Lähettäjä: Sairas äiti 
Päivämäärä:   13.9.24 13:36:55

Olen ylipainoinen nainen, tosin 180 cm pitkä joten läski jakaantuu melko tasaisesti, mutta läski olen silti ja siltä näytän. Pidin jo lapsena itseäni isona koska painoin lyhyempiä luokkatovereitani enemmän. Aikuisena olen ymmärtänyt että olin täysin normaalipainoinen. Suhtautuminen omaan kehoon pysyi samanlaisena myös teininä, vaikka nyt näenkin kuvista että olin hoikka. En kuitenkaan ollut sellainen siro keiju kuin monet muut. Tunsin itseni amazoniksi, varsinkin kun olin monia poikiakin pidempi.

Paino alkoi nousta 25 ikävuoden jälkeen. Nyt olen ollut tässä painossa (+20-25 kg ylimääräistä) kuutisen vuotta. Olen luovuttanut painoni suhteen ja kuvittelin, että se ei oikeastaan kiinnosta minua, kunnes sain neljä vuotta sitten esikoiseni. Olin salaa tosi tyytyväinen, että hän oli hoikka vauva, ei mitään makkaroita. On edelleen neljä vuotiaana pitkä ja hoikka poika. Sain alkuvuodesta tytön, joka syntyessään oli poikaa isompi kilon verran ja 4 cm pidempi. Myös ruumiinrakenteeltaan on ihan toista maata. On paljon jykevämpi, reisissä on makkaraa ja masusta näkee, että maito maistuu. Nyt on kyllä hieman sutjakoitunut kun on alkanut pikku hiljaa harjoittelemaan liikkumista. Mutta aiemmin stressasin vauvan painoa, joka on siis 0- +1-käyrien välissä. Googlasin mm. tietoa siitä, että voiko vauva olla liian lihava tai tuleeko pulskasta vauvasta lihava lapsi.

Tiedostan, että ajatteluni on ihan kieroutunutta, mutta pelkään että lapsistani tulee lihavia, kun lasten lihavuudesta puhutaan niin paljon. Varsinkin kun sekä minä että lasten isä ollaan nykyään ylipainoisia. Me ollaan miehen kanssa lihotettu itsemme jo ennen lapsia liikunnan puutteella, istumatyöllä, syömällä ihan liian isoja annoksia ja herkuttelemalla karkeilla, sipseillä, alkoholilla.

Yritän olla kommentoimatta lasten syömisiä, mutta huomaan silti välillä sanovani, että herkkuja ei voi syödä usein koska ne on epäterveellisiä, hampaat reikiintyy ja ne lihottaa. Esikoinen on tosi reipas syömään ja syö lähes mitä vaan ja isoja annoksia. Välillä huomaan miettiväni pitäisikö sitäkin rajoittaa, ettei totu liian isoihin annoksiin.

En ole koskaan sairastanut syömishäiriötä, ainakaan sellaisessa muodossa jonka itse tunnistaisin. En ole jättänyt aterioita väliin, liikkunut sairaaloisen paljon, laihduttanut hulluna, ahminut ja oksentanut vuoron perään tms. Silti musta tuntuu että joku klikki mulla on. Sen sijaan että jaksaisin olla kiinnostunut omasta mättämisestäni, olen huolestunut täysin normaalipainoisista lapsista. Ehkä tää on sitä, että en usko enää koskaan olevani normaalipainoinen, joten haluan edes lasteni olevan.

Musta tuntuu että tää homma oikeastaan alkoi pahentua sen jälkeen kun sain tytön, mutta en todellakaan halua häntä sairastuttaa. Nyt mietin, että mitä teen. Menen psykologille? Mutta en tiedä mitä siellä sanoisin. Menen ravintoterapeutille itse? Alan laihduttaa (en tiedä millä motivaatiolla ja jaksamisella, olen tosi väsynyt). Olen yrittänyt etsiä vertaiskokemuksia ja tietoa, mutta en ole löytänyt yhtään artikkeli mikä edes liippaisi läheltä. Nupissani on vikaa, sen kyllä tiedostan. Paska fiilis on myös.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   13.9.24 13:44:58

Kannattaa mennä puhumaan, ihan vähintään siitä miten lapsille kuuluu asiasta ja asioista puhua ! Varsinkin sille tytölle, vaikka nuoret pojatkin enenevässä määrin mm.anoreksiaan jo sairastuvat. Joka tapauksessa terve itsetunto heille on tärkeintä rakentaa, se kestää vähän kolhuakin, mutta ei tietysti myöskään mitään omaa traumaa siirtää.
Ja ovat niin pieniä, että sinä teet ja annat heille kaiken syötävän ! Jos tulee lihava lapsi se ei ole mikään mystinen perinnöllinen asia tai taivaasta tipahtanut kirous vaan itse olet lapannut liikaa ruokaa tai vääränlaista ruokaa eteen. Siinä mielessä se oma elämäntapamuutoskaan ei ole huono idea, ihan minimissään pitäisi olla selvillä mitä lasten tulee ravinnoksi saada ja kuinka paljon.. Terveet elämäntavat voit heille opettaa ihan automaatioksi, mutta varovainen puheiden kanssa ! Ja siinä olisi parasta olla mukana omalla esimerkillä, ei voi lapselle lapata kasviksia ja kanaa eteen ja istua vieressä nassuttamassa kyrsää keppanan kera.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   13.9.24 13:45:42

Mäkin kerron lapsille, että herkkuja ei syödä liian usein, koska ne on epäterveellisiä eikä tee hyvää hampaille, mutta lihomisesta en puhu.

