Lähettäjä: Lisbeth 
Päivämäärä:   17.9.24 21:33:19

Miten jaksatte tukea ja piristää toista joka sairastelee isoimman osan ajasta kuin on terve? Kuinka riittää voimavarat pyörittää arkea ja auttaa toista? Nimimerkillä ihan loppu ja jatkuvasti ärtynyt, lisäksi päällä kova syyllisyys omista tunteista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.24 21:37:45

Saisiko siitä arjen pyörittämisestä jotenkin tehtyä helpompaa ja kevyempää?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.9.24 21:42:43

Millaisesta sairastelusta on kyse? Eli onko se puoliso ihan vuoteenoma vai mitä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.24 21:45:19

Anna olla ja hommaa terveempi puoliso.

Lähettäjä: Argh 
Päivämäärä:   17.9.24 21:54:50

Huonosti. Ärsyttää vetää tuollaista pahantuulista ja kipeää esittävää kivirekeä perässä ja yksin hoitaa kaikki siivoaminen ja valtaosa muistakin hommista kuten esim lastenhoito. Etenkin kun itsekin olen siinä samassa vitun flunssassa ollut 4 viikkoa.

Lähettäjä: FM 
Päivämäärä:   17.9.24 22:21:07

Minä olen se sairastava suhteessa. Sairastuin kun aloitettiin seurustella. Mies suhteen alussa kuulutti miten raskasta oli olla liitossa sairastavan kumppanin kanssa, siis exän. Nyt sairastuin itse ja olen kuin tulisilla kivillä. Kuinkahan kauan mies jaksaa tätä. Käyn siis töissä ja hoidan kodin, mutta mihinkään muuhun minusta ei taida enää olla. Olen todella kipeä ja mies ei tätä ymmärrä. Yhtään. Kannustaa extremelajeihin mitä itse harrastaa, mutta mulle on haaste käydä miehen koiran kanssa lenkillä (jonka kyllä teen kyllä päivittäin kun mies on hurmaantunut uudesta lajista) päivittäin ja useampana päivänä en edes jaksaisi. Olen se taakka. Ymmärrän aloittajaa. Ehkä jos et vaatisi tai kiinnittäisi huomiota sairastavaan ja antaisit elää sellaista elämää kuin voi. Itse olisin siihen tyytyväinen. Saisin liikkua omaehtoisesti eikä kumppanin painostus ärsyttäisi ja saisi "selittelyn tuntua". Koen olevani ihan normaali, vaikkakin tosi kipeä, mutta en haluaisi sitä muistella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.24 22:26:11

Aloittaja, muista, että sinä olet vain yksi ihminen jolla on yhden ihmisen voimat. Et voi myöskään parantaa kumppaniasi, se on lääkäreiden tehtävä. Kumppanisi mieliala ei myöskään ole sinun vastuullasi eikä sairastavan piristäminen välttämättä onnistu, vaikka minkä tekisit. Älä siis takerru mahdottomiin tavoitteisiin.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   17.9.24 22:31:19

Mäkin olen se kroonisesti sairas. Elän ok arkea, mutta en kyllä lähde vuorikiipeilemään tai muutakaan extremeä, töitä teen osa-aikaisesti kotona etänä.

Ei tarvitse piristää mitenkään keinotekoisesti. Ei se sairas kaipaa mitään ”sairaskohtelua”. En tiedä, mitä teillä auttaminen tarkoittaa, mutta asioista kannattaa keskustella.

Sellaista, mitä ei ole pakko tehdä, ei kannata tehdä. Meille tilataan viikon ruuat kaupasta kerralla kotiin ja meillä käy siivooja. Arki helpottuu niillä jo valtavasti.

Kannattaa keskittyä hyvään. Siihen, mikä onnistuu eikö siihen, mikä ei onnistu.

Pariterapia jossain kohtaa voi olla hyvä vaihtoehto. Kunnan perheneuvolaan tai vastaavaan yleensä pääsee, jos on lapsia.

Lähettäjä: aijai 
Päivämäärä:   17.9.24 22:32:33

Sairauksia kuten sairastajiakin on erilaisia. Vaikea siis sanoa mitään yleispätevää. Silläkin on merkitystä onko kyse niin sanotusti tilapäisestä haitasta vai loppuiän potemisesta. Väliaikainen tilanne on sen terveemmän helpompi käsitellä ja kestää. Nuppiviat taas sairastuttaa yleensä puolisonkin, sitten ei kumpikaan kykene pyörittää arkea.

Jos sairas pääsee kuitenkin sängystä ylös niin ehdottomana miniminä pidän itsestään huolehtimisen ja omien sotkujen siivoamisen.

Lähettäjä: Lisbeth 
Päivämäärä:   17.9.24 23:08:00

Nuppivika juu muttei mt ongelma. Aivosairaus. Toisina päivinä jo se sängystä nouseminen on fyysisesti kova ponnistus, toisina saattaa jaksaa käydä kaupassa yms. Tulevaisuutta ei vielä voida tietää. Arkea koitettu helpottaa. Suunnittelu mahdotonta kun koskaan ei tiedä millainen on seuraava päivä.

