Lähettäjä: Miten 
Päivämäärä:   11.9.24 22:34:11

Tuntuu että vuosi vuodelta olen sisäisesti tyhjempi. Olen ekstovertti mutta elän täysin päinvastaista elämää. En ole edes vielä vanha, n.30 mutta valoa en nää.
Tunnen suurta surua selatessa sosiaalista mediaa kun ihmiset viettää aikaa sukulaisten ja ystäviensä kanssa..itse en edes viitsi julkaista mitään kun saan 0 tykkäystä ja pelkään että ihmiset kummastelee että miten voi olla.

Olen ihan nätti, pidän ulkonäöstäni kovasti huolta. Teen toimistotyötä mutta en ole ystävystynyt kenenkään kanssa, joka työpaikassa sama. Musta pidetään mutta ei haluta olla yhteydessä tai kutsua viettämään aikaa. Esimerkiksi hetki sitten töissä eräs työkaveri sanoi että hei miksi et ole muuten ollut ikinä mukana meidän istujaisilla? Seuraavaksi aikaa toisen työkaverin kanssa suunnittelemaan ja keksimään ketä sinne kutsutaan. Minua ei kutsuttu. Suoraan naamani edessä tapahtui. Olin niin musertunut että en pysynyt sanoa mitään..
Yhdessä työpaikassa jossa viihdyin kovasti, eräs vanhempi kaikkien pitämä nainen alkoi kiusata minua (miksi, en tiedä? Ehkä koska olen kiltti, ehkä ulkonäköni ärsytti, en tiedä) ja muut menivät tähän mukaan ja lopettivat täysin yhteydenpidon kun irtisanouduin.

Olen erilaisissa kaveriryhmissä, marttojen toiminnassa ollut, ryhmäliikuntaryhmissä. Ei mitään.

Mulla ei ole sukulaisia jotka haluaisivat olla yhteydessä. Isää ei ole enää ja äiti on todella etäinen vaikka olen koko ikäni yrittänyt ns kaveerata. Pakko uskoa että ei vain halua ei vain ole kiinnostunut. Ei tiedä minusta mitään eikä edes halua, lähtee pois jos yritän kertoa itsestän. Lapsena oli sama juttu, lopetti kokonaan elämästäni kiinnostumisen kun täytin 10v. Sen jälkeen olen ollut maailmalle ilmaa.

Mutta vaikka valitan, on mulla mies. En tiedä miksi edes on. Vuosien mittaan mies on muuttunut siitä kiltistä mihin rakastuin, ahdasmieliseksi haukkujaksi. Mitään en tee oikein, saa silmittömästi raivokohtauksia ja haukkuu minua todella törkeästi. Myös usein tönii tai rikkoo tavaroita. Olen saanut vuosien varrella itselleni kehitettyä jonkun stressihäiriön noiden miesten raivokohtauksien takia ja alan vain itkemään kun sekoaa. Nyt miehellä on uusi aihe josta minua haukkua, olen ahdistukseen alkanut pari kertaa viikossa juomaan viikonloppuna. En häiritse miestä ja lähinnä luen kirjaa ja juon viiniä uppoutuen onnellisemman elämään. Tästä on tämän viikon haukkunut juoppoämmäksi, kehoittanut kuolemaan viinaan ja että toivoo minun joutuvan onnettomuuteen.

Tiedän että pitäisi erota, mutta mies on mulle ainut sosiaalinen kontakti jolle voin puhua elämän asioista. Yksinkertaisesti ketään muuta ei kiinnosta :( Pelottaa mitä tapahtuu jos erotaan. Tämä on nähty että en vain saa ihmisiä elämääni. Suhteen alkuaikoina pohdin että haluaisin ehkä joskus lapsen , mutta lopetin haaveet siihen että tajusin että ei mulla ole ketään pyytää kummiksi, ei sukua, ei ketään juhliin kutsuttavaksi. Mies ei ole omien vanhempien kanssa tekemisissä ja harvakseen sisaruksiensa, että ei sieltäkään olisi sukua saanut, ihan lapsen vuoksi unohdin nämä ajatukset, en halua samaa kohtaloa kellekään :(