Kasvavat lapset tarvii ruokaa, ja laadukkaan ruuan määrää ei pitäisi rajoittaa.
Ovathan kasvikset jokapäiväinen ja normaali osa lasten ruokavaliota?

Mutta mä juttelisin tuosta vähintään neuvolassa ja hakisin sitä kautta apua. Tsekkaisin että perheen ruokailutottumukset ovat järkevät.

Enkä pukahtaisi lapsille lihomisesta ja ruuan vähentämisestä mitään. Lihomista on hyvä välttää terveyden, ei ulkonäön takia.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.9.24 13:49:40

Lakkaa puhumasta lihavuudesta. Niin helppoa se on. Älä puhu omasta lihavuudestasi äläkä lihomisen välttelystä. Äläkä laihduttamisesta.

Puhu kohtuullisuudesta. Terveellisyydestäkään ei tarvitse kauheasti jauhaa, sen kun näyttää esimerkkiä.

Lähettäjä: Nougat 
Päivämäärä:   13.9.24 13:50:59

Yyvä että tunnistat asian ja pohdit sitä. Minun äitini, lievästi ylipainoinen nimittäin purki omaa lihavuuden inhoa ja pelkoaan minuun. Olin lapsena hoikka voimistelija, mutta silti äiti kyttäsi syömisiäni ja jatkuvasti muistutteli että ruoka lihottaa ja olinko saanut massaa. No kyllähän se oppi perille meni. Aloin pitää itseäni lihavana ja laihdutin itseni sairaalloiseen kuntoon, 15 vuotiaana minulla diagnosoitiin anoreksia. Useista sairaalajaksoista huolimatta nyt 30 vuotiaana olen edelleen sairas. En fyysisesti yhtä huonossa ja pienessä kunnossa kuin vaikka vielä 10 vuotta sitten, mutta ruokasuhde ja kehonkuva aivan kierossa ja normaalipainoinen esim en ole aikuiselämäni aikana ollut vielä päivääkään. Vihaan tällaista elämää ja tunnen oloni epäonnistuneeksi, kun en yrityksistä huolimatta ole onnistunut tervehtymään. Tämä miljoonan kilon perässä 24/7 roikkuva varjo rajoittaa elämääni aivan älyttömästi.
Edelleen kun käyn vierailemassa lapsuudenkodissani saan äidiltäni negatiivisia kommentteja kehostani tai ruoasta, siksi en siellä halua käydä ja olen etäännyttänyt itseäni äidistäni. Vaikka häntä rakastankin. Enkä siis syytä äitiäni, hän on sairas myös vaikkei sitä osaa niin ajatella.
Mutta aloittaja, ole kiltti ja käsittele nuo ajatuksesi ammattilaisen kanssa. Ettei lapsesi saa vahingossakaan riesakseen syömishäiriö@!#$ä. Sitä ei toivo pahimmalle vihamiehellekään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 13:52:34

Mun mielestä lapselle voi kyllä sanoa, että herkkuja ei voi syödä joka päivä koska ne lihottaa. Kyllähän se ON terveydelle haitallista jos lihoo ja sitä kannattaakin vältellä. Ihan yhtä lailla sanon ettei limsaa kovin usein koska reikiinnyttää hampaita, tupakoinnista kerron että on epäterveellistä yms. Mut ainakin opetettiin lapsena ettei herkkuja joka päivä ja esim. isoisäni sanoi suoraankin että pitää syödä sillä tavalla järkevästi ettei lihoa, ja ihan normaalipainoinen aikuinen musta tuli eikä ole kehokomplekseja.

Tunnistan kyllä itsessänikin tuon että pelottaa jos lapset lihoaisivat. Meillä lähestytty asiaa ihan vaan perus arkiruoan kautta ja harrastetaan myös paljon liikuntaa. Herkkuja vain 1-2 krt viikossa mutta mielestäni se onkin normaali tapa herkutella. Painosta ei siis mitenkään erityisemmin puhuta.

Lähettäjä: Esimerkin voima 
Päivämäärä:   13.9.24 14:00:02

"Me ollaan miehen kanssa lihotettu itsemme jo ennen lapsia liikunnan puutteella, istumatyöllä, syömällä ihan liian isoja annoksia ja herkuttelemalla karkeilla, sipseillä, alkoholilla."

Ei tarvitse puhua mitään kunhan laitatte omat syömisenne ja juomisenne uusiksi. Terveellinen ruoka ei lapsia lihota, ja jos ei mitään muuta ole saatavilla niin he tottuvat siihen.