Lähettäjä: Rakkaus 
Päivämäärä:   18.9.24 07:20:45

Jos rakkaus kantaa ja hyväksyt toisen vikoineen, rakastat silti, hae apua. Jos koet ettet enää saa itselle suhteelta, rakastaminen on vaikeampaa ja muut, terveet, alkaa kiinnostaa, lähde. Kenenkään ei pidä jäädä velvollisuudesta tai syyllisyyden vuoksi ettei sairasta voisi jättää.

Lähettäjä: Felicia 
Päivämäärä:   18.9.24 07:46:12

Olen itse se kroonisesti sairas puoliso. Sairauteni vaikuttaa mm liikuntakykyyni ja tekee kipuja. Eikä tilanne iän myötä parane. Yritän tehdä asioita, mennä ja elää niin hyvin kuin kykenen ja jaksan, mutta väkisin olen tavallista ikäistäni (30v) heikompi ja väsyneempi. En kykene esim mihinkään noihin yllä mainittuihin extremelajeihin, jotkut pienet arjen voimaa vaativat asiat ei minulta onnistu, tarvitsen apua välillä ja pahimpina päivinä kipu lamauttaa jne.
Minun pahin painajaiseni on, että oma puolisoni kokisi noin kuten aloittaja. En ikinä haluaisi kokea olevani kenellekään taakka tai rajoite. Saati että joku olisi kanssani vain jostain velvollisuuden tunteesta.
Olen vältellyt asian takia parisuhdetta ja rakastumista. Mutta sitten kävi kuitenkin sellainen rakastumisen vahinko ja nyt muutamia vuosia tuo yksi mies on kanssani elänyt. Istutin hänet silloin väliemme lämmetessä alas ja käytiin tiivis ja erittäin brutaalin rehellinen keskustelu mitä sairauteni aiheuttaa ja miten se vaikuttaa. Olen tehnyt hänelle hyvin selväksi, että minut saa ja pitää jättää heti, jos tuntuu siltä että sairauteni on liikaa. Toistaiseksi mitään merkkejä sellaisesta ei ole, vaikka aina se pelko tietyllä tavalla on alitajunnassa.
Mutta tsemppiä aloittaja! Käy itsesi kanssa rehellinen sisäinen pohdinta tilanteestasi. Ja muista että läheisillekin on yleensä apua tarjolla (vertaistukea yms). Äläkä koe syyllisyyttä.

Lähettäjä: Vastoinkäyminen 
Päivämäärä:   18.9.24 08:38:53

Pitää ottaa omaa aikaa ja huolehtia itsestään
Iloita pienistä asioista ja pyrkiä piristämään kumppania
Miettiä että nyt se vastoinkäymisissä tukeminen ja rakastaminen oikeasti punnitaan. Myötämäki meni jo.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   18.9.24 08:39:58

Voisitteko saada apua kotiin?

Lähettäjä: Lisbeth 
Päivämäärä:   18.9.24 08:51:59

Kotihoito ja fyssari käy, ettei tässä aivan ilman apua olla. Ehkä olen vain liian heikko ja riittämätön.

Lähettäjä: Felicia 
Päivämäärä:   18.9.24 09:00:24

” Ehkä olen vain liian heikko ja riittämätön.”

Hei, unohda nyt tämä ajatus ihan heti! Siitä ei ole varmasti kyse :)
Keskusteluapua vahvasti suosittelen sinulle.

Lähettäjä: Syöpä 
Päivämäärä:   18.9.24 10:17:42

Kaikista ei ole sairaan puolisoksi. On molemmille reilumpaa lähteä ellei voimavarat riitä. Erillään voi molemmat selvitä ja yhdessä luultavasti hukutte kumpikin.
Toisen tukeminen ja tsemppaaminen jatkuvasti on raskasta. Tosin minä jouduin kannattelemaan exää sairastuttuani syöpään. Hänellä oli kova menettämisen pelko, hän ei pystynyt hyväksymään että olen väsynyt ja kykenemätön hoitamaan omaa osaani kotitöistä, viimeinen niitti oli kun en enää ollut edes kaunis katsoa. Silloin ymmärsin että on parempi lähteä kuin jäädä ja yrittää tsempata toista.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   18.9.24 11:09:40

Miksi olet parisuhteessa, siis ylipäätään, ei vain tässä nimenomaisessa?
Mitä haluat elämältäsi?

Kannattaa kysyä näitä kysymyksiä itseltään.

Kuulostaa siltä, että sinun olisi hepompi hoitaa arki ja lapset ihan itseksesi?

Jos parisuhde on hyvä, ja myös se toinen huomaavainen yms, niin sairastelu ei ole mikään syy sille, että toinen kuormittuu. Kuormittuminen viittaa siihen, että et itse saa tilanteesta mitään positiiivista. Mieti haluatko samaa esim. seuraavat 10-20 vuotta?

Et sinä ole kenellekään mitään velkaa. Sairaskin pystyy antamaan suhteeseen hyviä asioita, jollei nyt ihan neliraajahalvaantunut ole.

Lähettäjä: samis 
Päivämäärä:   18.9.24 11:46:43

..munkin mies sai kaksi vuotta sitten keskivaikean aivovamman. Voin sanoa, että ero on mielessä joka ikinen päivä. Hän vain istuu nojatuolissa puhumattomana, hymyttömänä ja vetää viinaa naamatauluun. Minut on tähän asti pelastanut se, että päiväni ovat niin pitkiä ja hektisiä, ettei tarvitse montaa tuntia tätä elävää kuollutta vuorokaudessa katsoa.