Lähettäjä: Koirista 
Päivämäärä:   9.9.24 14:21:49

Jos emolla on esim. eroahdistusta, ukkospelkoa tai muuta vastaavaa ongelmakäytöstä, onko kuinka todennäköistä että pennuissa on samaa ongelmaa?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.9.24 14:22:48

Riippuu ihan siitä onko emon ahdistus ja pelko geneettistä vai traumajohteista.
Geneettinen alttius periytyy todella vahvasti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.9.24 14:24:36

Lisäksi pennut oppivat emoltaan pentulaatikossa, eli jos emo vaikkapa pelkää imuria tai vieraita ihmisiä, pennut ehtivät oppia sen siltä ennen vieroitusta.

Lähettäjä: murre 
Päivämäärä:   9.9.24 14:26:03

Yleistettynä periytyy. Ei kelpaisi tuollaisen emän pentu minulle.
Vaikka olisi trauma peräistä, kuinka iso trauma on tarvittu tälläisen tullessa? Jos kattila kolahtaa ja koira siitä traumatisoituu, vika on hermorakenteessa ja periytyy

Lähettäjä: qwerty 
Päivämäärä:   9.9.24 14:39:10

En käyttäisi jalostukseen narttua oli se geneettistä tai traumajohteista.

Lähettäjä: Wuf 
Päivämäärä:   9.9.24 14:59:10

Kolmen koiran kokemuksella uskon nyt, että periyttää vahvasti. Olin tuon kuullut kyllä jo aikaa sitten, mutta en uskonut miten paljon se pitää paikkansa, ennenkuin itse näin ja koin elämää jälkeläisten kanssa.

Vilkkaasta emästä tuli meille vilkas koira jonka jälkeläiset on myös vilkaita. Rauhallisesta taas tuli meille rauhallinen koira.

Lähettäjä: Hmmm 
Päivämäärä:   9.9.24 15:53:47

Pelko on voimakkaasti perinnöllistä. Toki myös emän käytös vaikuttaa. Pelko voi myös olla opittua.
Itselläni oli narttu joka tuli takaisin, kun se puri ihmisiä. Narun päästä hain pelokkaana raivopää. Kun se tajusi, etten hakkaa sitä, meistä tuli hyvät ystävät. Kuitenkaan kehenkään muuhun se ei enää luottanut. Teetin sillä yhden pentueen missä oli yksi pentu. Jätin sen itelleni. Pentu oli 9 kk, kun se tapasi ensimmäisen kerran emänsä kanssa vieraita ihmisiä. Pentu ei enää katsonut mitä emä tekee vaan oli hyvin ihmisystävällinen.
Tässä pelko ihmistä kohtaan oli opittu. Lähes aikuinen pentu ei enää kopioinut emän käytöstä.
Geneettinen pelko on hyvin vahvasti perinnöllistä.

Lähettäjä: JMTNT 
Päivämäärä:   9.9.24 16:10:16

Geneettinen pelko johtuu parituskumppaneiden hermorakenteesta ja siksi monet rotuyhdistykset vaativat MH- testin, eli luonnekuvauksen.

Sitten traumaattisen kokemuksen saanut emokoira ei periytä kokemustaan pennuille, ellei pentuja viedä samaan tilanteeseen emonsa kanssa. Yksi tälläinen tilanne on uudenvuoden ilotulitukset.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.9.24 16:54:48

Pelokkuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus ja myös traumat ja pelkokokemukset periytyvät.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   9.9.24 16:59:45

Luonne on yksi ominaisuus joka periytyy. Luonne myös oleellinen osa koiraa joten ongelmakäytöksiset jääköön lisäntymättä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.9.24 17:00:49

"myös traumat ja pelkokokemukset periytyvät"

Millähän logiikalla? Siis väität oikeasti, että jos emo alkaa aikuisena pelkäämään vaikka pölynimuria, niin tämä periytyy pennuille? Jotain rajaa nyt.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.9.24 17:05:58

” Millähän logiikalla? Siis väität oikeasti, että jos emo alkaa aikuisena pelkäämään vaikka pölynimuria, niin tämä periytyy pennuille? Jotain rajaa nyt.”

Voimakas trauma saattaa näkyä epigeneettisesti usean sukupolven päähän. Tästä on hiirillä tehty kokeita, jossa ne pelkoehdollistettiin sähköiskuun ja tämä vaikutus näkyi vielä kahden sukupolven päässä. Esim. Katriina Tiiran kirjassa avataan tätä prosessia.

Lähettäjä: zxc 
Päivämäärä:   9.9.24 17:25:08

"Voimakas trauma saattaa näkyä epigeneettisesti usean sukupolven päähän. Tästä on hiirillä tehty kokeita, jossa ne pelkoehdollistettiin sähköiskuun ja tämä vaikutus näkyi vielä kahden sukupolven päässä. Esim. Katriina Tiiran kirjassa avataan tätä prosessia."

- Ihan ihmisilläkin sotatraumat voi periytyä monen sukupolven päähän, kuten me suomalaiset olemme tästä hyvä esimerkki. Isienme traumat on ihan tosijuttu.

Se on sitten asia erikseen, mikä riittää esimerkiksi huonolla hermorakenteella varustetulle koiralle aiheuttamaan trauman, kuten yllä jo sanottiin.

Johan se on tässä nykyjalostuksessa nähty, miten huonoa hermorakennetta alkaa esiintyä useammallakin rodulla. Älkää ikinä jalostako huonoa luonnetta. Oli sitten kyseessä koira tai hevonen.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   9.9.24 17:27:00

"Sitten traumaattisen kokemuksen saanut emokoira ei periytä kokemustaan pennuille, ellei pentuja viedä samaan tilanteeseen emonsa kanssa. Yksi tälläinen tilanne on uudenvuoden ilotulitukset."