Lähettäjä: Sairas äiti 
Päivämäärä:   13.9.24 14:02:06

Vihanneksia on joka aterialla ja poika rakastaa parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, papuja, herneitä... Liha ei oikeastaan mene ollenkaan, kalasta lohi ja muikut syö mielellään. Tykkää kyllä pastasta ja riisistä. Välillä syö pelkkää riisiä, kun liha ei nappaa ja jostain syystä ei ole hänen herkkuvihanneksiaan tarjolla. Kotimaisia marjoja on lähes päivittäin tarjolla joko aamupuurossa tai smoothiessa. Maitotuotteista ei välitä, eli juustot ja hapamaitotuotteet jää hänellä syömättä. Saa päiväkodissa kehuja kun syö myös salaatit ja raasteet.

Mielestäni lapset syö laadukkaasti. No nuorempi lähinnä soseita ja harjoittelee vasta muita kiinteitä ja uusia makuja.

Lapsilla ei ole herkkupäivää, vaan saavat herkkuja silloin tällöin. Esikoinen ei välitä edes karkeista. Ei koskaan mangu niitä kaupassa vaikka ostaisin itselleni. Kaapit on täynnä sukulaisten ostamia karkkeja, joita ei syö. Keksejä ja jätskiä syö, mutta uskoo kun sanon että riittää.

Meillä kaikki syö samaa ruokaa, enkä syö vieressä kyrsää keppanan kera. Itselleni ongelma on, että kun ruoka on hyvää, syön sitä liikaa. Töissä on lounasetu, joten tulee syötyä ulkona. Helposti tulee mätettyä liikaa kiinalaisbuffassa tai mv. Lisäksi syön karkkia kun lapset ovat nukkumassa. Alkoholia en juurikaan enää käytä. Näennäisesti lapset siis näkevät, että syön terveellisesti salaatit, juurekset jne. mutta lihotan itseäni muualla (töissä ja iltaisin).

Lähettäjä: cola 
Päivämäärä:   13.9.24 14:04:54

Muista että eteenkin tytöt ovat kuin haukkoja huomaamaan miten suhtaudut itseesi ja omaan kehoosi sekä ruokaan. Älä opeta lapsiasi vihaamaan kehoaan, se on pahinta mitä voit tytölle opettaa! Äläkä opeta myöskään pelkäämään ruokaa. Opeta itsesikin rakastamaan itseso ja sitä kautta kohtelemaan itseäsi oikein ja terveellisesti. Suosittelen ammattikeskusteluapua sinulle, ihan oikeasti.

Lähettäjä: Sairas äiti 
Päivämäärä:   13.9.24 14:17:21

Kiitos kommenteista! Ensinnäkin, kiitos sinulle joka kerroit, että lasten lihominen pelottaa. Tuntui heti vähän paremmalta, etten ole maailman ainoa vanhempi, joka ajattelee näin.

Iso kiitos myös sinulle, joka jaoit oman syömishäiriötaustasi ja kerroit äidistäsi. Avasi todella paljon silmiäni.

Neuvolassa puhuminen hävettää ihan hirveästi. Ylipäätään tuntuu ihan kamalalta ajatukselta että sanoisin ääneen näitä asioita yhtään kenellekään. Toki vastauksenne vahvistaa sen että puhuminen voisi olla ratkaisu. Vaikka saisinkin painoa pois, ei se varmaan silti poista painolastia mikä vaikuttaa suhtautumiseeni.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   13.9.24 14:19:26

Pulskasta vauvasta ei tule lihavaa aikuista. Oma poika oli iso syntyessään ja pulska mutta on ikänsä ollut hoikka ja on nyt parikymppisenäkin pitkä ja hoikka. Vauvat ovat pullukoita mutta kun alkavat liikkua niin muuttuvat ja varmaankin se miten lapset syövät 2 vuotiaasta eteenpäin vaikuttaa alkavatko lihomaan oikeasti.
Tytär oli vauvana pieni mutta söi hyvin ja oli normaali pullero vauva mutta ei hänestäkään lihava tullut. Hoikahko/normaalipainoinen vaikka aina tykännyt myös herkuista.

Lähettäjä: Sanna 
Päivämäärä:   13.9.24 14:24:25

Mun mielestä pahinta mitä vanhemmat (varsinkin äiti) voi lapselleen tehdä, on haukkua omaa itseään peilin edessä. Oma äitini oli kasarilla ja ysärillä välillä laihdutuskuurilla, mutta meillä oli terve suhtautuminen ruokaan. Karkkipäivä kerran viikossa ja muuten tavallista kotiruokaa. Isä vei meitä lapsia urheilemaan, mutta ei koskaan huomautellut painosta. Olimme siskoni kanssa molemmat ala-asteella pienikokoisia ja murrosikäisenä meille molemmilla tuli lantiota ja muotoja. Siihen aikaan ysärillä muotia oli lattapylly niin kamalaa se oli teineille, kun ei enää mahtunut muottiin. Kuvittelin olevani läski, vaikka olin ihan normaalipainoinen. Meille molemmille jäi kuitenkin lapsuudesta terve suhtautuminen ruokaan ja liikuntaan. Kiitos vanhemmille siitä.

