Lähettäjä: ..ottaa? 
Päivämäärä:   16.9.24 21:40:32

Ennen joulua suurella todennäköisyydellä edessä. Uutta en voi mitenkään pitkään aikaan ottaa eli miten selvitä kun koti tulee olemaan tyhjä kymmenen vuoden jälkeen. En kestä vaikka yhteistä aikaa vielä mahdollisesti on jäljellä, jos hyvin käy.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.9.24 22:24:47

Kyllä sinä selviät sen parhaan ystävän takia. Päätös on tehtävä, kun aika on ja valitettavasti sitä aikaa ei ole loputtomasti.. Meillä koti tyhjeni puoli vuotta sitten monien vauhdikkaiden vuosien jälkeen. Kaksi senioriamme meni parin vuoden sisään kumpikin.. On ollut rankkaa, mutta ikävän lomasta tuntee myös kiitollisuutta, että sai niin monta hyvää vuotta ystävien kanssa.

Lähettäjä: Pepsukka 
Päivämäärä:   16.9.24 22:27:41

Menepä r/stoicism yhteisöön Redditissä ja hakuun vaikka pet loss. Silmiä avaavia mietteitä.

Lähettäjä: Jone O 
Päivämäärä:   16.9.24 22:50:09

Surutyö aikanaan ensin. Sitä ennen miettimään muita vaihtoehtoja. Ne riippuvat mm siitä missä asut (et kertonut). Korvessa, kaupungissa ja lähiössä on erilaisia mahdollisuuksia. Etkä kertonut miksi et uutta voi ottaa.

Lähettäjä: Maija 
Päivämäärä:   17.9.24 06:27:56

Kyllä siitä ajan kanssa yli pääsee, toki ihmiset kokee nämä asiat erillain, minulla helpotti kun piti itsensä kiireisenä, toki se kotia paluu oli aina surullinen kun ei ollut sitä hännä heiluttajaa vastassa ja illat piti sittten itkeä, luulin että sydän loppuu, kun siihe sattu niin paljon ja koko rintaan, luulin ettei siitä pääse ikinä yli, en nyt tarkalleen muista kaua siihen meni, jokunen kk kunnes alko helpottaa päivä päivältä enemmän, mutta tosiaan päivät meni ihan ok kun oli muuta ajateltavaa.
Koitin vain itselle sanoa että hänellä on nyt kaikki paremmin kun on ilman kipuja.

Lähettäjä: Ii 
Päivämäärä:   17.9.24 08:56:44

. / Millainen ihminen tulee edes kommentoimaan tuollaista? Monille ihmisille lemmikin lopetus on vaikeampaa kuin läheisen ihmisen menetys. Taustalla joitakin satoja lemmikkieläinten lopetuksia ja mutulla vähintään puolet omistajista kertovat kokemuksensa olevan tuo. Vaikka sinulla onkin tarve vähätellä toisen surua, ei se tee sitä vähempiarvoiseksi.

Lähettäjä: rumpu 
Päivämäärä:   17.9.24 09:02:52

Ajan kanssa

Lähettäjä: Shorty 
Päivämäärä:   17.9.24 09:02:59

Lemmikin kuolema voi olla psyykkisesti rankempi asia kuin esim. odotettu orvoksi jääminen. Sen kanssa pn kuitenkin elänyt kauan miltei symbioosissa. Ihminen joka ei ole eläinrakas ei ymmärrä.

Lähettäjä: hoovee 
Päivämäärä:   17.9.24 09:30:06

"Lähettäjä: .
Päivämäärä: 17.9.24 08:48:19

Voi hyvänen aika... olet varmaan näitä jotka,tarvii viikon saikkua, kun koira pitää lopettaa. Varmaan on jo lopetuskunnossa ja pidät hengissä kitumassa itsesi takia? Joo, älä ota enää eläintä kärsimään. Aikuiset ihmiset. Itket muutamat itkut ja jatkat elämää. Mitä teille oikein tapahtuu, kun joku läheinen ihminen kuolee, jos koira jo aiheuttaa tuollaisen??"

No voi hellanlettas ja hyvänen aika tentään.... Taidat olla itse sellainen joka aiheuttaa ihmisille näitä sairauspoissaoloja.
Ja omalla kohdalla voin sanoa, että kun aika koittaa taatusti tulen itkemään enemmän suloisen koirani kuolemaa kuin oman isäni, joka on ollut koko elämäni ajan vuoroin täysin välinpitämätön, vuoroin suorastaan väkivaltainen. En ole miehestä onnekseni kuullut aikoihin. Joskus eläimet ovat parempia kuin ihmiset ja niitä surraan enemmän hyvästä syystä.