Anteeksi romaani, mutta onko kellään muulla lainkaan saman kaltaista tilannetta ollut?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.9.24 22:39:31

"Esimerkiksi hetki sitten töissä eräs työkaveri sanoi että hei miksi et ole muuten ollut ikinä mukana meidän istujaisilla? Seuraavaksi aikaa toisen työkaverin kanssa suunnittelemaan ja keksimään ketä sinne kutsutaan. Minua ei kutsuttu."

Se "hei miksi et ole muuten ollut ikinä mukana meidän istujaisilla" ja suunnittelun aloittaminen samassa hengenvedossa on se kutsu. Siinä kohtaa sanotaan "hei kiva juttu, minulle käy ensi perjantai, mitä jos laitetaan juustolautanen".

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   11.9.24 22:42:16

Voi aloittaja. Onpa sulla kurja tilanne. Haluaisin kuitenkin sanoa, että hankkiudu nyt ensimmäisenä tuosta kiusaajasta (miehestäsi) eroon. Sitten hankkiudu terapiaan.

Parin vuoden päästä sinun elämä näyttää jo ihan toiselta. Hyvällä tavalla. :)

Lähettäjä: Miten 
Päivämäärä:   11.9.24 22:48:03

En tiedä onko miehellä joku mielisairaus kun ei osaa hillitä itseään/sanoo mitä sylki suuhun tuo kuin pieni lapsi.
Kuitenkin suurimman osan ajasta on ihan ok, on tosi tärkeä ollut jos vaikka olen kipeä niin lähtee vaikka kesken työpäivän pois hakemaan mulle lääkettä. Että tavallaan välittää, mutta sitten haukkuu aivan törkeästi :(

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.9.24 22:49:45

Miten mies haukkuu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.9.24 22:55:51

Jaaha. Taas tää sama provoilija.

Lähettäjä: Miten 
Päivämäärä:   12.9.24 00:31:51

Ei tarvitse kommentoida jos ideana on haukkua, en nää mitään syytä miksi joku jaksaisi kirjoittaa pitkän tekstin satua jonkun "provon" takia. Se on kiva että muilla on asiat niin hyvin että ihmisten tälläiset tarinat ovat niin epäuskottavan hirveitä että pakko olla valetta.

Mulle tuli varsinkin tänään tämä yksinäisyys pahasti mieleen sillä olin työpaikan koulutuksessa ja siellä oleva opettaja oli niin ihana ja "turvallinen" että en pois olisi tohtinut lähteä. Mietin koko päivän miten onnekas olisin jos mulla olisi yksi tuollainen ihminen elämässä, esimerkiksi äitini, että hyvä kun en tältä mennyt kysymään että olisitko äitini :)

./ mies haukkuu hu*raksi, eunukiksi, läskiksi (en ole vaan hoikka) ihan kaikilla sanoilla mitä päähän pälkähtää. Huutanut myös monesti pettäneensä vaikka itsekin tiedän ettei ole.. myöhemmin pyytää anteeksi ettei tarkoittanut vaan halusi loukata mahdollisimman pahasti.
Nuo sanat jää vain pyörimään mieleen ja on kyllä aika iso syy siinä miksi tulee juotua:/

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   12.9.24 05:56:29

Kummaa, kun joka päivä kylvetään näit miesvihatopiceja. Keksipä uutta.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   12.9.24 06:01:57

Ei ole miehellä oikein termit hallussa jos naista eunukiksi haukkuu :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.9.24 06:05:59

No kyllä tässä sori vaan ekana tulee mieleen, että mikä sinussa on vikana. Eikö tosiaan yhtäkään kaveria ole jäänyt peruskoulusta, amiksesta/lukiosta, amk:sta/yliopistosta? Ei yhtäkään? Entä miehesi, missä hänet tapasit? Etkö ole tutustunut hänen kavereidensa puolisoihin? Etkö osaa mennä työkavereiltasi kysymään, että hei olisi kiva osallistua seuraaviin illanistujaisiin, milloin ne on? Eikö sinulla ole harrastuksia, joista voisi saada kaverin?