Monen kaverin vanhemmat saattoi haukkua lasta lihavaksi (siis normaalin kokoista lasta) ja eipä heistä kovin tasapainoisia aikuisia sitten kasvanut kaikista. Serkkuni esimerkiksi oli jo ala-asteella laihdutuskuurilla, koska valmentaja piti häntä liian painavana. Sanomattakin selvää, etten ole omia tyttöjäni halunnut viedä taitoluistelun, rytmisen kilpavoimistelun, baletin ym. lajien pariin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 14:46:37

Vauvaiästä en tiedä, mutta jos on lapsena lihava, se aiheuttaa fyysisiä muutoksia, jotka altistavat ylipainolle aikuisenakin. Jos lapsi pääsee lihomaan, on todennäköistä, että hän kärsii ylipainosta koko ikänsä.

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   13.9.24 15:09:10

On ihan normaalia, että toiset vauvat ovat pyöreämpiä kuin toiset!

Mutta juu, lapsille ei puhuta mistään lihomisesta, terveellisestä syömisestä kylläkin. Aloittajan kotona syödään todennäköisesti aivan liikaa herkkuja, se tuntuu olevan ihan normi nykyään, joten siivoa ruokavaliotanne äläkä osta herkkuja kotiin. Ei lasten tarvitse saada niitä enempää kuin kerran viikossa eikä sillä ole mitään tekemistä lihomisen kanssa.

Lähettäjä: Ghh 
Päivämäärä:   13.9.24 16:13:51

"On paljon jykevämpi, reisissä on makkaraa ja masusta näkee, että maito maistuu."

Ymmärrän että kyseessä on sinun mielesi ongelma, mutta tämä oli pysäyttävä lause. Siinä soi iankaikkinen tyttöjen/naisten kehojen arviointipuhe. "Aijai, makkaroita reisissä! Ohhoh, huomaa että on oltu ruoka-aikaan kotona! Varo vain ettet liho!"

Hyvä että olet huomannut ongelman ja ymmärrän senkin, että neuvolassa puhuminen voi tuntua hankalalta. Mutta jos vain kertoisit, että sinulla on ongelmia oman kehosuhteesi kanssa ja toivoisit saavasi apua ettet siirtäisi ajatusmallia lapsillesi?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   13.9.24 16:26:23

Mun äiti oli sinä. Sai mut tuntemaan itseni lihavaksi jo varmaan 3 vuotiaana.

Kuvista näkee etten todellakaan ollut lihava. En vaan ollut tosiaan sellainen hento keiju malliltani.

Mene juttelemaan ja painosta ja ulkonäöstä ei puhuta lasten kuulleen koskaan negatiivisesti.

Painoa tarvitse muutenkaan tarkkailla lapsiltakaan kuin kerran pari vuodessa jos ei liian laiha ole.

Liikuntaa ja hauskanpitoa ulkona. Säännöllinen ruokarytmi, ei hyviä ja pahoja ruokia, ei jaeta ruokia herkkuihin ja terveellisiin ruokiin vaan ruoka on ruokaa.

Eikä palkita ja lohduteta ruualla.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.9.24 19:00:00

Oon ajatusmaailmalta vähän kuin aloittaja, mutta lievempänä suhteessa lapseen ja ankarampi itselleni. Tämä tulee täysin kasvatuksesta. Äiti murehti aina painoaan ja moitti ulkonäköään, vaikka oli ja on vieläkin ikäisekseen kaunis ja hoikka. Isän vanhemmille hoikkuus oli tosi tärkeää ja kun isä jossain vaiheessa lihoi paljon, hän sai siitä aina kyläillessä kuulla ja se oli kamalaa kuunneltavaa vieressä. Isä itse ei painoasioista ole koskaan puhunut. Mi jopa pienenä lapsena puolustin isää joskus. Äidin äitikin moitti normaalipainoista serkku tyttöä pläskiksi likaksi. Niin sieltä tuo tarttui, että olen aina pelännyt lihomista ja lapsesta asti miettinyt näytänkö lihavalta ja valinnut vaatteet sen mukaan, että näyttäisi mahdollisimman hoikalta.

Lapsena ja nuorena olin normaalipainoisen, jopa hoikka, mutta rotevarakenteinen, lihaksikas ja vahva. Mitään varsinaista syömishäiriötä en ole koskaan sairastanut, alistuista tarkkailua vaan, että paino ei pääse nousemaan. Mulle riittää kyllä normaalipaino, niin olen tyytyväinen, eli .itään väristynyttä kehonkuvaa ei ole. Sattuu vaan olemaan sellaiset geenit, että se normaalipaino kun pitäminen on aika työlästä.

Mutta siihen lapsiasiaan, mulla on 12 vuotias tyttö ja tunnistan saman kuin aloittaja, että olen tyytyväinen kun hän on aina ollut hoikka. Jossain välissä isänsä kanssa herkuttelivat liikaa ja tyttö vähän pyöristyi ja olin siitä huolissaan. Mutta siitä olen pitänyt visusti huolen, että näitä vinksahtaneita ajatuksiani en tytölle siirrä. En koskaan moiti hänen kuullen omaa enkä kenenkään muun painoa tai ulkonäköä. Syön normaalisti ja jos on laihdutus menossa, niin en tee siitäkään mitään numeroa, vaan pienennän vaan annoskokoja ja jätän herkut väliin. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä enkä huomaa tytössä laihuuden tavoittelua. Kehun häntä fiksuksi, kauniiksi, vahvaksi, taitavaksi ja ihanaksi.

