Vaikka en varsinaisesti usko mihinkään niin en myöskään aukottomasti poissulje mitään vaihtoehtoja, kun ei kukaan tiedä totuutta.... On se ollut jo sellainen ihme sekin, että juuri minä, minä olen tänne syntynyt.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.24 21:22:27

Onneksi on ollut niin onneton elämä, että se vääjäämätön kuolema on aina tuntunut vain helpottavalta ajatukselta. :D

Jännä tuo, että aloittajaa kauhistuttaa ajatus, ettei enää pysty tekemään tai kokemaan mitään. Siis niin ku mitä? Voi kun ei tarvitsis enää ikinä tehdä mitään! Tai no, jotain mättöherkkuja voisi nopeasti vielä vetää, jos tietäisi varmasti kuolevansa ennen kuin ehtii lihoa. :'D

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.9.24 21:29:23

Eliön tärkein asia on pysyä hengissä; joten kanavoi ahdistus elämää ylläpitäviin toimintoihin. Syö, nuku, liiku.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.9.24 21:34:25

Sinulla on ateistina kuitenkin vapaus olla rationalisti ja toimia itsenäisenä entiteettinä. Pidä huoli siitä, että keho toimii mahdollisimman pitkään ja muut elämän osa-alueet, joita pidät mielekkäinä, tukevat sitä kehon ja mielen pitkäikäisyyttä.
Hae tuohon ahdistukseen myös tukea filosofiasta; tutustu ateistien kirjoituksiin, niitä on paljon.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   19.9.24 21:46:55

En ole uskovainen enkä tuputa sinulle mitään. Mutta omaa oloa helpottaa se, että uskon ihmisten syntyvän uudestaan, eli uskon sielunvaellukseen. Se selittyy sillä, että maailmassa on rumasti sanottuna tyhmempiä ja yksinkertaisempia, sekä maalaisjärjellisiä ja fiksuja ihmisiä. Siinä mielessä tyhmiä ja fiksuja ettei kotikasvatuksella voi asiaan vaikuttaa. En osaa selittää paremmin. Mutta nämä fiksummat ovat eläneet jo useamman elämän, siksi heillä on enemmän sisäistä järkeä. Tyhmemmät taas ovat "uusia" eikä heillä ole vielä kokemusta asioista. Moni ihminen myös tuntee selittämätöntä vetoa johonkin tiettyyn paikkaan tai asiaan; uskon että se liittyy edellisiin elämiin.

Lähettäjä: Ghh 
Päivämäärä:   19.9.24 22:16:41

Olet osa luontoa. Luonnossa kaikki syntyy, elää ja kuolee vuorollaan, tekee tilaa uusille yksilöille ja tarjoaa niille rakennusaineita. Miksi sinä olisit poikkeus?

Mene metsään ja katsele ympärillesi. Puut voivat olla satavuotiaita, mutta nekin kuolevat joskus. Monet kasvit elävät vain yhden kesän. Kaikki aikansa, vuorollaan.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   19.9.24 22:27:23

Hae tuohon ahdistukseen myös tukea filosofiasta; tutustu ateistien kirjoituksiin, niitä on paljon.

Kiitos, tämän teen. Jotenkin ehkä elämääni helpottaisi se, kun saisi tietää mitä tämä kaikki ympärillämme on, mistä se on tullut ja mitä muuta on. Mutta eipä taida olla mahdollista.

"Jännä tuo, että aloittajaa kauhistuttaa ajatus, ettei enää pysty tekemään tai kokemaan mitään. Siis niin ku mitä? Voi kun ei tarvitsis enää ikinä tehdä mitään"

En taas ymmärrä tälläistä ajatusta. Mietin jatkuvasti mitä haluaisin tehdä vielä. Mitä haluaisin opetella, kehen haluaisin tutustua. Millaista elämää haluan elää. Ideoita olisi enemmän kun aikaa. Aina kun saan jotain valmiiksi mietin mitä seuraavaksi. Joskus tykkään kyllä ihan pysähtyä. Juuri kävin ulkona, kuu oli aivan mahtava ja olisin vaan voinut loputtomasti katsoa tota aavemaisen kaunista luontoa. Vaikken voisi elää olisin äärimmäisen iloinen jos voisin edelleen nähdä kaiken kauneuden ympärillä ja seurata muiden elämää!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.24 00:13:50

Se on eksistentialistista ahdistusta ja kuuluu elämään ja on varmasti vaikea saada kanssaeläjiä, mutta niitä on.
Ja ateistina sinulla ei ole painetta yhteisöllisyyteen tai laumaan, joten mene omaa tietä ja käy asioita läpi. Se on ihmisyyttä.