Ja jätä tuollainen mies, miksi olet noin ilkeän ihmisen kanssa? Jos et arvosta itseäsi niin kuka sitten?

Lähettäjä: CocoPops 
Päivämäärä:   12.9.24 07:02:35

Minulla on hyvin samanlainen kylmä äitikokemus (sekä isäni myös jo kuollut) ja se jätti jälkeensä sen, että koen aina tietyllä tavalla sisäisesti sellaista tunnetta, ettei kukaan halua olla kanssani ja aina pelkään etten kelpaa kenellekkään, vaikka siis todellisuudessa kohdallani asia ei olisikaan edes niin. Analysoin esim huomaamattani ihmisten äänensävyjä ja mieleni tulkitsee niistä asioita, kuten että ”nyt hän kuulostaa vähän tympääntyneeltä, hän varmasti vihaa minua” jne. Todella raskasta! Joten tavallaan ymmärrän tuntemuksiasi ja niiden tuomaa huonoa oloa. Vaikka en tietenkään väitä että tilanteemme olisi samanlaisia.
Mutta tuo suhteesi kuulostaa kamalalta! Ansaitsisit taatusti elämääsi jotain niin paljon parempaa, tuollaista kohtelua ei yhtään kenenkään tulisi kokea :( Toivottavasti ymmärrät joku päivä aidosti, että olet tuollaista arvokkaampi.
Missä päin Suomea aloittaja asut, voisin jopa mielelläni tarjoutua sulle kaveriksi, jos sattumalta samoilla alueilla liikutaan ja seura kelpaisi. Ikäkin kun on sama ja uudet kaverit olisi minulle erittäin tervetulleita! :)

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   12.9.24 07:37:54

Siinä kohtaa sanotaan "hei kiva juttu, minulle käy ensi perjantai, mitä jos laitetaan juustolautanen".

- sitten nämä suunnittelun aloittajat katsahtavat juustolautasesta puhujaa kuin järkensä menettänyttä jonka jälkeen hatkavat keskinäistä suunnitteluaan.

Lähettäjä: Toinen yksinäinen 
Päivämäärä:   12.9.24 09:12:47

Minun kokemukseni on, että ei niitä ystäviä enää oikein aikuisiällä saa. Ja jos kouluaikainen kaveripiiri on pölähtänyt eri puolelle Suomea, ei ketään kiinnosta pitää yhteyttä muilla paikkakunnilla asuviin.

Minulla psyykkisesti helpotti, kun opin hyväksymään sen, että olen erakko. Okei, minun tilanne on sikäli toinen, että mies on kiltti, vaikka liitto on väljähtynyt. Lapsiakin on, jotka pitävät kiireisinä. Ystäviä tai tukiverkkoja ei juuri ole, maalla asuessa sentään naapuriapu toimii jossain määrin, vaikka ei nyt muuten niin tekemisissä olla.

Luulen, että pitkä yksinäisyys jotenkin muuttaa ihmistä niin, että muut alkavat karttaa. Vähän niinkuin eläinlaumoissa saatetaan karttaa rampaa tai heikkoa.

Tutkimusten mukaan lisäksi yksinäisyyden lisääntyminen on kaikkia länsimaita koskeva ilmiö. Jokin nykyisessä elämänmenosta ja kulttuurissa on saanut ihmissuhteet särkymään.