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   17.9.24 10:04:52

. Täyttä ymmärrystä vailla,joillekin koira voi olla läheisempi kuin ihminen.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   17.9.24 10:08:29

., olet idiootti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.24 15:26:18

En ole idiootti vaan maalaisjärkinen ja ihminen jolla on vielä järki tallella ja suhteellisuuden tajua enkä ole elämästä vieraantunut, toisin kuin moni. On rankkaa joo mutta ei sellaista että se saikkua tarvitsisi tai pitäisi erikseen miettiä miten siitä selviää. Aikuiset ihmiset ihan käsittämättömiä surkimuksia? Ekaa lemmikkiä lopettamassa yläasteikäisenä. Olisi varmaan hyvä ymmärtää elämän realiteetit vähitellen.

Lähettäjä: Suide 
Päivämäärä:   18.9.24 02:13:21

Idiootti harvemmin tiedostaa olevansa sellainen. Käsittämätön törkimys sä ainakin olet.

Lähettäjä: hvitserk 
Päivämäärä:   18.9.24 08:20:15

Piste: Harva ihminen elää siten, että kumppani on rinnalla 24/7 vai elääkö? Jos tilanne on tällainen, esimerkiksi maajussilla tai tallinpitäjällä tai eläkeläisellä jolla se koira todella on siinä vierellä koko ajan, sanotaanko vaikkapa 12 vuotta yötä-päivää... Puolisolla (jos sellaista edes on) on omat menonsa mutta koira on ja pysyy.
... Kyllä se koira silloin ihan oikeasti on tärkeämpi kuin moni ihminen, ja sen menehtymistä surraan sydän särkyneenä pitkään ja hartaasti. Jos tällaista ei ymmärrä, on väkisinkin jollakin tasolla tunnevammainen idiootti.

Aloittajalle. Mun koira kuoli viime syksynä yhtäkkisesti ja kasvattattaja olisi ollut "tyrkyttämässä" uudesta pentueesta seuraavaa pentua jo noin kolmen kuukauden päästä. Mä en pystynyt ottamaan, surutyö ei ollut valmis. Koko talven itkeskelin usein. Keväällä edelleen tuntui siltä ettei tehnyt mieli uutta pentua ja vasta kesällä alkoi pikkuhiljaa herätä kiinnostus että ehkä. Josko tässä alkaisi kohta katsella. Eli ei se niin nopeasti se surutyökään aina ole tehtynä ja ajatus uudesta pennusta ei edes tunnu houkuttavalta. Voipi siis olla, että sulla se koirattomaan elämään siirtyminen ei olekaan niin vaikeata kuin äkkiä tässä vaiheessa vielä voisi luulla.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   18.9.24 13:20:05

Jos et voi ottaa omaa koiraa, voisitko mahdollisestitehdä hyväntekeväisyyttä koirien parissa? Ottaa naapurin koiraa hoitoon, lenkkeilyttää kodittomia koiria tms. Mulla on iäkäs naapuri joka ei voi ottaa enää koiraa, mutta pyytää aina välillä yhä koiristani kylään luokseen -minulla ei ole mitään odotuksia hänen suhteensa, mutta koira viihtyy kylässä, joten annan sen mielelläni sohvalle vanhuksen rapsutettavaksi ja yksinäisyyttä vähentämään.

Otan osaa tulevaan luopumiseen, minulla on sama edessä seniorikoirani kanssa, pari nuorempaa onneksi laumassa ja mahdollisuus ottaa uusia koiria. Silti ottaa koville kun tietää, että yhteinen aika perheenjäsenen kanssa käy vähiin.

Olipa tilanteesi mikä hyvänsä, toivotan voimia. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Lähettäjä: Q 
Päivämäärä:   18.9.24 16:27:09

Sama homma itsellä edes. Yritän lohduttautua ajatuksella, että no, sitten ei tarvitse märässä ja kylmässä taapertaa ulkona koiraa pissattamaan. Vaikka eihän se oikeasti juurikaan lohduta. Uutta koiraa en pysty tässä elämäntilanteessa hankkia, vanhuksen kanssa on totta kai ollut pakko järjestää asiat sen ehdoilla.

Ja useita lemmikkejä ja hevosia on lopetettu, lapsesta asti kyllä tottunut syntymään ja kuolemaan, mutta ei se helpommaksi muutu. Sitten taas isovanhempien kuolemaa en ole oikeastaan edes itkenyt, vaikka rakkaita olivatkin. En kuitenkaa vietä heidän kanssaan aikaa aamusta iltaan ja kaikkea vapaa-aikaani, kuten lemmikkien. On myös eroa sillä, onko eläin ollut vierellä vuoden vai 15. Totta kai on helpompi päästää irti uudesta tuttavuudesta kuin vanhasta kaverista, jonka kanssa on koettu pitkä matka yhdessä. Joskus tulee vastaan myös sellaisia eläinpersoonia, jotka kolahtaa ja kemiat kohtaa niin, että melkein tietää, ettei toista vastaavaa löydy. Mä olen itse esimerkiksi lopettanut hevostelun täysin elämäni hevosen kuoltua. En vaan saa siitä enää oikein mitään irti.

Teen töissä HRää ja ihmiset voi olla sairaslomalla avioeronkin takia. Vaikka kukaan ei ole kuollut. Ikinä en voi tietää, mitä toiset käy läpi.