Lähettäjä: SunFlower 
Päivämäärä:   13.9.24 19:16:13

Aloittaja tee palvelus itsellesi sekä lapsillesi ja hae apua tuohon! Et oikeasti halua vahingossakaan välittää triggeriä syömishäiriön kehittymiselle lapsillesi!!
Minulla on aika samanlainen tarina kuin nimimerkillä Nougat. Ikää nyt 32 ja anoreksia seurana 16 vuotiaasta asti. En ole terve vieläkään, vaikka pärjäilenkin. Äidilläni ei ole ollut terve suhde ruokaan, tuo aloittajan kertoma kuulostaa aivan todella todella tutulta. Varoiteltiin herkuista ja annoskokoa kommentoitiin. Vaikka olin hoikka, ihan koko elämäni ollut alipainoinen. Ja itseään moittimalla välitti sitä viestiä minulle pienestä pitäen, että nainen on kaunis vain jos on laiha. Ja koin etten sitä ole, koska ruoan määristä ja laadusta jatkuvasti oli kotona ahdistava ilmapiiri (ihan sanatonkin). Halusin olla kaunis sekä myös kelvata äidilleni, joten aloin laihduttaa. Ei tehnyt kumpaakaan, mutta henki meinasi lähteä. Muistan ikuisesti yhdessä hoitokokouksessa kuinka äitini kyseenalaisti hoitoani ja kysyi lääkäriltä muunmuuassa onko lihottamiseni ihan tarpeellista niin korkeilla kaloreilla ja mitä jos opin liian isoihin annoksiin ja lihon liikaa…

Lähettäjä: Sairas äiti 
Päivämäärä:   13.9.24 19:46:51

Voi että SunFlower, kuulostaapa tosi hirveältä, olen todella todella pahoillani puolestasi. Kiitos kun jaoit tarinasi.

..., kiva kun kommentoit, jutussasi on varmaan totuuden siemen, vaikka meillä kotona ei koskaan ole puututtu mun kokooni lapsuudessa. Nyt aikuisena saatan joskus äitini kanssa keskustella painosta yms. mutta seiskakymppisellä äidilläni laihdutus on enemmän terveydellinen kuin ulkonäköasia. Toisaalta ruokamääriä on ehkä kommentoitu, varsinkin isäni joka on edelleen tosi hoikka, mutta vahva silti. Ja saattaa olla vaikka kaksi päivää syömättä. Välillä hävettää kun mieheni syö siellä enemmän kuin isäni ja veljeni yhteensä. Isäni ehkä välillä ihmetteli paljonko teini-iässä söin (vaikka en silloin lihonutkaan).

Anoppi on ihan sairas laihuuden ihannoinnissa. Urheilee joka päivä tunteja ja on todella hoikka. On huomatellut omien lastensa painosta kuulemma aina ja itsekin olen ollut kuulemassa kun sanoo miehelle tai tämän siskolle, että kylläpä xxx olet lihonut. En todellakaan halua samanlaiseksi äidiksi.

Tunnuit ... myös ymmärtävän juttuni pointin, kun osalta se tuntui menevän täysin ohi kovaa ja korkealta. Mä tiedän kyllä mitä Syödään yhdessä oppaassa lukee. Tiedän paljonko proteiinia leikki-ikäinen lapsi tarvitsee ja mikä on liikaa. Tiedän paljonko kasviksia ja marjoja pitää päivässä syödä. Teemme pääsääntöisesti ruoan kotona itse ja kokoan lapsille lautasmallin mukaan. Luultavasti käytämme terveellisen ja tasapainoisen ruoan eteen huomattavasti enemmän vaivaa kuin moni muu. Kyse ei ole siitä, etten tietysti

Lähettäjä: Sairas äiti 
Päivämäärä:   13.9.24 19:47:31

etten tietäisi suosituksia tai osaisi niitä noudattaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 20:00:04

Todella hyvä, että tunnistat ongelman ja myönnät sen itsellesi rehellisesti. Se on oikeasti jo puoli voittoa ja voit vielä estää sen, ettei ongelma siirry enää eteenpäin lapsillesi. On ymmärrettävää, että asiasta kertominen voi nostaa esiin häpeän tunteita, mutta jonkun ammattilaisen kanssa tätä olisi kyllä hyvä purkaa. Psykologi voi olla jopa parempi paikka tähän kuin neuvola, jos se vaan on mahdollista. Siinä ei oikeasti ole mitään hävettävää, että tunnistat omat vahingolliset ajattelu- ja käytösmallisi ja haluat muuttaa niitä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 20:09:20