Lähettäjä: Maybe 
Päivämäärä:   20.9.24 01:06:31

Ateisti minäkin ja saman käynyt läpi. Sitten tajusin että koska käytännössä ikuisuus meni aivan silmänräpäyksessä ennen kuin synnyin, tapahtuu sama toiseenkin suuntaan. Minä ja minun tietoisuus katoavat ikuisiksi ajoiksi, mutta niin kauan kun universumissa on elämää, on myös se tietoinen point of view.
Tämä ei toki muuta mitään minun osaltani, joten tullaan uudestaan siihen pisteeseen että tietoisuuteni tulee katoamaan, mutta asian ajattelu antaa vähän aivojumppaa siihen perinteiseen tyhjyys vs taivas ajatteluun. Ehkä onkin tieteellisesti järkeviä vaihtoehtoja, mutta ihmismieli ei pysty niitä kuvittelemaan, verraten siihen että pitäisi keksiä ja nähdä kokonaan uusi väri. Mahdotonta ihmismielelle.

Asioiden laajamittaisesta pohtimisesta on kuitenkin ollut itselle hyötyä pelon käsittelyssä :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.24 01:45:05

Ja miksi sinun tulisi pelätä kuolemassa mitään, koska silläkään ei ole sitä merkitystä, mihin ollaan totuttu meillä täällä kriristillisen ja alkukantaisen uskomusmaailmann sekoituksessa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.24 02:02:47

Olet ihminen miljardien joukossa ja luonto on tehnyt sinut sellaiseksi, että synnyt, kasvat, vanhenet ja kuolet aineenvaiduntasi takia. Ei sille mitään voi ja kannattaako sitä myöskään pelätä ja surra?

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   20.9.24 05:21:27

Tämä ajatus on se, mihin itsekin olen päätynyt monien vaiheiden jälkeen.

Elämien välillä ei ole aikaa. Sen vuoksi täällä ei ole samaa määrää ihmisiä koko ajan, jos joku siihen tarttuu. Kannattaa lukea ja perehtyä aiheeseen.

''En ole uskovainen enkä tuputa sinulle mitään. Mutta omaa oloa helpottaa se, että uskon ihmisten syntyvän uudestaan, eli uskon sielunvaellukseen. Se selittyy sillä, että maailmassa on rumasti sanottuna tyhmempiä ja yksinkertaisempia, sekä maalaisjärjellisiä ja fiksuja ihmisiä. Siinä mielessä tyhmiä ja fiksuja ettei kotikasvatuksella voi asiaan vaikuttaa. En osaa selittää paremmin. Mutta nämä fiksummat ovat eläneet jo useamman elämän, siksi heillä on enemmän sisäistä järkeä. Tyhmemmät taas ovat "uusia" eikä heillä ole vielä kokemusta asioista. Moni ihminen myös tuntee selittämätöntä vetoa johonkin tiettyyn paikkaan tai asiaan; uskon että se liittyy edellisiin elämiin.''

Lähettäjä: tse 
Päivämäärä:   20.9.24 07:18:20

Ihmiskunta on kuin olento, jonka solut (ihmiset) kuolevat, kuten ihmisen ihosolut. Ja putoavat pois. Yhden solun putoaminen (kuolema) ei vaikuta kokonaisuuteen.

Enemmän pelkäisin kuolema-prosessia kuin sitä, mikä on kuoleman jälkeen (rauha). Kuolemassa hyvästelet elämän, ja hyvästit ovat aina kivuliaat.