Mitä pitäisi tehdä? En ainakaan itse tiedä Olen vetäytynyt omien tiluksieni suojaan ja vältän nykyään ihmiskontakteja (paitsi töissä). Ei se yksinäisyyttäni ratkaise, mutta suojelee minua pettymyksiltä.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   12.9.24 09:28:50

Ei niitä saa . Kouluaikojen kaverit ovat levinneet ympäri Suomea sekä maailmalle ja muita elämän varrella tulleita tuttuja et saa vastavuoroisesti kyläilemään vaikka olet yrittänyt.
Hoetaan puolin ja toisin "käykäähän kylässä"
No käydään mutta vastavuoroisesti ei sitten tulla.

Lähettäjä: Manteli 
Päivämäärä:   12.9.24 09:45:35

Uusia ystäviä voi kyllä saada ihan missä iässä vaan, vanhojen varassa ei tarvitse roikkua. Itse olen saanut elämääni parhaimmat kaverit sekä yhden todellisen sydänystävän juurikin aikuisiällä. Tallilta ja hevospiireistä ne lähinnä ovat löytyneet. Ja ihan jo siitäkin syystä, että tallit nyt on minulla ainoa työn ja kodin ulkopuolinen `maailma` missä liikun ja tapaan ihmisiä. En olisi esimerkiksi ikinä uskonut, että on mahdollista löytää oikeasti läheinen paras ystävä näin aikuisena, siis sellainen jolle voi kertoa kaiken, vitsailla, itkeä, nauraa ja jonka kanssa voi vaikka laitella viestejä vaikka keskellä yötä. Mutta niin vaan sattumalta tallilla tuli vastaan henkilö, jonka kanssa jotenkin vain klikkasi ja ystävyys muodostui. Ja olen tuosta ihmisestä äärimmäisen onnellinen. Eli toivoa on!!! Ikä ei ole este :)
Enkä siis tosiaankaan ole mikään kaunis, vetovoimainen tms ihminen joka houkuttelisi ympärilleen ihmisiä ja minun on vaikea luottaa aidosti ihmisiin. Mutta olen aina kaikille kiltti, aidosti läsnäoleva, empaattinen ja sanosin että ihan silleen joskus hauskakin tyyppi kun tutustuu.
Mutta aloittaja, muistathan että olet arvokas, sinun ei tule sietää mitä vaan. Haluaisin niin kovasti neuvoa, että älä kiduta itseäsi tuollaisessa suhteessa, mutta tiedän myös ettei eroaminen aina ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa :(

Lähettäjä: Omalla 
Päivämäärä:   12.9.24 09:48:46

Aloittaja, tekstisi voisi olla minun näppiksestäni.
En myöskään tiedä mitä teen "väärin". Olen reilu, huumorintajuinen, kiva, elämänhallinta kunnossa, luotettava jne jne. Silti minäkin olen paljon yksin ja huonossa suheessa.

Yritän esim. kutsua kavereita tapahtumiin. Järjestän aina kaiken, kaikilla tuntuu olevan kivaa. Kukaan muu ei koskaan järjestä mitään ja käynkin paljon ihan yksinäni tapahtumissa.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   12.9.24 10:06:55

Mulla pisti silmään että sun eka määritelmä itsestäsi on, että olet ihan nätti ja pidät ulkonäöstäsi kovasti huolta. Mä en ainakaan ensisijaisesti hae kavereita ihmisistä jotka määrittelee itsensä kauneuden kautta.

Parisuhteesta sun kannattaa hankkiutua eroon, vaikuttaa hirveältä.

Lähettäjä: tiu 
Päivämäärä:   12.9.24 10:13:21

Onpa surullista. Tänä päivänä on helppo ajautua sivuun ystävyyssuhteista, niille ei ole kaverillisillakaan välttämättä paljon aikaa tai niihin ei panosteta. Ehkä siksi niitä ystävätapaamisia korostetaan somessa, ne ovat harvinaisia ja arvokkaita (ainakin henkilöbrändille...).