Siis tottakai lapselle saa ja pitää kertoa, että karkit sipsit sun muut on epäterveellisiä eikä niitä syödä arkena. Meille kerrottiin lapsena näin ja karkkipäivä oli lauantaisin. Silloin saatiin kaupasta valita itselle jokin herkku. Mun mielestä täysin terve tapa. Ja aina on meidän koko perhe ollut hoikkia/normaalipainoisia.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.9.24 20:32:58

Hui kauhea mikä määrä typoja mun viestissä oli, sen siitä saa kun kännykällä nopeasti kirjoittaa... Tosiaan mun painoon tai ulkonäköön ei ole koskaan kotona puututtu. Jos jotain niin kehuttu. Siitä varmaan johtuukin, että en ole syömishäiriöön sairastunut ja itsetunto on aika hyvä. Sen laihuuden ihannoinnin vaan poimin ympäristön minuun suoraan liittymättömistä kommenteista ja asenteista. Toki aina olin hoikka ja urheilullinen, että miksikään kommenttia ei tullut. Pikkusiskolle maistui herkut ja tietääkseni hänelle ei suoraan siitä ainakaan äiti kommentoinut, mutta sen sijaan minun kuullen kyllä ilmaisi huolen siskon lihavuudesta. Meillä kyllä vanhemmat on olleet kilttejä ja rakastavia, eikä se ole ollut mitenkään ehdollista, että pitäisi olla tietynlainen, että olisi hyväksytty. Mutta niin vaan herkkä lapsi imee tällaiset itseensä.

Uskon aloittaja, että kun sinäkin tiedostat asian ja teet itsesi kanssa töitä, niin pystyt olemaan siirtämättä tätä painolastia lapsillesi.

Lähettäjä: Mmnm 
Päivämäärä:   13.9.24 20:51:17

Mun äiti just yks päivä vaihtoi tyttö vauvalleni vaippaa, ja sanoi et tyttö vauvoilla on aina reidet enemmän makkaralla kuin pojilla. En ole itse koskaan kiinnittänyt huomiota, mutta kyllähän se varmasti totta on ja näkyy jo monilla vauvana, että sukupuolten välillä on eroa kehonkoostumuksessa. Että ole ihan rauhassa, ei kerro mitään tulevaisuuden painosta.
Nyt laitatte miehen kanssa omat ruokavaliot ja varsinkin määrät kuntoon, ja opettelette liikkumaan aktiivisemmin. Vaikka suhtautumisesi on kiero, niin kyllähän se omien lasten terveydestä huolehtiminen on sun velvollisuus ja tavallaan oikealla asialla olet.

Lähettäjä: Mooli. 
Päivämäärä:   13.9.24 21:14:42

Mulla vähän sama. 178cm ja painoa satku. Olen persevä ja reitevä. Ylipainoinen, en silmiin pistävän lihava kuitenkaan, koska ylimääräistä on tasaisesti pitkin pitkää kroppaa. Olen laihduttanut terveellisesti itseni 70 kiloon ja siltikin Mulla oli paksut reidet ja iso takapuoli. Ei niitä vaan yksinkertaisesti saa pois, kun ruumiinrakenne on tämä. Mulla on myös paksut luut.

Tytär nyt 6v on kropallaan samanlainen. Liikkuu aivan mahdottoman paljon, on lihaksikas ja "skrode", mutta iso ja painava. Paksut ranteet, isot kädet, paksut sääret. Ollaan oltu jos missä seurannassa neuvolassa, kun lapsi on niin iso. Tai siis oltiin, kunnes kieltäydyin enää menemästä. Ei me tarvita enempää kantakirjauksia painoindeksin huomattavasta ylipainosta.

On pitänyt oppia rakastamaan omaa kroppaa, koska hän saa multa mallin. Ennen vihasin jalkojani ja etenkin polvia, nyt olen kesän tepastellut reisimittaisilla mekoilla! Myös koitan näyttää esimerkkiä terveellisestä syömisestä ja liikunnasta. Ei tässä oikein muuta voi tehdä.

Minä en ole lihottanut itseäni ennen lapsia, silloin olin maltillinen 85kg, mutta lapsista tuli ja jäi kilot. Ihan kyllä tavallaan saan itseäni silti syyttää, mutta oli aika stressaavat ja vähäuniset vauvavuodet.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 21:19:26

Lihavien vanhempien lapsista tulee lihavia, selvähän se on. Elämäntavat periytyy.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.9.24 21:27:20

Kaveri on ollut aina lihava ja kamppaillut asian kanssa kymmeniä vuosia.
Syö, eikä liiku.
On tehnyt kolme lasta, ja jokaisen kohdalla on laihduttanut lääkärin määräyksestä 20kg, että homma onnistuu.
Nyt sillä on 3 lasta, jotka on hiirimäisiä, koska ne ei saa lihoa ja äiti itse on taas valtava.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   13.9.24 21:27:43

Meillä kotona oli tilanne että äiti, joka on ihan normaali painoinen kyllä ollut, ei ole koskaan tykännyt vihanneksista. Hän puhui asiasta ammattilaisten kanssa ja heidän neuvo oli että ei haittaa kunhan asiasta ei tee numeroa. Meillä isä aina söi sitten paljon vihanneksia ja äidin vihannesten syömättömyys jäi kokonaan meiltä lapsilta huomaamatta, me ollaan kaikki kolme aina syöty paljon kasviksia. Itse olin aika nirso siinä mielessä että tykkään syödä asiat erikseen ja meillä kotona mulle otettiin esim pasta erikseen ja sain vihannekset eri lautaselle kuin lämpimän ruoan. Kaikki tämä on tullut mulle esiin vasta aikuisena kun on puhuttu asiasta äidin kanssa eli on tosiaan hyvin mahdollista ns peittää ongelmia lapsilta ja olla siirtämättä niitä eteenpäin.

