Lähettäjä: Arkkitehti
Päivämäärä: 10.9.24 09:41:21
Työ vastaa kyllä koulutustani, mutten aidosti pysty hyödyntämään asiantuntemustani, sillä tilaajat vaatii joko suoraan tai asettamiensa aikataulu&budjettirajoitteiden kautta suunnittelemaan surkeita ratkaisuja, joiden ongelmat on ilmeisiä, muttei siitä piitata. Joudun pääsuunnittelijana olemaan henkilökohtaisesti vastuussa ratkaisuista, joita pidän niin surkeina, että sellaiset pitäisi lailla kieltää. Vaan kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Aikataulut on täysin mahdottomia pitää. Aikaa ei varata riittävästi edes välttämättömimpien asioiden hoitamiseen ja samoihin laskutustunteihin pitäisi piilottaa kaikki sisäinen työ ja kehitystyö. Koko toimintakulttuuri perustuu täysin epärealistisiin lupauksiin ja käsien levittelyyn. Työskentelyn tehostamisen sijaan nykyinen työnantaja omistusjärjestelyjen muutoksen jälkeen alkanut haaskata aikaa kaikenlaiseen "kehittämiseen", eli aikaa menee selvästi aiempaa enemmän tuottamattomaan työhön, toistuvien käytäntömuutosten omaksumiseen ja epäselvien käytäntöjen selvittelyyn. Jos jollain hankkeella on riittävästi henkilöresursseja hankeen hoitamiseen, ne äkkiä viedään muille hankkeille tai lomautetaan(!), johtaen aikataulun pettämiseen. Kehitystyö on myös johtanut sellaiseen työntekijöiden oikeuksien polkemiseen, että osa on lähtenyt itse ja moni on jalka oven raossa odottelemassa parempaa suhdannetta. Heikossa suhdanteessa toki osa on myös irtisanottu, jättäen heidän tehtävänsä kuormittamaan jäljellä olevia. Jatkuva vaihtuvuus henkilöstöjärjestelyissä estää yhteistyön hioutumista tehokkaaksi.
Ja miksikö jatkan. Matalapalkka-alojen työnantajat ei vaikuta lainkaan voivan ymmärtää, että joku oikeasti haluaisi vaihtaa matalammalle palkalle ja pois tällaisesta "unelma-ammatista". Ihmiset suosii palkkauksessa omaa taustaa ja ajatusmaailmaa vastaavia työntekijöitä, joten valinta ei kohdistu minuun. Muilla korkeasti koulutetuilla aloilla on hyvin pitkälti samat ongelmat ja ne vaatisi uuden 5v tutkinnon takomista ilman oikeutta mihinkään tukiin. Keski-ikäisenä en jaksa opiskelijabileissä enää pyöriä, joten myös verkostoituminen jäisi ja työelämään pääseminen uudelle alalle vaikeutuisi. Rahan puolesta voisin kyllä opiskella, mutten viitsi nähdä sitä vaivaa vain päätyäkseni kuitenkin lopulta vaan samojen ongelmien äärelle.
|