|
Lähettäjä: ...
Päivämäärä: 17.9.24 09:42:17
Mun lapsella oli vähän vastaavia. Ensimmäinen kausi oli ihan pienenä, joku 3-5 v hänellä oli kaksi pelkoa: pöpöt ja se, että tekee jotain väärin. Kyseessä todella herkkä ja empaattinen tyttö. Pöpöpelko tuli päiväkodista, siellä oli yhteen väliin ties mitä loisia liikkeellä ja tosi usein kiersi mahataudit, niin käsienpesu, hygieniapuhe yms meni siellä vähän yli. Siihen auttoi kun selitin, että pöpöt on ihan tarpeellisia, niille pitääkin altistua, niin saa hyvän vastustuskyvyn. Ja että suurin osa pöpöistä ja liasta ei ole edes haitallista. Sattumalta keksin esimerkkinä sanoa, että voi vaikka pyöriä mudassa, eikä siitä ole mitään haittaa. Lapsi jotenkin innostui tuosta mudassa kierimisen ajatuksesta ja oikein mehusteltiin mielikuvilla ja naurettiin kippurassa. Sen jälkeen pöpöstressi hellitti huomattavasti ja loppui aikanaan kokonaan
Tuo väärin tekemisen tai jopa väärin ajattelun pelko tuli minusta siitä, että hänellä tosi aikaisin heräsi omatunto. Normaalisti ei tule niin pienellä vielä ja hänen aivot ei varmaan olleet valmiit käsittelemään sitä. Hän tunsi siis hirveän huonoa omatuntoa ihan mitättömistä asioista, kuten että oli ajatellut, että jonkun paita ei ole hieno. Nämä sitten aina keskusteltiin läpi ja pikkuhiljaa hän oppi suhteuttamaan asioita ja yliaktiivinen omatunto rauhoittui.
En muista minkä ikäisenä, ehkä jotain 4-5 vuotiaana alkoi puhua, että näkee näkyjä. Näki siis yleensä jonkun pelottavan hahmon. Se saattoi seistä jossain nurkassa tai leijua katossa. Ja se ei siis mennyt pois, vaikka minä olin huoneessa ja katsottiin sinne yhdessä, lapsi sanoi, että näkee sen siinä. Tätä jatkui useampi vuosi, mutta ei mitenkään päivittäin vaan aina silloin tällöin. Lapsi ei kuitenkaan erityisesti pelännyt noita hahmoja, vaan aika toteavasti kertoi niistä. Minä sitten selitin, että ne ei ole todellisia, että hänen vilkas mielikuvitus luo ne. Nyt ei ole enää moneen vuoteen puhunut hahmoista, on 11v. Pitäisikin kysyä muistaako asian ja mitä ajattelee siitä nyt.
En vienyt lasta mihinkään keskustelemaan noista asioista, koska koin, että osasin itse keskustella ne auki tarpeeksi hyvin, edistymistä tapahtui, eikä pelot olleet jatkuvia. Pelkäsin, että viemällä jonnekin asiantuntijan kanssa keskustelemaan, asioista tulee liian iso numero ja herkkä tyttö saattaa seuraavaksi alkaa stressata, että hänessä itsessään on jotain vikaa. Nyt 11 vuotiaan hän on edelleen herkkä, mutta myös reipas ja rohkea, eikä ole tietoakaan mistään pelkotiloista. Eli meillä toimi tämän minun tapa, jutella asiat läpi isompaa numeroa tekemättä ja ilman kauhistelua. Mutta en tietenkään sano, etteikö joku toinen hyötyisi keskusteluavusta. Tsemppiä aloittajalla.
|