Mä en ottais ilotulituksia pelkäävän koiran jälkeläistä. Hyvähermoinen koira ei traumatisoidu, vaikka ilotulite räjähtäisi vieressä. Pelkäävillä koirilla on joko ollut alttius jo valmiiksi tai sitten ne ovat todella pehmeitä tai herkkiä, mitkä eivät myöskään ole itselleni mieluisia ominaisuuksia.

Muutenkin kannattaa epigenetiikkaan perehtyä. Siitä yllä jo mainintaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.9.24 17:31:24

Minulla kokemusta kolmesta samanrotuisesta koirasta, joista kaksi loikkasi metrin ilmaan ja sata eteenpäin jos jokin kolahti jossakin, siis tyyliin roskiksen kansi tai rakennustyömaa. Yksi ei edes vilkaissut saati että olisi sinkoillut jonnekin. Kaikilla kuitenkin samanlainen tausta ja koulutus jo pennusta asti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.9.24 17:38:25

Traumaperäisestä pelosta puhuttaessa on epigeneettisen periytymisen lisäksi ongelmana se, ettei meillä ole mitään keinoa selvittää jonkin yksilön pelon taustoja. Koira on voinut alkaa pelätä vaikkapa ilotulitteita ikävän kokemuksen jälkeen, mutta ikävän kokemuksen olemassaolo ei millään tavoin sulje perinnöllisen alttiuden mahdollisuutta pois. Ennemminkin ikävä kokemus saattaa nimenomaan laukaista piilossa olleen perinnöllisen alttiuden meille näkyväksi peloksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.9.24 17:44:01

Ylipäätään koiran erityyppiset pelot linkittyvät toisiinsa ja kulkevat samoissa geenialueissa. Vieraita ihmisiä pelkäävä koira kehittää sosiaalisesti rohkeaa koiraa todennäköisemmin ääniarkuuden, samoin eroahdistus ja muut pelot liittyvät toisiinsa ja esiintyvät usein samassa yksilössä tai suvussa.

Lähettäjä: Xyz 
Päivämäärä:   10.9.24 01:02:18

Mulla on muuten viilipytty koira, jolle aikuisena puhkesi todella paha äänipelko raketeista. Mikään kova räjähdystä tai jyrähdystä muistuttava ääni saa koiran suunniltaan, vaikka se on kaikessa muussa tosi reipas. Emänsä myös pelkäsi kuollakseen raketteja. En käytä jalostukseen, vaikka muuten terveeksi tutkittu ja arjessa ihana, hyväluonteinen koira.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   10.9.24 07:30:19

^ Perinnölliselle ääniarkuudellehan on hyvin tyypillistä, että se puhkeaa vasta aikuisena, minkä takia ihmisten onkin vaikea mieltää sitä perinnölliseksi. "Ei tämä ennen pelännyt, mutta säikähti viime vuonna."

Hyvä, ettet käytä jalostukseen! Uskon, että ääniarkuuteen riittyy muitakin ongelmia (alusta-arkuus tms.), jotka voivat tulla esiin jalostuksessa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.9.24 09:07:40

Tutkimuksesta riippuen arkuuksien ja pelkojen periytymisaste on 40-70%.

Itse otin kerran arasta uroksesta pennun toivoen, että nartun hyvä luonne tasapainottaa. No ei käynyt niin... Enää en edes harkitsisi aran koiran jälkeläistä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   10.9.24 09:11:15

Jep, perinnöllinen ääniarkuus nimenomaan alkaa oireilemaan siinä kolmannen ikävuoden kohdalla ja yleistyy yleensä yhdestä äänestä ja tilanteesta nopeasti myös muihin.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   10.9.24 11:34:07

Pelot ja arkuus periytyvät voimakkaasti, joten aran/eroahdistuneen/ääniaran koiran jälkeläistä en ottaisi ikinä.

Lähettäjä: Kitten 
Päivämäärä:   11.9.24 10:51:48

Arkaa ja/pelokasta koiraa ei tule käyttää jalostukseen lainkaan.

Lähettäjä: jeps 
Päivämäärä:   11.9.24 11:11:39

Emo periyttää 50% geeneistä ja antaa pennuille eväät elämään eli käytösmallin 7-8 ensimmäisen viikon aikana.

Jalostukseen ei tule käyttää käytösongelmaisia koiria eli paukkuarkoja, pelokkaita, hermostuneita, stressaavia, kupsuttelevia, allergisia, huonoluustoisia eikä sellaisia koiria, joiden turkki pysyy kunnossa ainoastaan erityisruokavaliolla.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.9.24 12:08:29

Omaa urosta käytettiin hieman pidättyväiselle nartulle. Ei siis ollut arka, vaan hyvä harrastuskoira. Pentuja tuli reilu kymmenen ja yksi taisi olla nuorena vähän ujo, muut ei lainkaan. Tuon nartun toiset pennut oli ujoja ja teräviä. Oman uroksen toinen pentue avoimen, muttei ylisosiaalisen nartun kanssa oli erittäin sosiaalinen.

En ottaisi ainakaan tällä kokemuksella ihmisaran tai muutenkaan aran koiran pentua, tai liian terävän koiran pentua. Itselle tuli ihmisaran ja terävän pitovaikeuskoiran kaveriksi samasta emästä rohkea ja tasapainoinen pentu. Ei siihen tarttunut vanhemman koiran käytös.