Lähettäjä: Valehtelija
Päivämäärä: 14.9.24 14:21:39
Olin työpaikassa, jossa toimitusjohtaja oli oppikirjaesimerkki valehtelevasta myyntimiehestä. Työsopimus allekirjoitettiin kesäkuun lopussa. Minulla oli vanhasta työstä kuukauden irtisanomisaika. Vanhassa työpaikassa minulla olisi ollut loma elokuussa. Ehdotin, että aloitan uudessa työssä syyskuussa. Se ei käynyt, koska heti elokuun alussa alkoi projekti, johon minun piti päästä mukaan. Voisin pitää lomaa esim. syyskuussa. Sovittiin näin. Tein vanhassa paikassa töitä heinäkuun loppuun ja aloitin uudessa paikassa elokuun alussa. Heti alkuun kerrottiin, että se projekti, jonka vuoksi minun piti aloittaa jo elokuussa eikä vasta syyskuussa, olikin viivästynyt. Ensimmäisen kuukauden istuin ja pyörittelin peukaloitani samalla kun muut tekivät ylitöitä. Työssä jokaisella työntekijällä on omat asiakkaat, mutta toimitusjohtajan piti saada rauhassa miettiä, mitkä asiakkaat siirretään minulle.
Meillä oli keväällä 5kk (palkaton) työharjoittelija amk:sta. Toimitusjohtaja puhui jo ennen työharjoittelun alkamista, että jos harjoittelija on hyvä, hänet palkataan sitten kesätyöntekijäksi harjoittelun loputtua. Toimari puhui tästä myös aina viikkopalaverissa. Kaikki (mukaan lukien harjoittelija) tiesivät asian. Harjoittelija oli hyvä, kaikki olivat häneen tyytyväisiä. Harjoittelija ei edes hakenut kesätöitä muualta, koska oli selvää, että hän jatkaa kesätöissä meillä. Työharjoittelun piti loppua perjantaina, saman viikon maanantaina oli viikkopalaveri, jossa toimari kertoi seuraavalla viikolla alkavasta projektista ja nimesi siihen yhden työntekijän ja sitten harjoittelijan avustamaan työntekijää. Harjoittelija ja toimari olivat sopineet, että kesätyösopimus tehdään viimeisenä harjoittelupäivänä.
Viimeinen harjoittelupäivä tuli, iltapäiväkahvilla vielä naureskeltiin, että olisi pitänyt hakea kakku harjoittelun lopun kunniaksi ja sitten maanantaina syödä kesätyöntekijän tervetuliaiskakku, mutta että syödään kakut sitten kun kesätyö elokuussa päättyy. Iltapäiväkahvin jälkeen harjoittelija meni toimarin huoneeseen allekirjoittamaan työsopimusta. Tuli sieltä kyyneleet silmissä pois, keräsi tavaransa ja lähti. Saatiin sitten selville, että toimari oli sanonut, että harjoittelija oli vielä niin osaamaton, ettei häntä voida palkata kesätyöntekijäksi, mutta hän saa jatkaa palkatonta harjoitteluaan kesän ajan.
Irtisanouduin ko. työpaikasta syksyllä.
|