Lähettäjä: Joku 
Päivämäärä:   20.9.24 08:27:59

En oikein osaa samaistua aloittajan ajatukseen, ehkä tähän vaikuttaa ikä. Aloittaja ei varmaan ole ihan eläkeiän kynnyksellä kuten minä.
Itse ajattelen niin, että tavallaan minä ja minun geenini, ajatukseni, opetukset ja aatteet jatkavat elämäänsä lapsissa ja heidän lapsissaan. Olen siis osa ketjua, joka toivottavasti jatkuu.

Lähettäjä: OiO 
Päivämäärä:   20.9.24 09:02:25

Ihmisen energia säilyy ikuisesti, se kierrätetään. On tärkeää olla kauniskäytöksinen, se energia auttaa jälkipolvia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.24 09:20:18

Hypnoosilla.

Lähettäjä: neru 
Päivämäärä:   20.9.24 09:30:20

Kaikki ihmiset varmaan käyvät vastaavia ajatuksia läpi jossain vaiheessa elämää. Olen itsekin ateisti, enkä sinänsä pelkää kuolemaa, koska kuoleman jälkeen ei ole mitään. Energia toki säilyy joo, mutta tietoisuuteni ei säily. Pelkään toki mahdollista tuskaa, mahdollisesti pitkällistä sairautta ja lähestyvän lopun odotusta ennen kuolemaa.

"Mietin jatkuvasti mitä haluaisin tehdä vielä. Mitä haluaisin opetella, kehen haluaisin tutustua. Millaista elämää haluan elää. Ideoita olisi enemmän kun aikaa. Aina kun saan jotain valmiiksi mietin mitä seuraavaksi."

Tähän ainakin omalla kohdallani tepsii pari asiaa:

1. Juuri tuo pysähtyminen ja eläminen "tässä ja nyt". Tottakai kaikilla meillä on haaveita ja suunnitelmia ja asioita, joita haluaisimme vielä tehdä. Sehän on vaan hienoa. Ehkä se on tämä nykyajan fomo, kun ihmiset kuvittelevat, että kaikki mahdolliset asiat tiibetissä vaeltamisesta leijasurffaukseen ja seitsemän kielen sekä pasuunansoiton opetteluun pitäisi henkilökohtaisesti kokea.

Elämä ei kuitenkaan ole lopulta jonkun to-do -listan läpikäymistä vaan sitä, että pyrkii nauttimaan tekemisestään ja elää sitä hetkeä, kun pääsee toteuttamaan jotain kivaa. Kukaan meistä ei ehdi tehdä kaikkea. Me, jotka olemme kiinnostuneet vähän kaikesta, emme voi myöskään tehdä kaikkea kiinnostavaa samaan aikaan. Pitää vaan priorisoida ja päättää, mikä on tärkeää juuri nyt ja keskittyä siihen. Se ei auta mitään, että jatkuvasti miettii, mistä jää paitsi. Eikä "sitten kun" -ajattelu. Jos jotain oikeasti haluaa, niin kannattaa pyrkiä sitä kohti tässä ja nyt, eikä jättää asioita eläkkeellä tehtäväksi.

2. Kiitollisuus. En itse usko mihinkään ylempään olentoon, mutta olen silti opetellut olemaan kiitollinen. Tiedostan, miten etuoikeutetussa asemassa olen monellakin tapaa ja miten paljon mahdollisuuksia minulla elämässäni on ja miten paljon sellaista, mitä haluan, olen jo saanut. On vielä sata juttua, jotka haluaisin kokea, mutta jos kuolisin huomenna, niin olisin silti saanut kokea niin paljon upeita asioita, että en koe voivani vaatia mitään enempää. Sen sijaan, että murehtisin mitä kaikkea mahdollisesti en ehdi tekemään, olen kiitollinen siitä, mitä olen jo saanut ja mitä juuri nyt on meneillään.

Itselläni ei ole mitään tarvetta jättä maailmaan jotain ihmeellistä jälkeä tai "elää edelleen" muiden ihmisten muistoissa tai geeneissä. Toivon, että jättämäni jälki on mahdollisimman pieni ja että en tuhoa tätä maailmaa ja sen eliöstöä elämälläni liikaa. Sitten kun kuolen, toivon hajoavan takaisin maaperään ja ravitsevani kasveja ja muuta luontoa. Ihmiskunnan säilymisellä ei minulle ole juuri merkitystä.