Olisiko joku harrastus, johon voisit etsiä seuraa vaikka somessa? Jos löytäisit sen yhden ihmisen jonka kanssa säännöllisesti kerran viikossa tekisitte jotain, niin helpottaisi varmasti tuota ahdinkoa. Laita viesti paikalliselle spr:lle, heillä on ystävätoimintaa ja ehkä apua löytyy sieltä kautta.

Jos sinulla on joku vaikka työkaveri, jolta uskaltaisit kahden kesken kysyä, onko käytöksessäsi jotain vikaa kun sinut jätetään ulkopuolelle. Se kirpaisee jos kuulee käyttäytyvänsä jotenkin oudosti tai epäsosiaalisesti, mutta toisaalta tiedät silloin mistä kiikastaa ja pystyt vaikuttaa siihen tai etsiä ihmissuhteita, joissa sosiaalinen koodisto ei rajoita liikaa, esim. juuri yhdistystoiminta. Ja jos vain uskallat, sano ääneen että olet yksinäinen. Ihmiset yleensä haluavat auttaa. Et todellakaan ole ainoa yksinäinen.

Ja heti kun koet voimien riittävän niin jätä tuo mies. Ymmärrän että se on vaikeaa kun sosiaaliset verkostot on muutenkin olemattomat, mutta ei tuo miehesi käytös tuo mitään hyvää elämääsi.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   12.9.24 10:50:49

1. Eroa nykyisestä puolisosta
2. Hakeudu (psyko)terapiaan
3. Aloita jokin harrastus, tai useampi, jonka kautta tapaat samanhenkisiä ihmisiä. Harvoin uudet kaverit kotoa tulee hakemaan. Myös jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kautta voi tutustua uusiin, empaattisiin ja mukaviin ihmisiin, kun lyöttäytyy joukkoon vapaaehtoiseksi.
4. Järjestä puolestasi työkavereille jotain ohjelmaa.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   12.9.24 10:57:55

Edellisellä hyviä neuvoja. Lapsuutesi on aiheuttanut sinulle ongelmia joiden takia et tunne kelpaavaa kenenkään seuraan. Terve ihminen ei katselisi sinun miestäsi päivääkään, ja tuppautuisi rohkeasti työkavereiden mukaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.9.24 11:32:37

Kuulostat ihan normaalilta mutta ehkä jokin haaste sosiaalisten suhteiden ymmärtämisessä? Itsellänikin on ja olen tsempannut sen kanssa. Siis tuo juttu kun sanot että sinua ei ole kutsuttu työpaikan illanviettoon kutsujien osalta niin siis suthan kutsuttiin? Kutsuja ihmetteli mikset tule.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   12.9.24 12:04:01

Minusta tuo taas ei ollut kutsu. Sano vaikka sille kysyjälle, että olisi joskus kiva osallistua.

Netissä monet etsii seuraa/ystäviä, voisitko kokeilla sitä reittiä?

Jos kaipaat sosiaalisuutta, niin aloita uusia harrastuksia, niin pääset edes "harjoittelemaan" kanssakäymistä muiden kanssa.

X:llä tuossa tosi hyviä neuvoja!

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   12.9.24 12:18:51

Äksällä oikein hyviä neuvoja!

Aloittajalle sanoisin - oletko liian kiltti, syrjäänvetäytyvä? Jos työkaverit ignooraa koko ajan, etkö voisi itse mennä ja kysellä että olisi mukava päästä joskus mukaan kun tapaatte? Ukolle pistät luun kurkkuun seuraavan kerran kun alkaa mellastaa, hän ilmeisesti testaa kuinka pitkälle voi mennä ja kuinka paljon sinua muiluttaa. Tuo on ihmisissä sellainen ikävä piirre että otetaan valtaa enemmän ja enemmän jos annetaan... jos et saa miestä ruotuun niin laitat sen mäkeen, ei tuollaista kenenkään tarvitse kestää, mies vaikuttaa aivan urpolta kiusaajalta.

Tsemppiä aloittaja - nyt äksän listaa vaan toteuttamaan!