Tärkeää olisi terveellisen syömisen lisäksi ohjata lapsia aktiiviseen elämäntapaan eli koko perhe yhdessä kävelylle päivittäin, ulkoleikkeihin yms niin että siitä tulee elämäntapa eikä pakko painonhallintaan.

Tsemppiä aloittaja! Tiedostaminen on aina ensimmäinen asia terveempään suuntaan! Nyt voit itse kontrolloida sitä miten ilmaiset asioita lapsille ja käyttäydyt lasten edessä

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   14.9.24 08:56:37

Hyvä että tiedostat. Mene juttelemaan ammattilaisen kanssa, jos siltä alkaa tuntua.

Pari tutun tyttäret ovat ajautuneet anoreksiaan. Toinen tuttu on hoikka ja timmi juuri mitenkään liikkumatta, toinen vähän pyöreä, muttei varsinaisesti lihavaksi laskettava. Ensin mainitsemani rutisteli olemattomia vatsamakkaroitaan mm. töissä kahvitauolla valitellen, että on pari kiloa tullut. Toinen kannusti pitkää hieman pyöreää esiteini-ikäistä tytärtään laihduttamaan.

Ensimmäisen tytär lopetti syömisen ja pääsi useampaan otteeseen suljetulle. Toisen tytär, jolla oli taustalla myös asperger, veti laihduttamisensa överiksi ja päätyi suljetulle. Ensimmäisellä ilmeni muutakin ongelmaa, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja sellaista, ja se vaikutti sitten pitkään opiskeluissa ja muutenkin elämässä. Toisen tytär sai itsensä kuiville nopeammin, löysi itselleen sopivan alan ja vaikuttaisi pysyneen "kuivilla", ehkä hällä se liikkuminen oli siinä se, mikä meni eniten överiksi ja syöminen ei sitten niinkään.

Henk.koht olen byllimakkaroineni yrittänyt olla niitä voivottelematta. Oma likka reenasi teininä tosissaan joukkuelajissa ja oli varsin hyvässä kunnossa. Isänsä kanssa heillä oli diili, että herkuttomasta kuukaudesta saa satasen (tiesin likan huijaavan tässä, mutta se on toinen juttu). Sattuipa sitten tämän diilin lopettaminen samaan kohtaan kuin likan lajilopetuspäätös. Silloin sanoin kyllä hälle, että saattaa kohta vaatteet kiristää, että kantsii kumminkin kattoa syömisiänsä hieman, koska se aiempi kulutus oli ollut melkoista. Likka taisi olla silloin jo täysikäinen.

Lähettäjä: Maco 
Päivämäärä:   14.9.24 09:04:03

”Oma likka reenasi teininä tosissaan joukkuelajissa ja oli varsin hyvässä kunnossa. Isänsä kanssa heillä oli diili, että herkuttomasta kuukaudesta saa satasen (tiesin likan huijaavan tässä, mutta se on toinen juttu). Sattuipa sitten tämän diilin lopettaminen samaan kohtaan kuin likan lajilopetuspäätös. Silloin sanoin kyllä hälle, että saattaa kohta vaatteet kiristää, että kantsii kumminkin kattoa syömisiänsä hieman, koska se aiempi kulutus oli ollut melkoista. ”

Ystäväni äiti oli juuri tällainen ystävälleni, kun lopetimme yhden lajin samaan aikaan. Ja tuolle ystävälleni se äitinsä huomauttelusta ja muistutteli teki todella pahaa jälkeä , hän alkoi lajin lopetuksen jälkeen kontrolloida syömisiäni sairaalla tavalla ja (jo valmiiksi hoikka) kuihtua vauhdilla. Anoreksia tuli. Eikä sen jälkeen se entinen tuike ole tuon ystäväni silmiinsä palannut ja näkee kuinka hän voi edelleen näin vuosienkin päästä henkisesti huonosti asian suhteen. Se on surullista :/

Lähettäjä: Maco 
Päivämäärä:   14.9.24 09:05:44

Korjaus vielä yhteen edellisen viestini kirjoitusvirheeseen: alkoi siis kontrolloida syömisiÄÄN (ei syömisiäni)!

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   14.9.24 09:36:36

Maco, mä sanoin tasan kerran, ja tytär tosiaan oli täysikäinen jo. En kytännyt enkä huomautellut.

Lähettäjä: Maco 
Päivämäärä:   14.9.24 10:05:57

LähettäjäMetris
Päivämäärä14.9.24 09:36:36

Maco, mä sanoin tasan kerran, ja tytär tosiaan oli täysikäinen jo. En kytännyt enkä huomautellut.

Hei peace, ilmaisin varmaan huonosti, toivon ettet ymmärrä väärin sillä tarkoituksenihan ei tosiaan ollut moittia sinua :) Enkä tarkoittanut että juuri sinä olisit kytännyt tai huomautellut. Tarkoitus oli puhtaasti vain kertoa aiheeseen liittyen ystäväni tarinaa, joka alkoi samanlaisista lähtökohdista.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   14.9.24 12:08:22

” Maco, mä sanoin tasan kerran, ja tytär tosiaan oli täysikäinen jo. En kytännyt enkä huomautellut.

Hei peace, ilmaisin varmaan huonosti, toivon ettet ymmärrä väärin sillä tarkoituksenihan ei tosiaan ollut moittia sinua :) Enkä tarkoittanut että juuri sinä olisit kytännyt tai huomautellut. Tarkoitus oli puhtaasti vain kertoa aiheeseen liittyen ystäväni tarinaa, joka alkoi samanlaisista lähtökohdista.”

Tässä tulee muuten ilmi aika hyvä pointti. Kyse ei useinkaan ole siitä mitä sanotaan vaan se miten se sanotaan, kuinka usein, kuinka vaativasti ja mikä on näiden ihmisten suhde muuten. Jos perheessä on terve suhtautuminen ruokaan voidaan yleensä lihomisestakin puhua ilman ongelmia koska se on vaan normaali aihe muiden joukossa. Sen sijaan ihminen jolla on yhtään ongelmia oman kehon kanssa ja vinoutunut suhde ruokaan, ei välttämättä voi sanoa oikein mitään lihavuuteen liittyen koska se sävy ja intensiivisyys millä sanoo on helposti ihan toista luokkaa.

Lähettäjä: Amen 
Päivämäärä:   14.9.24 12:15:05

” Tässä tulee muuten ilmi aika hyvä pointti. Kyse ei useinkaan ole siitä mitä sanotaan vaan se miten se sanotaan, kuinka usein, kuinka vaativasti ja mikä on näiden ihmisten suhde muuten. Jos perheessä on terve suhtautuminen ruokaan voidaan yleensä lihomisestakin puhua ilman ongelmia koska se on vaan normaali aihe muiden joukossa. Sen sijaan ihminen jolla on yhtään ongelmia oman kehon kanssa ja vinoutunut suhde ruokaan, ei välttämättä voi sanoa oikein mitään lihavuuteen liittyen koska se sävy ja intensiivisyys millä sanoo on helposti ihan toista luokkaa.”

Erittäin hyvä pointti!!!

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   14.9.24 13:35:34

Kyllä. Plus että likka oli jo niin "vanha" silloin, ja tunsin hänen itsekurinsa (huono) ja kulinaristisen taipumuksen, en olisi sanonut 13-vuotiaalle noin. Jos urheilu-uransa aikana hän olisi ollut intohimoinen itse tehtävien reenien suorittaja, en varmaan olisi sanonut myöskään mitään syömisistä. Likka sen sijaan oli omien lenkkien ym. suhteen kovin muistutettava ja patistettava, joukkueen yhteisissä reeneissä sen sijaan hän oli oikeinkin aktiivinen.

Noiden tuttavieni tyttäret olivat muutamia vuosia omaani vanhempia, joten tuo ikävä kehityskulku ja sen välttäminen oli koko ajan mielessäni. Tyttäreni tunsi näistä tytöistä toisen.

Lähettäjä: Pakastevihannes 
Päivämäärä:   14.9.24 15:17:03

Tunnistan aloittajan ajatusmaailman vaikka en ihan samassa tilanteessa ole.
Olen itse normaalipainoinen enkä ole koskaan omasta painosta valitellut. Toisaalta exälle olen huomauttanut tämän painosta makkaran ja muun päivittäisen p*skan syöntiin liittyen niin että lapset ovat kuulleet.
Kolmesta lapsesta kaksi nuorinta on hoikkia, kylkiluut paistaa. Vanhin on saanut massaa ja lähestyvä murrosikä toki vaikuttaa. Ei ole missään nimessä lihava, ehkä +0,5 -käyrällä. Silti huomaan ajattelevani salaa että kumpa ei lihoisi. Ajoittain on kova syömään, joskus mikää ei maistu. Syödään terveellistä, kasvispainotteista ruokaa. En koskaan kommentoi tietenkään ruokailuja tai painoa. Tämä on vain omassa alitajunnassa ja pidän visusti huolen että se pysyy siellä.

Aloittaja on fiksu kun tunnistaa asian ja tiedostaa vääristyneet ajatukset. Tärkeintä on ettet milloinkaan tuo ajatuksiasi lapsille ilmi. Ehkä voisit keskustella niistä jonkun kanssa ihan vain sen takia että saat purettua omaa oloasi ja ehkä helpotettua ajatuksiasi. Jos ne kovin ottavat vallan, saatat alitajuisesti alkaa käyttäytyä lapsille haitallisella tavalla. Tsemppiä!